Päivän sana

Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.
Matt. 13:44

Jumalan kätketty valta on salaisuuksista suurimpia. Siihen maailma loukkaantuu ja siihen kristitytkin loukkaantuvat. Kuinka Jumala, joka on kaikkivaltias, voi katsella ihmisten kärsimystä vierestä? Kuinka Kaikkivaltias voi kätkeä valtansa ja antaa pilkkaajien ja väärintekijöiden mellastaa? Kristityilläkään ei ole tähän vastausta. Toki tiedämme, että jos Jumala näyttäisi voimansa, se olisi tuhoisaa juuri niille, jotka sitä pilkaten peräänkuuluttavat. Jos Jeesus tulisi nyt takaisin, olisivat juuri he pahimpien kauhujen keskellä. Jobin kysymyksiin kärsimyksestä Jumala vastasi kuvaamalla kaikkivaltiuttaan. Job tyytyi, kun ymmärsi, että Kaikkivaltiaalla on kaikki vallassaan. Tyhjentävää vastausta hänkään ei saanut, mutta kun hän oppi tuntemaan Jumalaa lähemmin, sielu sai rauhan. Jumala tulee kyllä näyttämään voimansa ja valtansa, kun on sen aika. Se on lähempänä meitä kuin yhtäkään aiempaa sukupolvea. Enää ei tarvitse odottaa kauaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ok..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SROsta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu