Olkaa veljenrakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. keskinäisessä kunnioittamisessa olkaa toisillenne esikuvina. Room. 12:10.
Tässä puhutaan erikoisesti »veljellisestä rakkaudesta», rakkaudesta veljien kesken Kristuksessa. Ja apostoli puhuu siitä sillä tavalla, että varmaan moni joukossamme tuntee itsensä syylliseksi. Apostolin käyttämä sana »helläsydäminen» tarkoittaa alkukielessä isän ja äidin hellää rakkautta lapsiansa kohtaan ja sisarusten luonnollista, erikoista rakkautta toinen toisiinsa. Nyt apostoli sanoo, että niin hellän tulee rakkauden, niin sydämellisen tulee osanoton olla kaikkien kristittyjen kesken, koskapa he taivaalliseen lapsioikeuteen nähden ovat keskenänsä veljiä ja sisaria.
Tässä nuhtelee apostoli niitä, jotka tahtovat käydä kristityistä ja kuitenkin kohtelevat armosta osallisia veljiänsä jäykkyydellä ja kylmyydellä. Ja vaikkapa he eivät ajattelisikaan ja puhuisi pahaa heistä, niin eivät kuitenkaan kohtele heitä hellällä, sydämellisellä rakkaudella, vaan jättävät heidät oman onnensa nojaan vaeltamaan miten parhaiten taitavat. Sellainen kohtelu ei ole veljellistä rakkautta. Jos me todella iäisyyttä ajatellen olemme veljiä, tulee meidän myös sellaisina rakastaa toinen toisiamme, kohdella toisiamme hellällä myötätuntoisuudella ilossa ja surussa. Samaten kuin isä ja äiti huolehtivat lapsensa parhaasta, ovat kärsivällisiä ja helliä, niin samaten tulee meidänkin kohdella veljiä. Tätä apostoli näillä sanoilla tarkoittaa.
Luther sanoo tämän johdosta: »Äidin suhde lapseensa opettaa meille, mitä hellä, veljellinen rakkaus tekee, kärsii ja kantaa lähimmäisensä tähden. Niin on myös Kristus tehnyt ja alinomaa vielä tekee. Hän holhoaa ja kärsii meitä, jotka olemme niin saastaiset, puutteelliset, viheliäiset ja syntiset, että näyttää siltä, kuin emme olisikaan kristityitä. Mutta hänen rakkautensa tekee meistä kristittyjä.»
Tällä hellällä veljellisellä rakkaudella kristittyjen kesken on syvät ja huomattavat perussyyt. Ensinnäkin on Herra itse sen käskenyt. Kristus on rakkaudellaan meitä kohtaan antanut meille suuren ja kehottavan esikuvan sellaiseen rakkauteen. Ja sitten, me olemme todella veljiä, olemme syntyneet samasta Isästä, saamme saman perinnön. Sen takia Kristus opetti meitä sanomaan: »Isämme, joka olet taivaissa.» Tässä ovat siis suuret ja voimalliset syyt rakkauteemme veljiä kohtaan: Ne ovat meidän Isämme lapsia ja meidän veljiämme. Meidän tulee siis rakastaa heitä Isän tähden. ja koska rakastamme luonnollisia veljiämme erityisellä rakkaudella, eikö meidän siis tule rakastaa niitä, jotka ovat veljiämme lapsioikeuden perusteella. Ottakoot kaikki kristityt tästä vaarin, jotta me, kutsuessamme toisiamme veljiksi ja sisariksi, myös sydämissämme tuntisimme sitä rakkautta ja myötätuntoa, jonka nämä sanat sisältävät. Apostoli Pietari sanoo: »Ennen kaikkea olkoon rakkautenne toisianne kohtaan harras.»
Kunnioittamisessa olkaa toisillenne esikuvina. Tästä opimme, ettei kristittyjen tule vain rakastaa ja palvella toisiansa, vaan myös keskinäisessä seurustelussa antaa toisilleen arvoa ja osoittaa kunnioitusta toinen toistaan kohtaan. Sanoopa apostoli: »Olkaa toisillenne esikuvina keskinäisessä kunnioittamisessa.» Hän tarkoittaa, että jokainen koettaisi olla ensimmäinen toiselle kunnioitusta osoittamassa. Eikä ainoastaan ulkonaisessa käytöksessä, vaan sydämen totisella kunnioituksella. Apostoli myös varoittaa: »Nöyryydessä pidätte toista etevämpänä kuin itseänne.» Pelkkä ulkonainen kohteliaisuus ilman vastaavaa sisäistä kunnioitusta on Jumalan lapsella sopimatonta teeskentelyä. Mutta jos sydämessämme asuu nöyryys, rakkaus ja kunnioitus, tulee meidän, tämän lauseen mukaan, osoittaa sitä ulkonaisessa käytöksessäkin.
Kristityt eivät saa olla töykeätä, epäkohteliasta väkeä, vaan heidän on kuten tässä opetetaan, ulkonaisessa seurustelussaan käyttäydyttävä nöyrästi, kohteliaasti ja avuliaasti. Herra Kristus teroitti tätäkin opetuslastensa mieliin pesemällä heidän jalkansa. Hän tahtoi, että jokainen pitäisi itseänsä vähimpänä ja olisi toisten palvelija. Siinäkin asetti hän itsensä esikuvaksi.
»Kristuksen rakkaus ja ystävällisyys meitä kohtaan», sanoo Luther, »vaikuttaa sen, että me Kristuksen tähden, joka meissä on, pidämme toinen toisiamme suuressa ja kalliissa arvossa. Eikä minun sovi ketään halveksia hänen heikkoutensa tähden, vaan minun tulee ajatella: Minun Jumalani asuu tässä heikossa astiassa ja kunnioittaa sitä läsnäolollaan. Jos Kristus pitää veljeäni näin suuressa arvossa ja on hänelle armollinen ja laupias, sekä antaa veljelleni yhtä suuren osan kaikesta hyvästä kuin minullekin, täytyy minun kumartaa häntä ja kunnioittaa häntä niin kuin Herrani elävää temppeliä ja asuntoa. Eihän sen asunnon halpuus minuun kuulu, asuuhan Herrani kuitenkin siinä! Koska se ei ole liian halpa hänen asunnokseen, miksi en sitten minäkin, joka olen vain halpa palvelija, häntä kunnioittaisi?» Onhan tämä terveellinen opetus. Antakoon Jumala vain meille armonsa sitä noudattamaan
Tässä puhutaan erikoisesti »veljellisestä rakkaudesta», rakkaudesta veljien kesken Kristuksessa. Ja apostoli puhuu siitä sillä tavalla, että varmaan moni joukossamme tuntee itsensä syylliseksi. Apostolin käyttämä sana »helläsydäminen» tarkoittaa alkukielessä isän ja äidin hellää rakkautta lapsiansa kohtaan ja sisarusten luonnollista, erikoista rakkautta toinen toisiinsa. Nyt apostoli sanoo, että niin hellän tulee rakkauden, niin sydämellisen tulee osanoton olla kaikkien kristittyjen kesken, koskapa he taivaalliseen lapsioikeuteen nähden ovat keskenänsä veljiä ja sisaria.
Tässä nuhtelee apostoli niitä, jotka tahtovat käydä kristityistä ja kuitenkin kohtelevat armosta osallisia veljiänsä jäykkyydellä ja kylmyydellä. Ja vaikkapa he eivät ajattelisikaan ja puhuisi pahaa heistä, niin eivät kuitenkaan kohtele heitä hellällä, sydämellisellä rakkaudella, vaan jättävät heidät oman onnensa nojaan vaeltamaan miten parhaiten taitavat. Sellainen kohtelu ei ole veljellistä rakkautta. Jos me todella iäisyyttä ajatellen olemme veljiä, tulee meidän myös sellaisina rakastaa toinen toisiamme, kohdella toisiamme hellällä myötätuntoisuudella ilossa ja surussa. Samaten kuin isä ja äiti huolehtivat lapsensa parhaasta, ovat kärsivällisiä ja helliä, niin samaten tulee meidänkin kohdella veljiä. Tätä apostoli näillä sanoilla tarkoittaa.
Luther sanoo tämän johdosta: »Äidin suhde lapseensa opettaa meille, mitä hellä, veljellinen rakkaus tekee, kärsii ja kantaa lähimmäisensä tähden. Niin on myös Kristus tehnyt ja alinomaa vielä tekee. Hän holhoaa ja kärsii meitä, jotka olemme niin saastaiset, puutteelliset, viheliäiset ja syntiset, että näyttää siltä, kuin emme olisikaan kristityitä. Mutta hänen rakkautensa tekee meistä kristittyjä.»
Tällä hellällä veljellisellä rakkaudella kristittyjen kesken on syvät ja huomattavat perussyyt. Ensinnäkin on Herra itse sen käskenyt. Kristus on rakkaudellaan meitä kohtaan antanut meille suuren ja kehottavan esikuvan sellaiseen rakkauteen. Ja sitten, me olemme todella veljiä, olemme syntyneet samasta Isästä, saamme saman perinnön. Sen takia Kristus opetti meitä sanomaan: »Isämme, joka olet taivaissa.» Tässä ovat siis suuret ja voimalliset syyt rakkauteemme veljiä kohtaan: Ne ovat meidän Isämme lapsia ja meidän veljiämme. Meidän tulee siis rakastaa heitä Isän tähden. ja koska rakastamme luonnollisia veljiämme erityisellä rakkaudella, eikö meidän siis tule rakastaa niitä, jotka ovat veljiämme lapsioikeuden perusteella. Ottakoot kaikki kristityt tästä vaarin, jotta me, kutsuessamme toisiamme veljiksi ja sisariksi, myös sydämissämme tuntisimme sitä rakkautta ja myötätuntoa, jonka nämä sanat sisältävät. Apostoli Pietari sanoo: »Ennen kaikkea olkoon rakkautenne toisianne kohtaan harras.»
Kunnioittamisessa olkaa toisillenne esikuvina. Tästä opimme, ettei kristittyjen tule vain rakastaa ja palvella toisiansa, vaan myös keskinäisessä seurustelussa antaa toisilleen arvoa ja osoittaa kunnioitusta toinen toistaan kohtaan. Sanoopa apostoli: »Olkaa toisillenne esikuvina keskinäisessä kunnioittamisessa.» Hän tarkoittaa, että jokainen koettaisi olla ensimmäinen toiselle kunnioitusta osoittamassa. Eikä ainoastaan ulkonaisessa käytöksessä, vaan sydämen totisella kunnioituksella. Apostoli myös varoittaa: »Nöyryydessä pidätte toista etevämpänä kuin itseänne.» Pelkkä ulkonainen kohteliaisuus ilman vastaavaa sisäistä kunnioitusta on Jumalan lapsella sopimatonta teeskentelyä. Mutta jos sydämessämme asuu nöyryys, rakkaus ja kunnioitus, tulee meidän, tämän lauseen mukaan, osoittaa sitä ulkonaisessa käytöksessäkin.
Kristityt eivät saa olla töykeätä, epäkohteliasta väkeä, vaan heidän on kuten tässä opetetaan, ulkonaisessa seurustelussaan käyttäydyttävä nöyrästi, kohteliaasti ja avuliaasti. Herra Kristus teroitti tätäkin opetuslastensa mieliin pesemällä heidän jalkansa. Hän tahtoi, että jokainen pitäisi itseänsä vähimpänä ja olisi toisten palvelija. Siinäkin asetti hän itsensä esikuvaksi.
»Kristuksen rakkaus ja ystävällisyys meitä kohtaan», sanoo Luther, »vaikuttaa sen, että me Kristuksen tähden, joka meissä on, pidämme toinen toisiamme suuressa ja kalliissa arvossa. Eikä minun sovi ketään halveksia hänen heikkoutensa tähden, vaan minun tulee ajatella: Minun Jumalani asuu tässä heikossa astiassa ja kunnioittaa sitä läsnäolollaan. Jos Kristus pitää veljeäni näin suuressa arvossa ja on hänelle armollinen ja laupias, sekä antaa veljelleni yhtä suuren osan kaikesta hyvästä kuin minullekin, täytyy minun kumartaa häntä ja kunnioittaa häntä niin kuin Herrani elävää temppeliä ja asuntoa. Eihän sen asunnon halpuus minuun kuulu, asuuhan Herrani kuitenkin siinä! Koska se ei ole liian halpa hänen asunnokseen, miksi en sitten minäkin, joka olen vain halpa palvelija, häntä kunnioittaisi?» Onhan tämä terveellinen opetus. Antakoon Jumala vain meille armonsa sitä noudattamaan
Vastaukset 3
Vanhimmat
luki,luki..
ok..
Luther kirjoittaa hyvin. Ajateltavaa riittikin Lutherin rakkauden vertauksessa. On itselle ollut lapsuudessa itsestään selvyys, mutta ei enää omille lapsilleni. Lutherin lausetta kannattaa jokaisen kristityn miettiä käsi sydämellä.
:
"Luther sanoo tämän johdosta: »Äidin suhde lapseensa opettaa meille, mitä hellä, veljellinen rakkaus tekee, kärsii ja kantaa lähimmäisensä tähden. Niin on myös Kristus tehnyt ja alinomaa vielä tekee. Hän holhoaa ja kärsii meitä, jotka olemme niin saastaiset, puutteelliset, viheliäiset ja syntiset, että näyttää siltä, kuin emme olisikaan kristityitä. Mutta hänen rakkautensa tekee meistä kristittyjä.»"
Hän pitää itsestäänselvyytenä äidin rakkaudellista otetta lapseensa, mikä on ollutkin itsestään selvyys luomakunnan alusta saakka . Samalla näin jatkuva turvan antaja lapselleen koko lapsuuden ajan.
Kunnes tapahtui muutos "sivistyksessä" ja erityisesti Suomessa
:
Ateistisuuden tielle lähtemisen aakkoset alkaa siitä, että Luojan luoma äidin ja lapsen rakkaudellinen side pitää katkaista heti alkulähdössä; äidin nautinto, ilo ja riemu kokea ja nähdä päivittäinen lapsensa kasvu ja ilo. Ja erityisesti, että lapsi saisi päivittäin kokea, miten suuren ilon hän äidilleen ja isälleenkin tuottaa. Siis kokopäiväisesti. Tyytyväinen turvassa oleva perhe tuottaa myös isälle rauhan ja ilon. Yhdessä lapset sitten äidin kanssa voivat kiertää kaikki maailman varhaiskasvatuskerhot tai isänkin kanssa tai vielä parempi molempien. Mutta aina turvassa käsi saman turvallisen ihmisen kädessä. Vastavuoroisuus oman perheenjäsenen kanssa antaa aidon ja pysyvän siteen läpi koko elämän. Jättää pelottomuuden ja hyvän itsetunnon. Antaa rakkauden opin pysyvästi eikä heppoisena kertakäyttöisenä. Nykyään myös sisarukset eroitetaan toisistaan eri päiväkoteihin (rakkaudenesto näinkin!).
On järjetöntä katseltavaa, että äiti patistetaan alle vuoden ikäiseltä lapselta töihin, mutta hänen annetaan olla täysin työttömänä siinä vaiheessa kun lapsi aloittaa koulun. Tätä on mielettömän paljon maassamme nähty. Ei perustu yhtään mihnkään, millä voisi ilmiötä puolustella. Tai vielä hullumpaa, että työtön äiti kuuliaisesti vie lapsen päiväkotiin "asiantuntijoiden" kehoituksesta/yllytyksestä. Äitien osaamisessa on luonnollisesti vajetta äitiyteen, koska päiväkoti ei sitä tunnemuistiin jättänyt. Sen jättää vain oma äiti!
Maamme antaa turhuuden koulutusta kalliisti ja yllin kyllin ja äideillekin, mutta ei missään nimessä anna heille oppikoulutusta äitiyden vajeeseen. Sen soisi heille olevan valtion korvaus menetetyistä opeista tunnemuistissa. Kalliit verorahat heidän omilta äideiltään otettiin.
Nykyvuosikymmenten menossa on perheen keskinäinen rakkaus näivettynyt ja kuivunut. Heidän päivänsä täyttää kodin ulkopuoliset ihmiset ja illalla perheen kohdatessa kaikki ovat väsyneitä ja herkkyys yhteenottoihin korkea. Kodin ulkopuolella saavat viettelijät temmeltää aivan vapaasti nuorison ja jopa lapset mukaansa temmaten. Tämä jää automaattisesti lapselle muistiin perhe-elämän vakavuudesta jopa vastenmielisyydestä. Päiväkodissa sentään sai koko päivän melskata ja metelöidä. Huutokaupan vetäjät tuntuvatkin aikuisina tutuimmilta kuin omat vanhemmat. Ei vanhemmat tiedä juuri mitään lapsen päivän kulusta ja lapsi puolestaan jää vaille todellista rakkautta ja kiintymystä. Hänestä tulee lopun ikää lähinnä rakkauden kerjäläinen.
Alkulähtö on tärkein talon rakennuksessa, se on kivijalka, minkä päälle rakennetaan.
Aivan samoin on ihmisen alkulähdön kanssa, sitä ei myöhemmin muuksi muuteta. Siis, miksi sen tärkein elementti - aito rakkaus - pitää tahallisesti jättää "kivijalasta"pois ja korvata vaihtuvilla keinorakkauksilla, jota salakavalsti varhaisKASVATUKSEKSI nimitetään? Eikö kukaan vieläkään ymmärrä kysyä MIKSI NÄIN?