On mielenkiintoista ja uskoa vahvistavaa tutkia Raamatun ja Ellen G. Whtien kirjoituksia ja verrata niitä historian ja oman aikamme tapahtumiin ja todeta niiden suureksi osaksi jo toteutuneen ja nähdä parasta aikaa toteutuvan silmiemme edessä ja tulevaisuuden ratkaisevina päivinä. Haluatko tietää muutaman uskoa vahvistavan perfetian?
Raamatun ja Ellen G. Whiten profetiat ovat totta
tottatosiaan
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ennustusten todellisen toteutumisen näkee vasta Jeesuksen tullessa noutamaan omiaan. Ihmisten tulkinnat ovat puutteellisia ja usein vääriäkin.
White on ollut suuri valo aikanaan. Nyt kuitenkin minua ainakin kiinnostaa messiaanisten juutalaisten uudet tutkimukset Raamatusta. Esimerkiksi VT:n juhlista, jotka liittyvät niin läheisesti Jeesuksen toimintaan.
Ellen G. Whiten valo ei ole sammunut vieläkään, vaan loistaa kirkasta valoa Jumalan kansalle aina ajan loppuun asti. Se valo, jonka Jumala antoi Raamatun ja sisar Whiten kautta, riittää viemään meidät perille.
Ei ole sammunut, mutta se on minulle "vanhaa valoa", koska tiedän sen jo. Minua kiinnostaa nyt tämä uusi valo.
Tietenkin haluan kuulla mitä Ellen White profetoi ja kuinka ne ovat toteutuneet .. jos ne nyt ovat todella toteutuneet ??
alex