Pekkasten kertyminen & niiden käyttö

Minulle on kertynyt 22 pekkasta HSL-alueen bussikuskina. Koko pekkassysteemi on minulle aivan uusi asia joten kysyin lähimmältä esimieheltä niin sain ympäripyöreän vastauksen, kutakuinkin "niitä voi toivoa alkaen viikko 6 / 2017".

Kysymys.

TES sanoo että "Mikäli työntekijä on ansainnut vähintään 15 lyhennysvapaapäivää,
annetaan lyhennysvapaapäivät yhdistämällä siten, että työntekijälle
muodostuu kaksi viiden päivän pituista yhdenjaksoista vapaata.
Yllämainitut 5 lyhennyspäivän jaksot sisältävät 7 kalenteripäivää."

-Tarkoittaako tuo sitä, että minulla on oikeus 2vk mittaiseen yhtäjaksoiseen vapaaseen, vai saako työnantaja laittaa sinne väliin työpäiviä?

-Jos saan pitää 2vk yhtäjaksoisen vapaan niin kuluttaako se minulta 5 5 vai 7 7 pekkaspäivää?

-Koska olen ansainnut jo 22 pekkasta, onko minulla oikeus pitää jopa pidempi vapaa?

-Voiko pekkaset "vanhentua"?

Tiedän kyllä että asiasta voi keskustella työnantajan kanssa, mutta haluaisin kuitenkin tietää oikeuteni.

Kiitos.
124780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miten voi pekkassysteemi olla uusi asia jollekin, yleensä kellekään ? Sehän jo 1980-luvulla sovittu asia jonka jo tyhmempikin , itseään kunnioittamaton kyllämies tai nainen pitäis tietää ???
Ootko virolaissii työnakomaanii ???

Äänestä
  • Tiedoksi, että tuolla liikenteessä on vuonna 1997 syntyneitä bussikuskeja, joten esim. heille asia voi olla suht uusi.

    Äänestä

  • Oli miten nuoria tahansa, niin eikös kotona ole ollut puhetta pekkasista ja TES.eistä ylipäätänsäkin ?

    Äänestä

Sinulla on oikeus saada kaksi viiden päivän pituista yhdenjaksoista vapaata. Aika selvästi sanottu. Itse olen saanut viettää 3kk pekkasia mutta se on ihan työnantajasta kiinni miten niitä saa viettää. Pekkaset ei vanhene vaan ne pitää maksaa 2 vuoden kuluttua mutta useimmat yhtiöt ei maksa niitä vaan pistää ne käyttöön sopivassa välissä. Pekkas korvauksen saa niiltä päiviltä jotka on merkitty pekkasiksi .

Äänestä
  • Tämä on selvä, mutta onko minulla siis oikeus saada pitää ne 2 x 5pv vapaata putkeen? Vai voiko työnantaja lain puitteissa lyödä minulle esimerkiksi 5 pv vapaata - 2pv töitä - 5pv vapaata?

    Ja koska normaaliin "kaksiviikkoisjaksoon" kuuluu 4 vapaapäivää niin eihän pekkaset korvaa näitä? Eli minulla on oikeus saada 2 x 7pv vapaat, eikö?

    Tämä askarruttaa... Kiitos jollekulle kokeneelle, minä kun olen ekaa kertaa alalla jossa on käytössä työajan lyhennysvapaat.

    Äänestä

Pekkaset rinnastetaan työpäiviin joten niitä on annettava viiden päivän jakso ja sen perään normaalit vapaapäivät. Jaksoon voi sisällyttää 10pv pekkasia ja 4pv vapaita. Pekkasia ei tarvitse antaa kun 5pv kerrallaan mutta niistä voi muodostua useampi viikko vapaata kun vapaapäivät korvaa normaali kaksiviikkojakson työpäivät.

Äänestä
  • Kiitos!

    Äänestä

Mikä hiton pekanpäivä? En ole koskaan kuullukkaan

Äänestä

Kannattaisi seurata vähän aikaansa ja pitää kiinni sovituista asioista.
Täällä Helbin keskitysleiri-Koivistolla pyritään kaikin tavoin eliminoimaan pekkaset.
Niitä ei anneta toukokuu-marraskuu aikana ja sitten on kuskipula kun kuukausikaupalla putkeen pekkasilla porukka. Ei osata suunnitella eikä ihme, sillä onhan tämä Syväkyrvän kaveri joka suunnitteelee, entinen lippukassa Turistiauton ajoilta ! Ei voi olla mahdollistakaan että ammattitaitoa olisi työvuorosuunnitteluun.
Päällikön kaljua kiillottamalla ja suutelemalla on päässyt tehtävässä sinnittelemään.
Nyt olen kuukauden pekkasilla ja jatkan vielä zaizulla toisella kuukaudella heti perään. Kun pidetään putkeen, niin pidetään kunnolla vapaata sitten. Niin ja talvilomahan se jo sen jälkeen vuorossa ja katsotaan jos saisi sitäkin venytettyä kesälomaan asti, jos Mulqwist Syvältä laitattaa sen toukokuulle.

Äänestä

Kaikki kun suunnitellaan ekxel kaaviolla, niin kaikki on lomilla yhtäaikaa!

Äänestä

Kuten aiemmin julkituotu, siellä olevan työvuorosuunnittelijan , joka ent Turistin lippukassaneiti, ei ammattitaito kertakaikkiaan voi riittää muuhun kuin enterin painamiseen.
Tai päällikönhuoneessa päällikön painamiseen.

Äänestä

Työnantaja ei voi loputtomiin vitkastella ja pantata niitä pekkaspäiviä.
Tyhmästi tekee jos joutuu tilanteeseen että suuri määrä kuskeista onkin pitämättömiä vanhoja pekkasia pitämässä.
Ehkä siellä Hebulillakin uuden omistajan myötä tulee hieman järkeä siihenkin touhuiluun.
Esim meillä Nobinalla tuommoinen ei käy kertakaikkiaan.

Parta-Jugi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UusiKuski2012 kirjoitti:

Minulle on kertynyt 22 pekkasta HSL-alueen bussikuskina. Koko pekkassysteemi on minulle aivan uusi asia joten kysyin lähimmältä esimieheltä niin sain ympäripyöreän vastauksen, kutakuinkin "niitä voi toivoa alkaen viikko 6 / 2017".

Kysymys.

TES sanoo että "Mikäli työntekijä on ansainnut vähintään 15 lyhennysvapaapäivää,
annetaan lyhennysvapaapäivät yhdistämällä siten, että työntekijälle
muodostuu kaksi viiden päivän pituista yhdenjaksoista vapaata.
Yllämainitut 5 lyhennyspäivän jaksot sisältävät 7 kalenteripäivää."

-Tarkoittaako tuo sitä, että minulla on oikeus 2vk mittaiseen yhtäjaksoiseen vapaaseen, vai saako työnantaja laittaa sinne väliin työpäiviä?

-Jos saan pitää 2vk yhtäjaksoisen vapaan niin kuluttaako se minulta 5 5 vai 7 7 pekkaspäivää?

-Koska olen ansainnut jo 22 pekkasta, onko minulla oikeus pitää jopa pidempi vapaa?

-Voiko pekkaset "vanhentua"?

Tiedän kyllä että asiasta voi keskustella työnantajan kanssa, mutta haluaisin kuitenkin tietää oikeuteni.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu