Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee katsastuslainsäädännön uudistamista. Säädöksistä on tarkoitus poistaa Suomessa nyt voimassa olevia kansallisia lisäsäädöksiä. Tämä merkitsee muun muassa määräaikaiskatsastusten välin pitenemistä.
Suomessa edellytetään tällä hetkellä EU:n katsastusdirektiiviä tiheämpää katsastusaikaväliä. Lisäksi katsastusvelvollisuus koskee meillä myös jarrullisia kevytperävaunuja, nelipyöriä sekä kevyitä nelipyöriä.
Nyt valmisteltavassa uudistuksessa kevyiden ajoneuvojen, kuten henkilö- ja pakettiautojen määräaikaiskatsastuksen katsastusaikaväliä muutettaisiin siten, että ensimmäinen katsastus olisi viimeistään neljän vuoden kuluttua käyttöönotosta, sen jälkeen kahden vuoden välein kunnes auto on ollut käytössä kymmenen vuotta. Yli kymmenvuotiaat autot katsastettaisiin vuoden välein.
Samalla mahdollistettaisiin myös niin sanottu rullaava katsastus. Ajoneuvon katsastusajankohta ei olisi enää sidottu tiukasti käyttöönottopäivään tai rekisteritunnuksen viimeiseen numeroon, jolloin katsastusajankohtaa voisi muuttaa mieleisekseen.
Luonnokset uusiksi säädöksiksi on lähetetty lausuntokierrokselle, joka päättyy 13. tammikuuta 2017. Muutos tukee hallituksen norminpurun kärkihanketta.
Lakiuudistuksesta järjestetään kuulemistilaisuus liikenne- ja viestintäministeriössä perjantaina 16.12.2016 klo 9-10.
Älkää nyt oppositio demarit etupäässä olko tätäkin vastaan.
Autojen kuntoa voidaan muutenkin tarkastaa, mm me itse
autoilijat, ei kannata rikkonaisella ajaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jälleen oikein hyvä uudistus, eikä yhtään liian aikaisin.
Tavallinen pulliainen sitten katsastaa katsikansa joka vuosi.
Niitähän yli 10 vuotiaita autoja on suurin osa autoista.
Syytä onkin vanhemmat.
Etu on itselle kuin muillekkin kun katiska kunnossa.
Heti paistaa, että väärin, pitäisi vasemmiston autoille antaa pidemmät välit. Tai kokonaan olla katsastamatta, kuin Halosen verottomuus.
Voi vittu kun oot lapsellinen mies.
Sinä kuulut niihin keskusteluavereihin, että kiertää n. 158, 76 metrin päästä, että tyhmyys ei tartu
Sulle varmaan vanhaan katiskaasi pitäisi olla 3 vuoden välein katsastus.
Ettei katsastus asemalla tyhmyys tartu.