Millaista on elävä usko?
Kysymystä syventääkseni kerron, että tiedän mitä Jeesus lupaa mm. elävän veden virroista sekä Hänen rauhastaan, muistan sanat kevyestä ikeestä ja olen kuullut myös iänkaikkisista käsivarsista, jotka kantavat, mutta mikään näistä ei realisoidu kohdallani millään tavalla. Ei vaikka syntisyyteni tiedän ja tunnustan ja olen tehnyt parannuksen niistä asioista mistä voin; omasta syntisestä itsestäni en tietysti pääse.
Tajuan, etten voi parannuksen teolla tai muilla yrityksilläni armoa ansaita, vaan että Jeesus maksoi minusta jo täyden hinnan ristillä, yksin armosta, yksin Jumalan rakkauden tähden. Tiedän armon olevan ilmaista, muttei missään nimessä halpahintaista. Valitettavasti tiedän myös, etten ole armosta osallinen, sillä sielussani ei ole rauhaa ja syytökset sisälläni ovat loputtomia. Syytöksiin vastaan, että Jeesus maksoi tämän jo, mutta ei auta.
Vuosia olen etsinyt ja polviani kuluttanut, mutta pimeässä laaksossa kuljen ja pelkään. Kiittää en voi, sillä en ole kiitollinen. Uskon Jeesukseen, mutta vapahtajakseni en voi Häntä sanoa, koska en ole vapaa, enkä Herranani Häntä rakastaa, sillä mitään todellista kosketusta armoon ei minulla ole, ihan ajatuksen tasolle kaikki jää.
Kun saan ihmiseltä jota olen loukannut anteeksi, se puhdistaa ilman. Olenko siis typerä olettaessani että Jeesuksen kautta saadulla armahduksella voisi olla myös jotain todellista vaikutusta?
Millaista siis on elävä usko, ihan kokemuksen tasolla?
Vastatkaa te, jotka omalta kohdaltanne asian tunnette ja pyydän, että jätätte raamatunjakeet ja "Jumala antoi uuden polkupyörän" -tyyliset jutut, sillä nyt kysyn mikä vaikutus tuon kirjan ilmoittamalla Jumalalla on teidän sisäiseen kokemusmaailmaanne.
Kiitän jo etukäteen vastauksista.
Kysymystä syventääkseni kerron, että tiedän mitä Jeesus lupaa mm. elävän veden virroista sekä Hänen rauhastaan, muistan sanat kevyestä ikeestä ja olen kuullut myös iänkaikkisista käsivarsista, jotka kantavat, mutta mikään näistä ei realisoidu kohdallani millään tavalla. Ei vaikka syntisyyteni tiedän ja tunnustan ja olen tehnyt parannuksen niistä asioista mistä voin; omasta syntisestä itsestäni en tietysti pääse.
Tajuan, etten voi parannuksen teolla tai muilla yrityksilläni armoa ansaita, vaan että Jeesus maksoi minusta jo täyden hinnan ristillä, yksin armosta, yksin Jumalan rakkauden tähden. Tiedän armon olevan ilmaista, muttei missään nimessä halpahintaista. Valitettavasti tiedän myös, etten ole armosta osallinen, sillä sielussani ei ole rauhaa ja syytökset sisälläni ovat loputtomia. Syytöksiin vastaan, että Jeesus maksoi tämän jo, mutta ei auta.
Vuosia olen etsinyt ja polviani kuluttanut, mutta pimeässä laaksossa kuljen ja pelkään. Kiittää en voi, sillä en ole kiitollinen. Uskon Jeesukseen, mutta vapahtajakseni en voi Häntä sanoa, koska en ole vapaa, enkä Herranani Häntä rakastaa, sillä mitään todellista kosketusta armoon ei minulla ole, ihan ajatuksen tasolle kaikki jää.
Kun saan ihmiseltä jota olen loukannut anteeksi, se puhdistaa ilman. Olenko siis typerä olettaessani että Jeesuksen kautta saadulla armahduksella voisi olla myös jotain todellista vaikutusta?
Millaista siis on elävä usko, ihan kokemuksen tasolla?
Vastatkaa te, jotka omalta kohdaltanne asian tunnette ja pyydän, että jätätte raamatunjakeet ja "Jumala antoi uuden polkupyörän" -tyyliset jutut, sillä nyt kysyn mikä vaikutus tuon kirjan ilmoittamalla Jumalalla on teidän sisäiseen kokemusmaailmaanne.
Kiitän jo etukäteen vastauksista.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Elävä usko on lyhyesti ja ytimekkäästi Kristus minussa. Ja Kristus tulee minuun kun uskon Hänen sovitustyönsä kohdalleni, tunnustan Hänelle syntini, pyydän ne anteeksi, otan Hänet vastaan ja Hänessä sovituksen, pelastuksen syntien anteeksisaamisen ja ikuisen elämän. Niin yksinkertaista se on. Tunteet ja tuntemukset ja kokemukset eivät ratkaise pelastumistasi. Jeesus sinussa vastaan otettuna on pelastuksesi ja elävä usko. http://www.jaikal.se/
Elävä usko on sitä, kun ei luota enää mihinkään todisteeseen, vaan kaikki järki ja looginen päättelykyky on jättänyt pääkopan.
Elävää uskoa seuraa todisteet mutta ne saa se, jolla on elävä usko. Ensin siis usko ja sitten todisteet. Näin se toimii koska Jumala on sen niin säätänyt.
Onneksi Saatanan säätämä tapa on paljon loogisempi ja järkevämpi, eli ensin todisteet ja siitä seuraa usko.
Yksinkertaista on, periaatteessa ainakin. Hankalaksi muuttuu kun pitäisi, tai oikeastaan saisi uskoa sovituksen omalle kohdalle, ottaa Jeesuksen vastaan.
Onko tahtotila se, mikä on minun osuuteni asiassa? Eiku hetkinen.. Eihän lahjan vastaanottaminen vaadi suuria tahdonponnisteluita.. Miten yksinkertaisimman asian oivaltaminen voi olla näin vaikeeta. Ehkä siksi että teen siitä sitä :D Mutta luulen oivaltaneeni jotain, ihme kyllä, ottaen vielä huomioon et tämä on S24 :)
Olen käynyt noilla sivuillasi jo aikoja sitten, sen uskoontulojutun olen pari kertaa lukenut. Yleensä kuulee vain noita "pyysin että auta Jeesus ja *pim* kaikki oli kunnossa" -juttuja. Hyvä että niinkin käy, ei sillä. On vaan laittanut miettimään että miksei minulle voi käydä. Mutten valita enempää, taisin tosiaan oivaltaa jotain.
Täsmällinen tieto tosi Jumalasta on tarpeellinen ja selvän ottaminen Hänen tahdostaan. Jeesus sanoi, ettei riitä, että hokee Herra, Herra, vaan se, että tekee taivaassa olevan Isän tahdon. Hän sanoi myöskin sen merkitsevän elämää, että hankitaa tietoa ainoasta tosi Jumalasta, ja Hänen pojastaanJeesuksesta. Tutkimalla Raamattua hankitaan tuota tietoa ja rukoilemalla viisautta sen ymmärtämiseen. Se saa ihmisen toimimaan niin, että uskosta tulee elävä.
En pysty toimimaan raamatun opetusten mukaisesti, vaikka yritän, tuskin Jumala siitä paljoa yllättyy.
Tällä hetkellä luulen, että Jumalan ensisijainen tahto on että annan Jeesuksen ottaa syntini erottamasta minua Jumalan yhteydestä. Hyvä varmasti on lukea raamattua ja saada lisää tietoa, samaa mieltä olen siinä.
Elävää uskoa on vain Raamatun UT mukainen ja perustuva, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, käskynsä kaikilta osin pitävä ja täyttävä, se "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävä Kristillisyys. Se josta ilmenee, ja jossa täyttyy ne kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit.
Jollaista em. mukaista apostolisia seurakuntiaan rakentavaa Kristillisyyttä /Krist. yhteytä / yhtenäisyys Kristillisyyttä, ei enää tänä päivänä, tai vielä, sitten apostolisten alkuseurakuntien, ole mistään löytynyt.
Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi, Totuutta.
vähäinen Totuudessa pysyvä ja siihen pitäytyvästi elävä ja toimiva, Tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Niitä muita tähän, vasta Oikeasti Krist. em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / peräänkuulutteleva.
Sanoisin aloittajalle, että päästä irti kaikista pyristelyistäsi, lakkaa syyttämästä itseäsi - päästä ne syytöksert IRTI!!!
Sytytä vaikka rukouskynttilä - Ja aloita lukemaan Raamattua kannesta kanteen. Aloita vaikka lukemalla yksi luku kerrallaan, kunhan luet joka päivä Raamattua, Jumalan Sanaa, se on tärkeintä.
Lue ääneen Jumalan Sanaa vaikka olisit itseksesikin, niin pystyt keskittymään paremmin ja Jumalan ihmellinen Sana saa vaikuttaa sinuun paremmin.
Sen jälkeen hiljennä mielesi maailman melusta ja tule Isän Jumalan Valtaistuimen eteen siellä missä olet.
Tule vaan Isän Valtaistuimen luokse rauhallisin sydämin ja luottavaisin mielin - keskity Jumalaan ja kerro Hänelle kaikki murheesi ja usko, että Hän kuuntelee, sillä Hän todella kuuntelee erittäin tarkoin sitä, mitä me hänelle puhumme ja vastaa niihin tavalla tai toisella.
Päätä rukouksesi "Rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Amen.
Yritän aloittajan kertoa jotenkin uskostani, josta tilanteesta olen iloinen, kiitollinen ja luottavainen.
Arkipäivän asioissani on paljon mikä ei ehkä ulkoisesti näytä olevan reilassa, mutta suhtaudun asioihin uskon luottamuksella. Synnistä ei ole kysymys vaan ennemminkin talousasioista. Ihmissuhdeasiat ovat kunnossa. Tänä päivänä ja päivittäin en ole hädässä ja jokaisen päivän elän ja työskentelen yhden päivän kerrallaan.
Takanani on kymmeniä vuosia ja nyt ajattelen, onko minulla tämän kaltainen uskon luottamus ollut kaikkina kiireisimpinä touhun vuosina. Mielestäni nuorena oli mutta koetellusti kestävään "anna tiesi Herran haltuun" -usko ja Jumalan tahdon etsiminen ja varsinkin kuuntelu on ollut ajoittain kovapäistä.
Usko kasvaa koetuksissa. Koetukset ovat sitä että säilyttää uskon luottamuksen. Voitto yhdestä vaiheesta kasvattaa uskoa ja valmistaa seuraavaan koitokseen.
Kiusaukset kuuluvat omaan kategoriaansa vaikka nekin ovat omalla tavallaan koetuksia.
Näihin yhdistän sanat: minun kuormani on keveä.. ja ... salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
Tuossa jo mainitsin, että 'uskon luottamus'. Se on avainsana. Herra elää.
Kysymys ei ole siitä että minä uskon, uskon, uskon....ja jos en usko niin omapa on syyni. Usko on luottamus ja 'ojentautuminen' siihen, että Herra vastaa sanastaan. Ei siis luja luottamus koska niin sanottu saa miettimään onko luottamus nyt luja tai riittävän luja.
Alkaessaan päivän tahtoen , vain tahtoen, tehdä sen Jeesuksen nimessä, silloin on luottamus, ja on jo ojentautunut seuraamaan Häntä. Se on luja luottamus. Sitten jatketaan niissä tehtävissä ja velvoitteissa mitä sinä päivänä on. On hyvä jos arjessa tuntee olevansa omalla paikallaan ja toimii mielellään. Mutta jos tuntuu tervalta, sitten sitäkin päin Jeesuksen nimessä. Haluan uskoa että tilanne vielä muuttuu, jos on 'vastentahtoista'.
Jeesuksen nimessä eteenpäin, uskon luottamus kaikkien 'aaltojen' yläpuolelle asettaen, niin juuri, eteenpäin, sitä pidän jatkuvana vapautuksena syyllisyydestä.
Eli minun ei tarvitse , niin että minun pitää, uskoa synnit anteeksi , vaan ne on tällä tiellä anteeksi annettu. Tätä on Vapahtajan jatkuva apu.
Uskova on saanut uudestisyntymässään Pyhän Hengen oppaaksi ja puolustajaksi. Tämän mukana ohjaavan Hengen apu opastaa ja muuttaa niin että Kristus saa muotoa uskovassa. Tähän ja edellä kertomaani liittyy se rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Nyt tulen kohtaan 'elävän veden virrat'. Ne vain näkyvät, eivät voi jäädä näkymättä sitä yrittämättäkään. Siihen sitten voi joku kysyä sen toivon perustusta joka on, siis näkyy.
Raamatussa on muutamia kuin huoneentauluksi otettavia kohtia, niitä kannattaa katsoa, ei välttämättä lukea Raamattua päntiönään, eikä varsinkaan tuntea vaivaa jos ei sitä ole tehnyt. On monia kohtia, jotka voi merkitä luetuksi palaamatta asiaan tai tarkistamalla vasta vuosien kuluttua. Mutta se...kaikille jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman (oikeuden) tulla Jumalan lapseksi.
Olisi hyvä jos on joku terveiden uskovien pieni piiri, johon voi osallistua. Niitä ei yleensä ole mutta Herra voi johtaa. Jos jo on, niin hyvä sitten. Minulla on yksi paikka ja se asia on johdatus. Muita en tiedä Suomessa, voi olla. Kuitenkin uskon tulisi olla niin kiinnitetty että osaa ottaa esiin tulevat ilmiöt ja ajatukset ystävällisesti suodattaen.
Tässä kohtaa on syytä olla pidättäytyvä ettei ainakaan kokeilemalla etsiskele kokouspaikkoja. Tulee rukoilla jos Herra omaan uskovien piiriin johtaa. Voi olla käymättä missään toistaiseksi vaikka vuosikaudet.
Siellä on kaikemmaaliman vaatijoita odotuksin ja edellytyksin, maksuja ja kasteita ja sen sellaista.
Jos jostakin kerron mitä 'pitää' tehdä on rukous. Rukous on korvaamaton asia, vaikka kyllä rukoileekin päivän mittaan jatkuvasti. Erillinen rukoukseen erotettu hetki, minuutti tai kaksi, on avuksi, myös inhimillisestä syystä. Jumala näkee ja tietää kyllä mitä uskova tarkoittaa rukoilla.
Kiitos vastauksista!
Elävää, todellista uskoa jolla on todellisia vaikutuksia taitaa siis olla, ja uskon kohteen täytyy silloin myös olla todellinen. Mielikuvitusjuttuihin kohdistuvalla uskolla on vaikutuksensa myös, mutta ei kestävyyttä kovin pitkään.
Mieleen jäi vastauksista luottamus vaikeuksienkin keskellä, oman voiman ja pyristelyn tarpeen vähyys, raamatun lukemisen-, rukoilemisen- ja sopivan seurakunnanyhteyden tärkeys. Rohkaisevaa kaiken kaikkiaan, jäi vastauksista maku, ettei tämä ole ihan omien käsien varassa, jos en niin tahdo.