Mamutus masentaa!
Mamutus masentaa
Mamumasennus
49809
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Niin minuakin, tosi paljon. Uskon, että iso osa suomalaisista kärsii maahanmuuton takia eriasteisista mielenterveysongelmista kuten esim unettomuudesta sekä masennus-, ahdistus- ja pelkotiloista.
Kannattaa varata aika mielenterveyskeskuksesta.
Masennuksen syykin voi selvitä.
Terrorismi, epävarmuus tulevasta ym kalvavat mieliä.
Kun asia lisäksi pyritään julkisessa keskustelussa tukahduttamaan, niin ettei huolista saa puhua leimautumatta rasistiksi, on soppa valmis.
Huonosti hallittu (massa)maahanmuutto syö ei ainoastaan kansan varoja vaan myös mielenterveyttä.
Huolestuttava juttu.
Oikea Media kertoo että raportin mukaan alle kolme prosenttia Italiaan pyrkivistä on oikeita pakolaisia, että silleen.
Ja puolet heistä ei edes ano turvapaikkaa, että silleen.
Katsoin eilen Suomi Maidan lähetystä ja siinä oli mukana eräs nuori vegaaninainen. Hän pyrki vegaaniliiton jäseneksi mutta häntä ei päästetä jäseneksi koska kritisoi halal-teurastusta. Tämä kertoo että suvakit ovat valmiita hyväksymään kaiken mitä muslimit haluavat. Ei ihme että masentaa jokaista.
Korjaan. Hän ei siis saa mennä vegaaniliiton vapaaehtoistyöhön koska on voimakkaasti vastustanut halal-teurastusta.
Carlisle.
Älkää antako murtaa itseänne!
Räntää tulee taivaantäydeltä. Rakkaat suomalaiset, luonto taistelee puolellamme vieraita tulokkaita vastaan. Ilmasto näyttää pahimmat kasvonsa jotta maamme olisi mahdollisimman epämukava paikka asua!
Nukun huonosti mamutuksen takia, sillä se huolestuttaa todenteolla päivin ja öin. Olen suomalaisena syvästi loukkaantunut, masentunut ja katkera siitä, miten "autettavat" käyttäytyvät ja miten helposti monet suomalaiset ovat antamassa maamme vieraiden mellastuskentäksi hamaan tulevaisuuteen saakka. Koen koko maahanmuuttopolitiikan suureksi virheeksi ja huijaukseksi, joka ei ole hyväksi sen enempää meille itsellemme kuin oikeille pakolaisillekaan, jotka jäävät ilman apuamme, kun kaikki varamme kulutetaan omaneduntavoittelijoihin, eikä pakolaisuuden syihin pureuduta lainkaan, väestöräjähdyksen hillitsemistoimista puhumattakaan!
Toivotan paljon voimia ja SISUA kaikille isänmaallisille suomalaisille!
Nouskoon SAMPO ylös pohjamudista!
On totta että meidän ei tarvitse hyväksyä ns. haittamaahanmuuttoa. On meistä itsestämme kiinni ajaudumme kuin ajopuut tuhon tielläe vai teemmekö asialle jotakin.
Aivan hyvin voi sanoa että oksettava asia oksettaa
Tutkimus: Kannustava ilmapiiri kateissa Suomesta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704252200109607_uu.shtml
Ei ole kateissa. Laittomasti maassa olevia kannustetaan ottamaan kaikesta hyöty irti sekä sinnittelemään maassa kaikin keinoin (uusien hakemusten tehtailu, kiljuminen lentokoneessa jne), heitä hyysäävät kirkko, hormonihöyryinen naislauma, ääniä kalastelevat oppositiopoliitikot, lauma turhia taiteilijoita jne. jne.
Tuo monikulttuuria leikkivä joukko koostuu juurettomista ja eksyksissä olevista ihmisistä, se häpeää suomalaisuuttaan niin paljon, että on omien angstiensa ja unelmiensa vuoksi todellakin valmis tuhoamaan koko maan.
Lyhytnäköistä toimintaa. Tosin se ei heitä kiinnosta, pääasia että tuntevat osallistuvansa johonkin suureen ja merkittävään. He etsivät kiihkeästi omaa hyvää oloaan ja tarkoitusta elämälleen.
Tosin tässä meneillään olevassa leikissä ovat päät jo porukalla alkaneet pamahdella, toiminnan mukana tulikin myös suuri vastuu, autettavien vaatimukset ja näiden riippuvaisuus auttajistaan. Suuri sitoutuminen ei tälle auttajaporukalle sovi, sillä he ovat idealisteja ja fiilistelijöitä, eivät pitkäjännitteisiä ja sitoutuneita rinnallakulkijoita (tai edes todellisia idealisteja, jotka ovat valmiita uhraamaan oman elämänsä muiden hyväksi). He etsivät jatkuvasti uusia kokemuksia ja tämä juttu alkaa olla jo nähty. Se on muodostumassa taakaksi ja siksi nyt kovasti ahdistaa, uutuudenviehätys on mennyt, harrastus ei enää jaksa innostaa.
Pizzaakaan ei ole tilattu leiriin enää aikoihin, eikä päivittäisen ostoslistan hankinnoista enää kilpailla kiljuen. ;)
Aika pian tullaan huomaamaan, että "ihanat pakolaiset" olivatkin monelle hyysärisuomalaiselle pelkkiä kesäkissoja.
"Lausalan mukaan asenneilmapiirin muuttumiseen suomalaiset tarvitsevat muun muassa enemmän itseluottamusta ja toisten kannustamista."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704252200109607_uu.shtml
Suvakkihyysärien taktiikkaan kuuluu suomalaisten painaminen, he pitävät tarkkaan huolta, että suomalaiset eivät luottaisi itseensä ja arvostaisi juuriaan, näin suvakit pyrkivät hallitsemaan tulevaisuuden suuntaa.
Suvakkihyysärien toiminta on täynnä kieroja vihatekoja ja -puhetta. Sen tarkoitus on masentaa ja murtaa suomalaiset. Valitettavasti he tässä myös onnistuvat. Eivät onneksi kuitenkaan täysin. Ei anneta periksi, tämän on sinun maasi ja minun maani. Ei meidän tarvitse antaa tätä pois.
Hyysärit antavat runsaasti rahoitusta suomalaisista neulansilmällä vikoja etsivään tutkimukseen
Ja erittäin paljon ilmaista media-aikaa mm. ylessä suomalaisten haukkumiseen
Niinpä. Täysin suunnitelmallista toimintaa.
He tosiaan vihaavat tätä maata.
Miksi Jumala loi erilaisia ihmisiä eri maihin? Miksi ihmiset ei rakasta omaa maataan ja elä siellä? Onko ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella.
Väärinajattelijat halutaan vaientaa
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005183963.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=43b5aa5c1723d80cf59613ae10fa3d9c
Tarkoitat varmaan vääräuskoiset.
Miten röyhkeistä haittamaahantulijoista päästään eroon, kun Suomen valtiovalta ei enää toimi?
Kyllä Suomen valtiovalta toimii, matujen hyväksi.Sipilä sanoi tänään että
matujen työnsaantia helpotetaan, ei ole Suomalaiselta pois.Samoin tämä
edellinen juttu kun matuihin meni miljardi.Ei kuulemma ollut Suomalaisilta
pois.Jos Sipilä on kerran keksinyt jonkun keinon tehdä rahaa, niin miksi
sitten sairailta, vanhuksilta, työttömiltä ym.täytyy leikata? Vai onko niin
ettei ole Sipilältä ja kavereilta pois?
Orpo-poika kuulemma on työllistänyt vaimonsakin matubisneksiin, että silleen.
Oi aikoja, oi tapoja!
Nyt osui naulankantaan aloittajan otsikko!!! Eipä löydy galluppeja tai tutkimusta miten moni ihminen menettää mielenterveytensä ja ne jotka sellaisista jo kärsivät, oireet pahenevat, kun ahdistaa tämä kaiken maailman kulkijoiden massavyöry Suomeenkin!!!
Nuoria miehiä, ei papereita ei mitään, ei mitään tietoa millaisia petoja siellä joukossa tulee.
Mielenterveysongelmat ovat jo varmaan olleet aiemminkin, mutta on löydetty hyvä kohde, joka on aiheuttanut kaikki ongelmat.
Tulee väkisin mieleen natsi-Saksa, jossa kaikki ongelmat olivat juutalaisten syytä.
Olen kokenut ammatti-ihminen, jonka työskentelyä ja jo normaalia elämääkin (unettomuus) maahanmuuttoon liittyvät ikävät ajatukset pahasti häiritsevät, vaikka ne eivät voisi työhöni vähempää liittyä. Tuskin olen ainoa, joka on täydellisen kypsä tähän ongelmaan, joka vie huomion ja motivaation olla rehellinen suomalainen ja tehdä parhaansa, kuten tähän asti oltiin tehty. Motivaatio kärsii ja elämä kärsii vakavasti, kun tulevaisuus näyttää toivottomalta toisten ihmisten takia, joista osa on omiamme ja pääosa ihmisiä, joiden asiat ja uskomukset eivät mitenkään meille edes kuulu. Islam todellakin pysäyttää kehityksen ja tuhoaa vielä senkin mitä olimme saaneet yhdessä hyvällä tahdolla aikaan sadassa vuodessa! Näiden vierasmaalaisten asioiden ei pitäisi ollenkaan kuulua tavallisille suomalaisille, eikä niillä saisi suomalaisten tulevaisuutta uhata! Se on Sipilän ja kumppaneiden asia pitää huoli siitä, ettei lapsiamme ja omaa maatamme uhata tällä tavoin taloudellisesti, henkisesti, fyysisesti, eikä muutenkaan vierasmaalaisten toimesta. VASTUU ON SIPILÄN!!! Asiat pitää hoitaa kuntoon Suomen ulkopuolella sen sijaan, että oma maamme sotketaan kaikenlaisiin perkeleen idioottien ongelmiin mitä maailmalta suinkin löytyy. Tottakai pitää auttaa senkun voidaan, mutta ei Suomessa vaan lähimmässä turvallisessa paikassa! Päättämättömät vetelyksetkö tätä maata nykyään johtavat, kun annetaan rikollisten majailla maassa ja tehdä kaikkea mahdollista ja mahdotonta?
Ryhdistäytykää jo hyvät Helsingin herrat ja niin sanotut päättäjät.
Hyvä kirjoitus, maanmittarimato, joka sana oli asiaa. Minä olen myös erittäin surullinen kun näen, että Suomi tuhotaan. Suomalaiset halutaan vaihtaa kehitysmaalaisiin. Tulijoista ei ole maallemme mitään hyötyä vaan päinvastoin, haittaa paljon.
Myös minun läheiseni on syvästi masentunut ja ahdistunut. Hän sanoo syyksi tämän maahanmuuton. Mamut ovat nykyisin etusijalla joka paikkaan ja suomalaisia syrjitään. Ei tällainen voi olla vaikuttamatta psyykkeen.
Mitä ihmettä me tavalliset kansalaiset voisimme tehdä, että saisimme rajat kiinni ja tänne tulleet palautettua kotimaihinsa? Saisimme sen jälkeen omille ihmisille valettua uskoa tulevaisuuteen. Meidän pitäisi saada ehkä tuhansien ihmisten mielenosoituksia aikaiseksi. Se voisi avata pikkuhiljaa päättäjien silmät. Kertokaa mielipiteenne asiaan.
kyllä se niin on että moni perheellinen ahdistuu kun ajattelee minkälaiseen maailmaan heidän lapsensa joutuvatkaan kun tämä vieras kivikautta edustava kulttuuri valtaa tilaa yhä enenevässä määrin.
On siinä lapsosilla tietämistä kun yrittää opiskella kehitysmaalaisten seassa joilla ei ole mitään tapoja miten sivistyneessä maassa pitäisi elää.
Juutalaiset ovat rauhallista väkeä, joten he eivät nykyisiin barbaaritekoihin liity mitenkään.
Mutta olivat silti syntipukkeina natsi-Saksassa.
Historia toistaa itseään.
Suomessa on onneksi vain pieni marginaalryhmä, joka on ottanut mallia heil-natseista.
Unohda jo juutalaiset. Kuten sanottua, heillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Onhan heillä paljonkin tekemistä rasismin kanssa,
Tosin he itse syyllistyvät nykyään samaan.
Miten niin? En ole kuullut tällaisesta ongelmasta vielä kertaakaan.
Tarvitaan ISO mielenosoitus, mutta ikävä kyllä suomalaiset ovat osoittaneet, ettei heitä kiinnosta muu kuin, jos ammattiliitot järjestävät vapaapäivän mielenosoituksen varjolla!
Toisaalta meillä on ainakin 400 000 työtöntä. Heidät kun saisi liikkeelle, niin alkaisi tapahtua. Jälleen ikävä kyllä on salaista kuka on työtön, joten yhteydenotto on vaikeaa.
Suomi Ensin pitää yksinään lippua korkealla. Uskon kuitenkin, että persujen kokouksen jälkeen Sisua löytyy myös sieltä. Kaikki isänmaalliset voimat pitää yhdistää VIIMEISEEN KOITOKSEEN tänä kesänä!
... tai paremminkin ENSIMMÄISEEN kunnolliseen koitokseen!
Alkulämmittelyä:
https://m.youtube.com/watch?v=LyZ9OLIiPsU
https://m.youtube.com/watch?v=3eXwxRYtrKw
Juhlapuhe:
https://m.youtube.com/watch?v=hEDWgQlNkco
Kertokaa hyvät ihmiset tänne kokemuksianne siitä, miten maahanmuutto on vaikuttanut teidän elämäänne. Minulle on moni sanonut, että he eivät halua tehdä suomen hyväksi yhtään mitään niin kauan kun tämä pakkomokutus (pakolla suomen muuttaminen monikulttuuriseksi) jatkuu. He haluavat että Suomi kuuluu suomalaisille ja suomalaiset ovat etusijalla työ- opiskelu- asuntopaikoissa. Nyt tilanne on päinvastainen ja suomalaisia syrjitään.
En tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta Suomi ei saa muuttua samanlaiseksi kuin mitä Ruotsi on tai tämä maa tuhoutuu kokonaan.
Minulle ja vaimolleni on myöskin käynyt niin, että olemme menettäneet motivaation työskennellä Suomen hyväksi ja varsinkaan maksaa veroja, koska ne mahdollistavat maahanmuuttajien ylläpidon vastoin tahtoamme.
Pääkaupunkiseudulla on menossa kova rakennusbuumi, jossa maahanmuuttajille tuotetaan asuntoja vuokrattavaksi ja valtio maksaa vuokrat ja muut tuet. Emme halua osallistua tähän mielettömyyteen, jonka tarkoituksena on vain rikastuttaa liikemiehiä kansan kustannuksella ja, jonka lopputuloksena koko pääkaupunkiseudusta tulee yksi iso Lähi-Itäkeskus! Sama varmaan on käynnissä monessa muussakin kaupungissa, ahneuden, ajattelemattomuuden ja välinpitämättömyyden seurauksena.
Herätkää suomalaiset ja estäkää kotimaanne valloitus sisältäkäsin!
Ulkomaalaiset sosiaalitukien käyttäjän on poistettava ja se on aloitettava muslimeista!
Senjälkeen voidaan harkita, onko mamujen ja matujen poistamista syytä jatkaa myös muista ryhmistä, vai voimmeko hyväksyä heidät uus-suomalaisiksi kiitokseksi heidän sopeutumisestaan, ahkeruudestaan ja hyväntahtoisuudestaan.
-
Valtiolle ja liikemiehille on iskettävä luu kurkkuun mamutuksesta. Kaikki keinot ovat sallittuja verojen maksamisen välttämisestä työttömyyteen ja haitan tekemiseen mamutukseen osallistuville.
Väkivaltaa ei voi hyväksyä, mutta mitäs sitten tehdään, jos mikään järkipuhe ja muut keinot eivät auta? Minä vaan kysyn!!
Suomea ei saa antaa vierasmaalaisille näin vain!!!
Työttömät ja työlliset suomalaiset: NOUSKAA KAPINAAN!
Puolustakaa Suomea ja estäkää kotimaamme mamutus!
SUOMI KUULUU SUOMALAISILLE JA SUOMENMIELISILLE, REHELLISILLE JA HYVILLE MAAHANMUUTTAJILLE, JOTKA EIVÄT SYÖ PÖYDÄSTÄMME JA PASKANNA SEN PÄÄLLE!
Olen 185 senttinen suht vahva mies, ja minua pelottaa Lähi-idästä tulleet matut. En tiedä tarkalleen miksi.
Afrikkalaiset eivät pelota, ne vaan vituttaa.
Julmia ja mielipuolisia raakalaisia on syytä pelätä. Siksi.
Muslimeihin ei voi luottaa.
Maahanmuutto on rikos. Ei mulla muuta.
Kyllä minua masentaa tämä jatkuva suomalaisten haukkuminen ja vähättely. Isoisäni taistelivat sodassa Suomen puolesta, mutta suvakit haluavat luovuttaa isänmaamme arabeille ilman taistelua. Poliisi ja armeija eivät puolusta Suomea, vaan toimivat mieluummin muukalaisten takseina ja laukunkantajina.
Asuinalueellani matuja on vähän, mutta iltaisin koiran kanssa kulkiessa pitää silti aina varoa ja väistellä matumiesten laumoja. Ymmärrän hyvin että matujen valtaamissa kaupunginosissa ihmisiä pelottaa ja masentaa ja ahdistaa. Suuri suomalainen kertomus siitä miten kaikki osallistuvat sotaponnisteluihin tai sotakorvauksiin tai sairasvakuutukseen maksamiseen yhteiseksi hyväksi, jokainen omien kykyjensä mukaan, on tuhottu. Minä olen vihainen, koska poliitikot eivät näe totuutta, vaan uskovat tuhannen ja yhden yön satuja koneinsinööreistä ja nopeasta rikastumisesta.
Samaa mieltä. Ne, jotka eivät saa lupaa jäädä, jäävät kuitenkin. : ) Suomalaisten hyväuskoisuutta, jestas.
Meidän suomalaisten pitäisi löytää vahva yhteishenki ja aloittaa yhdessä rintamassa puolustaa maatamme. Kaikki kateellisuus ja vihamielisyys toisiamme kohtaan on nyt lopetettava. Voimme pelastaa Suomen menemällä mukaan kansallismielisiin ryhmiin ja tukemalla niitä.
Jos saisimme seuraaviin eduskuntavaaleihin muutaman kansallismielisen puolueen ja niille hyvän kannatuksen, saisimme äänemme kuuluviin eduskunnassa. Jos tulisi tarpeeksi suuri kannatus, pääsisimme hallitukseen ja sitten voisimme saada lakimuutokset ja todella suuret muutokset aikaan maahanmuuttoon, rajavalvontaan ym.
Nyt ei ole enää aikaa tuhlattavaksi, vaan ihan jokaisen, joka arvostaa Suomea ja haluaa pitää Suomen suomalaisten hallussa, pitää aktivoitua jollain tavalla. Rautatientorilla on mm. Suomi Ensin-porukka, johon voi mennä mukaan. He keräävät kannattajakortteja Suomi Ensin-yhdistykselle. Tarkoitus on perustaa puolue mahdollisimman nopeasti. He ovat kansallismielisiä ihmisiä ja jos he pääsisivät eduskuntaan, he ajaisivat suomalaisten asioita ensisijaisesti.
Myös muita ryhmiä on jo olemassa ja niihin kanaataa ottaa osaa. Ainoastaan osallistumalla aktiivisesti saamme asioita ajettua. Olemalla passiivinen muut pitävät vallan itsellään ja tuhoavat suomen pala palalta.
Syy pelkoon on hallitsematon terroristien pääsy maahamme tarvitaanko tuohon muuta selvitystä?
Päättäjät pitäisi saada vaihtoon mahdollisimman pian. Maatamme tuhotaan kiihtyvällä vauhdilla ja suomalaiset ovat nykyisin toisen luokan kansalaisia. Minun sydämeni ei anna koskaan anteeksi päättäjillemme tätä oman kansan vaihtamista ulkomaalaisiin elintasopakolaisiin.
Toivon, että tulisi pian uudet vaalit. Yritettäisiin valita niissä kansallismieliset johtamaan maatamme. Suurin osa kansalaisista ei hyväksy nykymenoa.