Renzi:pakolaisille asuntoja pakkolunastuksella

Sisäministeriön lähteiden mukaan ministeriön suunnitelmassa kaavaillaan agenttien käyttöä ja “ehkäisevien toimenpiteiden” kohdentamista henkilöihin, jotka vastustavat kiinteistöjen takavarikointeja siirtolaisten käyttöön.

Il Giornale sai tietää, että toimenpiteisiin ryhdytään vasta 4. joulukuuta jälkeen, tarkemmin sanoen vasta pidettävän kansanäänestyksen jälkeen, jotta kansalaisten protestointi ei vaikuttaisi äänestyksen tulokseen.

Alfanoa huolestuttavat mielenilmaukset. Viime päivien aikana Goron ja Gorinon barrikadit, joilla vastustetaan erään hotellin takavarikointia 15 pakolaisen käyttöön ovat nousseet lehtien etusivujen jutuiksi ja tämä on aiheuttanut hämminkiä hallitukselle. Salaiset palvelut ovat jo listanneet kaupungit, joissa kaupunkilaiset mahdollisesti voivat organisoituvat komiteoiksi vastustaakseen pakolaisia. Takavarikoinnit tulevat kyllä jatkumaan ja l’Opinione -lehden siteeraamien sisäministeriön lähteiden mukaan hallitus on valmis ryhtymään tiukkoihin toimiin niitä kansalaisia vastaan, jotka vastustavat yksityisten kiinteistöjen luovuttamista maahanmuuttajille.

Maahanmuuttajia vastustavat vankilaan

“Salaiset palvelut – kirjoittaa l’Opinione – näyttävät jo varoittaneen hallitusta kiinteistöjen takavarikointia vastustavien italialaisten mahdollisista väkivaltaisista mielenosoituksista”. Mitä tämä merkitsee? Lehden mukaan suunnitelmassa kaavaillaan – “huomioiden tilanteen poikkeuksellisuus ja italialaisten yhteistyöhaluttomuus vastaanotossa” – vähintään 2.000 poliisin, karabinieerin, tullimiehen ja sotilaan lähettämistä paikalle. Eikä tässä kaikki: Oikeusministeriö on valmis jopa takaamaan “nopeat prosessit ja järjestämään tarvittavat pidätystilat” sisäministeriön suunnitelmia vastustaville. Lyhyesti sanoen: Eri mieltä olevat päätyvät vankilaan.

Vaikuttaa, että takavarikoinneista ei tultaisi maksamaan korvauksia. Tämä johtuu siitä, että sisäministeriöllä ei ole varaa maksaa talojen omistajille, sillä rahat ovat jo kuluneet maahanmuuttajien vastaanoton kustannuksiin osuuskuntien ja ei-valtiollisten organisaatioiden ylläpitämissä keskuksissa. Tämän lisäksi rakennuksen omistaja joutuu jatkamaan vielä kunnallisverojen maksamista kiinteistöstä. Teoriassa on mahdollista nostaa oikeuskanne korvauksen saamiseksi, mutta tässä tapauksessa oikeusprosessien kestot ovat pitkiä ja lopputulos epävarma. L’Opinionen siteeraaman toisen sisäministeriön lähteen mukaan sisäministeri Alfanon toimenpide olisi “väliaikainen”, mutta siitä “voisi tulla pysyvä takavarikko, jos kiinteistön omistaja syyllistyy valtiota vahingoittaviin kapinallisiin rikoksiin”. Eli takavarikon vastustajia uhkaa rakennuksen pysyvä menettäminen.

Sisäministeriön työntekijöiden vuotamien tietojen mukaan takavarikointisuunnitelman toteutus aloitettaisiin Pescarassa. Tästä kaupungista tulisi eräänlainen koeponnistus koko Italiaa varten. Tavoitteena on vähentää osuuskuntien hallinnoimien vastaanottokeskusten käyttöä, koska ne ovat kalliimpia ja toiminta vähemmän läpinäkyvää kuin sisäministeriön Sprar-järjestelmässä. Tätä muutosta varten tarvitaan vapaita rakennuksia.
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

On on hurjat suunnitelmat. Mikäli pitää paikansa.

Äänestä

istuttaako ne sotaa väkisin
Italiaan?

mitä helvettiä siellä tapahtuu?


suvakit: nyt on viimeinen hetki herätä
TE itse kylvätte sodan ja kurjuuden
maihin

Äänestä

Lähteen voisit laittaa, koska suunnitelma on hiuksia nostattavan karmea. Holokaustiahan tuo on italialaisia vastaan.

Äänestä
  • Il Giornalessa se juttu on ollut.

    Äänestä

Renzin kaavailuille tuli nyt päätepiste kun hävisi selvästi kansanäänestyksen.

Äänestä

pakkolunastuksia pakoloisille jotka tuhoaa italiaa. näiden kulttuuria ja taloutta. mahtava keino saada aikaan sota.

Äänestä
  • Eikös se Italia itse käy niitä siirtolaisiansa poimimassa sieltä Afrikan rannikolta? Hullua mielipuolista politiikkaa.

    Äänestä

Mitäs me sitten tehdään kun Suomessakin alkavat pakkolunastukset? Kiinteistön omistajat saavat silti maksaa verot vaikkei pysty kiinteistöään käyttämään.
Menemmekö me suomalaiset sitten telttaan asumaan? Ottavatko ne pakkolunastukseen myös omistusasunnot, siis omakotitalotkin? Eikö omaansa pysty puolustamaan?

Äänestä
  • Kannattaa varmaan valmiiksi miettiä joku suunnitelma.

    Tämänkö takia suomalaisten järjestäytyminen halutaan ehkäistä, koska yksin tekemällä on vaikeampi vastustaa, kuin järjestäytymällä.

    Äänestä

Miten muuten Italiassa pakolaiset asutettaisiin kuin pakkolunastamalla asunnut ja hotellit. Mediassa nousi myrsky kun erään paikallisen hotellin omistajan oli pakko ottaa parikymmentä afrikkalaista asumaan hotelliinsa. Siitä on Youtubessa videokin joka vilahti jollain keskusteluaiheella...

Äänestä

Mitä ihmettä. Onneksi tyyppi sai mitä tilasi.
Taitaa kohta puoliin merkelin eu unelmineen romahtaa kasaan pikku rytinän saattelemana.

Äänestä

Renzi sai kansanäänestyksessä potkut perseelleen. Koska meillä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaarle-Martel kirjoitti:

Sisäministeriön lähteiden mukaan ministeriön suunnitelmassa kaavaillaan agenttien käyttöä ja “ehkäisevien toimenpiteiden” kohdentamista henkilöihin, jotka vastustavat kiinteistöjen takavarikointeja siirtolaisten käyttöön.

Il Giornale sai tietää, että toimenpiteisiin ryhdytään vasta 4. joulukuuta jälkeen, tarkemmin sanoen vasta pidettävän kansanäänestyksen jälkeen, jotta kansalaisten protestointi ei vaikuttaisi äänestyksen tulokseen.

Alfanoa huolestuttavat mielenilmaukset. Viime päivien aikana Goron ja Gorinon barrikadit, joilla vastustetaan erään hotellin takavarikointia 15 pakolaisen käyttöön ovat nousseet lehtien etusivujen jutuiksi ja tämä on aiheuttanut hämminkiä hallitukselle. Salaiset palvelut ovat jo listanneet kaupungit, joissa kaupunkilaiset mahdollisesti voivat organisoituvat komiteoiksi vastustaakseen pakolaisia. Takavarikoinnit tulevat kyllä jatkumaan ja l’Opinione -lehden siteeraamien sisäministeriön lähteiden mukaan hallitus on valmis ryhtymään tiukkoihin toimiin niitä kansalaisia vastaan, jotka vastustavat yksityisten kiinteistöjen luovuttamista maahanmuuttajille.

Maahanmuuttajia vastustavat vankilaan

“Salaiset palvelut – kirjoittaa l’Opinione – näyttävät jo varoittaneen hallitusta kiinteistöjen takavarikointia vastustavien italialaisten mahdollisista väkivaltaisista mielenosoituksista”. Mitä tämä merkitsee? Lehden mukaan suunnitelmassa kaavaillaan – “huomioiden tilanteen poikkeuksellisuus ja italialaisten yhteistyöhaluttomuus vastaanotossa” – vähintään 2.000 poliisin, karabinieerin, tullimiehen ja sotilaan lähettämistä paikalle. Eikä tässä kaikki: Oikeusministeriö on valmis jopa takaamaan “nopeat prosessit ja järjestämään tarvittavat pidätystilat” sisäministeriön suunnitelmia vastustaville. Lyhyesti sanoen: Eri mieltä olevat päätyvät vankilaan.

Vaikuttaa, että takavarikoinneista ei tultaisi maksamaan korvauksia. Tämä johtuu siitä, että sisäministeriöllä ei ole varaa maksaa talojen omistajille, sillä rahat ovat jo kuluneet maahanmuuttajien vastaanoton kustannuksiin osuuskuntien ja ei-valtiollisten organisaatioiden ylläpitämissä keskuksissa. Tämän lisäksi rakennuksen omistaja joutuu jatkamaan vielä kunnallisverojen maksamista kiinteistöstä. Teoriassa on mahdollista nostaa oikeuskanne korvauksen saamiseksi, mutta tässä tapauksessa oikeusprosessien kestot ovat pitkiä ja lopputulos epävarma. L’Opinionen siteeraaman toisen sisäministeriön lähteen mukaan sisäministeri Alfanon toimenpide olisi “väliaikainen”, mutta siitä “voisi tulla pysyvä takavarikko, jos kiinteistön omistaja syyllistyy valtiota vahingoittaviin kapinallisiin rikoksiin”. Eli takavarikon vastustajia uhkaa rakennuksen pysyvä menettäminen.

Sisäministeriön työntekijöiden vuotamien tietojen mukaan takavarikointisuunnitelman toteutus aloitettaisiin Pescarassa. Tästä kaupungista tulisi eräänlainen koeponnistus koko Italiaa varten. Tavoitteena on vähentää osuuskuntien hallinnoimien vastaanottokeskusten käyttöä, koska ne ovat kalliimpia ja toiminta vähemmän läpinäkyvää kuin sisäministeriön Sprar-järjestelmässä. Tätä muutosta varten tarvitaan vapaita rakennuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu