Ateismin synnyn lyhyt oppimäärä

Oppia_ikä_kaikki

Israelilaiset olivat seemiläisiä polyteisteja aina abrahamista Moosekseen, sitä enne uskonto ei eronnut suurestikkaan muusta mesopotamialaisesta mutologiasta. Kun Israel lähti Mooseksen joholla egyptistä oli uskonto muuttunut henoteistiseksi ja pantheoniin ilmestyny uusi jumaluus nimeltä Jahve joka ei suvainnut muita jumalia rinnallaan toisin kuin Elohim, jonka ympärillä oli varsinainen jumalten hovi ja rinnalla vaimo nimeltä Asera. Sitten alkoi muutoksen tuulet, ensiksi alettiin vaatia mdianilaista alkuperää olevan Jahven palvontaa , sitten kirjattiin erillaisia lakeja Israelin päänmenoksi, sitten Rakennettiin pyhäkköteltta, sitten kiellettiin uhrikukkulat, sitten Salomon keskitti palvonnan Jahven temppeliin Siionin vuorelle, sitten tuli Josian ja Hiskian refomit joka kielsi epäjumalat, sitten pakkosiirtolaisuus jonka aikan syntyi juutalaisuus, ja lopuksi temppelistä löydettiin "kadonneet" lainkirjat vaikka todellisuudessa kirja oli vastaikää yhdistetty jahvistista, elohistista, deutronomista ja pappiskirjasta. Vaikutteita juutalaisuus sai paljon persialaisvallan aikaan zarathustralaisuudesta kuten enkelien ja demonien ilmestyminen uskontoon. Tooran sai vielä viimesilauksena täydennyksens 200 ekr - 100 jkr jolloin kirjoitettiin loput heprealaisen raamatun kirjoista kuten esim profeetat, aikakirjat, laulujen laulut ja saarnaaja. Mitään jeesusta ei koskaan ollut vaan uusi-testamentti on roomalaisten keisarien mielivaltaisesti satuilemaa hölynpölyä ja keisarit legitoidakseen valtaansa miekkakäännyttivät ihmisoä päitä katkomalla. Jeesus kopioitiin Mithrasta, Attiksesta, horuksesta ja muista pakana jumalista. Jotkin ihmiset kauhistuivat tätä miekkakäännytystä ja päiden katkomisen massa orgioita niin että he alkoivat ateisteiksi ja yhä tänäpäivänä näiden ihmisten jälkeläisetkin ovat ateisteja.

3

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huijattulapsuus

      Todellinen syy ateismiin on uskon menettäminen siinä vaiheessa kun selviää että joulupukki, hammaskeiju ja vielä pääsiäispupukin ovat kaikki pelkkää kusetusta.

    • fda

      Ateismi oli alussa, teismi keksittiin myöhemmin.

    • "Kun Israel lähti Mooseksen joholla egyptistä oli uskonto muuttunut henoteistiseksi ja pantheoniin ilmestyny uusi jumaluus nimeltä Jahve joka ei suvainnut muita jumalia rinnallaan toisin kuin Elohim"


      Juutalaisten massamuutosta tai siitä, että olisivat koskaan olleet Egyptissä orjina ei kylläkään ole mitään todisteita.
      Mutta niinhän uskontojen taustat yleensä tuppaa olemaan, nimittäin tyhjää täynnä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe