Torjuntavoitot 1944 selittelyä

Sota hävittiin. Upseereiden ja ylijohdon nerokkuudesta ei tietoakaan. Paradoksaalisesti suomalaisten Kannaksella olleiden itsesuojeluvaisto, pakeneminen hurveän tulen alta oli avaintekijä. Oli viisainta paeta ensimmäiset 100 kilometriä ja näin saada täydennyksinä tasaisempi tilanne heinäkuun alussa. Jossa herrat olisivat saaneet tahtonsa läpi olisivat Suomen joukot tuhoutuneet VT-linjalle kuten everstiluutnantti Jarmo Nieminen osoitti 2000-luvulla.

Torjuntavoittomyyttiä on turha lämmitellä. Neuvostoliitto käytti sittenkin vain 450 000 miestä Suomen 220 000 vastaan. Kuitenkin Stavkalla oli itärintamalla kesällä 1944 peräti 6 500 000 sotilasta. Suomea vastaan suunnattiin niistä vain 7%.Entä jos olisi laitettu 10% tai 12%?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomen kansa on itsenäinen ja ryssä on edelleen pahalta haiseva vodkajuoppo.

Äänestä

Vuosina 1945-55 oli Suomessa puna-armeijalla tukikohta josta he olisivat ampua tykeillä Senaatintorille. Joten se siitä torjuntavoitosta. Suomalaiset saavat olla kiitollisia että Stalin ei viitsinyt vuonna 1945 miehittää Suomea. Pitkä liuta upseereita, Suopon miehiä ja vankileireillä hilluneita pakenikin Ruotsiin. Lauri Törni sai olla kiitollinen ettei häntä teloitettu vuonna 1945 valtio- ja maanpetoksesta. Vietkongia vastaan hän sitten soti viimeisen sotansa, häviten senkin.

Äänestä

TV:stä tuli tänään päivällä vanha talvisotaa käsittelevä dokumentti, ja sen mukaan Suomi voitti talvisodan ihan 6-0.
Ryssiltä saatiin sotasaalistakin niin paljon että edes Saksalla ei ollut niin paljon kalustoa.

Äänestä
  • Suomi on hävinnyt kaikki sotansa Venäjälle.

    Äänestä

  • Vapaussodassa ryssät ajettiin pois Suomesta.

    Äänestä

Stalin, joka pääsääntöisesti viis veisasi armeijansa kärsimistä tappioista, kyllästyi Suomen vastaisen rintaman tappioista ja käänsi katseensa Helsingin sijaan Berliiniin.

Jossittelu on turhaa, selkeä torjuntavoitto Suomelle.

Äänestä

Tuomiojako se siellä yrittää härnätä militaristipersuja natsilaisiin ylilyönteihin itsenäisyyspäivän aattona.

Äänestä

On se käsittämätöntä että joku viitsii näinä päivinä paahtaa katkeraa paatostaan omaa isänmaata vastaan, jonka historian tekijöiden ansiosta meillä on vapaa maa ,emmekä vaipuneet kommunismin pimeyteen kuten koko itä-Eurooppa ja Baltian maat - väärin torjuttu vai????
"Käytti sittenkin vain 450 000..."..voi vitsi mitä puperrusta, aloittajan täytyy olla piruuttansa asialla provoilemassa...

Äänestä

Kyllä. Sota hävittiin. Sen lisäksi idän inhalle vainolaiselle annettiin sellainen opetus, että se ei enää koskaan uskalla hyökätä Suomeen. Nimittäin, yksi suomalainen ei todellisuudessa suinkaan tilastojen mukaan vastannut kymmentä ryssää, vaan kahtakymmentä - kun otetaan haavoittuneet ja kaatuneet huomioon. Pieni Suomi koulutti isoa idän vainolaista sen verran kovasti, että kyllä ryssä tästedespäin laskee, kannattaako sen hyökätä Suomeen, jos se menettää 20 kertaa niin paljon sotilaitaan kuin Suomi. Ja sehän menettää.

Äänestä
  • Eiköhän pojat tehä tän päivän kunniaks SUOMESTA SUURSUOMI. Ei se oo ko kullin luikaus. Eikä siihen tarvita ko n. 50 000 ukkoo(1/20). Mut jos katottas kuiteski vaik toi Tuntematon Teemalta klo 12 ensin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle-Tappinen kirjoitti:

Sota hävittiin. Upseereiden ja ylijohdon nerokkuudesta ei tietoakaan. Paradoksaalisesti suomalaisten Kannaksella olleiden itsesuojeluvaisto, pakeneminen hurveän tulen alta oli avaintekijä. Oli viisainta paeta ensimmäiset 100 kilometriä ja näin saada täydennyksinä tasaisempi tilanne heinäkuun alussa. Jossa herrat olisivat saaneet tahtonsa läpi olisivat Suomen joukot tuhoutuneet VT-linjalle kuten everstiluutnantti Jarmo Nieminen osoitti 2000-luvulla.

Torjuntavoittomyyttiä on turha lämmitellä. Neuvostoliitto käytti sittenkin vain 450 000 miestä Suomen 220 000 vastaan. Kuitenkin Stavkalla oli itärintamalla kesällä 1944 peräti 6 500 000 sotilasta. Suomea vastaan suunnattiin niistä vain 7%.Entä jos olisi laitettu 10% tai 12%?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu