mitä tarkoittaa konventti??
konventti
haluaa tietää
10393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Konventti on usean, jopa kymmenien seurakuntien yhteinen kokoontuminen, jossa kuunnellaan unettavia puheita ja muuta propagandaa. Nuoret tsiikailevat mahdollisia puolisoehdokkaita. Uutta kirjallisuutta lanseerataan markkinoitavaksi. Uusia (lähinnä todistajaperheiden omia lapsia) kastetaan.
Seurakunnat maksavat Vartiotorni-seuralle muistaakseni noin 5 euroa per julistaja "konventtimaksua", jonka Seura käärii puhtaana voittona. Tästä ei rivi-ihmisille kerrota. Ja kun lahjoituksista jää ylimääräistä kulujen vähentämisen jälkeen, tämäkin lahjoitetaan Seuralle.
kävin näissä kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen,homma käynnyt umpimielisemmäksi propagannaksi jossa kaikki vähäinenkin muutos esitetään isoina herran lahjoina vaikka homma polkee paikoillaan, mutta monet meistä pelkääkin muutosta eli tämä järjestö on monille siksi turvallinen vaihtoehto.
Ennen niissä oli ruokatarjoilu, jota kuului kehua.
Nykyään ei ole ruokatarjoilua, ja se kuuluu kehua.
Todistajilla ei ole enää varaa kustantaa tarjoilua, sehän oli kaikki lahjoitusta, kuten ilmainen talkootyökin.
Itsekkyys ja saituus on tullut jäädäkseen.
Oulun konventtipytinki on tullut myyntivaiheeseen, kertoo Leinonen itse. Sehän voisi olla Harmagedonin lähestymismerkki, kun lahko myy omat ei-kirkko laitoksensa ?
Pytinki lie vanha, ainakin konventtiloita pidettiin jo -50 luvullakin Oulussa ?
Ei enää talkootyöntekijät harmitelle ? No toki on niinkin että tuolloin konventoitiin erilaisia asioita kuin nykyään. 50 -luvulla oli Room 13 esivallatkin taivaallisia (taikka joutui mökötetyksi) vasta tuossa -62 tuli muutos, ja vasta sen jälkeen, -68 ylitsepursuavat todisteet esiteltiin Herätkäässä nro 23 että järjestelmäasioiten päättäjäiset pidetään 1975. Niidenkin sijasta odotettiin -50 -luvulla "vain maailmanloppua". Joulu sensijaan oli lopetettu jo 1928, Jeesus muisteltiin vartiotorniseurassa käyneen moittineen sen viettotapaa v. 1918, ja paremman tavan etsimisessä siis epäonnistuttiin 10 vuoden yrittämisestä huolimatta.
Jk Mökötystuomioita, oliko niitä jo 1950 -luvulla ?
Turunen kirjoittaa mökötystuomioista, niissä on ollut vaihtelua, mutta muistaakseni kertomus alkaa myöhemmästä vaiheesta. (nehän on lahkoslangilla karttamistuomioita). Kahdeksankymmenluku tulee mieleen.
Sehän oli sata vuotta siitä kun lahkon emolahkoa raamatuntutkijoita alettiin puuhastelemaan.
Ja vielä Suomessakin painetussa vartiotornissa vuodelta 1913 kirjoitttiin, että lahko uskoo muissakin kirkkokunnissa ja lahkoissa olevan Jumalan lapsia.
Rakas veli. Konventti on uuden testamentin mukaan adjektiivi sanalle väsynyt.
Ventti on ruotsista ja tarkoittaa 'aivan poikki'. Kon taas on suomenkielen murretta, kuten lauseessa: 'Kon oon niin ventti'.
Sivistyssanakirja: konventti
konventti
(taivutus: konvent/tia, -issa jne.)___ kokous.___ esim. Puoluekonventti.
konventti
valmistelukunta, valmisteluryhmä
kokoontuminen
toverikunta
nunna- tai munkkikunta
Esimerkkejä konventti sanan käytöstä:
puoluekonventti, Jehovan todistajien konventti
http://www.suomisanakirja.fi/konventti
kiitos
asiallinen selvitys
Konventit ovat kokemukseni mukaisesti tilaisuuksia joissa pitää käydä... Jos ei näy on vähän niinkuin huono Todistaja, josta kysellään että ei näkynyt, mikä mahtaa olla..??