Demoni riivaa taloamme

uskon.nainen

Minä ja mieheni olemme saaneet kokea aitoja kauhuja. Muutimme hiljattain uuteen asuntoon. Sittemmin olemme saaneet kuulla talossa tehdystä itsemurhasta. Uskon, että tämä henkilö oli sekaantunut pimeyden henkivaltoihin. Pian muuttomme jälkeen alkoi tapahtua outoja, valot sammuivat itsestään, tavaroita tippui omia aikojaan ja näimme usein pahoja unia, joissa liikuimme talossa. Eräänä yönä kuulin takkahuoneesta rapinaa ja kolahduksen. En uskaltanut mennä katsomaan, olin kauhun vallassa. Aamulla menin rukoiltuani katsomaan takkaa. Takassa oli muhkea pökäle. Demoni oli ulostanut takkaamme! Hain välittömästi vettä, siunasin sen ja pirskotin takkaan jätösten päälle. Pyysin seurakuntamme pappia auttamaan asiassa, mutta hän löi meille luurin korvaan? Mikä avuksi demonin häätämiseksi? Uskonveljet-ja sisaret, auttakaa!

38

1706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hengestä.voimaa

      Mistä tiedät varmasti, että juuri demoni olisi ulostanut takkaasi? Vaikea uskoa, että hengen muodossa oleva demoni ulostaisi fyysisen pökäleen. Tietysti asiahan on toinen, jos demoni oli jo manifestoitunut.

    • Huono.vitsi

      Vieläkö pökäleestä saisi DNA-näytteen? Ei tarvisi sekoittaa mielikuvitusta ja todellisuutta. Tosin sekeää kakkahuumoria tämäkin aloitus oli.

    • Pahat henget saa lähtemään Jeesuksen nimessä, mutta pitää itse olla uskossa, eli Jeesuksen sydämess ja sillion on uudestisyntynyt. Jos ei ole niin pitää vain pyytää Jeesus tulemaan sydämmeen ja tunnustaa se siltten jollekin. Raamattu sanoo että sydämmen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
      Tässä linkissä vaikuttaa Pyhä Henki ja kun sitä kovalla äänellä kuuntelee niin se tayttää kodin ja paha henki ei sitä kestä vaan pekenee. http://www.tv7.fi/vod/player/?program=47062

    • Jos juttusi on totta, sen pökäleen kävi ähkimässä joku ihminen, jolla on avain taloonne. Vaihtakaa lukot ja asentakaa hälyttimet.

      Pahat henget kiusaavat, koska nyt eletään niiden aktiivista aikaa. Tämän maailman aika alkaa olla lopussa, ja ne hermostuvat tuomion lähestymisestä. Monet uskovat kertovat lisääntyneistä demonihyökkäyksistä.

      Jos olette uskossa Jeesukseen, ette tarvitse mitään manaajia, vaan rukoilkaa itse. Minä olen hyökkäyksissä rukoillut lyhyesti: "Jeesus auta" tai "Jeesus, aja paha pois". Ei tarvitse huutaa eikä meuhkata eikä kuljeksia krusifiksin kanssa, Jeesus on ihan lähellä ja kuulee normaalin äänen. Ihmisvoimin pahat voimat eivät lähde, mutta Jeesuksen nimi saa ne lähtemään.

      Luuk. 18:7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?


      Älkää pelätkö älkääkä lähtekö talosta. Jeesusta vastaan, joka on puolellanne ja rakastaa teitä, ei mikään mahti voita. Kammo haalenee ja lopulta tilanne rauhoittuu.

      * * *

      Jos aloitus oli trolli, ei se mitään. Tämän lukee moni, jolle demonikokemukset ovat totta.

      • Älkää pyrkikö mihinkään kontaktiin henkien kanssa, älkää kysykö mitä asiaa ja miksi, koska ne pyrkivät saamaan teidät kiinnostumaan pimeydestä ja eroon Jumalan yhteydestä.


      • BlackBerryWay kirjoitti:

        Älkää pyrkikö mihinkään kontaktiin henkien kanssa, älkää kysykö mitä asiaa ja miksi, koska ne pyrkivät saamaan teidät kiinnostumaan pimeydestä ja eroon Jumalan yhteydestä.

        Äsken edellistä lisäystä kirjoitettassa läppäristäni napsahti virta pois (ei akkua) vaikka piuhat oli paikoillaan. Sillä siis on merkitystä.


      • BlackBerryWay kirjoitti:

        Äsken edellistä lisäystä kirjoitettassa läppäristäni napsahti virta pois (ei akkua) vaikka piuhat oli paikoillaan. Sillä siis on merkitystä.

        Tuli mieleen vielä käytännön asia. Tarkistakaa kellari ja vintti ym. tilat, jonne on voinut majoittua jokin sala-asukas, siis ihan ihminen. Katsokaa myös kellarin ikkunat tms paikat, joista voi livahtaa sisään ilman avaimia.


      • Pökäle paljastui poikani koiran tekosiksi. Koira ei ole oppinut sisäsiistiksi ja siksi tekee tällaista joskus. En silti ymmärrä näitä muita ilmiöitä? Olen nyt rukoillut ja se on hieman hiljentänyt pahaa henkeä.


      • Anonyymi
        uskon.nainen kirjoitti:

        Pökäle paljastui poikani koiran tekosiksi. Koira ei ole oppinut sisäsiistiksi ja siksi tekee tällaista joskus. En silti ymmärrä näitä muita ilmiöitä? Olen nyt rukoillut ja se on hieman hiljentänyt pahaa henkeä.

        Entäpä jos demoni on mennyt nyt koiraan ja koira toimii pahojen henkivaltoja tyyssijana?
        Jos asia olisi minun, niin ottaisin välittömästi säkkiin, sitoisin kiven painoksi ja heittäisin sillalta jokeen. Jeesuskin hukutti riivaajat sikalauman mukana jokeen.


      • Anonyymi
        uskon.nainen kirjoitti:

        Pökäle paljastui poikani koiran tekosiksi. Koira ei ole oppinut sisäsiistiksi ja siksi tekee tällaista joskus. En silti ymmärrä näitä muita ilmiöitä? Olen nyt rukoillut ja se on hieman hiljentänyt pahaa henkeä.

        Teillähän on viisas koira, kun osasi antaa demonille haisevan vastalauseen.


    • ei.ei.näin

      Pahat henget ja demonit ovat ihmisessä itsessään. Turha syyttää mitään ulkopuolisia voimia. Ihminen itse on pahin peto ja ihminen ihmiselle susi.
      Mikään muu luonnossa ei saa mitään niin hirveää aikaan kuin ihminen itse, ihan OMAN pahan tahtonsa voimalla!
      Sinä ihan itsekö siunasit veden jota pökäleelle ripottelit? Sinullako itselläsi on ylimaallinen voima pyhittää vesi? Ja vai ei pappi-perhana suostunut tulemaan rituaalia suorittamaan!? Mihin sitten pökäleen pistitte? Vessasta alas niin kuin kuuluukin?
      Tuo ei ollut edes keskiverto trolli, kotiin harjoittelemaan!

    • Ostospalsta

      Moi!
      Sattuupa sinulle hyvä onni!
      Meillä on myynnissä tehokas demoninpelätin.
      Eikä ole kovin kallis hankinta ja halpaa käyttää.
      Toimii takuulla: Yhtään demonia ei ole demoninpelättimen asennuksen jälkeen näkynyt.
      Tilaa jo huomenna, tuotetta on saatavissa rajoitettu maarä.
      Max. 2/talous.

      • tuo-ta

        ...?


      • Anonyymi

        Onko näitä demoninpelättimiä vielä jäljellä ja mitä ne maksaa?
        Onko yrityksellä nettisivuja. Googlailin mutta en löytänyt.


    • kysynpävaan

      Suosittelen kirjaa. He karkoittavat demoneja Derek Prince
      Voi lainata kirjastosta, tai ostaa netin kautta.

      • ettäsilleen

        Jos ymmärrät oikeasti mistä on kyse, niin et suosittele trolleille.


      • Kiitos. Aion tutustua tähän kirjaan.


      • ollaansodassa
        uskon.nainen kirjoitti:

        Kiitos. Aion tutustua tähän kirjaan.

        Ja jos ihminen on tosissaan kristitty, niin eihän se ole paholaisen mieleen. Yrittää häiritä ettet rukoilisi, saisi kokea uskonluottamusta. Herra salli Jobille hyökkäykset koetellakseen ja pitämään palvelija nöyränä.


    • MikaStadista

      Oletko liberaali ?Tai onko miehesi liberaali tai jumalaton, kiinnostuneena Mika.

      • Emme ole.


      • Anonyymi
        uskon.nainen kirjoitti:

        Emme ole.

        LIPERAALIÅ


    • tietäjä_44

      Demonien hyökkäys oli seuraus enkelien ja demonien välisestä taistelusta, jonka tarkoitus oli määrittää ihmiskunnan olemassaolon arvoisuus. Jos demoneita ei kukisteta seitsemän päivän sisällä, enkelit tuhoavat ihmiskunnan.

    • kygtrew3x

      Suosittelen Scott M. Peck:in kirjaa Pahan psykologia.
      Ei niinkään manausohjeita, mutta järkevässä tasapainossa pysyvää opetusta pahan ilmenemisestä tavallisessa reaalielämässä. Kirjoittaja on psykiatri, joka työssään kohtasi tapauksia, joissa alkoi epäilemään olevan takana muutakin kuin vain psykologisia syitä. Lähti tutkimaan mahdollisuutta henkivaltojen osuuteen ja törmäsi pariin aitoon riivaustapaukseen.

      • Anonyymi

        Riivaajat ja demonit ovat langenneita enkeleitä, joilla ei ole fyysistä ruumista, siksi ne tarvitsevat fyysisen ruumiin ja asuvat ihmisten ja eläinten sisällä. esim.Leegio oli ihmisessä, sitten meni sikoihi, mutta mihin sen jälkeen? -lahkolaiset ainakin kierittelevät itseään maassa ja matkivat eläinten ääniä hurmostilassa kun järki on ensin heiltä manattu pois


    • Anonyymi

      Sama ongelma.

    • Anonyymi

      Pääsiäisenä lähti liikkeelle pääsiäisnoidat.

      Helluntaina lähti liikkeelle helluntainoidat.

    • Anonyymi

      Järkyttävä kokemus.

    • Anonyymi

      Kammottavaa!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      On ihmisiä joilla on kykyjä saada yhteys "tuon puoleisiin" ihmisiin ja ruotsin Tv:stä olen nähnyt se vuosien ajan. Sellaisia kykyjä saaneet ovat auttaneet paljon MUTTA miten läytää suomesta suomalaisia joilla on sellaisia lahjoja, Ehkä Goolaamalle joko itse etsien yhteys tietoineen tai vastaamalla sellaiselle! MUTTA varokaa sillä huijareita on!

    • Anonyymi

      "Demoni oli ulostanut takkaamme!" HAHA ja LOL. Todellakin. No olisit vienyt jonnekin DNA testiin jotta sais ihmiskunta oppia jotain muka-demonin taustasta.

      Tosiasiassa kuitenkin demonit ovat henkiolentoja. He eivät paskanna. Tai jos niiden täytyis jotenkin tehdä "tarpeensa" se ei olisi fyysistä materiaali (sellainen ei pysyisi heidän kehossaan ollenkaan).

    • Anonyymi

      Minkä ikäinen olet?
      Minulla eräs keino jolla demonit pystyy häätämään. Mutta siitä ei kannata puhua miehellesi.
      Laitan sinulle yksityisviestin, niin voisimme keskustella lisää.

      Pastori M

    • Anonyymi

      Pyydä seurakuntasi papin SIUNAA HUONEISTONNE! LAITA RISTI HUOMEISTON JOKA ASUNTOON. Siis uskonto sympolpiva risti.vie pahan pois. Voit tehdä vaikka tulitikusta ne. Uskot vaan ristin voimaan.Salvia suitsukeen polttaminen joka huone myös vie pahan pois.Kuin vain isä meidän rukous joka ilta maate menessä.

    • Anonyymi

      Laitapa siihen pökäleeseen tikut pystyyn ja toinen ristiin.
      Tämän jälkeen ei kukaan ainakaan voi sanoa, ettet olisi laittanut asiassa tikkuakaan ristiin.

    • Anonyymi

      Jos vaan itse olet unissasi käynyt tortun vääntämässä uuniin.
      Hyvä ettet tehnyt housuun kuten normaalisti.Siitä pojot.

      • Anonyymi

        Jeesuksen nimessä voit ajaa demonit pois.

        Kävin tapaamassa tuttavaani psykiatrisella osastolla.
        Sieltä tarttui kai demoneita.
        Ajoin pois ne Jeesuksen nimessä!

        Ne oikein ulisivat kun lähtivät!

        Oli outo kokemus, mutta totta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen nimessä voit ajaa demonit pois.

        Kävin tapaamassa tuttavaani psykiatrisella osastolla.
        Sieltä tarttui kai demoneita.
        Ajoin pois ne Jeesuksen nimessä!

        Ne oikein ulisivat kun lähtivät!

        Oli outo kokemus, mutta totta.

        Eivät ne olleet demoneita, vaan kavereitasi. Et vain huomannut.


    • Anonyymi

      Sielun hoidot seurakunnissa vaikuttaa olevan vain sitä varten, ettei jäsen vain eroaisi vaan jäisi maksamaan jäsenmaksunsa.

      • Anonyymi

        Jos pääset eroon demoneista jäsenmaksun maksamalla, niin kannattaa.

        Halvemmaksi tulee että Jeesuksen nimessä ajat pois demonit.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9059
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      385
      3750
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2785
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2635
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2485
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2484
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      151
      1767
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1592
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1550
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe