USA teki sen taas !

tekisentaas

Eli petti liittolaisensa. Tällä kertaa se tapahtui Syyriassa. Oli ensin käynnistämässä vallankumousta mutta kun Venäjä ja Iran tulivat väliin niin Obama määräsi USAn sivuraiteelle ja jätti liittolaisensa Al-Assadin, Venäjän ja Iranin revittäviksi.

Miten sellaiseen maahan voisi luottaa jos Suomi menisi Natoon. Yllyttäisi meitä ensin mutta kovan paikan tullen jättäisi ihan yksin. Näinhän se teki aikanaan Indokiinassakin kolmessa valtiossa.

14

108

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luottomenee

      Eipä olisi ensi kerta eikä kai viimeinenkään. On totta, että USA on nyt katkaissut kaiken avun kapinallisille joita se ensin yllytti ja varusti.

    • Avaus-on-pötyä

      "Eli petti liittolaisensa. Tällä kertaa se tapahtui Syyriassa. Oli ensin käynnistämässä vallankumousta mutta kun Venäjä ja Iran tulivat väliin niin Obama määräsi USAn sivuraiteelle ja jätti liittolaisensa Al-Assadin, Venäjän ja Iranin revittäviksi."

      USA lähti tukemaan Assadin kaatajia. Venäjä halusi pelastaa ainoan liittolaisensa Lähi-Idässä ja esti Assadin kaatamisen.
      USA on halunnut välttää konfliktia Venäjän kanssa.

      "Miten sellaiseen maahan voisi luottaa jos Suomi menisi Natoon. Yllyttäisi meitä ensin mutta kovan paikan tullen jättäisi ihan yksin. Näinhän se teki aikanaan Indokiinassakin kolmessa valtiossa."

      Kyseessä ei ole virallinen liittolainen.

      Nato on aivan eri asia. Indo-Kiinan valtiot eivät olleet Naton jäseniä.

      Asiantuntemattomuus on taas kukassaan.

      • lopetajoajoissa

        .....USA on halunnut välttää konfliktia Venäjän kanssa....

        Silloin lienee parempi jättää konfliktit alkamatta, eikö? Tuolla jorinallahan sinä et tietenkään kiistä petosta, yrität vain puolustella sitä.

        ..... Indo-Kiinan valtiot eivät olleet Naton jäseniä....

        Sellaisia maitahan saakin sitten pettää vapaasti, niinkö. Tosin USA oli antanut sitovia lupauksia puolustaa Etelä-Vietnamia, Laosia ja Kambodzaa kommunisteja vastaan eli sitoumus on sitoumus ilman Natoakin. Vai tarkoitatko, että USAn siellä antamat lupaukset olivat petollisia jo annettaessa koska Indokiinan maat eivät kuuluneet Natoon?

      • Valehtelet-taas

        Konfliktia Venäjän kanssa ei siis aloitettu. Assadin kaataminen oli aivan paikallaan.

        "Sellaisia maitahan saakin sitten pettää vapaasti, niinkö."

        Panet taas valeitasi minun tiliini, surkimus. Kyse oli ISA:N toiminnasta Suomenmahdollisessa Nato-jäsenyydessä.

        USA ja P-Vietnam sitoutuivat lopettamaan sodan, mutta P-Vietnam jatkoi sitä.
        Kambodjaa ja Laosia ei petetty millään tavalla.

        Olet juuri niin typerä, kuin avaus todistaa.

      • sekoittelet
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        .....Kyse oli ISA:N toiminnasta Suomenmahdollisessa Nato-jäsenyydessä....

        Ei ollut vaan kyse oli siitä että "USA teki sen taas eli petti liittolaisensa". Suomen tilanne Natossa oli vain sivujuonne asiassa.

        ......USA ja P-Vietnam sitoutuivat lopettamaan sodan, mutta P-Vietnam jatkoi sitä. Kambodjaa ja Laosia ei petetty millään tavalla. .....

        Jos toinen osapuoli irtaantuu sopimuksesta niin silloin USAn olisi pitänyt myös irrota eli tulla takaisin mukaan sotaan puolustamaan E-Vietnamia.

        Kambodzassa USA syrjäytti Sihanoukin ja järjesti valtaan Lon Nolin. Kyllä se oli petos kun sitten Lon Nolin hävittyä häipyi itsekin ja jätti maan ja kansan Punaisten khmerien käsiin. Sinä valkoisena porvarina hyväksyt kaiken tuon, minä en. Kaveri ei jätetä millään tekosyyllä.

        -----Olet juuri niin typerä, kuin avaus todistaa. ----

        Niin tyypillistä sinua, alat herjaamaan kun asiaväittelyssä jäät toiseksi.

      • Valehtelet-taas

        Avaaja esitti kuvitelmiaan Suomen Nato-jäsenyydestä. Osoitin ne typeriksi, mitä ne ovatkjn.

        "Sinä valkoisena porvarina hyväksyt kaiken tuon, minä en. Kaveri ei jätetä millään tekosyyllä."
        Yrität taas lykätä valeitasi minun tiliini. Se on stallarillekin surkea saavutus.

        "Niin tyypillistä sinua, alat herjaamaan kun asiaväittelyssä jäät toiseksi. "

        Typerien valeiden oikominen ei ole herjausta. Koeta valehdella jatkossa vähemmän.

      • sitähänne

        Juttusi ovat fraktaalista paskaa.

      • näin.sinä.sanot
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        Avaaja esitti kuvitelmiaan Suomen Nato-jäsenyydestä. Osoitin ne typeriksi, mitä ne ovatkjn.

        "Sinä valkoisena porvarina hyväksyt kaiken tuon, minä en. Kaveri ei jätetä millään tekosyyllä."
        Yrität taas lykätä valeitasi minun tiliini. Se on stallarillekin surkea saavutus.

        "Niin tyypillistä sinua, alat herjaamaan kun asiaväittelyssä jäät toiseksi. "

        Typerien valeiden oikominen ei ole herjausta. Koeta valehdella jatkossa vähemmän.

        Kun sanotaan että "kaveria ei jätetä millään tekosyyllä." niin se on sinun mielestäsi vale joka sinun pitää ehdottomasti oikaista. Mielestäsi on totta se, että kaverin voi jättää sopivalla tekosyyllä !

      • tuskissasiko
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        Avaaja esitti kuvitelmiaan Suomen Nato-jäsenyydestä. Osoitin ne typeriksi, mitä ne ovatkjn.

        "Sinä valkoisena porvarina hyväksyt kaiken tuon, minä en. Kaveri ei jätetä millään tekosyyllä."
        Yrität taas lykätä valeitasi minun tiliini. Se on stallarillekin surkea saavutus.

        "Niin tyypillistä sinua, alat herjaamaan kun asiaväittelyssä jäät toiseksi. "

        Typerien valeiden oikominen ei ole herjausta. Koeta valehdella jatkossa vähemmän.

        Aina kun jäät toiseksi alat kokea pään sekoittavaa tuskaa.

      • petti.ja.jätti
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        Konfliktia Venäjän kanssa ei siis aloitettu. Assadin kaataminen oli aivan paikallaan.

        "Sellaisia maitahan saakin sitten pettää vapaasti, niinkö."

        Panet taas valeitasi minun tiliini, surkimus. Kyse oli ISA:N toiminnasta Suomenmahdollisessa Nato-jäsenyydessä.

        USA ja P-Vietnam sitoutuivat lopettamaan sodan, mutta P-Vietnam jatkoi sitä.
        Kambodjaa ja Laosia ei petetty millään tavalla.

        Olet juuri niin typerä, kuin avaus todistaa.

        -----Assadin kaataminen oli aivan paikallaan.---

        Mutta kun ei kaatunutkaan niin USA luikki karkuun ja katkaisi kaiken tuen niiltä joita se ensin yllytti "arabikevääseen". Sai aikaan varsinaisen takatalven.

    • Mites toinen maailmansota pettikö USA silloinkin, ei sen ollut mikään pakko tulla auttamaan Eurooppaa, ja mites ensimmäinen maailmansota sama juttu.Enpä tiedä mitä syyriastakin tulee jos eripuraiset kapinalliset voittavat sodan, kunhan vaan pistävät isiksen kuriin, ehkäpä tämä kirtokulku onkin lopputuloksena hyvä kunhan vaan Assad vetäytyy vallasta .

    • GodSaveUS

      Avaaja on näitä trolleja, jolla on kaksi ohjetta:

      1) USA teki jotain, haukutaan

      2) USA ei tehnyt jotain, haukutaan

      • GodShaveUs

        Ja sitten on näitä toisen sortin trolleja:
        1) USA teki jotain,kehutaan

        2)USA ei tehnyt jotain,kehutaan

      • trollejaonpaljon

        Tai nämäkin trollit, että:
        1) Venäjä teki jotain, haukutaan
        2) Venäjä ei tehnyt jotain, haukutaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      845
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      148
      797
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe