Kekkonen ymmärsi yhteiskunnan merkityksen sen kaikille kansalaisille ja julisti hätätilahallituksen kun Suomessa oli muutama tuhatta työtöntä. Tästä nähdään hyvän johtajan terve arvopohja yhteiskunnallisesti kun kantaa huolta kaikista kansalaisista ja tietysti työttömät heikommassa asemassa yhteiskunnassa.
Kekkosen ajan jälkeen Suomi liittyi EU:hun ja uudet tuulet ja johtajat astuivat Suomen politiikan johtoon. Suomessa hyväksyttiin suurtyöttömyys poliittisesti ja yhteiskunnan erittäin voimakas jakaantuminen ja eriarvoistuminen. Tästä syystä myös yhteiskunnassa vahvistettiin poliisijoukot mellakkoja ja muita sellaisia tilanteita varten.
Sisäisen turvallisuuden seurantaan lisättiin mielipidemittauksia ja kansan tuntojen seurantaa ja määrätietoisesti jatkettiin yhteiskunnan eriarvoistavaa talouspolitiikkaa ja aivan tietoisesti ja jokainen yhteiskunnan vaikuttaja sen pystyi näkemään ja vaikenemalla myös hyväksymään ja jopa kiihdyttämään erilaisilla päätöksillään.
Nyt Suomi on tilanteessa, jossa masennuslääkkeillä hoidetaan näitä ongelmia, mitkä saatiin aikaan yhteiskuntaan aivan tietoisten arvovalintojen kautta. Tietysti se Suomessa on parempaa kuin esimerkiksi Espanjassa ja Kreikassa ettei aivan 50-60% ole nuorisotyöttömyys, mutta jokainen yksittäinenkin prosentti on liikaa varmuudella sille sen työttömyyden kohdanneelle, ja surullista tietysti, jos valtaakäyttävät eivät sitä ymmärrä tai välitä.
Yhteiskunnan täytyy olla jokaisen ihmisen osalta tasa-arvoinen yhteiskunta ainakin tasavallassa, ja jos se ei sitä ole niin todellisuudessa on kyse sortovallasta tai muusta sen kaltaisesta niitä taloudellisesti tilanteesta kärsiviä kohtaan. Eräissä maissa nähdäkseni osataan jakaa sitä yhteiskunnan hyvinvointia paremmin eikä vain lääkkeillä pyritä hoitamaan asioita eikä palkkoja poistamalla tai laskemalla erinäisin vippaskonstein, kuten voidaan tehdä.
Nyt nähdään Suomessakin suuntaus, jossa tietoisesti annetaan syntyä yhteiskuntaan selvä kastijako tässä työttömyysasiassa, ja toki on jo aiemminkin sitä ollut, mutta nyt näyttää siltä, että työttömiä aletaan käyttää työtehtäviin yhteiskunnan vaikutuksesta ilman selvää korvausta työstä ja tämä tietysti sopii monillekin hyvin toimeentuleville, kun eivät ymmärrä lähimmäisen rakkaudesta mitään. Jeesuksen opetus "tee lähimmäiselle kuten toivot itsellesi tehtävän" on erittäin hyvä ja sopii kaikkeen yhteiskunnallisesti myös. Jos työnantajana tai palkka-asioihin vaikuttajana tahdot tietynlaista kohtelua työttömille, niin mieti hyväksytkö sen myös omalle kohdallesi vai oletko parempi ihminen?
Suomen arvovalinta Kekkosen ajan jälkeen
50
136
Vastaukset
- Tosiasiaa_Suomessa
nykyään on satoja tuhansia huonosti taloudellisesti pärjääviä ja monia heitä hoidetaan lääkkeillä.
- Milloin_Suomi
muuttui hyvinvointiyhteiskunnasta pahoinvointiyhteiskunnaksi taloudellisesti heikosti toimeentulevien kohdalla? Ainakin määrät ovat monikymmenkertaistuneet Suomen EU-jäsenyyden aikana. Suomi on valinnut erittäin kylmän ja kovan linjan työttömiä ja muutenkin heikosti toimeentulevia kohtaan.
Ja eriarvostamista ja hajauttamista jatketaan aivan tietoisesti holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla.
Tulijoita riittää ottamaan, ne eivät lopu koskaan eivätkä varmasti tule tätä yhteiskuntaa rakentamaan, lisäävät toki kauppakeskusten myyntiä kotoutuessaan oleskelemaan ja viihtymään.
Mutta ei jakovarakaan ole loputon, pakkotyöllistäminen ei sitä lisää, joten veroeurot on kohta kierrätetty ja tämä on nähtävissä mm. eläkeleikkauksissa sekä kaikessa muussa pienituloisiin kohdistuvassa kyykyttämisessä kelan korvausleikkauksista alkaen.
- Turvaa_Jeesukseen
Jeesus on hyvä paimen kaikille sitä tahtoville omalle kohdalleen, ja vaikka maailmassa Jeesukseen uskovilla on myös ahdistusta ja vainoja, niin Herra auttaa häneen turvaavia varmuudella ja riittää jokaiselle päivälle se oma murheensa ja Jumalan huolenpito myös. Maailmassa hallitsee julmat sudet moninaisesti.
- Hyvä_muistaa
Teot ratkaisevat ja kauniit puheet ja kirjoitukset vain silmänlumetta helposti ja sodomalaisuus nykyään on nimenomaan sitä yhteiskunnissa ettei pidetä hyvää huolta jokaisen sen kansalaisesta vaan hyväksytään eriarvoistumista ja työttömyyden kautta sitä saadaan aikaan nimenomaan.
- Älkää_pettäkö
itseänne myöskään siten, että työttömyyttä poistetaan alipalkkaamalla tai palkattomalla tavalla, sillä jos sitä tarjoavat eivät sitä itsekkään niin tahtoisi tehdä, niin silloin hyvä muistaa mitä lähimmäisen rakkaus tarkoittaa ihan käytännössä ja ihan jokaista kohtaan eikä vain niitä kavereita tai tovereita.
>Kekkonen ymmärsi yhteiskunnan merkityksen sen kaikille kansalaisille ja julisti hätätilahallituksen kun Suomessa oli muutama tuhatta työtöntä.
63 000 on siis "muutama tuhatta"...- hehhhehhhehhe
On se 500 000 verrattuna vain muutama. Prosentteinakaan ei mikään huikaiseva vielä ollut. Mutta ymmärrys siitä, että yhteiskunta pysyy tyytyväisenä, kun toimeentulo on turvattu vaatii näköjään nykyisiltä päättäjiltä vähän korkeampaa matematiikkaa, johon nämä reppanat eivät valitettavasti pysty. Kuten muistamme taannoisen valtiovarainministerin matematiikkavirheistä. 90 tai 10 prosenttia. Äkkiäkös siinä normiministeri sekoaa tämmöisissä luvuissa.
- Tiedän_hyvin
kuinka petollisesti yhteiskunta hoitaa tällaisia asioita näennäisesti, mutta yhtään sellaiset toimet eivät auta niiden toimien kohteiksi joutuneita vaan päinvastoin käy helposti. Kun tilanne on päästetty näin pahaksi yhteiskunnassa, saattaa sen korjaaminen olla myös täysin mahdotonta, sillä ei se haittaa päätöksentekijöitä, kunhan pystyvät oman tilanteensa hyvänä pitämään, ja näin se maailma toimii nykyään.
Onneksi Jeesus palaa pian. - Maailman_tila
laittomuutta todellisuudessa kun tasavallasta puhutaan. Eräille yhteiskunta on heitä itseään varten, mutta todellisuudessa yhteiskunnan tulee olla jokaista kansalaista varten ja minkä teet sille kaikista heikommassa asemassa olevalle, sen teet myös Jumalalle ja Luojalle ja vastaat teoistasi myös tuomiolla.
Jaakob totuudellisti tuo esiin rikkaille tästä asiasta, ja jokaisen kannattaa se lukea Raamatusta, jotta ei eläisi ymmärtämättömänä näistä asioista:
"Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat? Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen? Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne? Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette; mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia." (Jaakob 2:5-9)
"Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin." (Jaakob 5:1-4)
Raamatussa on totuus myös tälle ajalle, sillä jokainen ihminen Aadamista tähän aikaan tuomitaan kuolemansa jälkeen ja Jumalan opetus pysyy varmuudella Jeesuksessa, ja sanansa mukaan jokainen ihminen tuomitaan. Olkaa viisaita ja karttakaa tyhmyyttä, ja Herran Jeesuksen pelko on viisauden alku.- Nykyään_rikkaudet
pelkkiä bittejä jossain pitkälti ja voiko sitä edes tuulenvireeseen verrata.
- Raamatussa_kerrotaan
kannattaa lukea ja Jeesus opetti Lootin vaimosta tulonsa yhteydessä.
- Ajat_muuttuvat
Suomen perustuslaki ennen Suomen EU-jäsenyyttä ihan selvä siitä, että Suomessa suomen kansalaisilla on lainsäädäntö- ja tuomiovalta kokonaan eli 100%.
Sitten EU-jäsenyydessä sitä itsemääräämisvaltaa suomen kansalaisilta riistettiin törkeästi niissä yhteisissä asioissa, joissa Suomi menetti suverenisuutensa.
Sitten tiedotusvälineet alkaneet kutsua äärinatiolistiseksi sitä, että joku puolustaa perustuslain esittämää suverenisuutta vaikka täysin toisin todellisuus tässä ja ihan perustervettä Suomen itsenäisyyttä puolustaa ne, jotka esittää perustuslain mukaista asiaa.
Todellisuudessa ääriglobalismia edusti ja edustaa ne, jotka tahtoivat Suomen itsenäisyyttä murentaa EU-jäsenyydellä vastoin perustuslakia, ja toki Suomessa tulkinnat voivat olla ihan mitä sattuu vallankäyttäjillä, kun itse ovat itselleen myös tuomareita siinä omassa porukassa.
Jokainen tervejärkinen ihminen ymmärtää että EU-jäsenyydessä yhteisissä asioissa suomen vaikutusvalta EU:ssa muutamia prosentteja (noin 3% oli jossakin vaiheessa) ja näin menettää suvereenisuutta Suomen kansalaiset omista asioista noin 97%, ja saavat toisiin maihin myös sitä valtaa sen noin 3%.
Pahimmat valhettelijat Suomen EU-jäsenyys asioissa väittivät että Suomen itsenäisyys vahvistuu, mutta on tietysti täyttä valhepropagandaa ollut ja on edelleen jos kuka näin väittää tästä asiasta.
Suomen kansassa on onneksi myös ihan tervettä totuuden halua eri asioissa, mutta tässä ajassa enemmän on sitten niitä vallankäyttäjiä, jotka tahtovat toisenlaista ja tietysti saa olla erilaisia näkemyksiä, mutta laillisuuden ja laittomuuden ero on selvä.>Suomen perustuslaki ennen Suomen EU-jäsenyyttä ihan selvä siitä, että Suomessa suomen kansalaisilla on lainsäädäntö- ja tuomiovalta kokonaan eli 100%.
Ja ihan perustuslaistamme välittämättä Neuvostoliitto määräsi hoitamaan kaikki isot ja monet pienemmätkin asiat mieleisellään tavalla. Vasta kun sosiaalidemokraatti Koivistosta tuli presidentti ja Nl rupesi horjumaan, aloimme oikeasti muistuttaa itsenäistä valtiota.
- Erittäin_hyvä
että Suomenkin kansalaiset ovat totuudellisia sekä Jumala-suhteessa että myös yhteiskunnallisesti, vaikka propaganda on kovaa ja jatkuvaa näissäkin asioissa maailmalla.
Suomen työttömät: Älkää antako itseänne henkisesti musertaa sillä yhteiskunta voi olla kova ja säälimätön teitä kohtaan, ja teette parhaiten kun Jeesukseen turvaatte, sillä antaa hyvän jokaiselle anovalle varmuudella. - Suomen_arvoista
itsenäisyyden suhteen. Kun Suomen itsenäisyyttä koeteltiin 1930-40 -luvulla, niin presidenttimme antoi hyvän neuvon suomalaisille rukoilla asian tiimoilta. Onko tässä asiassa tapahtunut muutosta nykyisessä ajassa, jos jälleen Suomen "itsenäisyyttä" koeteltaisiin? Esimerkiksi Tarja Halosen ollessa presidenttinä mitä olisi asiasta esittänyt suomalaisille sanoillaan? Onko tällaisilla asioilla merkitystä kansakunnan kohdalla? Miten Suomi parhaiten säilyttäisi "itsenäisyyden", jos sitä pyrittäisiin poistamaan toisen valtakunnan taholta?
Miksi sitten Suomi joutui sotaan toisen maailmansodan yhteydessä? Mikä rooli Suomen sodassa oli Saksalla ja Neuvostoliitolla? Onko nykyään mitään samanlaista nähtävissä Suomen tilanteessa? Voisiko Suomi joutua sotaan nykyään?
Mitä tarkoittaa itsenäisyys Suomelle? - Kenellä_valta
maan päällä valtakuntien itsenäisyydessä? Jeesuksella (Jumalalla) vai Saatanalla (mammonan henkivallalla) vai hyökkäävällä osapuolella sodassa vain puolustavalla osapuolella sodassa?
Minkälainen on käsityksesi näistä asioista eli kuka säätää valtakuntien rajat ja mistä syystä sotia on maailmassa? Onko asiat tosi monimutkaisia syiden ja seurauksien suhteen näissä asioissa vai yksinkertaisia?
Kehen tai mihin Suomen kannattaa turvata turvallisuusasioissa ihan koko ajan ja onko Raamatun ilmoituksella mitään merkitystä tällaisissa asioissa vai pystyykö eri kansakunnissa ihmiset itse säätämään näitä asioita oman tahtonsa (pienen päätöksiä tekevän joukon) mukaan?
Uskotko Jumalaan vai valheen isään vai ihmisiin näissä asiossa? - Suomen_itsenäisyydestä
Onko Suomella nykyään itsenäisyys ulkopolitiikassa ja millainen se itsenäisyys on?
Voiko valtakunta nykyajassa elää itsepetoksessa itsenäisyytensä suhteen (esimerkiksi ulkopolitiikkansa itsenäisyyden suhteen) ?
Kannattaako valtakunnan turvata Jumalaan eli Jeesukseen nykyajassa vai onko tärkeämpää turvata erilaisiin sotilasliittoihin tai muihin sopimuksiin tai naapurivaltakuntiin?
Onko Suomelle merkitystä sillä uskooko presidenttimme Jumalaa ja Jeesukseen ja tietysti kannattaako hänen uskoessa Jumalaan myös turvata häneen ja kannattaako silloin myös presidentin tuoda esille tämä asia kansalaisille rauhan ja mahdollisen konfliktin uhatessa?
Samat kysymykset voidaan asettaa myös Israelille ja kaikille kansakunnille. - Kannattaako_esittää
tällaisia arvopohjaisia kysymyksiä ja millainen on valtakunnan virallinen linja näissä asioissa ja onko Suomen kohdalla tapahtunut näissä asioissa muutosta, kun vaikka verrataan itsenäistymisen aikaa ja toisen maailmansodan aikaa ja tätä nykyistä aikaa keskenään sekä presidenttien ja hallitusten ja kansalaisten kohdalla?
Annettinko Suomen itsenäisyysjuhlassa kiitosta Jumalalle itsenäisyydestä vai annettiinko juhlissa kunniaa muille tahoille ja minkälainen on Suomen valtakunnan eri tahojen suhde Jumalaan nykyajassa ja pitävätkö ne merkityksellisenä Jumalaa ja Jeesusta näissä Suomen itsenäisyys asioissa? Mikä on totuus tässä asiassa? Onko Raamatun ilmoituksella minkälainen merkitys tässä asiassa?
Raamatussa on kerrottu laittomuuden ja luopumuksen ajasta ja voiko se koskettaa Suomea kansakuntana vai pelkästään Suomen kirkkoa tai muita seurakuntia? - Esittäkää_mielipiteenne
Suomen linja on avoimuuden ja keskustelun linja ainakin juhlapuheissa ja itsensä ilmoittamana arvopohjana omasta kansakunnan ihanteesta, ja Suomessa on sananvapaus ja uskonnonvapaus ja mielipiteen ilmaisun vapaus, vaikka toki sen esittäminen myös voi johtaa vaikeuksiin ja jopa piilovainoihin sen esittäjän suhteen.
- TotuusSattuu
"Kekkonen ymmärsi yhteiskunnan merkityksen sen kaikille kansalaisille ja julisti hätätilahallituksen kun Suomessa oli muutama tuhatta työtöntä. Tästä nähdään hyvän johtajan terve arvopohja yhteiskunnallisesti kun kantaa huolta kaikista kansalaisista ja tietysti työttömät heikommassa asemassa yhteiskunnassa."
Kyllä. Paljon harvemmin taas muistetaan mainita että ei ensinnäkään auttanut mitään vaan työttömyys paheni tuonkin jälkeen. Toisekseen jätetään mainitsematta että tuolloin mm. työttömyysturva oli paljon nykyistä heikompi jolloin paljon pienempi määrä työttömiä oli jo hyvin vakava ongelma. Tästä syystä myöhemmin työttömyysturvaa ja työttömien muita etuja parannettiin paljon ja tämä ei kyllä tapahtunut vai Kekkosen ansiosta vaan asialla olivat pääasiassa vasemmistopuolueet.- työttömyys_huono_asia
yhteiskunnassa tulisi se kokonaisbruttotulo palkkojen suhteen jakaa kaikille kansalaisille ja siten että myös työtä olisi kaikilla ja tietysti mielekästä myös.
- Voi_myös_olla
työpalkan lisäksi kohtuullinen kansalaispalkka tai työn määritelmä sitten laajempi ja vapaampi henkilön oman tahdon mukaan.
- Jeesuksen_valtakunnassa
lähitulevaisuudessa maan päällä kerrotaan että johdatetaan elävän vetten lähteelle, ja ainakin itselleni tulee mieleen koulutuksen tapainen, ja tietysti Luojan ylistäminen myös keskeistä varmaan. Jeesus opetti tykönsä tuleville "levosta ja rauhasta".
Jeesuksen_valtakunnassa kirjoitti:
lähitulevaisuudessa maan päällä kerrotaan että johdatetaan elävän vetten lähteelle, ja ainakin itselleni tulee mieleen koulutuksen tapainen, ja tietysti Luojan ylistäminen myös keskeistä varmaan. Jeesus opetti tykönsä tuleville "levosta ja rauhasta".
Suomessa on lienee ylistetty Jeesusta jo yli tuhat vuotta. Mitkät ovat olleet ne Jeesuksen teot jotka ovat saaneet positiivista kehitystä aikaan.
En todella tiedä- kerro Sinä!
Sadassa vuodessa on Suomi kehittynyt huimasti inhimillisempään suuntaan ja se kehitys jatkuu.
Kehitystä ovat vieneet eteen päin koulutus, tiede ja sananvapaus, ehkä ylistyslaulu kuuluukin heille jotka ovat toimineet sen puolesta.
Niin mitä Jeesus opettikaan?- TotuusSattuu
työttömyys_huono_asia kirjoitti:
yhteiskunnassa tulisi se kokonaisbruttotulo palkkojen suhteen jakaa kaikille kansalaisille ja siten että myös työtä olisi kaikilla ja tietysti mielekästä myös.
"yhteiskunnassa tulisi se kokonaisbruttotulo palkkojen suhteen jakaa kaikille kansalaisille"
Tuo tapahtuu nyt käytännössä progressiivisella verotuksella. Pienituloinen maksaa vähän veroja ja suurituloinen paljon mutta molemmat saavat saman verran yhteiskunnan etuja, pienituloinen usein vielä rikasta enemmän. Näin siis rahamäärää tasataan. TotuusSattuu kirjoitti:
"yhteiskunnassa tulisi se kokonaisbruttotulo palkkojen suhteen jakaa kaikille kansalaisille"
Tuo tapahtuu nyt käytännössä progressiivisella verotuksella. Pienituloinen maksaa vähän veroja ja suurituloinen paljon mutta molemmat saavat saman verran yhteiskunnan etuja, pienituloinen usein vielä rikasta enemmän. Näin siis rahamäärää tasataan.ALV- se taas rokottaa enemmän pienituloisia kuin hyvätuloisia ja prosentti on kaikille sama.
- TotuusSattuu
epikuros kirjoitti:
ALV- se taas rokottaa enemmän pienituloisia kuin hyvätuloisia ja prosentti on kaikille sama.
"ALV- se taas rokottaa enemmän pienituloisia kuin hyvätuloisia ja prosentti on kaikille sama."
Kyllä. Tätä on vain aika mahdotonta mitenkään muuttaa. TotuusSattuu kirjoitti:
"yhteiskunnassa tulisi se kokonaisbruttotulo palkkojen suhteen jakaa kaikille kansalaisille"
Tuo tapahtuu nyt käytännössä progressiivisella verotuksella. Pienituloinen maksaa vähän veroja ja suurituloinen paljon mutta molemmat saavat saman verran yhteiskunnan etuja, pienituloinen usein vielä rikasta enemmän. Näin siis rahamäärää tasataan.Voidaan toki keskustella siitä, paljonko progressio on tällä vuosituhannella keventynyt kun verotaulukoita on loivennettu ja sekä kunnallisveroja että erilaisia julkisia maksuja korotettu. Todennäköisesti aika lailla, sanoisin.
TotuusSattuu kirjoitti:
"ALV- se taas rokottaa enemmän pienituloisia kuin hyvätuloisia ja prosentti on kaikille sama."
Kyllä. Tätä on vain aika mahdotonta mitenkään muuttaa.Esim. Saksa pärjää 19 prosentin alvilla. Sitä en muista onko siellä muitakin verokantoja kuten meillä vaiko vain yksi.
- Esseesres
Kekkosen aikana puoli miljoonaa suomalaista joutui lähtemään maasta leivän perään.
- mafian_tunnusmerkki
tehdään tarjouksia joista ei voi kieltäytyä, ja Suomessa nyt näyttää muutosta olevan tähän suuntaan ihan valtiovallan taholta työttömiä kohtaan. Samoin kotihälyytyksissä poliisi voi tehdä päätökset toisen vapaudenriistosta, ja jos siitä kieltäytyy, niin on syyllinen virkavallan vastustamiseen, joten täysin poliisin toimintaa voidaan verrata väkivaltaan ja pidätystä ei sen tarvitse tehdä vaan vain vapaudenriisto omassa harkinnassa.
- Valtiovallan_linja
näissä työtarjouksissa on se, ettei voi kieltäytyä ilman työttömyysturvan menettämistä 2-3 kuukaudeksi edes sillä perusteella että pienempi olisi työtarjouksen rahamäärä kuin työttömyysturva. Tästäkin nähdään miten julmat sudet tahtovat toimia tässä asiassa ja toivottavasti tämä tulee kaikkien suomalaisten tietoo hyvin selvästi, ja eilen uutislähetyksessä tätä ei kerrottu lainkaan mutta tärkeää olisi kertoa sillä tällaisia tarjouksia tekee valtiollinen mafia, eikä niistä tahdota kenenkään kieltäyvän. Tällainen on mielivaltaa ja sortovaltaa mitä totuudellisemmin ja tällaista tahtoo Suomen hyväosaiset ja tällaista toimintaa työttömiä kohtaan. Suurimmalla osalla suomalaisia ihan hyvät työt, eikä tällainen tietenkään heitä juuri haittaa ja valtiovalta tämän hyvin tietää ja mittaa mielipiteitä että voi sitten toimia kuten tahtoo ja tehdä myös muutoksia tarvittaessa. Suomessa poliittinen ja tiedotusvälineinen ja bisnesmaailman välillä on konsensus näissä asioissa, ja yhteistä linjaa viedään täällä läpi, ja näin oli myös EU-jäsenyyden kohdalla. Tietenkään ei kaikki näissä piireissä ole samaa mieltä asioista, ja politiikassa politikointia aina, ja kuten Katainen esitti virkanimityksistä Suomessa tulee aina valita EU-myönteinen henkilö ja tätä on hänen mielestään demokratia tässä Suomessa ja tuleeko ottaa huomioon kansan mielipiteitä EU-asioista vai riittääkö se EU-myönteisten tahojen mielipide, kannattaa kysyä häneltä itseltään.
- Hyvinkin_alkaa
työttömyys vähentyä Suomessa ja pahoinvointi lisääntyy varmasti.
- mafia-sanasta
vertauskuvallisesti käytetty ja tässä yhteydessä nimenomaan tarjouksien tekemiseen, joista ei voi kieltäytyä.
Saksassa hitlerin aikaan natseilla taisi olla ihan laillinen valta murhata miljoonia juutalaisia, sillä itse sen lakinsa siten säätivät ja pimeydessään tekivät pahat tekonsa. Vastaavia esimerkkejä maailmasta ja valtaa käyttävien pahuudesta on vaikka kuinka paljon eikä tietenkään vain murhiin liity vaan myös taloudelliseen toimintaan kuten Turkissa nykyään viety työpaikat ja vapaus monilta hallitsijan oletetulta vastustajalta ja virkakoneisto tähän määrätty tutkimaan keitä vainotaan ja perustuuko totuuteen syytöksensä on vaikea sanoa yksityiskohtaisesti, mutta mahdollisuuden vääriin syytöksiin ja kostoihin ja vääriin todistuksiin vaikka kuinka paljon, ja näin on aina yhteiskunnissa, kun toimitaan jostakin näkökulmasta eikä lainkaan takaa tuomiot tai muut asiat mistään tasapuolisuudesta tai oikeudesta tai vanhurskaudesta ainakaan, ja Jeesus opettanut hyvänä Jumalana kaikille ihmisille "älkää todistako väärin" ja "älkää tuomitko" ja samoin "tehkää lähimmisille kuten tahdotte itsellenne tehtävän". Autuas se ihminen, joka Jeesusta ja kaikkia lähimmäisiään rakastaa, sillä vihaa ja piilovihaa ja pahuutta on todella paljon tässä maailmassa varmuudella ja nähdään myös Suomessa tätä sodomalaisuutta ja herra-kansan mielenlaatua. - Kun_sopimuksia
tehdään niin tärkeä ymmärtää se onko sopijapuolet tasavahvoja siinä!
- Tosiasia_tietysti
vanhat sortaa heikkoja aina tässä maailmassa ja myös esittävät sen, miten tasa-puolinen ja hyvä sopimus on kyseessä molemmille osapuolille ja ulkokultaisuus ja pahuus on niin suurta ettei moista voisi tapahtua hyvinvointiyhteiskunnissa varmuudella.
- Tosiasia_maailmassa
julmat sudet syö lampaat tässä ajassa tai jos ei syö niin ainakin käyttävät hyväkseen.
- Tämän_maailman
julmien susien toimet helppo tunnistaa vaikka pukeutuisivat lampaan vaatteisiin.
- Hedelmistään_puut
tunnistetaan eikä huono puu voi tehdä hyvää hedelmää.
- Jeesuksen_puu_hyvä
Janotaan Herran hyvyyttä moninaisesti ja annetaan jokaiselle anovalle nimessään. Jeesus on esimerkin antanut jokaiselle ihmiselle ja on Jumala ja oli sitä myös eläessään Pojan ominaisuudessa, ja Isä ja Poika ja Pyhä Henki on Yhtä, vaikka myös eri omaisuuksissaan toimii Luoja tässä maailmassa. Jeesus opetti kaikille kutsumilleen ihmisille ristin kantamisen ja hyvän rakkaudellisen tien Isää Jumalaa ja kaikkia lähimmäisiään kohtaan, ja tästä kannattaa kaikkien ihmisten ottaa esimerkkiä.
Raamatussa on myös Babylonian kuningas Nebukadnessarista esitetty ja tämän maailman ruhtinas saa aikaan sen kaltaista tämän maailman hallitsijoissa ja ihmisissä, ja hedelmänsä on juuri sellaista miten Raamatussa sitä kuvataan juutalaisutta halveksivana ja teki Nebukadnessar myös yhteistyötä juutalaisten Danielin ja kolmen ystävänsä kanssa tavallaan, toki nuo kolme tahtoi heitettävän tuliseen pätsiin, sillä vaikka heidän toistaan valtion virkamiehinä ei löytynyt vikaa, niin eivät suostuneet kumartamaan epäjumalaa eli Nebukadnessarista tehtyä kuvapatsasta eivätkä myöskään tahtoneet elää sen babylonialaisen ruokakulttuurin mukaan vaan ihan sen oman Jumalan palvelemisessa ja hyvässä tahtomassaan ruuassa, kuten voimme lukea näistä asioista Raamatusta.
Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista eikä pukeutumista eikä muutakaan ihmisten kulttuurillisten tapojen noudattamista, vaan iloa ja rauhaa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä ja todistus Jeesuksesta on ihmisen sydämmessä ja myös suullaan voi sen antaa tarvittaessa ja samoin monet muut Pyhän Hengen armolahjat vaikuttavat ja hyvä hedelmä ennenkaikkea ja tahtoo tehdä toisille kuin itselleen tahtoo tehtävän, ja tähän eivät pysty kaikki alkuunkaan tässä maailmassa missä vaikuttaa valheen ja vihan henkivallat moninaisesti, kuten nähdään tätä hedelmää myös Suomessa ja moninaisesti ja hedelmät kertovat kärsimyksistä kansalaisten keskuudessa, ja toki valtaa pitävät eivät niitä tahdo liikaa esittää ettei totuus tulisi esiin tässä asiassa. Syyt yhteiskunnan vaikeaan tilaan nähdään yhteiskunnan eri tahoilla tietysti eri tavalla, mutta tietoa on monilla ja varsinkin päättäjillä, mutta hyvää tahtoa ei kuitenkaan jakaa sitä hyvinvointia tasaisesti, ja näin se on täysin nykyään myös Suomessa, ja hedelmistään puut tunnetaan. Olenko kateellinen , luultavasti en mutta ihmetyttää se että muutamat firmat ovat saaneet avokätisesti fyffeä valtiolle ja jakaneet sen osakkaille. Mikä lienee suhde nykyisin kun tarkastellaan yritysten saamaa tukea/veronmaksun suuruutta.
http://yle.fi/uutiset/3-7644508
ALVI pois laskuista. :)- hjfdjdfjfd
Valtion tuista huolimatta monet näistä yrityksistä joko vähentävät työvoimaa, siirtävät toimintansa halpatyömaihin tai jopa tuottavat halpatyövoimansa tänne, kuten UPM.
Mielestäni näihinkin pitäisi jonkinlainen vastikkeellisuus asettaa. Väärinkäytösten yhteydessä ehdottomasti tuet takaisinmaksuun valtiolle. hjfdjdfjfd kirjoitti:
Valtion tuista huolimatta monet näistä yrityksistä joko vähentävät työvoimaa, siirtävät toimintansa halpatyömaihin tai jopa tuottavat halpatyövoimansa tänne, kuten UPM.
Mielestäni näihinkin pitäisi jonkinlainen vastikkeellisuus asettaa. Väärinkäytösten yhteydessä ehdottomasti tuet takaisinmaksuun valtiolle.Lisäksi valtion kassasta maksetaan koulutus jopa hyvin, hyvin korkealle asti ja kuitenkin useat yritykset valittavat, ettei saa osaavaa työvoimaa.
Kun firma hankkii arvokkaan tuotantokoneen tms. siitä pidetään hyvä huoli mutta ihmisiin ei panosteta.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan ruotsalaista työkulttuuria.
- uskisvaa
Jep, ja Suomi syytää samaan aikaan rahaa pankkiirien virtuaali-rahakammioihin, suomalaisen työtätekevän palkasta ja veroista. Näin tää EU-kusetus toimii.
Etelä-Euroopassa on vara pitää korkeampia työttömyyslukuja, kun niiden maiden työttömyys- ja sosiaalihuollon kuluihin otetaan rahat pohjolasta, vähä-älyisiltä ali-ihmisiltä.
Eu-siat Bryssselissä sen kun lihoavat ja naureskelevat yksinkertaiselle kansalle, joka ei tajua edes omaa parastaan, mutta suurella innolla hyysää kaikkia Islaminuskoisia, sotaakäyviä kehitysmaita, ottaen mm. pakolaisia ja vieden kehitysapua - maita joista Suuret EU-maat rosvoavat luonnonvarat. - Järki_käteen
Ja suomalaiset kristilliset seurakunnat hyysäävät kilvan muslimeja jopa kirkkotiloissa! Odotetaan milloinka suomessakin kristillisen papinpää leikataan irti alttarilla, kuten Ranskassa jo kävi ja sitä ennen lähetystyöntekijöille kehitysapumaissa... Sehän on vain ajan kysymys. Ei siis ihme, kun ihmiset luopuvat kristinuskosta ja valitsevat budhismin, hindulaisuuden tai islamin!
Kirkkokunnat saavat katsoa peiliin, kun rapauttavat yhteiskuntarauhaamme muiden suvakkien kanssa. Kriisimaista tulevat kristityt on poljettu musujen jalkoihin jo rajalla, otetaan vaan muslimit hoivattavaksi, jotta saavat tuoda Allahin uskonnon Suomeen.
Ihan turha luulla että saatte käännytettyä 17 (20)-60-vuotiaita kristinuskoon, heidät on aivopesty jo pienestä. Valtaosa säilyttää Islamin ja odottaa vain hetkeä, koska tappaa teidätkin. Vaikkapa pommi-iskulla seurakuntaan ja/tai kirkkotiloihin. - Eilen_sain_viestin
"täyttäkää siis isienne mitta".
- Älkää_olko_kuin
Israelin pohjoiset heimot, jotka saivat erokirjan Jumalalta vaan olkaa kuin ne, jotka uuden liiton kautta Jeesuksessa täyttyvät Pyhällä Hengellä ja pääsevät perille voittajina Jumalassa ja myös edellyttää ristinsä kantamista eikä vain elämistä maailmallisesti ja mammonaa rakastaen. Rakastetaan Jeesusta, sillä on hyvä kaita tie.
Hienoa, kerro hieman siitä leiviskä jutusta. Hän joka teki businessia niin hän sai siitä myös ylistystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956707Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531047Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972