valtion tuet

Leijonanosan rahoista, yhteensä useita miljardeja euroja, saavat maatalous ja yritykset. Suoraa maataloustukea kotimaisten elintarvikkeiden tuotannon turvaamiseksi maksetaan kaksi miljardia euroa, jota OECD on moittinut tuhlailevaksi.

Suoria yritystukia maksetaan runsaan miljardin euron verran. Niidenkin hyödyllisyyttä on arvosteltu. Arvioinnissa vain puolet avustuksista osoittautui tehokkaasti vaikuttaviksi. Valitettavasti ei ole helppoa arvioida, kumpi puolikas on sitä tehotonta.

Tukia perustellaan muun muassa työpaikkojen pelastamisella. Lisäksi sekä maataloutta että muuta elinkeinoelämää tuetaan verotuksella kaksinkertaisesti suorien avustusten ja lainojen verran. Suurimpia yritystukien saajia ovat laivanvarustamot ja telakat.



Suhteellisesti mittavia avustuksia maksetaan myös puolueille sekä kulttuurille, urheilulle, ympäristönsuojelulle ja hyväntekeväisyysjärjestöille.


Hakusanoilla valtion tuet kohteista ei tule loppua
7111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ksetaan kaksi miljardia euroa, jota OECD on moittinut tuhlailevaksi.

Suoria yritystukia maksetaan runsaan miljardin euron verran. Niidenkin hyödyllisyyttä on arvosteltu. Arvioinnissa vain puolet avustuksista osoittautui tehokkaasti vaikuttaviksi. Valitettavasti ei ole helppoa arvioida, kumpi puolikas on sitä tehotonta.

Tukia perustellaan muun mu

Äänestä
  • yhteensä useita miljardeja euroja, saavat maatalous ja yritykset. Suoraa maataloustukea kotimaisten elintarvikkeiden tuotannon turvaamiseksi maksetaan kaksi miljardia euroa, jota OECD on moittinut tuhlailevaksi.

    Suoria yritystukia maksetaan runsaan miljardin euron verran. Niidenkin hyödyllisyyttä on arvosteltu. Arvioinnissa vain puolet avustuksista osoittautui tehokkaasti vaikuttaviksi. Valitettavasti ei ole helppoa arvioida, kumpi puolikas on sitä tehotonta.

    Äänestä

  • maataloustukea kotimaisten elintarvikkeiden tuotannon turvaamiseksi maksetaan kaksi miljardia euroa, jota OECD on moittinut tuhlailevaksi.

    Suoria yritystukia maksetaan runsaan miljardin euron verran. Niidenkin hyödyllisyyttä on arvosteltu. Arvioinnissa vain puolet avustuksista osoittautui tehokkaasti vaikuttaviksi. Valitettavasti ei ole helppoa arvioida, kumpi puolikas on sitä tehotonta.

    Tukia perustellaan muun muassa työpaikkojen pelastamisella. Lisäksi sekä maataloutta että muuta elinkeinoelämää tuetaan verotuksella kaksinkertaisesti suorien avustusten ja lai

    Äänestä

  • uroa, jota OECD on moittinut tuhlailevaksi.

    Suoria yritystukia maksetaan runsaan miljardin euron verran. Niidenkin hyödyllisyyttä on arvosteltu. Arvioinnissa vain puolet avustuksista osoittautui tehokkaasti vaikuttaviksi. Valitettavasti ei ole helppoa arvioida, kumpi puolikas on sitä tehotonta.

    Tukia perustellaan muun muassa työpaikkojen pelastamisella. Lisäksi sekä maataloutta että muuta elinkeinoelämää tuetaan v

    Äänestä

  • oida, kumpi puolikas on sitä tehotonta.

    Tukia perustellaan muun muassa työpaikkojen pelastamisella. Lisäksi sekä maataloutta että muuta elinkeinoelämää tuetaan verotuksella kaksinkertaisesti suorien avustusten ja lainojen verran. Suurimpia yritystukien saajia ovat laivanvarustamot ja telakat.

    Äänestä

  • ritystukia maksetaan runsaan miljardin euron verran. Niidenkin hyödyllisyyttä on arvosteltu. Arvioinnissa vain puolet avustuksista osoittautui tehokkaasti vaikuttaviksi. Valitettavasti ei ole helppoa arvioida, kumpi puolikas on sitä tehotonta.

    Tukia perustellaan muun muassa työpaikkojen pelastamisella. Lisäksi sekä maataloutta että muuta elinkeinoelämää tuetaan verotuksella kaksinkertaisesti suorien avustusten ja lainojen v

    Äänestä

Tsiisus sentään, Nostopölvästi on taas vauhdissa! Hän nostaa minuutin välein vanhoja ketjuja tänne kommentoimatta niihin mitään järkevää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jujuujjujujjuju kirjoitti:

Leijonanosan rahoista, yhteensä useita miljardeja euroja, saavat maatalous ja yritykset. Suoraa maataloustukea kotimaisten elintarvikkeiden tuotannon turvaamiseksi maksetaan kaksi miljardia euroa, jota OECD on moittinut tuhlailevaksi.

Suoria yritystukia maksetaan runsaan miljardin euron verran. Niidenkin hyödyllisyyttä on arvosteltu. Arvioinnissa vain puolet avustuksista osoittautui tehokkaasti vaikuttaviksi. Valitettavasti ei ole helppoa arvioida, kumpi puolikas on sitä tehotonta.

Tukia perustellaan muun muassa työpaikkojen pelastamisella. Lisäksi sekä maataloutta että muuta elinkeinoelämää tuetaan verotuksella kaksinkertaisesti suorien avustusten ja lainojen verran. Suurimpia yritystukien saajia ovat laivanvarustamot ja telakat.



Suhteellisesti mittavia avustuksia maksetaan myös puolueille sekä kulttuurille, urheilulle, ympäristönsuojelulle ja hyväntekeväisyysjärjestöille.


Hakusanoilla valtion tuet kohteista ei tule loppua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu