Yleiskatsaus kristittyjen vainoista 2000-luvulla

zxczv

Vähemmistöuskonnon asemassa olevien kristittyjen uskonnonvapauden puute on yksi vaietuimmista ihmisoikeusrikkomuksista. Sekulaari-media ottaa asian hyvin harvoin esille. Viime vuosien räikeät tapaukset Indonesiassa, Sudanissa ja Afganistanissa ovat lopulta ylittäneet uutiskynnyksen.

Myös tapaus Turkissa ylitti sekulaari-median uutiskynnyksen. Kolme kristittyä murhattiin raa'asti 16.4 .07 kristillisen kustantamon toimistossa, yksi murhatuista oli saksalainen. Kustantamo oli jakanut Raamattuja kaupungissa ja julkaissut kristillistä materiaalia. He olivat saaneet aiemmin jo uhkauksia. Kymmenen alle 20-vuotiasta miestä on pidätetty murhasta. Pidätyshetkellä heidän mukanaan oli tunnustuskirje, jonka mukaa motiivina murhiin oli islamin ja turkkilaisuuden puolustaminen. Turkin viranomaiset ja Euroopan poliitikot tuomitsivat murhat.

Uskonnonvapaus

Suurin osa maailman maista on allekirjoittanut YK:n ihmisoikeusjulistuksen. Julistuksen 18. artiklassa julistetaan täydellistä uskonnonvapautta

18. artikla: Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.

Silti arvioilta noin 200 milj. kristittyä kohtaa vainoa. Tämä on noin 10 % maailman kaikista kristityistä.

Ovatko kristittyjen vainot totta?

Kristittyjen vainoista puhuminen herättää usein hämmennystä. Monen on Suomessa vaikea uskoa, että vainoa vielä olisi 2000-luvulla. Vainot liitetään usein alkukirkon aikaan Rooman valtion vainoihin. Neuvostoliiton aikaan monet kirkolliset johtomiehet tuomitsivat jyrkin sanoin järjestöjen toimintaa, jotka puhuivat Neuvostoliiton kristittyjen vainoista. Kun Neuvostoliitto hajosi ja siellä tapahtuneet toisinajattelijoiden ja kristittyjen vainot tulivat julkiseksi, niin tällöin jotkut kirkon johtajatkin pyysivät anteeksi ymmärtämättömyyttään.

Nykyisin seurakunnista 70 % on länsimaiden ulkopuolella ja usein maissa, joissa on hyvin heikko ihmisoikeustilanne ja rajoitettu tai olematon uskonnonvapaus. Kristityt saavat osansa viranomaisten tai ääriryhmien mielivallasta. Lisäksi kristityt ovat näissä maissa yleensä vähemmistöuskonnon asemassa ja saavat kärsiä enemmistöuskonnon mielivaltaa. Kristityistä yleensä evankelikaaliset kristityt ovat myös kristittyjen ryhmässä vähemmistönä.
Monissa maissa sallitaan rekisteröityneiden kirkkokuntien tai seurakuntien toimia. Mutta vanhoihin kirkkokuntiin kuulumattomat ryhmät eivät saa virallista oikeudellista asemaa ja heidän toimintansa pyritään estämään. Joissakin maissa seurakunnat voivat saada kokoontua määrätyissä paikoissa, mutta ulospäin tai valtauskontoon kuuluvien tai valtaväestöön kuuluvien kohtaaminen kristillisellä sanomalla on lailla kiellettyä tai se herättää ääriryhmien väkivallan
http://www.uskon.fi/html/yleiskatsaus2007.html

6

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamattu sanoo että tulee vaikeita aikoja ja vainoja, mutta meidät otetaan vihan ajasta pois taivaaseen.
      Matteuksen evankeliumi: 5:10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. >> Jakeen lisätiedot
      5:11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
      5:12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
      5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
      10:23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
      13:21 mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois.
      23:34 Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin;

      Markuksen evankeliumi: 4:17 mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois.
      10:30 ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.

      Luukkaan evankeliumi: 11:49 Sentähden Jumalan viisaus sanookin: 'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat,
      21:12 Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.

      Johanneksen evankeliumi: 5:16 Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina.
      15:20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.

      Apostolien teot: 7:52 Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,
      8:1 Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit.
      9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
      9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
      13:50 Mutta juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääväisiä ylhäisiä naisia ja kaupungin ensimmäisiä miehiä ja nostivat vainon Paavalia ja Barnabasta vastaan, ja ne ajoivat heidät pois alueiltansa.
      22:4 Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
      22:7 ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
      22:8 Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.'
      26:11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
      26:14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
      26:15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

      Roomalaiskirje: 8:35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
      12:14 Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.

      1.Korinttolaiskirje: 4:12 me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme: meitä vainotaan, mutta me kestämme;

      2.Korinttolaiskirje: 4:9 vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.
      12:10 Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.

      Galatalaiskirje: 1:13 Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
      1:23 Heidän kuuloonsa oli vain tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti";
      4:29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.

      • eimeen

        amen.


      • zxcczzc

        ok..


      • zxcxzc

        ok...


      • treteert

        ok--


      • xccb

        ok..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19397
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6382
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6026
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      96
      5850
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5699
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5584
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5013
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4697
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      4046
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3665
    Aihe