Syy miksi Alepposta pidetään isoa parkua

Se on tämä:

"Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi lauantaina, että Venäjä on valmis keskustelemaan kapinallisia tukevan Yhdysvaltojen kanssa ratkaisusta, jossa kapinalliset lähtisivät Alepposta. Kapinallisryhmät ovat tavanneet Venäjän edustajia myös suoraan neuvotellakseen Aleppon tilanteesta."

Yhdysvallat tukee kapinallisia ja siksi Suomessa soitetaan kelloja ja heitetään tuhkaa päälle.
2373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Suomessa jotkut haluavat mielistellä natokumppanipomoa Yhdysvaltoja ja kaikkia heidän sotiaan ja konfliktejaan halutaan tukea varauksettomasti. Syyriassa jenkit ovat olleet konfliktin suunnittelusta asti mukana kaatamassa maan hallintoa ja ajamassa maata Libyan kaltaiseen sekasortoon.
Mutta kun natofanin mielestä Natoon on päästävä, niin tarkoitus pyhittää keinot.

Äänestä
  • Kylläpäs tiltua pierettää.

    1Äänestä

  • Minä täällä

    Äänestä

Jännä nähdä, mitä taistelukaasuja ja muita kompia Yhdysvallat on suojateilleen antanut.
Syyrian armeijan Alepposiivous on kuin nuotanvetoa, peräpussin kokeminen voi tuoda yllätyksiä.

Äänestä
  • Tiltu voi kokeilla niitä peräpussejaan aivan siellä kotonaan.

    1Äänestä

  • Olikohan se muuten kaalisoppapieruja päästelevä, itkeskelevä tiltu, joka sai aikaan hämmingin Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
    Oireethan olivat liki samanlaiset, kuin kyynelkaasu altistuksessa. TIRSK.

    Äänestä

Suomalaistutkija: Aleppon valtaus lienee enää viikkojen kysymys
Maanpuolustuskorkeakoulun Juha Kukkola arvioi Aleppon kaatuvan viimeistään lähikuukausina.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004894404.html

"Yksi mahdollinen lopputulos on Kukkolan mukaan se, että Turkki onnistuu tavoitteessaan saada ”puskurivyöhyke” Pohjois-Syyriaan, tyytyy tähän ja vetäytyy konfliktissa taustalle.

Toinen skenaario on, että Turkin sotilasoperaation myötä kiristyneet välit Syyrian kanssa huononevat entisestään ja Turkki lähtee tukemaan kapinallisia aktiivisemmin. Tämä asettaisi hankalaan välikäteen Venäjän, joka on pyrkinyt parantamaan suhteitaan Turkin kanssa.

Myönteisin vaihtoehto olisi Kukkolan mukaan Turkin asettuminen välikädeksi, joka saisi kapinallisryhmät mahdollisimman laajasti mukaan neuvotteluihin. Rauhanomaisen ratkaisun myötä osapuolet voisivat yhdistää voimansa Isisiä vastaan.

Tämä ratkaisu sisältää kuitenkin aika lailla jossittelua liittyen kurdeihin, kapinallisten joukossa oleviin ääri-islamisteihin sekä presidentti al-Assadiin, joka ei ole hyväksynyt Turkin toimia Syyrian maaperällä."

Turkilla ei liene kuitenkaan mitään kansainvälisen oikeuden lupaa mennä Syyrian alueelle.

Äänestä
  • Hesarin artikkelissa mainitaan, että jos "Aleppossa taistellaan loppuun asti" humanitäärisestä katastrofista voi tulla valtava. Tämä pitää varmasti paikkaansa, mutta miksi samaan hengengetoon ei todeta mitä tapahtuu, jos Islamisteja ei ajeta Alepposta? Mikä olisi realistinen vaihtoehto kriisille? Mikäli "oppositioksi" kutsutut Islamistitaistelijat, jotka koostuvat useista keskenään riitaisista Sunni-taistelijoista, iso osa jopa ulkomaisista palkkasotureista, voittaisivat sodan, niin tulisiko rauha? Ei sinne päinkään. Mikäli Sunni-taistelijat voittaisivat sodan ja Al-Assad hallintoinen syrjäytettäisiin, alkaisi ennen näkemätön etninen puhdistus nyt hallituksen valvonnassa olevilla aluella; täysi mittainen sisällissota siis vain kiihtyisi. Al-Assad voi siis olla ilkeäkin mies, mutta hän ja nykyinen hallinto on tällä haavaa kirkkaasti huonoista vaihtoehdoista paras, ja ainoa, jonka johdolla kriisi jollain tavoin voidaan lyhyemmällä aikajänteellä saada kuriin.

    Äänestä

Venäjä voi nyt neuvotella kun se on sodan voittamassa ja Usa häviämässä.

Siksi Usan sodanjohto suunnittelee uusia iskuja Syyriaan, jotta se saisi itselleen, Natolle ja terroristeilleen jonkunlaisen neuvotteluaseman Venäjää vastaan.

Äänestä
  • Usan proxysota Syriassa on perustunut koulutukseen ja aseapuun kapinallisille. Nyt kun Venäjä tehokkaasti pommittaa huoltoreittejä ja asekuljetuksia menevät nuo rahat vähän niinkuin kankkulankaivoon. Toki työllistäähän tuollainen aseiden tuottaminen ja roudaaminen tuhottavaksi ilmaiskuissa, jonkun siviilin asetehtaissa ja huolintaliikkeissä.

    Äänestä

  • Jipk kirjoitti:

    Usan proxysota Syriassa on perustunut koulutukseen ja aseapuun kapinallisille. Nyt kun Venäjä tehokkaasti pommittaa huoltoreittejä ja asekuljetuksia menevät nuo rahat vähän niinkuin kankkulankaivoon. Toki työllistäähän tuollainen aseiden tuottaminen ja roudaaminen tuhottavaksi ilmaiskuissa, jonkun siviilin asetehtaissa ja huolintaliikkeissä.

    Kyllä, sierraleonelaisia halpissotilaita Yhdysvallat ei ole kuitenkaan Syyriaan sijoittaa.

    Äänestä

IS ottaa viimeiset hekumalliset mehut Aleppon tappiosta:

" Aleppon kauhujen keskeltä riipaisevia twiittejä kirjoittaneen syyrialaistytön Twitter-tili katosi sunnuntaina.
Vasta 7-vuotiaan Bana Alabedin Twitter-tili on kadonnut mystisesti. Asiasta kertoo CNN.
Banan yhdessä äitinsä kanssa jakama Twitter-tili on saavuttanut maailmanlaajuista huomiota. Twiiteissään Bana on kuvaillut Aleppon taistelujen kauhuja kouriintuntuvalla tavalla.
Viimeinen viesti, jonka Bana julkaisi ennen tilin katoamista, on enteellisyydessään hyytävää luettavaa.
Olemme varmoja siitä, että armeija nappaa meidät nyt. Näemme toisemme uudelleen toisena päivävä rakas maailma. Hyvästi, Bana kirjoitti CNN:n mukaan ennen kuin hänen tilinsä ja sitä myöten myös kaikki twiitit katosivat verkosta.
Sunnuntaina marraskuun 27. päivänä Bana oli kertonut Twitterin välityksellä selvinneensä hengissä päivän aikana Aleppoon tehdyistä raskaista pommituksista.
Tänä iltana meillä ei ole taloa, se on pommitettu & jouduin raunioihin. Näin kuolemia ja melkein kuolin, hän kirjoitti.
Sunnuntaiaamuna tilillä julkaistiin riipaiseva viesti, jonka pelättiin jäävän viimeiseksi. Twiitissä Banan äiti Fatemah kertoi heidän olevan parhaillaan pommituksen kourissa, eikä uskonyt elämänsä enää jatkuvan. Tuolloin perhe kuitenkin vielä selviytyi hengissä.
Banan twiiteissä käsiteltiin sodan kauhuja sydäntäsärkevällä tavalla. Hän rukoili pelastusta ja julkaisi kuvia savuavista rakennuksista.
Maailma on saanut Banan Twitter-tilin kautta inhimillisen ja riipaisevan kuvan lapsen kokemuksista sodan keskeltä. Hänellä oli Twitterissä yli 100 000 seuraajaa."

Äänestä

Onko tuo Bana sama minkä pelastivat neljäkertaa raunioista?
Eli feikki juttu taas?

Äänestä

Miten se voi olla mahdollista, sillä mediaa seuranneena ja sitä sokeasti uskovana Aleppossa EI voi enää olla elossa olevia. Media on kertonut, että Venäjä ja Syyria ovat: Katkaisseet vedenjakelun, ruuanjakelun, pommittaneet vaikka kuinka monennetta kertaa viimeisen sairaalan tuhannen kivikasaksi, katkaisseet sähköt ja vieläpä pommittaneet summittaisesti siviilikohteita että yhtä lasta on jo ainakin neljästi todistettavasti pelastettu raunioista.

Äänestä

Aleppo siellä ja aleppo täällä mutta missä on mosuli?
Eilen yritin etsiä jotain tuoretta tietoa mosulista suomen mediasta ja ei löytynyt mitään.
Hyvin yksipuolista tämäkin uutisointi?

Äänestä

Kuinkahan paljon väkeä Aleppon itäosista täytyy poistua ennen kuin HS ja muut viralliset mediat lakkaavat höpöttömästä "250 000 itä-Aleppon asukkaasta"?

Äänestä

Nyt paljastui ne varsinaiset sairaaloiden pommittajat.

Äänestä

Aivan oikein. Lännessä kauhistellaan Isisin tekemiä julkisia teloituksia, mutta yhtäaikaa tehdään kauppaa näiden kanssa. Ostetaan öljyä, huom. varastettua, myydään aseita ja lisäksi Turkki auttaa Isisin porukkaa kurdeja vastaan. Israel käy välillä pommittamassa Libanonissa ja sillä tavalla sotkeutuu myös alueen kriisiin. Jos Isis ja muut kapinalliset olisivat saaneet haltuunsa koko Syyrian, niin humanitäärinen katastrofi olisi ennennäkemätön ja samalla hirvittävä pakolaiskriisi Euroopassa. Amerikkalaisten ja eurooppalaisten on vaikea niellä ja hyväksyä Venäjän apu ja toiminta Al-Assadin hyväksi. Tosiasiassa Venäjä tekee meille valtavan kädenojennuksen Syyriassa. Miten länsi kiittää? Asettaa lisää pakotteita. Järjetöntä.

Äänestä
  • Ja kohta loputkin.

    Äänestä

Antaapa ajan kulua.

Äänestä

Kiina ja Venäjä torppasivat turvallisuusneuvostossa tupakan mittaisen tauon CIA-gonille Aleppossa.
Ähä ähä, nyt on vähä.

Äänestä
  • Al-Jazmati roundabout ja a_halwania roundabout tarkoittavat noiden kysessä olevien alueiden liikenneympyröitä.

    Äänestä

  • Nyt on Aleppon gonalla vähän.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rauhan_kumppani_Toivo kirjoitti:

Se on tämä:

"Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi lauantaina, että Venäjä on valmis keskustelemaan kapinallisia tukevan Yhdysvaltojen kanssa ratkaisusta, jossa kapinalliset lähtisivät Alepposta. Kapinallisryhmät ovat tavanneet Venäjän edustajia myös suoraan neuvotellakseen Aleppon tilanteesta."

Yhdysvallat tukee kapinallisia ja siksi Suomessa soitetaan kelloja ja heitetään tuhkaa päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu