Maanpuolustus-intoilijat ovat ressukoita!

Minua huvittaa nämä mp-intoilijat. He elävät vieläkin jossain aikakuplassa. He käyvät ikuista mielikuvitussotaansa "inhaa itää vastaan" Vänrikki Stoolin hengessä? ;-)

Mp-harrastelijat eivät tajua maailman ja Suomen muuttuneen täysin sata vuotta sitten vallinneesta tilanteesta. Ei ole enää olemassa Neuvostoliittoa, sen itäblokkia ja kylmän sodan tilannetta.

Venäjä ei ole mikään uhka, ELLEI suomalaiset ja varsinkin meidän eliitti sitä nimenomaisesti halua sellaiseksi maalata! Ja valitettavasti sellainen on trendi nykyään?

Todellinen uhka Suomelle ja suomalaisuudelle tulee ihan muista suunnista kuin venäläisiltä, jotka ovat eurooppalainen kristitty kansa. Ei kait tarvitse tarkemmin selittää? Tosin näille mp-puupäille ei selittäminenkään auta.

Mp-harrastelijat katselevat TuntematonSotilas- elokuvia ja Talvisota-elokuvaa silmät kosteina ja jylhä tuntemus pienessä sielussaan. Siten haaveilevat kertausharjoituksista, jotta voivat mennä larppaamaan metsään. Ja opiskelevat kaiken mahdollisen aseistuksesta ja esittelevät toisilleen tietouttaan siitä.

Maanpuolustus-intoilijat ovat relikkejä, jotka eivät tajua vanhentuneisuuttaan. Maailma, Suomi ja niiden haasteet vaativat kaikkea muuta kuin juoksentelua pyssyn kanssa korvessa.
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Täytyy tosiaan olla hyvin naiivi, jos luulee Suomen nykyisiä uhkia voivan torjua kaivautumalla poteroon itärajalle!? Ei siltä ole kukaan tulossa. Ei edes, vaikka oikein kerjätään.

Sen sijaan länsiraja eli Ruotsin vastainen raja pitäisi tukkia! Sieltä saapuu kymmeniä tuhansia maahantunkeutujia vuodessa. He ovat uhka sille Suomelle, jota nuo mp-harrastelijat haluavat puolustaa.

Jos Suomi "monikulttuuristetaan" eli suomalaisuus ajetaan alas, niin ei ole mitään puolustettavaa. Suomi on nimenomaan muutakin kuin vain maa-alue!

Äänestä
  • Aidosti isänmaalliset maanpuolustajat kaivaisivat poterot Tornion raja-aseman ympäristöön.

    Maanpetoksellinen eliittimme on tosin sotilaita sinne lähettänyt, MUTTA seisomaan kunniakujassa ja levittämään punaista mattoa laittomille maahantunkeutujille??

    Äänestä

Avaaja ei näy olevan oikein tilanteen tasalla. Itäinen rajanaapurimme on käytännössä osallisena sotaan aito-Venäläisillä, joskin tunnnuksettomilla joukoilla Itä-Ukrainassa.

Samoin ei kannata unohtaa Venäjän suullisyyttä MH-17 matkustajalentokeneen alasampumiseen.

Että sellainen rauhantahtoinen naapurimaa meillä.

Ei mulla muuta

1Äänestä
  • No tulihan se sieltä? ;-)

    Taas joku "maanpuolustushenkinen" tollo ei pystynyt omaksumaan avauksen sanomaa.

    Minä luovutan. Leikkikööt nuo tollot hautaansa saakka sotaa "inhaa itää" vastaan.

    Maailma ja Suomi menee eteenpäin tai taaksepäin noiden tyyppien leikkiessä...

    Äänestä

  • >>Taas joku "maanpuolustushenkinen" tollo ei pystynyt omaksumaan avauksen sanomaa.<<

    -Niin mikähän se avauksen sanoma oli? Täältä katsoen avauksen sanoma oli tynnyrissä kasvaneen ja sinisilmäidiootin postausta. Nimimerkki "JärkeväIsänmaallinen" puolestaan nosti kädet pystyyn jo ensimmäisestä vastakommentista.... Se kertoo avauksen ja komppaavien kommenttien olevat kestämättömällä pohjalla.

    Lapset pienet sentään, lukekaa jotain muutakin kuin Aku Ankkaa ennen kuin postaatte lapsellisuuksianne tänne. Jos kotimaiset mediat epäilyttävät niin normaaliälyinen henkilö tänä päivänä kykenee ja osaa hakea tietoa mistä päin maailmaa hyvänsä. Samoin normaaliälyinen ja valveutunut kansalainen osaa erottaa propagandistiset mielipiteet.

    Avausta ja komppaavia kommentteja lukiessa ihmetyttää se mistä ne koulujärjestelmän huikeat PISA-pisteet on oikein saatu??

    ----------------------------------------------------------------------------------------------

    http://yle.fi/uutiset/3-9120188
    ” Venäjä on Suomelle entistä suurempi riski, Ulkopoliittinen instituutti varoittaa”

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121218923976_uu.shtml
    ”Presidentti Niinistö: Venäjän lisääntynyt aktiivisuus tuo mieleen kylmän sodan”

    http://www.hs.fi/politiikka/art-2000002770733.html
    ” Pääministerit Stubb ja Löfven: Venäjän aktiivisuus Itämerellä lisääntynyt”

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Länsivaltojen_ja_Venäjän_välinen_kriisi_2014–
    ” Länsivaltojen ja Venäjän välinen kriisi 2014”

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sipila laiva-56898
    ”Juha Sipilä Venäjän sotalaivojen tulosta: Kaluston lisääntyminen ei ole hyvä suunta”

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000917014.html
    ” Sotilaallinen aktiivisuus Itämerellä lisääntynyt: ”Keino Venäjälle osoittaa suurvalta-asemaa”

    http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/f-15_islanti-48670
    ”USA:n F-15 -hävittäjiä Islantiin – syynä Venäjän aktiivisuus Pohjois-Atlantilla”

    http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178348-venajalla-tapahtuu
    ” Venäjän kehitys on edennyt Venäjällä vaiheeseen, jossa business as usual eli nykymenon jatkuminen on vaihtoehdoista kaikkein epätodennäköisin. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot?”
    ” Kansainvälinen tilanne on muuttunut selvästi jännittyneemmäksi Venäjän lisääntyneen sotilaallisen aktiivisuuden seurauksena”

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/ahtisaari venaja-55978
    ” Martti Ahtisaari: Venäjä aiheuttaa ongelmia, meidän täytyy sanoa se suoraan”

    1Äänestä

  • Hyvää_Itsenäisyyspäivää kirjoitti:

    >>Taas joku "maanpuolustushenkinen" tollo ei pystynyt omaksumaan avauksen sanomaa.<<

    Natolobbareiden kirjoituksia. Washingtonissa on päätetty panna Venäjä polvilleen ja meidän hyödylliset idiootit ovat nöyrinä apulaisina. Propagandaa toistetaan Göbbels tyyliin riittävän kauan niin hulluimmatkin ajatukset menee läpi. Kriisit Georgiassa ja Ukrainassa ovat saaneet alkunsa venäläisvähemmistöstä joka on kokenut asemansa uhatuksi. Elämöidään olemattomilla sukellusveneillä, vähäisillä ilmatilan loukkauksilla, liioitellaan itärajalla olevia venäläisiä joukkoja ja tulkitaan Putinin puheita kuin piru raamattua. Georgiassa ja Ukrainassa kriisejä edelsi Yhdysvaltojen voimakas läsnäolo.

    Äänestä

  • "Jos kotimaiset mediat epäilyttävät niin NORmaaliälyinen henkilö tänä päivänä kykenee ja osaa hakea tietoa mistä päin maailmaa hyvänsä."

    Äänestä

  • Hyvää_Itsenäisyyspäivää kirjoitti:

    >>Taas joku "maanpuolustushenkinen" tollo ei pystynyt omaksumaan avauksen sanomaa.<<

    -Niin mikähän se avauksen sanoma oli? Täältä katsoen avauksen sanoma oli tynnyrissä kasvaneen ja sinisilmäidiootin postausta. Nimimerkki "JärkeväIsänmaallinen" puolestaan nosti kädet pystyyn jo ensimmäisestä vastakommentista.... Se kertoo avauksen ja komppaavien kommenttien olevat kestämättömällä pohjalla.

    Lapset pienet sentään, lukekaa jotain muutakin kuin Aku Ankkaa ennen kuin postaatte lapsellisuuksianne tänne. Jos kotimaiset mediat epäilyttävät niin normaaliälyinen henkilö tänä päivänä kykenee ja osaa hakea tietoa mistä päin maailmaa hyvänsä. Samoin normaaliälyinen ja valveutunut kansalainen osaa erottaa propagandistiset mielipiteet.

    Avausta ja komppaavia kommentteja lukiessa ihmetyttää se mistä ne koulujärjestelmän huikeat PISA-pisteet on oikein saatu??

    ----------------------------------------------------------------------------------------------

    http://yle.fi/uutiset/3-9120188
    ” Venäjä on Suomelle entistä suurempi riski, Ulkopoliittinen instituutti varoittaa”

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121218923976_uu.shtml
    ”Presidentti Niinistö: Venäjän lisääntynyt aktiivisuus tuo mieleen kylmän sodan”

    http://www.hs.fi/politiikka/art-2000002770733.html
    ” Pääministerit Stubb ja Löfven: Venäjän aktiivisuus Itämerellä lisääntynyt”

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Länsivaltojen_ja_Venäjän_välinen_kriisi_2014–
    ” Länsivaltojen ja Venäjän välinen kriisi 2014”

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sipila laiva-56898
    ”Juha Sipilä Venäjän sotalaivojen tulosta: Kaluston lisääntyminen ei ole hyvä suunta”

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000917014.html
    ” Sotilaallinen aktiivisuus Itämerellä lisääntynyt: ”Keino Venäjälle osoittaa suurvalta-asemaa”

    http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/f-15_islanti-48670
    ”USA:n F-15 -hävittäjiä Islantiin – syynä Venäjän aktiivisuus Pohjois-Atlantilla”

    http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178348-venajalla-tapahtuu
    ” Venäjän kehitys on edennyt Venäjällä vaiheeseen, jossa business as usual eli nykymenon jatkuminen on vaihtoehdoista kaikkein epätodennäköisin. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot?”
    ” Kansainvälinen tilanne on muuttunut selvästi jännittyneemmäksi Venäjän lisääntyneen sotilaallisen aktiivisuuden seurauksena”

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/ahtisaari venaja-55978
    ” Martti Ahtisaari: Venäjä aiheuttaa ongelmia, meidän täytyy sanoa se suoraan”

    Hehheh!? Mp-puupää linkittää svekoeliitin ja -median Venäjä-vastaista propagandaa ja kehtaa puhua propagandan erottamisesta faktoista!!?? ;-)

    Äänestä

  • hyväää_päivää kirjoitti:

    Hehheh!? Mp-puupää linkittää svekoeliitin ja -median Venäjä-vastaista propagandaa ja kehtaa puhua propagandan erottamisesta faktoista!!?? ;-)

    "Mp-puupää linkittää svekoeliitin ja -median Venäjä-vastaista propagandaa"

    "Jos kotimaiset mediat epäilyttävät niin NORmaaliälyinen henkilö tänä päivänä kykenee ja osaa hakea tietoa mistä päin maailmaa hyvänsä."

    1Äänestä

Taas tuli Itsenäisyyspäivä, joten "maanpuolustushenkiset" voivat elää uudestaan mielikuvitussotaansa Tuntemattoman Sotilaan kera. ;-)

VAIIKKA itsenäisyytemme on myyty EU:lle ja Ruotsille jo aikaa sitten!!??

Äänestä

Suvakkien suomeen päästämät muslimit, jotka miehittävät suomea.

Äänestä

Jokainen kälysen kämpän omistaja pelkää että omaisuuden arvo tippuu rajusti ja sen takia yrittää pitää täällä Mp henkeä yllä....voi reppanoita suomessa.....Omistatte siellä suomessa kuraa...toista on täällä lännessä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JärkeväIsänmaallinen kirjoitti:

Minua huvittaa nämä mp-intoilijat. He elävät vieläkin jossain aikakuplassa. He käyvät ikuista mielikuvitussotaansa "inhaa itää vastaan" Vänrikki Stoolin hengessä? ;-)

Mp-harrastelijat eivät tajua maailman ja Suomen muuttuneen täysin sata vuotta sitten vallinneesta tilanteesta. Ei ole enää olemassa Neuvostoliittoa, sen itäblokkia ja kylmän sodan tilannetta.

Venäjä ei ole mikään uhka, ELLEI suomalaiset ja varsinkin meidän eliitti sitä nimenomaisesti halua sellaiseksi maalata! Ja valitettavasti sellainen on trendi nykyään?

Todellinen uhka Suomelle ja suomalaisuudelle tulee ihan muista suunnista kuin venäläisiltä, jotka ovat eurooppalainen kristitty kansa. Ei kait tarvitse tarkemmin selittää? Tosin näille mp-puupäille ei selittäminenkään auta.

Mp-harrastelijat katselevat TuntematonSotilas- elokuvia ja Talvisota-elokuvaa silmät kosteina ja jylhä tuntemus pienessä sielussaan. Siten haaveilevat kertausharjoituksista, jotta voivat mennä larppaamaan metsään. Ja opiskelevat kaiken mahdollisen aseistuksesta ja esittelevät toisilleen tietouttaan siitä.

Maanpuolustus-intoilijat ovat relikkejä, jotka eivät tajua vanhentuneisuuttaan. Maailma, Suomi ja niiden haasteet vaativat kaikkea muuta kuin juoksentelua pyssyn kanssa korvessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu