Hyvät tarkoitusperät ja tuhon tie, jolle ei ole

paluuta. Ruotsissa poliitikot alkavat yhä enemmän heräillä siihen, että maahanmuutto on epäonnistunut.

Juhlapuheissa jaksetaan edelleen hehkuttaa humaania maahanmuuttopolitiikkaa. Totuus kuitenkin on, että humaani ruotsalainen maahanmuuttopolitiikka on kuollut. Humanismi maahanmuuttopolitiikassa on jo pitkään ollut karisemassa hiljalleen pois, mutta lopullisen kuoliniskun se sai vuosi sitten syksyllä, kun yhden viikon aikana ruotsiin saapui 10.000 turvapaikanhakijaa.

Akuutti tulijakriisi ei ole ohi, eikä paluuta entiseen sydämenavailuun ja unelmointiin ole. Nykyisistäkin tulijoista koituvien ongelmien ratkaisu tulee viemään vuosikymmeniä.

Virheiden myöntäminen on vaikeaa, varsinkin kun niiden seuraamukset ovat vakavat. Näiden seuraamuksien käsittelyn kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että minä ja muut, joilla on ollut vastuullinen asema nykyisessä tai aikaisemmissa hallituksissa tai oppositiossa, tajuavat, että maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen on meidän syymme ja meidän vastuullamme. Tähän samaan porukkaan kuuluvat myös median tiedostelevat toimittajat ja kaikenkarvaiset kansalaisjärjestöt.

Vain aniharvalla riitti rohkeutta asettua vastavirtaan ja varoittaa tilaantesta, mihin olemme nyt ajautuneet. Me emme kuunnelleet heitä, vaan niputimme heidät samaan sakkiin rasistien, populistien ja muiden hämäräheikkien kanssa. Minä häpeän sitä, että osallistuin heidän julkiseen teilaamiseen.

Korkeasti koulutetut tulevat useimmin löytämään töitä, vaikkakaan ei aina koulutustaan vastaavaa. Suuri ongelma on se kooltaan merkittävä ryhmä, jolla ei ole minkäänlaista tai hyvin alhainen koulutus, jolla ei edes merkittävien koulutustoimien kautta ole mitään annettavaa ruotsalaisilla työmarkkinoilla.

Monet viime vuosina Ruotsiin saapuneista ovat lähtöisin klaaniyhteiskunnista. Sen varaan ei ehkä kannata laskea, että klaaniyhteiskunnan arvot karisevat sillä hetkellä, kun oleskelulupa Humanitääriseen Suurvaltaan lätkäistään käteen.

Mikael Sandström. Ruotsin Kokoomuksen pitkäaikainen vaikuttaja ja koordinaattori.
2561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat
  • Ruotsia vaan ei pelasta enää mikään.

    Äänestä

  • sgdgdgd kirjoitti:

    Ruotsia vaan ei pelasta enää mikään.

    Se on todella tuhon tiellä.

    Äänestä

  • eipelastusta kirjoitti:

    Se on todella tuhon tiellä.

    Oma on vikansa.

    Äänestä

Sillä lailla, nyt hävetään kun aiemmin syyteltiin totuuden puhujia rasisteiksi.

Äänestä
  • Todella nappiin!

    Äänestä

  • Suvakit alkavat saada todella turpaan.

    Äänestä

  • aaahhaaaa kirjoitti:

    Suvakit alkavat saada todella turpaan.

    Vain hulluimmat niistä vielä uskoo mamutukseen.

    Äänestä

liekas ootetaan suut auki määrätyissä portaissa näitä ruakittavia niinkuin pisnesmielessa ja paikat vain lyövät sekasin, jot pytyllä eivät ossaa aikuisenakaan vielä käyvä.

Äänestä

Aloittaja on parhaan ikänsä ruotsissa viettänyt kaappihomo :D

Äänestä
  • Osaatko hävetä itseäsi?

    Äänestä

  • hae-apua kirjoitti:

    Osaatko hävetä itseäsi?

    Mitäs tyhmä läski lesbo osaa?

    Äänestä

Sandström tarkoittaa siis sitä, että ruotsiin tulleista/tulevista muslimeista, suuri osa elää koko elämänsä tukien varassa.

Äänestä
  • ja seuraavatkin polvet, syöpäläisiksi syntyneet

    lähteneet köyhyyttään pakoon ja olemattomuuttaan, silti vetävät tapansa mukana

    Äänestä

  • Joo, ei ne paljon "rikasta" maata.

    Äänestä

Aloituksessa on niin täyttä asiaa kuin voi olla.

Äänestä
  • Kyllä nämä matuasiat ymmärtää jokaikinen mutta on hienompaa olla ymmärtämättä. Varsinkin puhuminen näistä on erittäin moukkamaista ja jopa kiellettyä. Poikkeuksen tekee kehuminen ja ihasteleminen. Vaikka ikenet verta vuotaen on todisteltava miten matut ovat rikkaus ja portti suureen maailmaan, miten he tuovat leivän tullessaan.
    Asioiden sumentamiseksi heitä on alettu nimittämään siirtolaisiksi, vaikka ei heitä kukaan ole siirtänyt mihinkään. Aluksi he olivat pakolaisia, sitten oli työn perässä maahan muuttajia, maahan muuttajia ja nyt siirtolaisia. Välillä oli käytössä myös sana evakko. Kuitenkin kaikkein osuvin lienee elintasopakolainen. Ainakaan turvapaikan hakija ei sovellu kuin pieneen osaan tunkeutujista. Se tuntuu nyt olevan yleisin nimitys. Köyhyys ei ole mikään peruste turvapaikalle. Ei voi olettaa, että kaikkien köyhien maiden asukkaat raijattaisiin Eurooppaan. Eurooppa voisi olla pian samalla tasolla kuin ne sadat miljoonat rikastettavat.
    Jokaisen itsenäisen valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan. Suomessa on ruokajonoja ja keräyksiä köyhille perheille jopa lastensairaalalle. Jos omille joudutaan kerjäämään ja turvautumaan kansan kärttyisään käteen, vastaavasti en ole kuullut vastaavaa tapahtuvan elintasopakolaisten suhteen. Päinvastoin, heidän elätykseensä myönnetään lisää miljoonia. Heiltä ei pidä mitään puuttuman. En ole kuullut, että heidän osaltaan olisivat rahat loppu. Entäs ne ylimääräiset kulut heidän vuokseen! Oikeuslaitos, poliisit, vartijat, tulkkaus, opettajat, sos.työntekijät, ohjaajat, terveys- ja sairaalapalvelut, kotipalvelut jne. Kaikki kustannettuina verovaroin ja velkarahalla. Kaikki mitään tuottamatonta. Kaikki pois omilta kansalaisilta. Samanaikaisesti leikataan lapsilisiä ja työttömyyspäivärahoja.
    Kukin voi ajatella mitä tämä merkitsee, omien kurjistamista ja katkeruutta, jotta uusille tulijoille saataisiin sama elintaso kuin keskiverto suomalaiselle ja vielä mahdollisimman pian kuin taikasauvaa heilauttamalla.

    Äänestä

  • rikkaus kirjoitti:

    Kyllä nämä matuasiat ymmärtää jokaikinen mutta on hienompaa olla ymmärtämättä. Varsinkin puhuminen näistä on erittäin moukkamaista ja jopa kiellettyä. Poikkeuksen tekee kehuminen ja ihasteleminen. Vaikka ikenet verta vuotaen on todisteltava miten matut ovat rikkaus ja portti suureen maailmaan, miten he tuovat leivän tullessaan.

    Jos ei rajaa laiteta nämä täyttävät ja tuhoavat suomen, näin vain lyhyesti sanottuna, tuhotut on näillä lähtömaatkin ei niisä mitään kultuurie edes ole ollut kuin irvokasta toisen alistamista johon ovat tottuneet ja sen kansa tänne väkisin tulevat.

    Äänestä

  • Juuri näin on mutta pitää vain olla hiljaa niin kuin ei älyäisi eikä ymmärtäisi eikä varsinkaan loukkaisi ketään.

    Äänestä

  • Joo hallelujaa liekalle lieka on menoteillä viraalle kulttuurille.

    Äänestä

  • Kyllä, eikä ole rasistinen.

    Äänestä

  • entistäliekasa-muistelen kirjoitti:

    Joo hallelujaa liekalle lieka on menoteillä viraalle kulttuurille.

    Ei tämä ole yksisomaan liekan ongelma vaan koko Euroopan. Lieka on siinä pelissä pienin pelinappula. Voiko kukaan olla niin liekakeskeinen tumpelo, että ei ole muusta maailmasta kuullutkaan. Jos ei ole edes asuinpitäjänsä nimeä oppinut kirjoittamaan oikein niin nähtävästi ainakin yksi voi. Suosittelen suomen kielen opetusta kaksi tuntia viikossa yhdessä rikastajien kanssa, kai se tehoaa kantikseenkin kun kerran on rikastajiille loistavaa kotoutusta ( lue: kotiutusta).

    Äänestä

  • rikkaus kirjoitti:

    Kyllä nämä matuasiat ymmärtää jokaikinen mutta on hienompaa olla ymmärtämättä. Varsinkin puhuminen näistä on erittäin moukkamaista ja jopa kiellettyä. Poikkeuksen tekee kehuminen ja ihasteleminen. Vaikka ikenet verta vuotaen on todisteltava miten matut ovat rikkaus ja portti suureen maailmaan, miten he tuovat leivän tullessaan.
    Asioiden sumentamiseksi heitä on alettu nimittämään siirtolaisiksi, vaikka ei heitä kukaan ole siirtänyt mihinkään. Aluksi he olivat pakolaisia, sitten oli työn perässä maahan muuttajia, maahan muuttajia ja nyt siirtolaisia. Välillä oli käytössä myös sana evakko. Kuitenkin kaikkein osuvin lienee elintasopakolainen. Ainakaan turvapaikan hakija ei sovellu kuin pieneen osaan tunkeutujista. Se tuntuu nyt olevan yleisin nimitys. Köyhyys ei ole mikään peruste turvapaikalle. Ei voi olettaa, että kaikkien köyhien maiden asukkaat raijattaisiin Eurooppaan. Eurooppa voisi olla pian samalla tasolla kuin ne sadat miljoonat rikastettavat.
    Jokaisen itsenäisen valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan. Suomessa on ruokajonoja ja keräyksiä köyhille perheille jopa lastensairaalalle. Jos omille joudutaan kerjäämään ja turvautumaan kansan kärttyisään käteen, vastaavasti en ole kuullut vastaavaa tapahtuvan elintasopakolaisten suhteen. Päinvastoin, heidän elätykseensä myönnetään lisää miljoonia. Heiltä ei pidä mitään puuttuman. En ole kuullut, että heidän osaltaan olisivat rahat loppu. Entäs ne ylimääräiset kulut heidän vuokseen! Oikeuslaitos, poliisit, vartijat, tulkkaus, opettajat, sos.työntekijät, ohjaajat, terveys- ja sairaalapalvelut, kotipalvelut jne. Kaikki kustannettuina verovaroin ja velkarahalla. Kaikki mitään tuottamatonta. Kaikki pois omilta kansalaisilta. Samanaikaisesti leikataan lapsilisiä ja työttömyyspäivärahoja.
    Kukin voi ajatella mitä tämä merkitsee, omien kurjistamista ja katkeruutta, jotta uusille tulijoille saataisiin sama elintaso kuin keskiverto suomalaiselle ja vielä mahdollisimman pian kuin taikasauvaa heilauttamalla.

    Kirjoitit ihan asiaa, noin se on.

    Äänestä

  • Hieno nähdä että silmät avautuu poliitikoillakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

realismi-voittaa kirjoitti:

paluuta. Ruotsissa poliitikot alkavat yhä enemmän heräillä siihen, että maahanmuutto on epäonnistunut.

Juhlapuheissa jaksetaan edelleen hehkuttaa humaania maahanmuuttopolitiikkaa. Totuus kuitenkin on, että humaani ruotsalainen maahanmuuttopolitiikka on kuollut. Humanismi maahanmuuttopolitiikassa on jo pitkään ollut karisemassa hiljalleen pois, mutta lopullisen kuoliniskun se sai vuosi sitten syksyllä, kun yhden viikon aikana ruotsiin saapui 10.000 turvapaikanhakijaa.

Akuutti tulijakriisi ei ole ohi, eikä paluuta entiseen sydämenavailuun ja unelmointiin ole. Nykyisistäkin tulijoista koituvien ongelmien ratkaisu tulee viemään vuosikymmeniä.

Virheiden myöntäminen on vaikeaa, varsinkin kun niiden seuraamukset ovat vakavat. Näiden seuraamuksien käsittelyn kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että minä ja muut, joilla on ollut vastuullinen asema nykyisessä tai aikaisemmissa hallituksissa tai oppositiossa, tajuavat, että maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen on meidän syymme ja meidän vastuullamme. Tähän samaan porukkaan kuuluvat myös median tiedostelevat toimittajat ja kaikenkarvaiset kansalaisjärjestöt.

Vain aniharvalla riitti rohkeutta asettua vastavirtaan ja varoittaa tilaantesta, mihin olemme nyt ajautuneet. Me emme kuunnelleet heitä, vaan niputimme heidät samaan sakkiin rasistien, populistien ja muiden hämäräheikkien kanssa. Minä häpeän sitä, että osallistuin heidän julkiseen teilaamiseen.

Korkeasti koulutetut tulevat useimmin löytämään töitä, vaikkakaan ei aina koulutustaan vastaavaa. Suuri ongelma on se kooltaan merkittävä ryhmä, jolla ei ole minkäänlaista tai hyvin alhainen koulutus, jolla ei edes merkittävien koulutustoimien kautta ole mitään annettavaa ruotsalaisilla työmarkkinoilla.

Monet viime vuosina Ruotsiin saapuneista ovat lähtöisin klaaniyhteiskunnista. Sen varaan ei ehkä kannata laskea, että klaaniyhteiskunnan arvot karisevat sillä hetkellä, kun oleskelulupa Humanitääriseen Suurvaltaan lätkäistään käteen.

Mikael Sandström. Ruotsin Kokoomuksen pitkäaikainen vaikuttaja ja koordinaattori.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu