Hyvin yleinen ydinvoimaan liittyvä väärinkäsitys on, että ydinvoimala synnyttää suuria määriä korkeasti aktiivista jätettä, jota ei voida hyötykäyttää ja joka on vaarallista ja haittaa ympäristöä.
Todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen.
Ydinvoimalassa syntyvä korkea-aktiivinen jäte on käytännössä kokonaan käytettyä polttoainetta. Sen määrä on hyvin pieni ja se voidaan kierrättää jos halutaan. Sen oikea varastointi on helppoa ja varmaa eikä se ole koskaan aiheuttanut vaaraa kenellekään. Teknisesti yksinkertaisen luonnosta eristämisen ansiosta käytetyllä ydinpolttoaineella ei ole ympäristövaikutuksia.
Ranska kelpaa esimerkiksi teollisuusmaasta, jossa sähkö tuotetaan lähes kauttaaltaan päästöittä. Noin 75% Ranskan sähköstä tehdään ydinvoimalla.
Jos väärät mielikuvat olisivat oikeassa, pitäisi Ranskan olla pulassa käytetyn polttoaineen kanssa. Kaikkea muuta!
Ranskassa kuluu hyvin pieniä määriä ydinpolttoainetta verrattuna muuhun kulutukseen ja käytetty polttoaine kierrätetään ja käytetään uudestaan 90%:sesti.
Ranskassa syntyy vuosittain noin 650 miljoonaa tonnia jätettä. Tästä 60 miljoonaa tonnia on ongelmajätettä, josta useita miljoonia tonneja joudutaan loppusijoittamaan. Tähän verrattuna ydinpolttoainetta käytetään pari tuhatta tonnia vuodessa. Siis verrattuna kaikkiin ongelmajätteisiin alle 0,01%:a vastaava määrä ja loppusijoitettaviin ongelmajätteisiin verrattuna alle 0,1%.
Ydinpolttoainetta ei kuitenkaan loppusijoiteta, vaan Ranskassa ydinpolttoaine kierrätetään. Käyteystä polttoaineesta suurin osa on edelleen uraania ja yli 95% voidaan käyttää uudelleen. 5% jää loppusijoitettavaksi, mikä enitsestään pienetää ydinjätteen ennestäänkin minimaalista merkitystä suhteessa koko yhteiskunnan.
Käytetyllä polttoaineella on lisäksi hyviä ominaisuuksia verrattuna tuhansia kertoja yleisempiin "tavallisiin" ongelmajätteisiin: se on kiinteää ja inerttiä. Käytetty polttoaine ei syty tai räjähdä. Se ei voi vuotaa nesteiden tai kaasujen tapaan.
Lisäksi sen aktiivisuus heikkenee itsestään ajan myötä, vastaavaa haitallisuuden vähenemistä itsestään ei ongelmajätteiden kohdalla yleensä tapahdu. Jo ensimmäisenä vuotena käytetyn polttoaineen aktiivisuus vähenee 99%. Loppusijoituksen aikana muutamassa vuosisadassa aktiivisuus laskee tarpeeksi, jotta 500-1000 vuoden kuluttua polttoainetta voi turvallisesti pitää vaikka kädessä ilman erikoisjärjestelyjä.
Jos me päätämme olla kierrättämättä uraanipolttoainetta, voi olla että tulevat sukupolvet päättävät hyödyntää loppusijoituspaikan sisällön, joka ajan oloon muuttuu poikkeuksellisen rikkaaksi ja valmiiksi paketoiduksi uraaniesiintymäksi.
Lisää aiheesta:
http://www.world-nuclear.org/sym/1998/rosen.htm
Todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen.
Ydinvoimalassa syntyvä korkea-aktiivinen jäte on käytännössä kokonaan käytettyä polttoainetta. Sen määrä on hyvin pieni ja se voidaan kierrättää jos halutaan. Sen oikea varastointi on helppoa ja varmaa eikä se ole koskaan aiheuttanut vaaraa kenellekään. Teknisesti yksinkertaisen luonnosta eristämisen ansiosta käytetyllä ydinpolttoaineella ei ole ympäristövaikutuksia.
Ranska kelpaa esimerkiksi teollisuusmaasta, jossa sähkö tuotetaan lähes kauttaaltaan päästöittä. Noin 75% Ranskan sähköstä tehdään ydinvoimalla.
Jos väärät mielikuvat olisivat oikeassa, pitäisi Ranskan olla pulassa käytetyn polttoaineen kanssa. Kaikkea muuta!
Ranskassa kuluu hyvin pieniä määriä ydinpolttoainetta verrattuna muuhun kulutukseen ja käytetty polttoaine kierrätetään ja käytetään uudestaan 90%:sesti.
Ranskassa syntyy vuosittain noin 650 miljoonaa tonnia jätettä. Tästä 60 miljoonaa tonnia on ongelmajätettä, josta useita miljoonia tonneja joudutaan loppusijoittamaan. Tähän verrattuna ydinpolttoainetta käytetään pari tuhatta tonnia vuodessa. Siis verrattuna kaikkiin ongelmajätteisiin alle 0,01%:a vastaava määrä ja loppusijoitettaviin ongelmajätteisiin verrattuna alle 0,1%.
Ydinpolttoainetta ei kuitenkaan loppusijoiteta, vaan Ranskassa ydinpolttoaine kierrätetään. Käyteystä polttoaineesta suurin osa on edelleen uraania ja yli 95% voidaan käyttää uudelleen. 5% jää loppusijoitettavaksi, mikä enitsestään pienetää ydinjätteen ennestäänkin minimaalista merkitystä suhteessa koko yhteiskunnan.
Käytetyllä polttoaineella on lisäksi hyviä ominaisuuksia verrattuna tuhansia kertoja yleisempiin "tavallisiin" ongelmajätteisiin: se on kiinteää ja inerttiä. Käytetty polttoaine ei syty tai räjähdä. Se ei voi vuotaa nesteiden tai kaasujen tapaan.
Lisäksi sen aktiivisuus heikkenee itsestään ajan myötä, vastaavaa haitallisuuden vähenemistä itsestään ei ongelmajätteiden kohdalla yleensä tapahdu. Jo ensimmäisenä vuotena käytetyn polttoaineen aktiivisuus vähenee 99%. Loppusijoituksen aikana muutamassa vuosisadassa aktiivisuus laskee tarpeeksi, jotta 500-1000 vuoden kuluttua polttoainetta voi turvallisesti pitää vaikka kädessä ilman erikoisjärjestelyjä.
Jos me päätämme olla kierrättämättä uraanipolttoainetta, voi olla että tulevat sukupolvet päättävät hyödyntää loppusijoituspaikan sisällön, joka ajan oloon muuttuu poikkeuksellisen rikkaaksi ja valmiiksi paketoiduksi uraaniesiintymäksi.
Lisää aiheesta:
http://www.world-nuclear.org/sym/1998/rosen.htm
Vastaukset 33
Vanhimmat
"
EUROOPAN PARLAMENTTI
1999 2004
Aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunta
ALUSTAVA
1998/2083(COS)
8. marraskuuta 2000
MIETINTÖLUONNOS
Komission tiedonanto radioaktiivisten aineiden turvallista kuljetusta Euroopan unionissa käsittelevän pysyvän työryhmän kertomuksesta
(KOM(1998) 155 – C5-0034/1999 – 1998/2083(COS))
Aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunta
Esittelijä: Marie Anne Isler Béguin
SISÄLTÖ
Sivu
PERUSTELUT 9
VÄHEMMISTÖÖN JÄÄNYT MIELIPIDE
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS (48 ART.) B5-...
ASIAN KÄSITTELY
Komissio välitti 14. huhtikuuta 1998 päivätyllä kirjeellä Euroopan parlamentille tiedonantonsa radioaktiivisten aineiden turvallista kuljetusta Euroopan unionissa käsittelevän pysyvän työryhmän kertomuksesta (KOM(1998) 155 – 1998/2083(COS)).
Parlamentin puhemies ilmoitti 28. tammikuuta 1999 pidetyssä istunnossa lähettäneensä kyseisen tiedonannon asiasta vastaavaan aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokuntaan sekä lausuntoa varten ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokuntaan ja teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokuntaan (C5-0034/1999).
Parlamentin puhemies ilmoitti 4. lokakuuta 2000 pidetyssä istunnossa, että puheenjohtajakokous oli päättänyt 16. syyskuuta 1999 ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi.
Aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunta nimitti 13. lokakuuta 1999 pidetyssä kokouksessa esittelijäksi Marie Anne Isler Béguinin.
Valiokunta käsitteli komission tiedonantoa ja mietintöluonnosta … pitämässään kokouksessa.
Viimeksi mainitussa kokouksessa se hyväksyi päätöslauselmaesityksen äänin … puolesta, … vastaan ja … tyhjä(ä) / yksimielisesti.
Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: ... (puheenjohtaja/puheenjohtajana), ... (varapuheenjohtaja), ... (varapuheenjohtaja), ... (esittelijä), ..., ... (puolesta ...), ... (… puolesta työjärjestyksen 153 artiklan 2 kohdan mukaisesti), ... ja ... .
(Perustelut esitetään suullisesti täysistunnossa.)
Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunnan (ja ... valiokunnan) lausunto (lausunnot) on (ovat) tämän mietinnön liitteenä. (… valiokunta päätti … olla antamatta lausuntoa).
Mietintö jätettiin käsiteltäväksi ....
Tarkistusten jättämisen määräaika ilmoitetaan sen istuntojakson esityslistaluonnoksessa, jonka aikana mietintöä käsitellään. / Tarkistusten jättämisen määräaika on … klo … .
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
Euroopan parlamentin päätöslauselma komission tiedonannosta radioaktiivisten aineiden turvallista kuljetusta Euroopan unionissa käsittelevän pysyvän työryhmän kertomuksesta (KOM(1998) 155 – C5-0034/1999 – 1998/2083(COS))
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon komission tiedonannon (KOM(1998) 155 – C5-0034/19991),
– ottaa huomioon … sopimuksen … artiklan,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 47 artiklan 1 kohdan,
– ottaa huomioon aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunnan mietinnön (ja … (sekä ... lausunnon (lausunnot)) (A5-..../2000),
A. ottaa huomioon, että komission 8. huhtikuuta 1998 antamassa tiedonannossa (KOM(1998) 155 lopull.) radioaktiivisten aineiden turvallista kuljetusta Euroopan unionissa käsittelevän pysyvän työryhmän neljännestä kertomuksesta (marraskuu 1997) todetaan, että "radioaktiivisten aineiden vapautuminen on harvinaista ja … seuraukset ovat suhteellisen merkityksettömiä" sekä että "ei ole esitetty minkäänlaisia todisteita siitä, että uusien määräysten mukaiset vaatimukset olisivat riittämättömiä" ja että "tietoja antamalla voidaan saada yleisö suhtautumaan niihin (kuljetuksiin) myönteisemmin",
B. muistuttaa, että Euroopan parlamentti on jo aiemmissa, 27. maaliskuuta 19962 ja 18. kesäkuuta 19983 antamissaan päätöslauselmissa esittänyt pyyntöjä ja suosituksia,
C. katsoo, että ydinenergia-ala, mukaan lukien ydinturvallisuutta koskevat yhteisön säädökset, on edelleen pääasiassa kansallisessa hallinnassa, koska Euratomin perustamissopimuksessa päätösvalta myönnetään jäsenvaltioille, ja Euroopan parlamentilla on ainoastaan oikeus antaa lausuntoja,
D. katsoo, että ydinenergia-alalla yleensä ja etenkin radioaktiivisten aineiden kuljetuksessa, joita säädellään Euratomin perustamissopimuksessa, ei tarvitse noudattaa Euroopan unionin ennalta varautumisen periaatetta, ns. saastuttaja maksaa –periaatetta ja avoimuuden periaatetta, eikä myöskään eurooppalaista ja yleensä kansainvälistä ympäristölainsäädäntöä,
katsoo, että varsinkin ihmisten terveydelle ja ympäristölle radioaktiivisuudesta aiheutuvia riskejä ei saa kiistää, eikä myöskään pidä vähätellä vakavien onnettomuuksien vaaraa missä tahansa ydinenergian tuotantovaiheessa ja etenkin radioaktiivisten aineiden kuljetusvaiheessa,
F. katsoo, että radioaktiivisia aineita kuljetetaan säännöllisesti ja pitkiä matkoja Euroopan unionin sisällä, mutta myös Euroopan unionista muille mantereille ja päinvastoin, La Haguen ja Sellafieldin jälleenkäsittelylaitoksiin; jälleenkäsittelyn jälkeen plutonium lähetetään MOX-polttoaineen tuotantotehtaille; loppujätteet palautetaan alkuperämaahan ja MOX käytetään tarkoitukseen suunnitelluissa polttoainereaktoreissa,
G. katsoo, että jälleenkäsittely on suuriin radioaktiivisten aineiden kuljetuksen syy, ja se lisää siten onnettomuusriskiä; sen vuoksi jälleenkäsittely kyseenalaistetaan yhä useammin, ja joissakin maissa, kuten Yhdysvalloissa, se on jopa lopetettu,
H. katsoo, että useat Euroopan unionin jäsenmaat, viimeisenä Saksa, ovat päättäneet lopettaa jälleenkäsittelyn ja ydinvoiman käytön vaiheittain, mutta näihin maihin on edelleen kuljetettava ydinjätettä tällä hetkellä jälleenkäsittelylaitoksiin varastoitujen jätteiden palauttamiseksi alkuperämaahan,
I. katsoo, että kuljetusten määrän kasvu yleensä sekä maanteiden, rautateiden, laivaliikenteen ja lentoliikenteen ruuhkaisuus lisää ennestään vaarallisten radioaktiivisten aineiden kuljetusten yhteydessä tapahtuvien onnettomuuksien todennäköisyyttä,
J. katsoo, että turvallisuus on ehdottomasti asetettava etusijalle kannattavuuteen ja energiatarjontaan nähden ja että ydinenergiateollisuuden on tuettava vahvistettuja turvatoimia,
K. katsoo, että Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) on antanut suosituksia radioaktiivisten aineiden kuljetuksen turvallisuudesta turvallisuusstandardissa nro 6 vuodesta 1961 lähtien; nämä säännöt eivät ole sitovia, mutta kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat sisällyttäneet ne kansalliseen lainsäädäntöönsä,
L. katsoo, että Kansainvälisen atomienergiajärjestön säännöt perustuvat deterministiseen lähestymistapaan, jossa korostetaan aineiden kuljetuksessa käytettävien pakkausten kestävyyttä; toisin sanoen IAEA:n sääntöjen mukaisilla pakkauksilla on kyettävä takaamaan kuljetettujen aineiden pysyminen pakkauksen sisällä sekä normaaliolosuhteissa että onnettomuustilanteissa ja varmistamaan pakkausten läheisyydessä olevien ihmisten turvallisuus,
katsoo, että jotkut asiantuntijat kiistelevät IAEA:n ja Euroopan unionin hyväksymistä perusnormeista, jotka koskevat työntekijöiden ja väestön säteilylle altistumista, ja vaativat raja-arvojen alentamista,
katsoo, että on kunkin jäsenvaltion asia valvoa radioaktiivisuusarvoja koskevien yhteisön sääntöjen asianmukaista täytäntöönpanoa,
katsoo, että vuoden 1998 kontaminaatioskandaali osoitti puutteita voimassa olevien sääntöjen noudattamisessa (ilmeni, että kontaminaatiotapaukset ovat jopa yleisiä) ja että ydinalalla ylipäänsä ja etenkin radioaktiivisten aineiden kuljettamisen yhteydessä tapahtuvista onnettomuuksista ei tiedoteta avoimesti,
katsoo, että Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitukset eivät ole halukkaita tiedottamaan paikallisille viranomaisille radioaktiivisten aineiden kuljettamisesta alueen lävitse, vaikka nämä haluavat tietoja ja joutuvat hätätapauksissa osallistumaan pelastustoimiin,
toteaa, että joissakin EU:n jäsenvaltioissa väestö vastustaa runsasaktiivisten aineiden kuljetuksia; esimerkiksi Saksassa on järjestetty mielenosoituksia junakuljetuksia vastaan,
R. katsoo, että Euroopan kansalaisille on annettava kattavaa ja puolueetonta tietoa radioaktiivisten kuljetusten syistä ja kustannuksista sekä ympäristölle ja terveydelle aiheutuvista vaaroista, jotta kansalaiset voisivat käyttää demokraattista valtaansa tietoisena kaikista tosiseikoista,
S. tähdentää sitä, että aiemmin ydinenergiaa koskevat päätökset tehtiin antamatta kansalaisille mahdollisuutta demokraattiseen keskusteluun, ja tässä mielessä demokraattisia osallistumismahdollisuuksia onkin lisättävä mitä pikimmin,
1. kehottaa komissiota tekemään selvityksen radioaktiivisten aineiden kuljetuksista Euroopan unionin sisällä ja sen rajoilla (sisällyttäen siihen päivitetyn kartan kuljetusten etenemisestä) ja arvioimaan niiden taloudellisia perusteita pyrkien kuljetusten suurempaan rationalisointiin ja sekä itse kuljetusten että kuljetettujen aineiden määrän vähentämiseen ja sitä kautta riskien minimoimiseen ennalta varautumisen periaatetta noudattaen;
2. kehottaa komissiota arvioimaan, onko radioaktiivisten jätteiden jälleenkäsittely ja MOX-polttoaineen käyttö Euroopassa taloudellisesti kannattavaa pitkällä aikavälillä, ja suunnittelemaan tarvittaessa radioaktiivisten polttoaineiden ainesosien jälleenkäsittelyn lopettamista, jolloin myös radioaktiivisten aineiden kuljetukset jälleenkäsittelyn yhteydessä loppuisivat;
3. kehottaa komissiota esittämään yleisen suunnitelman ydinjätteiden hallinnointia varten ja erityisesti strategioita, joilla ratkaistaisiin radioaktiivisten jätteiden loppusäilytysongelma, ja pyytää komissiota tässä mielessä arvioimaan, miten paikalliset viranomaiset saataisiin mukaan ydinmateriaalin käsittelyä ja lopullista varastointia koskevaan päätöksentekoon;
4. pyytää komissiota arvioimaan kaikkien EU:ssa tapahtuvien ydinainekuljetusten sekä yleensäkin keskimääräistä suurempien radioaktiivisuusarvojen riskit yleisen turvallisuuden ja ympäristövaikutusten kannalta;
5. kehottaa komissiota tekemään toissijaisuusperiaatteen nojalla lainsäädäntöaloitteen IAEA:n vaatimuksia (jotka koskevat erityisesti altistumisrajoja) tiukemmista yhtenäisistä normeista radioaktiivisten aineiden kuljetukseen Euroopan unionin sisällä ja rajoilla sekä testeistä, joilla tutkitaan pakkausten kestävyyttä onnettomuustilanteissa;
ehdottaa, että komissio voisi kehittää eurooppalaisen valvontajärjestelmän taatakseen yhdenmukaisen lähestymistavan EU:n sisällä ja nimittää eurooppalaisen, täysin riippumattoman valvontaviranomaisen, joka varmistaa voimassa olevien normien noudattamisen ja valvonnan tulosten avoimuuden;
kehottaa komissiota ryhtymään oikeusmenettelyihin niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka rikkovat eurooppalaisia säteilysuojausmääräyksiä vastaan;
on sitä mieltä, että silloin, kun vaarallisia aineita, mukaan lukien ydinaineet, kuljetetaan alueen lävitse tai sen läheisyydessä, on asiasta tiedotettava etukäteen kaikille paikallisille tai kansallisille viranomaisille, jotta nämä voisivat ryhtyä onnettomuustapauksissa välttämättömiin hallinnollisiin ja hätäaputoimenpiteisiin; kehottaa tämän vuoksi komissiota ja jäsenvaltioiden hallituksia varmistamaan, että paikallisille viranomaisille, kuten myös paikallisille ja kansallisille pelastuspalveluille, tiedotetaan asianmukaisesti etukäteen radioaktiivisten aineiden kuljetuksesta alueen läpi tai alueen ylitse;
kehottaa Euroopan komissiota ottamaan tulevissa tiedonannoissaan huomioon Euroopan kansalaisten ydinaineiden kuljetuksiin kohdistamat epäilykset, ja ehdottaa, että komission kannattaisi perehtyä kansalaisten epäilyksiin sen sijaan, että se asettaa ensisijalle tiedottamisen, jolla pyritään vakuuttamaan väestölle radioaktiivisten aineiden turvallisuutta;
suosittelee, että komissio tutkii, voidaanko yli 40 vuotta sitten annettua Euratomin perustamissopimuksen 194 artiklaa (jossa määrätään, että ydinalaan liittyvät seikat ja tiedot on pidettävä salassa yleisöltä) soveltaa edelleenkin ydinenergia-alan toimien nykyaikaisessa demokraattisessa valvonnassa; vaatii pikemminkin, että yleisölle on tiedotettava radioaktiivisten aineiden kuljetuksista järjestelmällisesti, avoimesti ja täysin puolueettomasti;
kannattaa Euratom-sopimuksen purkamista ja ydinalan sisällyttämistä Euroopan unionin perustamissopimukseen sisältyvään energia-lukuun, jolloin alaan voidaan soveltaa ennalta varautumisen, ympäristövahinkovastuun sekä avoimuuden pääperiaatteita sekä kansainvälistä tai eurooppalaista ympäristölainsäädäntöä, koska ydinenergiapolitiikka on syytä yhdenmukaistaa Euroopan unionin ympäristö- ja terveyspolitiikan pääperiaatteiden kanssa;
suosittelee työryhmän kokoonpanon muuttamista siten, että siihen otettaisiin mukaan ydinturvallisuuden asiantuntijoita, ja kehottaa lisäämään ryhmän tehtäväkenttään ydinjätteiden tulevaisuudennäkymät (mukaan lukien jälleenkäsittely) ja niiden kuljetustarpeet ottaen huomioon tiettyihin aineisiin, kuten plutoniumiin, varsinkin onnettomuustilanteissa liittyvät riskit;
13. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komissiolle ja neuvostolle sekä Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallituksille.
PERUSTELUT
1. Johdanto
Tällä mietinnöllä vastataan komission tiedonantoon radioaktiivisten aineiden turvallista kuljetusta Euroopan unionissa käsittelevän pysyvän työryhmän kertomuksesta4. Aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunta järjesti 21. kesäkuuta 2000 parlamentin jäsenille asiasta julkisen kuulemistilaisuuden, jonka aikana asiantuntijat vastasivat jäsenten kysymyksiin ja jonka päätelmät otettiin huomioon tässä mietinnössä.
Toissijaisuusperiaatetta noudattaakseen Euroopan unionin on tuotava lisäarvoa kansallisiin säädöksiin radioaktiivisten aineiden (rajat ylittävistä) kuljetuksista. Sitä myötä se vahvistaa turvatoimia, joilla lisätään alan työntekijöiden ja yleensäkin Euroopan kansalaisten turvallisuutta. Tätä varten Euroopan komissio kokosi työryhmän, jonka tehtävänä oli tarkkailla alan normien ja käytäntöjen kehittymistä. Komission tiedonannon mukaisesti työryhmän on laadittava toiminnastaan kertomus.
Ydinenergia-ala kuuluu yleensä Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainsäädännön piiriin. Yhteisön valta on vähäistä, etenkin radioaktiivisten aineiden kuljetuksen alalla huolimatta siitä, että kyse on rajat ylittävästä toiminnasta. Sitä vastoin tutkimus ja teknologinen kehittäminen ovat vuonna 1957 allekirjoitetun Euratom-sopimuksen perusteella yhteisön tehtäviä.
Lisäksi Euroopan yhteisön tehtävänä on laatia yhtenäiset turvallisuussäännöt väestön ja työntekijöiden terveyden suojelemiseksi sekä valvoa niiden soveltamista5. Vuonna 1980 yhteisö hyväksyi direktiivin 80/886/Euratom työntekijöiden suojelemiseksi ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta. Tämä direktiivi korvattiin vuonna 1996 direktiivillä 96/29/Euratom (joka piti sisällyttää jäsenvaltioiden lainsäädäntöön ennen toukokuuta 2000). Euroopan yhteisöllä on siis yleinen ja yksinomainen valta päättää säteilysuojauksen perusnormeista. Jäsenvaltiot puolestaan ovat velvollisia järjestämään tarpeen mukaan ilmakehän, vesien ja maaperän radioaktiivisuuden pysyvän valvonnan sekä valvomaan perusnormien noudattamista. Toimivaltaiset viranomaiset toimittavat valvontaa koskevat tiedot säännöllisesti komissiolle, jotta tämä pysyisi ajan tasalla väestöön mahdollisesti vaikuttavista radioaktiivisuustasoista. Hätätapauksessa komissio saattaa antaa direktiivin, jolla se velvoittaa kyseisen jäsenvaltion toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet perusnormeissa annettujen rajojen ylittämisen estämiseksi. Tätä ei ole vielä tähän mennessä toteutettu, ei edes silloin, kun säiliöiden kontaminaatiotaso on ylittänyt huomattavasti sallitut rajat.
Perimmäinen ongelma on se, että ydinalaa säädellään Euratom-sopimuksessa, ei Euroopan unionin perustamissopimuksessa. Tämän vuoksi ydinalalla ei noudateta tiettyjä EU:n toiminnan perusperiaatteita. Esimerkiksi Euroopan parlamentilla on Euratom-sopimuksen mukaisesti ainoastaan lausunto-oikeus. Tämä on todellinen demokraattinen puute. Lisäksi direktiivi 96/29/Euratom ei anna kansalaisille oikeutta tutkia ydinturvallisuutta koskevia asiakirjoja. Vastaavasti ydinenergia-alalla ei myöskään sovelleta yhteisösäädöksiä ympäristöön liittyvästä tiedottamisesta ja yleisön osallistumismahdollisuudesta päätösten ja vaarallisia aineita koskevien hätäsuunnitelmien tekoon. Toisin sanoen Euratom-sopimuksen yhteydessä ei noudateta avoimuuden periaatetta.
Ydinenergia-alalla ei myöskään noudateta uuden yhteisölainsäädännön mukaisia ennalta ehkäisevien toimien periaatetta sekä ennalta varautumisen periaatetta (EY:n perustamissopimuksen 174 artikla), vaikka 13. huhtikuuta 1999 antamassaan päätöslauselmassa ministerineuvosto kehotti komissiota "ottamaan tulevaisuudessa vieläkin selvemmin huomioon ennalta varautumisen periaatteen"6. Myöskään komission ympäristövahinkovastuusta antamassa valkoisessa kirjassa (KOM(2000) 66) esitettyä saastuttaja maksaa –periaatetta ei sovelleta Euratom-sopimuksen yhteydessä.
Seuraavaksi pyritään vastaamaan kiistanalaisimpiin toteamuksiin komission tiedonannossa, josta parlamentti antaa tämän lausuntonsa.
2. "radioaktiivisten aineiden vapautuminen on harvinaista ja … seuraukset ovat suhteellisen merkityksettömiä" – Riskit työntekijöille ja väestölle
Radioaktiivisten aineiden kuljetukset ovat yleisiä
Euroopan unionissa kuljetetaan vuosittain arviolta 1,5–2 miljoonaa radioaktiivisia aineita sisältävää pakkausta. Näistä 15 000 sisältää ydinpolttoainekiertoon liittyviä ainesosia7. Vaikka lääketieteellisiin tai teollisuuden tarpeisiin kuljetettavien ydinaineiden kuljetukset ovat yleisimpiä, määrällisesti ja radioaktiivisuudeltaan suurimpia ovat ydinpolttoainekierrosta tulevien radioaktiivisten aineiden kuljetukset, jotka ovat siten myös vaarallisimpia. Juuri niihin keskitymme tässä mietinnössä. Esimerkiksi Ranskassa järjestetään vuosittain noin 750 runsasaktiivisia aineita sisältävää kuljetusta (117 erotetun plutoniumin kuljetusta ja yli 20 MOX-polttoainekuljetusta, ts. kaksi lastia viikkoa kohden Ranskan teillä)8.
Itse asiassa Euroopassa on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana lisätty jatkuvasti ydinenergian käyttöä sähkön tuotantoon. Etenkin tuotantovaihetta edeltävä ja sen jälkeinen toiminta on lisääntynyt (ydinaineiden erottaminen, jätteiden jälleenkäsittely, plutonium- ja uraanioksidin sekoitetta olevan MOX-polttoaineen valmistus, jätteiden säilytys). Jokaiseen vaiheeseen liittyy radioaktiivisten aineiden kuljetusta (uraani- ja plutoniummalmi, uudet ja käytetyt polttoaineet, vähä- tai runsasaktiiviset jätteet). Kuljetukset tapahtuvat pääasiassa rauta- ja maanteitse, mutta myös meri- ja ilmateitse, varsinkin Euroopan ulkopuolisiin maihin, kuten Japaniin tai Australiaan.
Lyhyet kuljetukset riittävät jätteiden varastoimiseen lähietäisyydelle tuotantokeskuksesta. Muut kuljetukset voivat sen sijaan olla huomattavasti pidempiä, jotkut lähetykset kulkevat Euroopan tai jopa puolen maailman lävitse. Niissä kuljetetaan kiinteitä polttoainejätteitä kahdelle jälleenkäsittelypaikkakunnalle, Sellafieldiin Englannissa ja La Hagueen Ranskassa. Jälleenkäsittelystä saatavat erittäin radioaktiiviset lasitetut jätteet on sen jälkeen vietävä takaisin alkuperämaihin. Erotettu plutonium käytetään MOX-polttoaineen valmistamiseen, ja sitä varten se kuljetetaan takaisin Meloxin tehtaille Ranskaan ja Belgiaan. MOX puolestaan käytetään Euroopan 34 ydinvoimalaitoksessa, eli se kuljetetaan vielä eri maihin.
Jälleenkäsittely on siten yksi suurimpia syitä ydinaineiden kuljetuksiin ja etenkin pitkän matkan kuljetuksiin. Mutta jälleenkäsittely ei ole pitkällä tähtäimellä oikea ratkaisu jätteiden kierrättämiseen, koska sen jälkeen ainoastaan erotettu plutonium voidaan käyttää uudelleen. Lisäksi MOX-polttoainetuotannosta tulevia jätteitä ei voida käyttää uudelleen. Siten jokaisessa polttoainetuotannon vaiheessa syntyy pysyviä jätteitä. MOX-polttoaineen ja jälleenkäsittelyn edut ovat siis kiistanalaisia, varsinkin lukuisten kuljetusten tähden. Mitä enemmän radioaktiivista jätettä kuljetetaan, sitä suuremmaksi onnettomuusriski ja vaarat kasvavat.
Radioaktiivisten aineiden kuljetus on vaarallista
Luonnollisena kaikissa aineissa oleva radioaktiivisuus aiheuttaa suuria vaaroja terveydelle ja ympäristölle. Ionisoiva säteily siirtää energiaa niin paljon, että aineen koostumus saattaa muuttua ja ihmissoluille saattaa aiheutua jopa korvaamattomia vahinkoja.
Pohjimmiltaan vaarallisuus liittyy altistumisen kestoon, säteilyn voimakkuuteen ja säteilyn tyyppiin. Jos säteily on voimakkuudeltaan 10 000 millisievertiä (mSv) tai sen ylitse, ihminen kuolee lähes välittömästi (kyseisiä voimakkuuksia on saavutettu ainoastaan ydinaseiden räjähdyksissä tai vakavissa ydinvoimalaonnettomuuksissa). Säteilyillä voi olla myös jälkivaikutuksia, joita on todettu esimerkiksi Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien jälkeen. Ne ilmenevät syöpäsairauksina tai perinnöllisinä häiriöinä. Syöpäriski kasvaa ihmisillä, jotka altistuvat 200 mSv:n tai sitä suuremmalle säteilylle. Toisin sanoen muutama mikrogramma plutoniumia voi hengitettynä aiheuttaa keuhko- tai kielisyövän. Samoin 1200 g jauhettua plutoniumia riittää radioaktiivisuudeltaan tappamaan sitä hengittävät ihmiset 2 km²:n säteellä.
Myös ydinenergian käyttöön liittyy riski, joka on suurempi kuljetuksen aikana kuin missään muussa polttoaineen kierrätysvaiheessa. Kuljetukset eivät ole turvassa terroristi-iskuilta, joilla halutaan saada haltuun runsasaktiivisia aineita. Esimerkiksi muutama kilo erotettua plutoniumia riittää ydinräjähteen raaka-aineeksi.
Radioaktiivisuuteen sinänsä liittyviä riskejä ei pidä aliarvioida. Etenkin kuljetusvaihe edellyttävät aineiden käsittelyä, ja on syytä ottaa huomioon, että tietyntyyppinen säteily on erittäin pitkävaikutteista. Riskit kasvavat suhteessa kuljetettujen lähetysten määrään ja kuljetusten määrään. Onneksi tähän mennessä radioaktiivisten kuljetusten yhteydessä on tapahtunut erittäin vähän onnettomuuksia. Se ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö vakava onnettomuus olisi tulevaisuudessa mahdollinen.
Voidaanko lisäksi olla mitenkään varmoja siitä, että onnettomuuksien seuraukset pysyvät hallinnassa? Esimerkiksi saastuneiden junavaunujen tapauksessa9 vakuutettiin, että säteilyllä ei ole nykyisen tietämyksen valossa vaikutusta työntekijöiden ja väestön terveyteen. Samaa vakuutettiin Tshernobylin onnettomuuden jälkeen, etenkin Ranskassa.
"Ei ole esitetty minkäänlaisia todisteita siitä, että uusien määräysten mukaiset vaatimukset olisivat riittämättömiä" – Lainsäädäntö
IAEA:n ohjeelliset määräykset
Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) antoi valtiolle suosituksia ensimmäisen kerran vuonna 1961 (Safety Series No 6). Suosituksiin sisältyi yhteiset säännöt radioaktiivisten aineiden turvallista kuljetusta varten. Safety Standart Series No ST-1 on edellisen tarkistettu versio, ja se astuu voimaan IAEA:n jäsenmaissa viimeistään 1. tammikuuta 2001 lähtien.
Vaikka suositukset eivät sido ydinalan toimijoita suoraan, ne on tunnustettu ja sisällytetty 59 ydinenergian tuottajamaan lainsäädäntöön, mukaan lukien kaikki EU:n jäsenvaltiot, joilla on alalla yksinomaiset toimivaltuudet.
IAEA:n määräyksillä pyritään suojelemaan ihmisiä ja ympäristöä säteilyltä radioaktiivisten aineiden kuljetusten aikana. Ne perustuvat kolmeen suojaustapaan:
pakkausten suunnitteluun
kuljetusjärjestelmän luotettavuuteen ja turvallisuusmääräysten tarkkaan noudattamiseen lastauksen, kuljetuksen ja purkamisen aikana
tehokkaisiin hätäjärjestelyihin.
Todellisuudessa IAEA:n suojausjärjestelmä perustuu ennen kaikkea ensimmäiseen kohtaan, aineiden kuljetuksissa käytettäviin pakkauksiin, sillä perusteella, että pakkaus on turvallisten kuljetusten peruslähtökohta. Tämä deterministinen lähestymistapa kattaa kaikki kuljetusmuodot ja kaikki reitit edellyttäen, että kuljetettavat aineet on pakattu asianmukaisiin pakkauksiin. IAEA on jaotellut pakkaukset eri tyyppeihin kuljetusten yleisen radioaktiivisuustason perusteella: A-tyypin pakkaukset (radioaktiivisuus vähäistä tai keskimääräisellä tasolla), B-tyypin pakkaukset (runsasaktiiviset aineet) sekä lisäyksenä aiempiin määräyksiin C-tyypin pakkaukset (radioaktiivisten aineiden laajamittaiset ilmakuljetukset). Kansalliset vastuuviranomaiset tutkivat erityyppisiä pakkauksia ja hyväksyvät ne.
Kuljetussäiliöt suunnitellaan siten, että työntekijöiden ja väestön altistuminen säteilylle normaaleissa kuljetusolosuhteissa jää alle normien mukaisten rajojen. Pakkausten ulkopuolelle pääsevän säteilyn raja-arvot vastaavat IAEA:n määräysten mukaisesti hyväksyttäviä maksimiarvoja: 20 mSv/vuosi ydinenergiateollisuuden työntekijöille ja 1 mSv/vuosi väestölle. Euroopan unionin direktiivi 96/29/Euratom perustuu kansainvälisiin normeihin, mutta on joustavampi: 100 mSv viiden vuoden aikana työntekijöille (edellyttäen että arvo ei ylitä yhtenäkään vuonna 50 mSv) ja 1 mSv/vuosi väestölle (tätä suurempi annos voidaan kuitenkin sallia yhden vuoden aikana sillä edellytyksellä, että viiden peräkkäisen vuoden keskiarvo ei ylitä arvoa 1 mSv vuodessa).
Pakkausten on myös kestettävä erityyppisiä onnettomuuksia. Kuljetuksia koskevissa määräyksissä pyritään ottamaan huomioon todennäköisimmät onnettomuustilanteet, ja pakkauksia testataan sen selvittämiseksi, miten parhaiten pystytään, kuljetusmuodosta riippumatta, välttämään yleisölle onnettomuuksista aiheutuvat seuraukset. Pakkausten testaus käsittää lämpötestin, upotustestin ja pudotustestin.
Ennen käyttöönottoa pakkaukset testataan pudottamalla ne 9 metrin korkeudelta, kuumentamalla niitä 800 °C:n lämpötilassa puolen tunnin ajan ja upottamalla ne veteen 200 metrin syvyyteen tunniksi.
Tällä perusteella ja jos kaikkia kuljetusmääräyksiä noudatetaan alusta lähtien, IAEA:n ja Euroopan komission mukaan kuljetuksista ei pitäisi aiheutua yleisölle mitään vaaraa normaaliolosuhteissa, eikä myöskään onnettomuustapauksissa.
Ovatko määräykset riittäviä?
Jotkut tiedemiehet, kuten Marburgin yliopiston ydinlääketieteen professori tohtori Kuni, ovat sitä mieltä, että neutronisäteily on aliarvioitu, ja sen vuoksi normien perustana olevat laskelmat ovat harhaanjohtavia10. Tohtori Kunin laskelmien mukaan raja pitäisi työntekijöiden osalta laskea 20 mSv:stä yhteen mSv:hen vuotta kohden ja yleisön osalta yhdestä mSv:stä 0,02 mSv:hen vuotta kohden. Näiden arvojen ylittäminen aiheuttaa Kunin mukaan kyseisille henkilöille vaaran. Tieteelliseen keskusteluun puuttuminen ei ole Euroopan parlamentin tehtävä, mutta sen täytyy osoittaa, että ei ole olemassa yhtä ainoaa tieteellistä totuutta. Väitteet osoittavat arviointimenettelyjen rajoitukset ja edellyttävät entistä suurempaa varovaisuutta mitä tulee nykyisiin yleisölle hyväksyttyihin raja-arvoihin.
Jotkut asiantuntijat kyseenalaistavat myös "onnettomuusolosuhteisiin" liittyvät säännöt. IAEA:n hypoteettisen onnettomuuden määritelmään sisältyykin ns. vakavuuskynnys, jonka ylitse meneviä onnettomuuksia pidetään niin harvinaisina, ettei niistä ole annettu määräyksiä. Mutta tavallisesti onnettomuus on todennäköisten ilmiöiden yhteensattuma, vastapainona deterministiselle lähestymistavalle. Esimerkiksi Yhdysvaltain ydinvalvontaviraston arvion mukaan todennäköisistä maantieonnettomuuksista 0,6 prosenttia ja junaonnettomuuksista 1,3 prosenttia ylittäisi määritellyn vakavuuskynnyksen11. Uusien C-tyyppisten pakkausten, jotka on suunniteltu runsasaktiivisten aineiden (käytetyn polttoaineen, lasitettujen jätteiden, MOX-polttoaineen ja plutoniumoksidin) laajamittaisia ilmakuljetuksia varten, on kestettävä 90 m/s nopeutta (joka vastaa todennäköisintä onnettomuusnopeutta). Mutta Yhdysvaltain lainsäädännön mukaan (NUREG-määräykset) ilmateitse kuljetettavien pakkausten on kestettävä 130 m/s nopeutta. Vaikka kuljetettavat aineet eivät ole täysin identtisiä, eikö ennalta varautumisen periaate edellyttäisi kaikkein tiukimpien määräysten noudattamista?
Jokaisella kuljetusten järjestäjällä on luonnollisesti oltava oma hätäsuunnitelmansa onnettomuuksia varten. Sen lisäksi kunkin maan ministeriöllä on valtuudet päättää turvatoimista, jotka panee täytäntöön ensisijaisesti poliisi ja palolaitos. Mutta toisin kuin ydintuotantolaitoksissa, joissa hätäsuunnitelmat ovat pitkälle hiottuja ja pätevä henkilöstö löytyy läheltä, vakava onnettomuus voi tapahtua valvottujen ydinenergian tuotantolaitosten ulkopuolella, kaikkien käytettyjen kuljetusreittien varrella (myös avomerellä tai ilmatilassa). Pelkästään radioaktiivisia aineita sisältävien säiliöiden, etenkin erittäin painavien polttoainepakkausten (yli 100 tonnia), talteen kerääminen edellyttää välineitä, joita ei välttämättä ole saatavilla onnettomuuspaikan lähistöllä. Alastair Thomasin12 mukaan onnettomuus Crickelwoodissa hoidettaisiin Culhamista käsin, yli 100 km:n etäisyydeltä. Kestäisi ehkä tunnin ennen kuin ydinalan erikoistuntijat pääsisivät paikalle. Sen tähden paikallisia viranomaisia on varoitettava heidän alueellaan tapahtuvista kuljetuksista.
Ensimmäisenä onnettomuuspaikalla olevia kuljetustyöntekijöitä ei kouluteta sillä verukkeella, että heidän tehtäviinsä ei kuulu käsitellä aineita eivätkä he siten altistu säteilylle. Armin Duttinén13 mukaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa rautatiealan ammattiyhdistykset ovat antaneet määräyksiä siitä, kuinka kauan työntekijät voivat hyväksyttyjen säteilyrajojen puitteissa olla säteilyn lähteen lähettyvillä ja millä etäisyydellä. IAEA:lla ei tällaisia määräyksiä ole.
Pelkästään voimassa olevien määräysten (etenkin perustana olevien IAEA:n määräysten) säännöllinen tarkistaminen ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti ei riitä, vaan tietyiltä osin kansainvälisiä ja eurooppalaisia määräyksiä olisi kovennettava (kuljetustyöntekijöiden kouluttaminen, hätätoimet onnettomuustapauksissa jne.).
Sovelletaanko määräyksiä (oikein)?
Suojelu pyritään varmistamaan eristämällä radioaktiivinen sisältö asianmukaiseen säiliöön ja valvomalla ulkoisen säteilyn tasoa etukäteisillä radioaktiivisuustesteillä ennen työntekijöiden käsittelyä kullekin pakkaustyypille määrättyjen rajojen mukaisesti. Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on siksi tarkastettava ja hyväksyttävä kaikki säilytysastiat ennen niiden käyttöä.
Vuonna 1998 Wisen (World Information Service on Energy) kertomuksessa14 paljastunut kontaminaatioskandaali kuitenkin kyseenalaisti menettelyn. Säilytysastioiden ulkopinnoilta mitattiin tuolloin arvoja, jotka olivat yli 3000-kertaiset raja-arvoon (4 Bq/cm²) nähden, toisin sanoen 13 200 Bq/cm², ja jotka altistivat työntekijät ja väestön huomattavasti sallittua suuremmalle säteilylle. Ydinenergiateollisuus selitti poikkeamia (60 prosenttia La Hagueen saapuneista säiliöstä oli saastuneita) tihkumisella (kiinteä säteilysaaste irtoaa kuljetuksen aikana)15 ja vakuutti, että ennen seuraavaa käyttöä kaikki saastuneet säiliöt puhdistetaan. Todellisuudessa tihkumisilmiö voi selittää useiden becquerelien suuruisen pintakontaminaation, mutta se ei selitä todettuja arvoja. Nämä ovat lähtöisin radioaktiivisista hiukkasista, joita on varastoaltaissa ja jotka saastuttavat säiliöt aineiden lastauksen aikana, kun säiliöt upotetaan altaisiin. Tietenkin säiliöt voidaan puhdistaa, mutta sen jälkeen säteilyn tasoa täytyy vielä valvoa. Tuohon aikaan kuitenkin, ainakin Ranskassa, teollisuudenala itse vastasi valvonnasta (Ranskan ydinvoimalaitosten turvallisuusvalvontaosasto DSIN sai valvontaoikeuden vasta skandaalin jälkeen). Vaikka se oli tietoinen ongelmasta, se ei tehnyt mitään eliminoidakseen sitä tai varoittaakseen säiliöiden kanssa tekemissä olevia ihmisiä! Sillä oli tähän omat syynsä; sen lisäksi, että säiliöiden puhdistus on aikaa vievä ja kallis operaatio, kumpaakaan ilmiöistä, tihkumista tai lastauksen yhteydessä tapahtuvaa kontaminaatiota, ei voida välttää. Vielä nykyäänkin jotkut säiliöistä ylittävät hyväksytyt rajat. Tässä mielessä koko kuljetustoiminta on syytä kyseenalaistaa.
Skandaali osoitti selkeästi, että kaikki pakkaukset voivat vahingoittua ja että väestön suojelunormeja ei noudateta järjestelmällisesti.
"on kiinnitettävä erityistä huomiota yleisölle tiedottamiseen liittyviin hankkeisiin, jotta yleisön kuva kuljetusten turvallisuudesta muuttuisi myönteisemmäksi.." – Tiedottaminen
Tiedottaa vai jättää tiedottamatta paikallisille viranomaisille?
Paikallisille viranomaisille tiedottaminen radioaktiivisten aineiden kuljetuksesta alueen läpi on erittäin tärkeää. Kyseisillä viranomaisilla on ensinnäkin mahdollisuus edistää kuljetusten turvallisuutta, ja mahdollisissa hätätapauksissa paikallisten viranomaisten osuus on tärkeä. Mutta ennen kaikkea paikallisiin viranomaisiin kuuluu kansalaisten (paikallis- ja aluehallinnon) edustajia, joilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kulkevatko junat, rekat, laivat tai lentokoneet kyseisen alueen lävitse, ylitse tai läheisyydessä.
Ainoastaan maiden hallituksille (jotka ovat toimivaltaisia viranomaisia) tiedotetaan maan maaperällä tapahtuvista kuljetuksista, jotta saataisiin niitä varten tarvittavat erikoisluvat. Tällä hetkellä voimassa olevissa säädöksissä ei edellytetä järjestelmällistä tiedottamista paikallisille viranomaisille. Etenkin Yhdistyneessä kuningaskunnassa paikallisille viranomaisille annetaan hyvin vähän käytännön tietoa ja ohjeita käytetyn polttoaineen kuljetuksista alueiden läpi, eikä siellä myöskään tiedoteta menettelyistä hätätapauksissa. Plutoniumin kuljetuksia koskeneen vuonna 1996 laaditun Wisen tutkimuksen jälkeen Haute Normandien alueneuvosto Ranskassa päätti yksimielisesti vaatia tietoja ydinaineiden kuljetuksista. Päätöksellä ei ollut mitään vaikutusta!
Toisin sanoen paikalliset viranomaiset on Euroopan maissa järjestelmällisesti jätetty tiedotuksen ulkopuolelle. Kuljetusten ajankohtien ja reittien salailua kuitenkin arvostellaan yhä enemmän.
Kansalaisille tiedottaminen vai tietojen vääristely?
Radioaktiivisuus herättää yleisössä todellista ja suurta huolta. Tämä alkoi oikeastaan Three Mile Islandin onnettomuuden jälkeen ja kulminoitui Tshernobylin onnettomuuteen. Ydinenergia-alaa on itse asiassa kehitetty päättäjien, teknisten asiantuntijoiden ja kansalaisten välisen "sanattoman yhteiskuntasopimuksen" nojalla siltä pohjalta, että "ydinonnettomuuksia ei tapahdu". Mutta nämä kaksi suurta onnettomuutta, joiden vaikutukset kansanterveyteen ja ympäristöön ja joiden aiheuttamat julkiset menot ovat selvinneet vasta hiljattain, merkitsivät yhteiskuntasopimuksen rikkoutumista. Levottomuutta pahentavat epäilykset ydinenergiateollisuutta ja kyseisiä hallituksia kohtaan. Yksitoista vuotta sitten, Tshernobylin radioaktiivisen pilven levitessä Euroopan ylle, useiden asianomaisten maiden kansalaiset saivat odottaa päiviä ja jopa viikkoja tai vuosia (Ranskan tapauksessa) ennen kuin he saivat tietoa katastrofin seurauksista. Myös ydinaineiden kuljetuksista aiheutuneiden kontaminaatiotapausten salailu on kansalaisten silmissä suuri virhe. Seurauksena on ollut, että kaikissa maissa julkinen mielipide on muuttanut mieltään ydinvoiman suhteen16. Käytetyn polttoaineen jälleenkäsittely ja sen yhteydessä tapahtuvat kuljetukset aiheuttavat joskus väkivaltaisiakin mielenosoituksia radioaktiivisten aineiden kuljetusten pysäyttämiseksi.
Eurooppalaisen mallin mukaisissa demokraattisissa valtioissa kansalaisten tiedonsaanti on välttämätöntä, jotta he voisivat osallistua ei ainoastaan tehokkaisiin hätätoimiin, joilla pyritään takamaan heidän oma suojelunsa, vaan myös yleisesti ydinenergiateollisuutta ja radioaktiivisten jätteiden käsittelyä koskeviin päätöksiin.
Mutta yhteisön direktiivi ympäristöä koskevien tietojen saannista ei tällä hetkellä (ennen sen mahdollista tarkistamista) sisällytä soveltamisalaansa ydinenergiateollisuutta! Myöskään direktiiviä 96/82/EY vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta ei sovelleta ydinenergiateollisuuteen. Siinä määrätään, että käsittelystä aiheutuvista riskeistä laaditut turvallisuusselvitykset annettaisiin yleiseen käyttöön. Siinä myös taataan kansalaisille oikeus tiedonsaantiin ja osallistumiseen ulkoisten pelastussuunnitelmien laatimiseen useimpien vaarallisten laitosten osalta. Vertailun vuoksi sanottakoon, että direktiivissä 96/29/Euratom kansalaisille ei anneta oikeutta tutustua ydinturvallisuuteen liittyviin selvityksiin. Yleisöllä ei ole siis mahdollisuutta puuttua päätöksiin, joilla oikeutetaan ja arvioidaan ionisoivaa säteilyä ja säteilylle altistumista (jonka pitäisi olla mahdollisimman alhaisella tasolla) aiheuttavia toimia.
Teollisuuden, hallitusten sekä lainsäädäntäelinten mielestä yleisön osallistuminen ydinalan päätöksentekoon on edelleen alan moitteettoman toiminnan este. Ne pitävät yleisön kannanottoja irrationaalisina ja haluavat kääntää riskin uhan edukseen käyttämällä tiedottamista pr-välineenä, jolla yleisölle vakuutetaan ydinenergian turvallisuutta, mutta ei oteta sitä todella mukaan päätöksentekoon. Komissio näyttää seuraavan tätä suuntausta halutessaan tarjota kansalaisille vakuuttavaa tietoa. Komission työryhmän kertomuksessa vuodelta 1997 todetaan, että kuljetukset ovat turvallisia ja hyvin järjestettyjä, vaikka juuri samaan aikaan tuli ilmi Ranskan kuljetusskandaali.
5. Päätelmät
Ydinturvallisuuskysymys nousee esiin kaikissa ydinenergian käyttövaiheissa, etenkin kuljetusvaiheessa. Ennakoitavuuteen ja epävarmuuteen liittyvät rajoitukset tulevat olemaan ongelma tuleville sukupolville. Ydinalaan liittyvää lainsäädäntöä pitäisikin kodifioida tulevaisuudessa Euroopan tasolla. Sillä tavoin muun muassa ydinpolttoainekiertoon voitaisiin soveltaa Euroopan unionin yleisiä periaatteita, kuten ympäristöoikeudellisia säädöksiä, terveysvaikutuksia koskevat säädökset mukaan lukien. Tähän saakka yleisön osallistumismahdollisuuden periaatetta on sovellettu ydinalalla ainoastaan pakollisen julkisen tutkinnan yhteydessä toteutettavan vaikutustutkimusmenettelyn aikana. Tällaisia menettelyjä ei kuitenkaan sovelleta kuljetuksiin. Saastuttaja maksaa -periaatetta peräänkuulutetaan usein, mutta täsmennetään harvemmin. Toiminnan ohjenuorana on pidettävä ennalta varautumisen periaatetta, jonka on käytännössä tarkoitettava perusturvanormien soveltamista. Kehitys riippuu myös Euroopan parlamentin tahdosta.
Tulevaisuudessa Euratom-sopimus saattaa menettää dominoivan asemansa Euroopan unionin lainsäädännän tasolla, jos Euroopan unioni päättää laajentaa toimivaltuuksiaan luomalla perustamissopimukseen uuden, energia-asioita käsittelevän luvun, johon sisältyisi myös ydinenergia. Sitä myötä Euroopan parlamentti saisi mahdollisuuden osallistua lainsäädäntätyöhön ja asetusten valvontaan sekä kannustaa ydinturvallisuutta ja etenkin radioaktiivisten aineiden kuljetusten turvallisuutta.
"
http://www.google.fi/search?q=cache:9xY4_JqCieAJ:www.europarl.eu.int/meetdocs/committees/rett/20010123/419237fi.doc MOX jätteet&hl=fi&lr=lang_fi&ie=UTF-8
Tosta on kiva poimia asiaa.
Metrikaupalla tekstiä ilman pointtia.
Lyhyt poiminta tekstistä:
"
Radioaktiivisten aineiden kuljetukset ovat yleisiä
Euroopan unionissa kuljetetaan vuosittain arviolta 1,5–2 miljoonaa radioaktiivisia aineita sisältävää pakkausta. Näistä 15 000 sisältää ydinpolttoainekiertoon liittyviä ainesosia7. Vaikka lääketieteellisiin tai teollisuuden tarpeisiin kuljetettavien ydinaineiden kuljetukset ovat yleisimpiä, määrällisesti ja radioaktiivisuudeltaan suurimpia ovat ydinpolttoainekierrosta tulevien radioaktiivisten aineiden kuljetukset, jotka ovat siten myös vaarallisimpia. Juuri niihin keskitymme tässä mietinnössä. Esimerkiksi Ranskassa järjestetään vuosittain noin 750 runsasaktiivisia aineita sisältävää kuljetusta (117 erotetun plutoniumin kuljetusta ja yli 20 MOX-polttoainekuljetusta, ts. kaksi lastia viikkoa kohden Ranskan teillä)8.
Itse asiassa Euroopassa on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana lisätty jatkuvasti ydinenergian käyttöä sähkön tuotantoon. Etenkin tuotantovaihetta edeltävä ja sen jälkeinen toiminta on lisääntynyt (ydinaineiden erottaminen, jätteiden jälleenkäsittely, plutonium- ja uraanioksidin sekoitetta olevan MOX-polttoaineen valmistus, jätteiden säilytys). Jokaiseen vaiheeseen liittyy radioaktiivisten aineiden kuljetusta (uraani- ja plutoniummalmi, uudet ja käytetyt polttoaineet, vähä- tai runsasaktiiviset jätteet). Kuljetukset tapahtuvat pääasiassa rauta- ja maanteitse, mutta myös meri- ja ilmateitse, varsinkin Euroopan ulkopuolisiin maihin, kuten Japaniin tai Australiaan.
Lyhyet kuljetukset riittävät jätteiden varastoimiseen lähietäisyydelle tuotantokeskuksesta. Muut kuljetukset voivat sen sijaan olla huomattavasti pidempiä, jotkut lähetykset kulkevat Euroopan tai jopa puolen maailman lävitse. Niissä kuljetetaan kiinteitä polttoainejätteitä kahdelle jälleenkäsittelypaikkakunnalle, Sellafieldiin Englannissa ja La Hagueen Ranskassa. Jälleenkäsittelystä saatavat erittäin radioaktiiviset lasitetut jätteet on sen jälkeen vietävä takaisin alkuperämaihin. Erotettu plutonium käytetään MOX-polttoaineen valmistamiseen, ja sitä varten se kuljetetaan takaisin Meloxin tehtaille Ranskaan ja Belgiaan. MOX puolestaan käytetään Euroopan 34 ydinvoimalaitoksessa, eli se kuljetetaan vielä eri maihin.
Jälleenkäsittely on siten yksi suurimpia syitä ydinaineiden kuljetuksiin ja etenkin pitkän matkan kuljetuksiin. Mutta jälleenkäsittely ei ole pitkällä tähtäimellä oikea ratkaisu jätteiden kierrättämiseen, koska sen jälkeen ainoastaan erotettu plutonium voidaan käyttää uudelleen. Lisäksi MOX-polttoainetuotannosta tulevia jätteitä ei voida käyttää uudelleen. Siten jokaisessa polttoainetuotannon vaiheessa syntyy pysyviä jätteitä. MOX-polttoaineen ja jälleenkäsittelyn edut ovat siis kiistanalaisia, varsinkin lukuisten kuljetusten tähden. Mitä enemmän radioaktiivista jätettä kuljetetaan, sitä suuremmaksi onnettomuusriski ja vaarat kasvavat.
"
Tämä on pieni ongelma mitä tuola itänaapurissa tapahtuu.
Miksi siitä ei keskustella, vaan halutaanko vaikuttaa siihen mikä on helpompaa?
Eli tänhetkinen tilanne on minusta se että käytetään ydinvoimmaa sielä missä itse pystymme siihen vaikuttamaan.
Eli ei kerätä vain pisteitä vaan toimitaan, sillä pisteillä ei turvallisuutta osteta.
Kyllä Ranska on kultuuriltaan luotettavampi kuin itä-naapuri eli tuskin ne rahan takia ottaa itselleen ongelmia ottaa.
"Euroopan unionissa kuljetetaan vuosittain arviolta 1,5–2 miljoonaa radioaktiivisia aineita sisältävää pakkausta."
Miten radioaktiivisuus määritellään?
Onko luvussa mukana kivihiili? Sehän nimittäin sisältää radioaktiivisia aineita.
Kyseessä ei ole viranomaiskanta, vaan poliittinen kannanotto. Polittiset kannanotot kannattaa käsitellä polittisina kannanottoina: niillä ajetaan jotain kirjoittajien haluamaa tavoiteta. Jokainen voi tässä tapauksessa arvata mitä tarkoitusta tällä poliittisella tekstillä mahdetaan ajaa. Väitteet ovat luonnollisesti sen mukaiset.
Tieteelliset lähteet ovat käytetyn polttoaineen kuljetuksesta yksimielisiä: tavanomaisen liikenneonnettomuuden riski on niissä huomattavasti suurempi kuin lastin aiheuttama vähäpätöinen riski. Banaanien syönti aiheuttaa suuremman riskin sivullisille (tämä on totta, kts. linkki).
Kokemus vahvistaa tutkimustiedon oikeaksi, koskaan kertaakaan historian aikana ei yksikään ihminen ole joutunut vaaraan käytetyn ydinpolttoaineen takia. Näin siitä huolimatta että sitän on teillä, rautateillä ja merillä kuljetettu miljoonia kilometrejä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000006228464
Rajat on säädetty niin alas, että tavallinen keskiverto kahvinpapu olisi luontaisen aktiivisuutensa takia matala-aktiivista jätettä, jos se tulisi ydinlaitoksesta. Ei ihme että saadaan suuria lukuja.
"Euroopan unionissa kuljetetaan vuosittain arviolta 1,5–2 miljoonaa radioaktiivisia aineita sisältävää pakkausta."
Mitään merkitystähän tällaisilla luvuilla ei ole. Niillä ajetaan poliittista päämäärää.
sitä ranskalaista hörhöä joka lukitsi itsensä kettingeillä kiinni kiskoihin mutkan taaksa. Selkeästi ydinjäte tappoi hänet...
"
Euroopan unionissa kuljetetaan vuosittain arviolta 1,5–2 miljoonaa radioaktiivisia aineita sisältävää pakkausta. Näistä 15 000 sisältää ydinpolttoainekiertoon liittyviä ainesosia7. Vaikka lääketieteellisiin tai teollisuuden tarpeisiin kuljetettavien ydinaineiden kuljetukset ovat yleisimpiä, määrällisesti ja radioaktiivisuudeltaan suurimpia ovat ydinpolttoainekierrosta tulevien radioaktiivisten aineiden kuljetukset, jotka ovat siten myös vaarallisimpia. Juuri niihin keskitymme tässä mietinnössä. Esimerkiksi Ranskassa järjestetään vuosittain noin 750 runsasaktiivisia aineita sisältävää kuljetusta (117 erotetun plutoniumin kuljetusta ja yli 20 MOX-polttoainekuljetusta, ts. kaksi lastia viikkoa kohden Ranskan teillä)8.
"
"Vaikka lääketieteellisiin tai teollisuuden tarpeisiin kuljetettavien ydinaineiden kuljetukset ovat yleisimpiä, määrällisesti ja radioaktiivisuudeltaan suurimpia ovat ydinpolttoainekierrosta tulevien radioaktiivisten aineiden kuljetukset, jotka ovat siten myös vaarallisimpia. Juuri niihin keskitymme tässä mietinnössä."
Kivihiili ei taida kuulua tuohon joukkoon.
Radioaktiivisia aineita on niin paljon, että parasta on katella niitä netistä. Wikipedia ( http://fi.wikipedia.org ) kertoo radiaktiivisuuden historiaa hauskasti:
"Ensin uusi säteily vaikutti olevan samankaltaista kuin röntgensäteily. Kuitenkin jatkotutkimus, jota Becquerel, Pierre ja Marie Curie, Ernest Rutherford ja muut tekivät, paljasti useita eri radioaktiivisuuden tyyppejä. Nämä tutkijat havaitsivat myös, että useilla muilla kemiallisilla elementeillä on radioaktiivisia isotooppeja.
Radioaktiivisuuden ja säteilyn vaaroja ei tajuttu heti. Akuutti säteilymyrkytys(radiation poisoning) havaittiin aikaisin, mutta aluksi oletettiin, että, samoin kuin tulen tapauksessa, vaarassa oltiin vain jos havaittiin välitön vaikutus. Ei myöskään tajuttu, että jos radioaktiivista ainetta nautittiin, se jatkoi säteilyään myös kehon sisällä aiheuttaen usein syöpää tai muita vakavia ongelmia. Monet fyysikot ja yhtiöt alkoivat markkinoida radioaktiivisia aineita lääkkeinä(patent medicines); eräs erityisen hälyttävä esimerkki oli säteilevät peräruiskeet. Ennen kuolemaansa Marie Curie vastusti tällaisia hoitoja varoittaen, että säteilyn vaikutuksia ihmiskehossa ei täysin ymmärretty.
"
Kuka nyt kuivaa potaskaa tai ydinvoimalobbarien päläpälää viittis lukee!
haluat radioaktiivista saastetta!
Radioaktiivisen aineen ja plutoniumin vaarallisuudesta lyhyt kuvaus:
"
Pohjimmiltaan vaarallisuus liittyy altistumisen kestoon, säteilyn voimakkuuteen ja säteilyn tyyppiin. Jos säteily on voimakkuudeltaan 10 000 millisievertiä (mSv) tai sen ylitse, ihminen kuolee lähes välittömästi (kyseisiä voimakkuuksia on saavutettu ainoastaan ydinaseiden räjähdyksissä tai vakavissa ydinvoimalaonnettomuuksissa). Säteilyillä voi olla myös jälkivaikutuksia, joita on todettu esimerkiksi Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien jälkeen. Ne ilmenevät syöpäsairauksina tai perinnöllisinä häiriöinä. Syöpäriski kasvaa ihmisillä, jotka altistuvat 200 mSv:n tai sitä suuremmalle säteilylle. Toisin sanoen muutama mikrogramma plutoniumia voi hengitettynä aiheuttaa keuhko- tai kielisyövän. Samoin 1200 g jauhettua plutoniumia riittää radioaktiivisuudeltaan tappamaan sitä hengittävät ihmiset 2 km²:n säteellä.
"
jotka tieteellisestä tekstistä ymmärtävät jotakin; ei se niille ole kuivaa.
Ne sitten, joille ei ole kauhalla annettu, voivat sitä kuivana pitääkin.
Ah, meinasin unohtaa; tuo "kauhalla annettu" tarkoittaa siis, ettei ole kovin älykäs.
(Ei se olis muuten ymmärtänyt)
toisillekin hiukan
"Radioaktiivisen aineen ja plutoniumin vaarallisuudesta lyhyt kuvaus...jne"
Mistäköhän tämä lainaus on kotoisin? Jos kerran lainaa, niin sitten voi kertoa.
"Säteilyillä voi olla myös jälkivaikutuksia, joita on todettu esimerkiksi Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien jälkeen. Ne ilmenevät syöpäsairauksina tai perinnöllisinä häiriöinä."
Tietääkseni ei olla havaittu sukupolvelta toiselle siirtyvien perinnöllisten haittojen kasvua noissa pommituksissa altistuneissa ja heidän jälkeläisissään. Eli ei ole mitään näyttöä siitä, että "perimä olisi mennyt pilalle". Syöpäkuolleisuus (tai -ilmaantuvuus, en muista) kasvoi jotain 6 - 8 %.
"Syöpäriski kasvaa ihmisillä, jotka altistuvat 200 mSv:n tai sitä suuremmalle säteilylle."
Vallitsevan teorian mukaan miten tahansa pieni annos kasvattaa riskiä saada jatkossa syöpä. Tuo 200 mSv on jonkinlainen "raja", jonka jälkeen ihmisen verinäytteestä voidaan huomata hänen mahdollisesti altistuneen säteilylle.
"Toisin sanoen muutama mikrogramma plutoniumia voi hengitettynä aiheuttaa keuhko- tai kielisyövän. Samoin 1200 g jauhettua plutoniumia riittää radioaktiivisuudeltaan tappamaan sitä hengittävät ihmiset 2 km²:n säteellä."
Höpö höpö.
Jos luit sen viestin, siinä oli linkki
http://www.google.fi/search?q=cache:9xY4_JqCieAJ:www.eu roparl.eu.int/meetdocs/committees/rett/20010123/419237f i.doc MOX jätteet&hl=fi&lr=lang_fi&ie=UTF-8
ja koko edellinen viestini oli siinä jo kirjoitettu.
"
"Toisin sanoen muutama mikrogramma plutoniumia voi hengitettynä aiheuttaa keuhko- tai kielisyövän. Samoin 1200 g jauhettua plutoniumia riittää radioaktiivisuudeltaan tappamaan sitä hengittävät ihmiset 2 km²:n säteellä."
Höpö höpö.
"
Höpö höpön osaan minäkin sanoa.
Lähde joka ilmoittaa säteen yksiköksi km2 ei ole uskottava.
Plutoniumista kohkaaminen on melkein typerintä mitä tällä palstalla on nähty. Plutonium on ominaisuuksiltaan hyvin tavanomainen metalli, joka sattuu olemaan raskasmetalli ja siksi myrkyllinen. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista verrattuna vaikka tavalliseen lyijyyn, kromiin tms. Se ei ole erityisen radioaktiivista, luonnossa esiintyy huomattavasti aktiivisempia aineita luonnostaan.
Kattava käsittely täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000001702358#22000000001702358
Miksi sitä plutoniumia pitää tuottaa?
Plutoniumia ei ydinvoimaloissa tietenkään tuoteta itsensä takia, vaan se on sähköntuotannon sivutuote.
Tavanomaisen nelihenkisen perheen elinikäinen sähkönkulutus tuottaisi sivutuotteena noin 0,1 grammaa plutoniumia jos koko kulutus katettaisiin ydinvoimalla.
Määrä on totaalisen merkityksetön verrattuna niihin monituhatkertaisiin määriin raskasmetalleja joita tavanomaisen ihmisen elinpiirissä jokatapauksessa on päivittäin, ja plutonium säilytetään täysin eristyksissä eikä ole kertaakaan maailmanhistoriassa aiheuttanut myrkytystä yhtään kenellekään, vaikka sille olisikin jotenkin työssä altistuttu.
Plutonium voidaan myös kierrättää, se kelpaa ydinpolttoaineeksi ja sitä siihen myös yleisesti käytetään.
Älä ny viitti naurattaa meitä.
"Vastaaja 24.1.2005 klo 12.12
Älä ny viitti naurattaa meitä."
Onko teitä enemmänkin siellä sinun tietokoneesi äärellä, vai voidaanko tämä tulkita jonkin asteiseksi skitsofreniaksi? Sillä tämä palsta nauraa lähinnä sinun tietämättömyydelle ja harhaluuloille koskien ydinvoimaa(sekä fysiikan perus asioita). Toki olen valmis perumaan tämän, kun kykenet perustelemaan ydinjätteen aiheuttamat ihmisuhrit, sekä suomalaisen ydinvoima tuotannon turvattomuuden(ja sen valtavan suuren uhan kansalaisillemme).
Tshenobylissä ydinkakkaa pääsi taivaalle. On arvioitu, että siitä syystä 30 000 ihmistä kuolee syöpään 80 vuoden kuluessa, näistä 500 suomessa.
suomalainen ydinvoima on aivan samanlainen uhka meille kuin jonkun muun maan ydinvoima oman maansa kansalaisille.
lähialueen ydinvoimalat on tietenkin lisäuhka - Tshernoon oli vain 1000km.
Sinähän melkein väität,että ydinvoimaloita tulee olla,jotta saadaan Ah, niin erinomaista jätettä,jota ilman tuskin tulisimme toimeen.
Miten voimme olla varmoja siitä, että täällä Suomessa venäläiset eivät pääse töihin Suomalaiseen ydinvoimalaan?
Kyllähän me kansalaiset ja PK-teollisuuden päättäjät voimme kieltäytyä ostamasta ydinsähköyhtiöiltä tai muilta välittäjiltä ydintuotannolla tuotettua sähköä, mutta kun ydinfirmat eivät saa sähköään suunnitellulla kalliilla hinnalla myytyä oletetuille tyhmille kuluttajille, niin heidän täytyy hakea kustannussäästöjä ja alkavat palkkaamaan Suomalaisten sijasta ulkomaalaisia alan osaajia. Silloinhan halpatyövoimaa saadaan Ukrainasta, Valko-Venäjältä ja rajan takaa.
Suomessa työskentelyyn tarvitaan työlupa eikä sitä yleensä saa jos vastaavaa ammattitaitoista suomalaista työvoimaa on saatavilla. Ydinlaitoksiin tarvitaan lisäksi SUPOn taustaselvitys.
Sinänsä en näe miksi henkilön kansallisuus sinänsä tarkoittaisi huonoa ammattitaitoa, sellaisen väittäminen vaikuttaa hieman ennakkoluuloiselta. Esimerkiksi Loviisassa turbiinien huollosta ovat käytännössä aina vastanneet venäläiset ammattilaiset ja järjestely on käytännössä osoittautunut toimivaksi, luotettavaksi ja varmaksi.
"Ydinlaitoksiin tarvitaan lisäksi SUPOn taustaselvitys."
Miksi?
Mikä muu energiantuotanto vaatii moisen?
Jostain syystä ydinvoimala on suosittu paikka tunkeutumisyrityksille. Ideologisesti motivoituneet ääriryhmät jostain syystä näkevät tarpeelliseksi tuppautua laitosalueelle. Yleensä tunkeutumisyritykset ovat toki amatöörimäisiä ja lähinnä naurettavia, mutta poliisi ottaa asian vakavasti.
"Miksi?"
Sen minäkin haluaisin tietää.
"Mikä muu energiantuotanto vaatii moisen?"
Minkä muun energituotantomuodon toimintaa ideologiset radikaaliporukat jatkuvasti parhaan mutta rajallisen kykynsä mukaan yrittävät häiritä?
"Jostain syystä ydinvoimala on suosittu paikka tunkeutumisyrityksille. Ideologisesti motivoituneet ääriryhmät jostain syystä näkevät tarpeelliseksi tuppautua laitosalueelle."
Eikö kukaan tiedä mistä syystä?
""Jostain syystä ydinvoimala on suosittu paikka tunkeutumisyrityksille. Ideologisesti motivoituneet ääriryhmät jostain syystä näkevät tarpeelliseksi tuppautua laitosalueelle."
Eikö kukaan tiedä mistä syystä?"
Kaippa se ydinvoimala on viherpiiperöille sama, kuin valloittamaton vuorenhuippu vuorikiipeilijälle.
Musta tuntuu että tuolla on jotain tekemistä IAEAn viimeaikasten juttujen kanssa. pitää katella ku ehtii.
Ei IAEA:n tarvitse yrittää tunkeutua yhteenkään ydinvoimalaan. IAEA:lla on vapaa pääsy mihin tahansa IAEA:n Safeguards-ohjelmassa mukana olevan maan voimalaitoksen koska tahansa. IAEA myös valvoo jatkuvatoimisilla teknisillä valvontalaitteilla reaktoreita. Täten varmistetaan että voimalaitokset ovat yksinomaan sähköntuotantokäytössä ja että ydinpolttoainekirjanpito on jatkuvasti ajan tasalla.
se iaea