Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta
Yhdysvaltain tuleva presidentti soitti eilen Suomen tasavallan presidentille.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump esitti toiveen tapaamisesta presidentti Sauli Niinistölle puhelinkeskustelussa torstaina. Niinistö kertoo Trumpin vaikuttaneen aidosti siltä, että hän haluaa tavata kunhan virkakausi ensi vuoden puolella alkaa.
is
Yhdysvaltain tuleva presidentti soitti eilen Suomen tasavallan presidentille.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump esitti toiveen tapaamisesta presidentti Sauli Niinistölle puhelinkeskustelussa torstaina. Niinistö kertoo Trumpin vaikuttaneen aidosti siltä, että hän haluaa tavata kunhan virkakausi ensi vuoden puolella alkaa.
is
Vastaukset 14
Vanhimmat
itä hännystelijät paniikissa
Trump haluaa, että Niinistö kertoisi hänelle, että mikä mies se tämä Putin oikein on.
Trump luottaa Sauli Niinistön näkemykseen Putinista ja on kiinnostunut sen kuulemaan.
Taas uusi vedätys.
Trump ei ole ollut missään tekemisissä Niinistön kanssa kyllä tieto on jo verkossa
Kannattaisi tutkailla ensin realiteetit ja sitten vasta aukaista leipäläpi
Katsokaas
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14614830/niinistoa-vedatettiin-taas
TOTUUS VAI TEHTÄVÄ? TULIHAN SIELTÄ OIKAISU
uutisankka torstaina 08.12.
Donald Trump soitti presidentti Sauli Niinistölle
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2326923
Ja siihen oikaisu 09.12.
Presidentinkanslian viestintäpäällikkö Katri Makkonen vahvisti Ilta-Sanomille torstaina, että Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi valittu Donald Trump ei ole soittanut vielä Suomeen. Aiemmin joulukuussa Trump soitti puhelun Norjan pääministeri Erna Soldbergille.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004998291.html
"Amerikkalaiset nauravat taas partaansa ja makeasti lehti kertoo miten pienen Suomen liian innokasta presidenttiä vedettiin nenästä. Liittovaltion poliisi oli saanut tietoonsa Niinistön tai kusipää adjutanttiensa liian uteliaat soittopyynnöt Trumpetille ja päätti Suomen itsenäisyyspäivän viikon kunniaksi lavastaa false callin soittamalla pilasoiton muka Trumpettina. Tämä on normaali käytäntö amerikkalaisille kun joku hörhö pyrkii liikaa iholle.
Lankaan meni taas Suomen pönttömedia joka julkaisi tänään muka uutisen että Trumpetti olisi soittanut Niinistölle.
Amerikan lehdessä kerrotaan että Trumpetti ei ole ollut yhteydessä viikon aikana Suomen politiikkoihin tai presidenttiin"
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14614830/niinistoa-vedatettiin-taas
taas nostaa itsensä tukasta ilmaan toistelemalla valeita.
Trump ja Niinistö keskustelivat pitkään puhelimessa torstaina alkuillasta.
Hilary taas olisi jatkanut linjalla ettei Venäjää ja myös Suomeakaan ei sitten olisi noteerattu.
Äläpä arvuuttele ... Et taida todellakaan kuulua Hillyn "lähipiiriin" ... arvelen mä.
IMHO.
Mitenkäs kun USA media vahvistaa että Trump on kiitoskiertueella yhdysvalloissa eikä silloin haaskaa aikaansa soittelemalla muiden maiden poliitikoille edelleen media vahvistaa että Trump ei ole ollut yhteydessä tai tekemisissä pohjoismaisten presidenttien kanssa viimeisten päivien aikana.
Katso tästä miten Niinistö yritti kusettaa viime keväänä suomalaisia sillä
että olisi muka ollut tärkeä Oban valtiovieras henkilökohtaisella audienssilla
https://m.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1704125163168347/?type=3&source=48&__tn__=E
Kuka käski äänestää näin epärehellinen mies kuin Niinistö pressaksi ei olisi ollut mikään pakko
Oma+taho+käski+ja+käskee+yhä+jatkossakin!
Ylen+Taloustutkimuksella+teettämän+kyselyn+mukaan+istuva+presidentti+Sauli+Niinistö+on+ylivoimaisesti+suosituin+ehdokas+Suomen+seuraavaksi+presidentiksi.+Hänet+valitsi+kaikkein+mieluisimmaksi+ehdokkaaksi+45+prosenttia+vastaajista.+Niinistö+ei+ole+vielä+kertonut,+aikooko+hän+pyrkiä+toiselle+kaudelle+vuonna+2018+pidettävissä+presidentinvaaleissa.
Kyselyssä+vastaajille+annettiin+lista+mahdollisista+ehdokkaista,+joista+he+saivat+valita+mieluisimmat.
Kärkikaksikossa+kyselyssä+ovat+tutut+nimet.+Niinistön+toisen+kierroksen+kilpakumppanin+edellisistä+presidentinvaaleista,+vihreiden+kansanedustajan+Pekka+Haaviston,+valitsi+kaikkein+mieluisimmaksi+ehdokkaaksi+yhdeksän+prosenttia+vastaajista.
Niinistön+ja+Haaviston+jälkeen+on+tasaista.+Pääministeri+Juha+Sipilää+(kesk.)+pitää+kaikkein+mieluisimpana+ehdokkaana+Suomen+seuraavaksi+presidentiksi+kolme+prosenttia+vastaajista.+Aivan+hänen+kintereillään+kahden+prosentin+suosiolla+ovat+kansanedustaja+Li+Andersson+(vas.),+kansanedustaja+Eero+Heinäluoma+(sd.),+taloustieteen+professori+Sixten+Korkman,+ulkoministeri+Timo+Soini+(ps.),+valtiovarainministeri+Alexander+Stubb+(kok.),+kansanedustaja+Erkki+Tuomioja+(sd.)+ja+europarlamentaarikko+Paavo+Väyrynen+(kesk.).
Vastaajissa+oli+myös+niitä,+jotka+eivät+osanneet+vielä+sanoa+suosikkiehdokastaan,+kaikkiaan+kahdeksan+prosenttia.
Samoja+nimiä+myös+vähiten+mieluisten+ehdokkaiden+listalla
Kyselyssä+tiedusteltiin+myös+vähiten+mieluisista+mahdollisista+ehdokkaista.+Vastaajista+13+prosenttia+piti+ulkoministeri+Timo+Soinia+(ps.)+kaikkein+vähiten+mieluisana+ehdokkaana,+vaikka+hän+on+myös+suosituimpien+kymmenen+kärjessä.
Seuraavina+vähiten+toivottujen+ehdokkaiden+joukossa+olivat+europarlamentaarikko+Paavo+Väyrynen+keskustasta+(12+%),+europarlamentaarikko+Jussi+Halla-aho+perussuomalaista+(9+%)+ja+kansanedustaja+Päivi+Räsänen+kristillisdemokraateista+(9+%).
Kymmenen+kaikkein+vähiten+mieluisan+ehdokkaan+joukkoon+lukeutuvat+heidän+lisäkseen+vasemmistoliiton+puheenjohtajuudesta+ensi+kesänä+luopuva+Paavo+Arhinmäki,+valtiovarainministeri+Alexander+Stubb+(kok.),+pankkiiri+Björn+Wahlroos,+entinen+pääministeri+Esko+Aho,+vasemmistoliiton+kansanedustaja+Li+Andersson+ja+kokoomuksen+kansanedustaja+Ilkka+Kanerva,+eli+myös+joitakin+samoja+nimiä+kuin+suosikkiehdokkaiden+listalla.
Myös+epävarmoja+on:+vastaajista+yhdeksän+prosenttia+ei+osannut+sanoa+vähiten+mieluista+ehdokasta.
Niinistö+suosituin+puoluekannasta+riippumatta,+poikkeuksena+vihreät
Istuva+presidentti+Sauli+Niinistö+on+suosituin+myös+riippumatta+vastaajan+ilmoittamasta+puoluekannasta.+Poikkeuksena+ovat+kuitenkin+vihreiden+kannattajat,+jotka+pitävät+oman+puolueensa+kansanedustajaa+Pekka+Haavistoa+istuvaakin+presidenttiä+mieluisampana+ehdokkaana.+Lisäksi+vasemmistoliiton+kannattajilla+Niinistön+ja+Haaviston+välinen+ero+on+varsin+pieni.
Erityisen+mieluinen+ehdokas+presidentiksi+Niinistö+näyttää+tällä+hetkellä+olevan+kokoomuksen,+keskustan+ja+kristillisdemokraattien+kannattajien+keskuudessa.
Vähäisintä+intoa+määrällisesti+Niinistön+mahdollinen+jatkokausi+puolestaan+nostattaa+vasemmistoliiton+kannattajissa:+heistä+häntä+pitää+kaikkein+mieluisimpana+ehdokkaana+viidennes.
Kiinnostavaa+on+myös+se,+että+RKP:n+ja+vasemmistoliiton+puoluekannakseeen+ilmoittavien+joukossa+mahdollinen+oman+puolueen+ehdokas+ei+nouse+kahden+suosikkiehdokkaan+joukkoon.
Niinistö menee jatkokaudelle, mutta sillä ei ole tekemistä sen kanssa, kuka soitti ja kenelle. Tosiasiahna on että Trump ei ole soittanut Niinistölle, vaan niinistö trumpille ja on käyty lyhyt puhelinkeskustelu.
Natoon
itä vinkujat paniikissa.
itä narisijat paniikissa koittaa valehdella kun tuleva yhdysvaltojen Presidentti otti yhteyttä ja kehui Suomalaisia. Sekös r..än nuolijaa vituttaa.