Kasvisruoka yksin ei ole terveellistä

Joka vihreitten harrastus ? Luonto tehnyt tuhansissavuosissa esim, ihmisen lisäätymiselle tehtävänsä, miksi lähteä vihreät sitä muuttamaan ?

Voidaan ottaa luonnon kulusta esimerkki kasvatuslohesta.
Kalaa sisältävän rehun korvaaminen kasviperäisellä on laskenut kasvatetun lohen sisältämien omega-3-rasvahappojen määrää.

Kasvatetun Norjan lohen sisältämien EPA- ja DHA-rasvahappojen määrä on laskenut puoleen kymmenessä vuodessa, Kuluttaja-lehti kertoo. Kala on ylivoimaisesti syödyin kala Suomessa.
http://kuluttaja.fi/artikkelit/lohi-ei-ole-entisensa/
-jos ette pääse lehteen, voin kertoa lisää lehden jutusta kopioimalla.

Terveellisiin omega-3-rasvahappoihin kuuluvien EPA- ja DHA -rasvahappojen määrä norjalaisessa lohessa oli vuonna 2006 yhteensä 2,74 grammaa sataa grammaa kohden. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen analyysien mukaan luku on nyt 1,2 grammaa.

Omega-3-rasvahappojen vähentyminen johtuu kasvatetulle lohelle syötetystä rehusta.

Aiemmin kaloja on ruokittu kalajauholla ja -öljyllä, mutta ylikalastuksen aiheuttama rehukalojen määrän laskeminen on nostanut näiden raaka-aineiden hintaa huomattavasti. Kustannussyistä kalanrehun sisältämää kalaa on korvattu kasviproteiineilla kuten soijalla sekä kasviöljyillä, useimmiten rypsiöljyllä.

- Kala on sitä, mitä se syö, Kuluttaja toteaa. Vaikka rypsiöljyllä ruokitussa lohessa onkin hyvää rasvaa, se sisältää silti vähemmän EPA- ja DHA-rasvahappoja kuin kalalla ruokittu.

Kasviperäinen rehu mahdollistaa halvan norjalaisen lohen ja kotimaisen kirjolohen nykyisenlaisen tarjonnan, Kuluttaja-lehti huomauttaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Helppo, helpompi, uunilohi - teet takuulla toistekin

-Uunilohi on suomalaisten suosikkiruoka, eikä syyttä.
Aurinkokuivatut tomaatit ja kaprikset antavat lohelle hyvän säväyksen.
-Tällä ohjeella valmistat helposti ja vaivattomasti maukkaan ja mehevän uunilohen.
-Kapristen, limen ja aurinkokuivattujen tomaattien hapokkuus taittaa lohen rasvaisuutta, muodostaen tasapainoisen makuelämyksen.
-Tarjoa maukkaan uunilohen kanssa perunasosetta tai kasvis-perunamuusia

Uunilohi
1 (850 g) kirjolohifilee
1 limetti tai sitruuna
1-2 rkl kapriksia
2-3 rkl aurinkokuivattua tomaattia
1 prk (2,5 dl) ruokakermaa (esim. Mustapekan makuista)

1. Huuhdo filee kylmällä vedellä. Poista ruodot esim. ruotopinseteillä. Poista nahka.
2. Leikkaa filee annospaloiksi (5-6 kpl). Siirrä uunivuokaan.
3. Pese limetti kuumalla vedellä. Raasta siitä ohut pintakuori. Purista mehu.
4. Valele kalapalat limettimehulla (2-2 1/2 rkl). Levitä kalan pintaan limetin kuoriraaste.
5. Ripota kalapalojen päälle kapriksia ja hienonnettua, aurinkokuivattua tomaattia. Kaada vuokaan ruokakerma.
6. Kypsennä uunin ala- ja keskiosassa 175 asteessa n. 40 min tai kunnes lohi on kypsää.
Lähde: Valio

Vaikka kasvatuslohi menettänytkin hyviä aineitaan, silti niitä on vielä.
Ja siihenkin huomattu...Rasvahappojen määrän nostamiseksi Luke, muut tutkimuslaitokset ja kala-alan yritykset ovat yhdessä tutkineet uutta menetelmää. Siinä kirjolohille syötetään pääasiassa nykyisenlaista rehua, joka vaihdetaan kalapitoisempaan muutama kuukausi ennen kalojen perkaamista. Tämä nostaa kalan sisältämien EPA- ja DHA-rasvahappojen määrää.

Noin puolet Suomessa kasvatetusta kirjolohesta ruokitaan tällaisella menetelmällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä.keinosiemennyksistä kirjoitti:

Joka vihreitten harrastus ? Luonto tehnyt tuhansissavuosissa esim, ihmisen lisäätymiselle tehtävänsä, miksi lähteä vihreät sitä muuttamaan ?

Voidaan ottaa luonnon kulusta esimerkki kasvatuslohesta.
Kalaa sisältävän rehun korvaaminen kasviperäisellä on laskenut kasvatetun lohen sisältämien omega-3-rasvahappojen määrää.

Kasvatetun Norjan lohen sisältämien EPA- ja DHA-rasvahappojen määrä on laskenut puoleen kymmenessä vuodessa, Kuluttaja-lehti kertoo. Kala on ylivoimaisesti syödyin kala Suomessa.
http://kuluttaja.fi/artikkelit/lohi-ei-ole-entisensa/
-jos ette pääse lehteen, voin kertoa lisää lehden jutusta kopioimalla.

Terveellisiin omega-3-rasvahappoihin kuuluvien EPA- ja DHA -rasvahappojen määrä norjalaisessa lohessa oli vuonna 2006 yhteensä 2,74 grammaa sataa grammaa kohden. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen analyysien mukaan luku on nyt 1,2 grammaa.

Omega-3-rasvahappojen vähentyminen johtuu kasvatetulle lohelle syötetystä rehusta.

Aiemmin kaloja on ruokittu kalajauholla ja -öljyllä, mutta ylikalastuksen aiheuttama rehukalojen määrän laskeminen on nostanut näiden raaka-aineiden hintaa huomattavasti. Kustannussyistä kalanrehun sisältämää kalaa on korvattu kasviproteiineilla kuten soijalla sekä kasviöljyillä, useimmiten rypsiöljyllä.

- Kala on sitä, mitä se syö, Kuluttaja toteaa. Vaikka rypsiöljyllä ruokitussa lohessa onkin hyvää rasvaa, se sisältää silti vähemmän EPA- ja DHA-rasvahappoja kuin kalalla ruokittu.

Kasviperäinen rehu mahdollistaa halvan norjalaisen lohen ja kotimaisen kirjolohen nykyisenlaisen tarjonnan, Kuluttaja-lehti huomauttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu