Sanoi Halonenkin. Entinen SAK-juristi. Se on heille tosiaan oikeusvaltio, valtio valtiossa.
Ammattiyhdistysliike kiristää ja uhkailee ja terrorisoi parlamentaarista demokratiaa. Ahtaaja voi napin painalluksella sulkea koko maan.
Onko oikein, että peruskoulun käynyt ahtaaja saa 5 000 euroa kuussa, mutta korkeakoulutettu opettaja 3 000 euroa?
Paikallista sopimista ja joustavuutta työaikalainsäädäntöön. Kolmikannan aika on pysyvästi ohi.
– Työntekijät nousevat pian kapinaan, mutta eivät työnantajaa vaan ay-liikettä vastaan. Kyllä he näkevät Hakaniementorin reunan pienen eliittiporukan läpi.
Suomesta on tullut lepolassefinlandia, jossa ollaan koko ajan lomalla ja töissä käydään vain kääntymässä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tulevaisuudessa+ei+ole+tilaa+ammattiyhdistykselle.+Valtio+on+lakaeineen+sellainen,+ettei+salli+terroria.
Ammattiyhdistykset+eivät+mitään+palkkoja+maksa,+ketään+työllistä+eivätkä+ole+yleisillä+vaaleilla+valittuja+toimijoita.+Se+on+täysin+käsittämätöntä+miksi+niille+on+annettu+valta+sanella+pakottavat+ehdot+liittoihin+kuulumattomien+työntekijöiden+työlle+työnantajaliittoihin+kuulumattomissa+työpaikoissa+joita+on+97%+Suomen+työllistävistä+yrityksistä.
Sama+käytäntö+eli+yleissitovuus+on+ollut+voimassa+Suomen+lisäksi+ainoastaan+1930-luvun+Italiassa,+Fasci-puolueen+määräämänä+pakkolakina.
Sama+koskee+joitakin+muitakin+ammattiryhmiä,+jotka+ovat+jollakin+tapaa+vaa'an+kielenä.+Ay-liike+tuhosi+taannoin+Suomalaisen+paperiteollisuuden.
Kapinaan! Kannatan. Ja AY:n omaisuus tutkittava ja jaettava kansalaisille.
Hee hee heee, Tiesittekö mulkerot, että Juha Sipilä on vahvistanut ay-liikettä enemmän kuin kukaan aikaisempi pääministeri koskaan.
Tämä paskapää tulee vielä kokemaan sen mikä voima on ay-liikkeellä verrattuna kusettavaan pääministeriin. Pääministeri ei voi saada kuin velton mulkkunsa seisomaan (osittain), mutta ay-liike pystyy pysäyttämään koko suomen heti kun se katsoo siihen olevan aihetta.
Työnantaja ei enää ole se duunarin pahin vihollinen vaan globaalit markkinat. Nyt tapellaan yhä pienemmän kakun jakamisesta, kun pitää tehdä työtä kakun kasvattamiseksi, josta saadaan itsellekin isompi siivu vähemmällä tappelulla. Ay-kenttä on osoittautunut uudistuskyvyttömäksi muutamista yrityksistä huolimatta. Juuri se betonoi SDP&SAKn menneeseen.
Ahtaajat, paperimiehet ja AKT ovat työpaikkakehityksen pahin mätäpaise koko ay-liikkeen ohella tietty. Nuo ammattiryhmät ovat miesvaltaisia ja kuvittelevat olevansa maailman napoja. "Hienosti" ovat paperimiehetkin kuitenkin saaneet Suomen paperiteollisuuden alasajettua, ja ahtaajat AKT aiheuttaneet mittaamatonta vahinkoa ainaisilla lakoillaan. Nuo porukat ovat myös - kas, kas - myös niitä, jotka ovat käyneet vanhan kansakoulun tai korkeintaan peruskoulun hyväksyttävästi. Puolet palkasta voisi ottaa pois...
hmmmm....oletpas sinä katkeroitunut, varo vaan ettet saa aivohalvausta kun seuraava pääministeri on Rinne.
Rinne joutuu pelaamaan samoin kuin ennenkin, joutuu syömään sanansa monessa asiassa.
Ei Ay-mafiaa voi iäti lihottaa kuin jouluporsasta.
Kyllä täällä on näitä "porvareita" ( lue kommunisteja) jotka ovat tuhomassa ay-liikettä.
Aymafia tuhoaa itse itsensä VVO-ahneudellaan.