No tulihan se sieltä oikeakin KHO:n päätös viimein. Irakkilainen mies karkoitetaan Suomesta useiden seksuaalirikosten vuoksi. Karkoitettava on tullut Suomeen 1995 kiintiöpakolaisena miehen perhe ei estä karkoitusta. Että silleen. Hesari.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Niin, että ihan useita.
No eihän sitä nyt voi " Yksitäistapauksesta " karkoittaa sehän olisi jo mitä pöyristyttävintä rasismia. Että silleen.
Miten muita Irakilaisia ei voi karkoittaa kysyn vaan onko linjassa jotain vikaa......
No on ja paljon vikaa, mutta sitä linjaa ollaan jo korjaamassa. Että silleen.
Mitä luulette parantaako nyt kyseinen henkilö tapansa?
Ihan sama parantuuko vai, ei kunhan on pois Suomesta. Että silleen.
Minun mielestä tauti pitäisi parantaa kemiallinen tai veitsellä kastraatio...sitten karkoitus. Eihän lintuinfulenssaa, ruttoa, salmonellaakaan jne saa levitellä tahallaan
Lääkkeet on oltava kovat happoa munille tai juuresta poikki ja karkoitus päälle.
Että silleen.
Saisi palauttaa vaan ei onnistu. Kirkko piilottaa tarvittaessa vaikka arkkipiispan taloon. Tälläkin hetkellä maassamme lienee n. 3 000 matua joita ei voi palauttaa kun olinpaikasta (kirkosta tms) ei ole mitään tietoa.
Jos ja kun, tuollaiset piispat ja papit saadaan itseteossa kiinni, niin välitön teloittaminen käyntiin. Petturuudesta kansaa kohtaan.
"Useita seksuaalirikoksia tehneen irakilaisen sai karkottaa, päätti oikeus – pitkä oleskelu Suomessa ja perhe eivät estäneet karkotusta
Mies tuli kiintiöpakolaisena Suomeen 20 vuotta sitten. KHO:n mukaan mies on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle".
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005003654.html
Tammikuussa 2015 Maahanmuuttovirasto lakkautti poliisin esityksestä miehen pakolaisaseman, koska hän oli saanut tuomioita muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ankarin rangaistus oli viisi vuotta ja yhdeksän kuukautta vankeutta.
Mies vastusti karkotustaan ja sanoi, että hänet tapetaan Irakissa hänen aiemman poliittisen toimintansa vuoksi. Lisäksi mies arveli todennäköisesti joutuvansa pidätetyksi, koska hänet on Suomessa tuomittu vakavista rikoksista vankeuteen.
Mies myös piti kohtuuttomana, että hänet erotetaan perheenjäsenistään.
Helsingin hallinto-oikeuden mukaan miehen pakolaisasema voidaan lakkauttaa ja mies karkottaa Irakiin. Nyt KHO päätyi samalle kannalle.
Miehen asema pakolaisena perustui YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n arvioon. KHO kuitenkin huomautti, että Irakin yhteiskunnallisissa oloissa on tapahtunut olennaisia ja pysyviä muutoksia. Saddam Hussein on teloitettu ja hänen Baath-puolueensa hajotettu.
Raiskarin pitääkin pelätä ja paljon. Että silleen.
Miksi poliisien resursseja käytetään tällaiseen? Kun kerran vielä löytyy ylinopeutta autolla ajavia, siis oikeitakin rikollisia, niin miksi poliisin aika käytetään tällaisiin yksittäistapauksiin?
KHO kuitenkin arvioi, ettei miehelle ole pitkästä oleskelustaan huolimatta muodostunut merkittäviä siteitä Suomeen. Hänellä ei ole töitä, ja hän puhuu huonosti suomea. Miehen ei siten voida katsoa sopeutuneen osaksi suomalaista yhteiskuntaa
Ei tuollainen hullu sika halua sopeutua.
Siis että irakilaismies on asunut 20 vuotta työttömänä maassa suomalaisten kustannuksella, metsästänyt vaan naisia kaduilla/kahviloissa/diskoissa ja rautatieasemilla ja tehnyt muuta iljettävää. Ja vielä kehtaa vastustaa karkoitusta!
On siinä luontoa musulmaaniäijällä.
on visio että muslimit ovat ylitse muiden ja islam antaa niille oikeuden käyttää hyväkseen vääräuskoisia.
Perskele .... saa karkoittaa ------ TUOLLAINEN P I TÄ Ä K A R K O I T T A A !!
SIINÄ EI OLE KAHTA SANAA ....RIKOLLISIA ei saa suojella enää ....... EI SAA EDES SUVAKKI-PIRUKAAN ENÄÄ PUOLUSTAA !! tosin suomessa on niitäki hulluja ???
Olin, ja olen vieläkin aivan pöyristynyt kun luin tuon artikkelin tänään lehdestä.
Tässä on malliesimerkki siitä että rasismi on levinnyt myös KHO:n piiriin vaikka meillä pitäisi olla nollatoleranssi rasismin suhteen.
Tämä tapaus pitää ehdottomasti viedä pikaisesti EU:n ihmisoikeus-tuomioistuimen tietoon.
VAIKEAA ja KALLISTA TEHÄ YKSINKERTAINEN JÄRJEN PÄÄTÖS TUOLTA ns oikeuslaitoksen läskiperse laitokselta !
KUN KANSA TEKISI SEN ÄÄRETTÖMÄN PALJON HALVEMMALLA, ja KANSAN TUOMIO OLISI AINA PÄTEVÄMPI !!!
Koska kansaahan ne huijarinKOIJARIN PERKELEET OVAT RAISKANNEET,- eikä noita tyhjänpaskan tuomareita, jotka eivät käsitä rääkätyksi joutuneen kauhuja mitenkään, ja siksi päästävät TEKOPYHÄSTI hirveitä petoja jopa ehdolliseen,-joka on niille päivänselvästi vapautus syytteistä, ja jopa turhauttavat poliisitkin,- jotka ovat ajaneet syyllistä takaa viikkokausia, saadakseen heidät kiinni, ja sitten tuo vitsilaitos vapauttaa ne, että kun perusteena on ensikertalaisuus, tai joku yhtä häpeällinen peruste,- ja monesti konnan kiinniottaja joutuu isompiin tuomioihin, kuin rikoksen tekijä , saatikka sitten, että joutuu syytetyksi itsepuolustuksen takia syytetyksi pahoinpitelystä, vaikka on vain torjunut päällekarkaajan murhanhimoa !
TÄLLÄISESTA JÄRJETTÖMYYDESTÄ ON PÄÄSTÄVÄ EROON JA OIKEUSLAITOKSET ITSE KÄRÄJILLE TUOMITTAVAKSI, että JÄRKI ALKAA PALATA TÄHÄNKIN YHTEISKUNTAAN !!!
MILLÄ OIKEUDELLA IDIOOTTIMAISET OIKEUSLATOKSET OVAT LAIN YLÄPUOLELLA - vaikka TEKEVÄT OIKEUSMURHIA-niin eivät koskaan joudu vastuuseen !!!
Kammottavinta on, että miehen karkottamista eniten haittasivat suomalaiset naiset, sekä yksityishenkilöt,että virkanaiset.
Ämmät on helvetin tyhmiä.
Varsinkin viranomaisissa työskentelevät naiset ovat mieleltään hyvin sairaita. Masokismi ja sadismi on heidän luonteenlaadulle erittäin yleistä. Suurin osa heistä toivoo tulevansa raiskatuksi ja pahoinpidelyksi. Tein aiheesta 22 v. sitten väitöskirjan, ja se hyväksyttiin erittäin hyvin arvosanoin. Nyttemmin se on kielletty väitöskirja. Viranomaistahot kielsi sen.
Saksasta tilastoja järkyttävää katsottavaa...........
https://www.kansalainen.fi/hyytava-kartta-saksassa-pakolaisten-naisiin-lapsiin-kohdistamat-seksuaalirikokset/
Euroopan sisäinen turismi maasta toiseen on kuollut.
Jäsenmaissa riehuu siirtolaiset ja tässä on tulos.
Kuka haluaa lähteä lomalle sota-alueelle?
Ei kiinnosta pätkääkään edes vierailla saksassa.
Jos tahtoo kylään jonnekin muualle, valitsee maan jossa
ei ole "tätä tulva-ainesta".
eläköön unioni, tappoi tämänkin elinkeinon.
Missä EU siellä yritystoiminnan kuolema.
eu tekee bisnestä siirtolaisilla ja omalla velallaan.
bisneksen tekijät näyttävät olevan sen omat päättäjät
sen itsensä myöntämällä velkarahalla
Niin
miten ihmisellä voi olla pakolaistatus ja sen tuoma suojelu
jos hän itse aiheuttaa toiselle ruumiillista kärsimystä
ollessaan "suojassa"
ja vielä toistuvasti
Ei ihmistä voi palkita rikollisesta toiminnasta.
Ulos Suomesta nuo raiskarit salvettava ne on ja annettava munat pussissa matkalle eväiksi mukaan. Että silleen.
Karkotus voidaan laittaa täytäntöön, jos vaan joku maa ottaa karkotettavan vastaan. Jos mikään maa ei halua ottaa karkotettavaa, niin mitäpä teet siinä tilanteessa?
Saa valita joko 9 mm Burana tai lähtö maasta siinä ehdot. Että silleen.
Kysyikö ne muka tulomatkallaan niistä maista lupaa joiden läpi ne tuli Suomeen ?
Että silleen.
Karkotus ei ratkea tuolla kysymyksellä.
Mihin karkotetaan, jos ei ole kohdemaata?
No sinne paratiisin niskalaukauksella. Tarjotaan kaksi vaihtoehtoa jokainen voi valita ihan vapaasti niistä. joko niskalaukaus tai vapaa lähtö omalla kustannuksella Suomesta. Että silleen.
Jännä juttu kun noissa suklaanappisilmäisissä karvaperskultamunissa ei vaikuta mitään se, että myös perhe on Suomessa loisimassa.
Siltikin raiskaillaan kuin kotimaissaan konsanaan...
Onko se sitten juurikin sitä suvakkien mainostamaa unelmaa ja kulttuurinrikastumista se..?
Välillä tuntuu, että päinvastoin, sen perheen olemassaolo ennemminkin kiihottaa näitä suklaanappisilmiä rituaaleissaan:
http://media-cache-ec0.pinimg.com/1200x/93/15/5e/93155e4ee3ea5d6ce09be01bb08898ae.jpg
Eihän siinä mitään, jos tytöt ja varsinkin suvakit tykkää...
Sitä saa mitä tilaa.
OLisko aihetta tehdä Ylen se MOT - ohjelma jossa haastateltaisiin näitä Suomalaisia jotka ovat joutunneet näiden " Yksittäistapauksien " uhreiksi tai heidän läheisiään miten se vaikutti heidän elämäänsä ??? Että silleen.
että_silleen.
Vihervasurit järkyttyi,