Emmehän ole

suomettuneita enää, emmehän?
Tshetshenian venäläisten syrjäyttämän laillisen presidentin Aslan Mashadovin erityisedustaja Ahmed Zakajev ei uskaltautunut Suomeen vihreän liiton seminaarivieraaksi Helsinkiin pidätyksen ja Venäjälle luovuttamisen pelossa.
Oikeusministeri Koskinen (sd.):" Jos hän tulisi, ja venäjä tekisi luovutuspyynnön, olisi täysin mahdotonta etukäteen kertoa, mitä siihen sanotaan, kun ei ole tietoa, mitä perusteita pyynnöllä on."
Suomen varovaisuudesta ei ministerin mukaan voi siten vetää johtopäätöstä, että Suomi olisi vaikkapa suomettuneempi kuin Norja.
Norjassa Zakavjev vieraili viime vuoden lopulla ilman hankaluuksia. Tosin Venäjä vaati jälkikäteen vierailusta selitystä, jonka Norjan Moskovan edustusto kävikin jättämässä. Viesti oli tiettävästi se, että norjalaisten tekemiset eivät venäläisille kuulu. Käytännössä norjalaiset siis vain päättivät katsoa muualle, kun etsintäkuulutettu ylitti rajan, koska etsintäkuulutusta pidettiin etukäteen perusteetomana.
Vihreiden entisen euroedustajan Matti Wuoren näkemykseen Suomen eri ministeriöiden virkamiesten suomettumiseen on helppo yhtyä.
Osuvasti hän mukaeleekin vanhaa isovenäläistä sanontaa: "Suomi on yhtä paljon ulkomaa kuin kana on lintu".
4200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kehtaako tässä enää tunnustaa ulkomailla, että on suomalainen?

Vinon hymyn säestyksellä saattaa jonkun vapaamman maan kansalainen kysyä, että "ai sieltäkö maasta, jossa Moskova määrää maan politiikan"!

Koskahan me suomalaiset uskaltaisimme seistä suoraselkäisinä nöyristelemättä enää itänaapurin suuntaan?

Hyvin näyttävät Kekkosen opit kansaamme juurtuneen! :))

Äänestä
  • Höh! Viherhörhöjen löpinää tuollainen puhe. Eikös tuo äijä ole Interpolin etsintäkuuluttama ja hänet pidätettäisiin melkein missä tahansa Euroopan tai maailman maassa, lukuunottamatta tietysti demokratian takapajuloita jenkkejä ja britanniaa.

    Ajattele nyt Suomessakin häntä olisivat olleet hyysäämässä vasemmistolaiset takinkääntäjät eli vihreät. Empä minä ainakaan haluaisi leimautua heihin :)))

    Äänestä


Hyvää tekstiä, totta ja provovapaata.
Päivän, alkuvuoden paras isovenäläinen sanonta:

"Suomi on yhtä paljon ulkomaa kuin kana on lintu"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pkr-1 kirjoitti:

suomettuneita enää, emmehän?
Tshetshenian venäläisten syrjäyttämän laillisen presidentin Aslan Mashadovin erityisedustaja Ahmed Zakajev ei uskaltautunut Suomeen vihreän liiton seminaarivieraaksi Helsinkiin pidätyksen ja Venäjälle luovuttamisen pelossa.
Oikeusministeri Koskinen (sd.):" Jos hän tulisi, ja venäjä tekisi luovutuspyynnön, olisi täysin mahdotonta etukäteen kertoa, mitä siihen sanotaan, kun ei ole tietoa, mitä perusteita pyynnöllä on."
Suomen varovaisuudesta ei ministerin mukaan voi siten vetää johtopäätöstä, että Suomi olisi vaikkapa suomettuneempi kuin Norja.
Norjassa Zakavjev vieraili viime vuoden lopulla ilman hankaluuksia. Tosin Venäjä vaati jälkikäteen vierailusta selitystä, jonka Norjan Moskovan edustusto kävikin jättämässä. Viesti oli tiettävästi se, että norjalaisten tekemiset eivät venäläisille kuulu. Käytännössä norjalaiset siis vain päättivät katsoa muualle, kun etsintäkuulutettu ylitti rajan, koska etsintäkuulutusta pidettiin etukäteen perusteetomana.
Vihreiden entisen euroedustajan Matti Wuoren näkemykseen Suomen eri ministeriöiden virkamiesten suomettumiseen on helppo yhtyä.
Osuvasti hän mukaeleekin vanhaa isovenäläistä sanontaa: "Suomi on yhtä paljon ulkomaa kuin kana on lintu".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu