Työosakopiot

Työosakopio on pysynyt samankaltaisena vuosimiljardeja ja on vanhempi kuin moni eläinlaji. Se ilmestyy valojuovasta ja toimii samoin se ikäänkuin jättää väliinsä (pari) alueen jossa tapahtuu lösäri. Työosakopiolla on tullessaan mukanaan hokemia siihen paikkaa liittyen mistä se olettaa olevansa. Tällä hetkellä kiina on keksinyt pyörän on yksi ja kiina on policen yläpuolella samalta työosakopiolta joka tennispalatsilla ja on mm. musiikkivastaava ja kerho- ja harrastusvastaava yhdessä helsingin oikean vastaavan ja tampereen vastaavan kanssa ja vastaa myös tukholmassa joka ikisestä kitaran soitosta ja lisäksi, tekee rahaa ja olla jon rahaa ja on ylösen ja valon oikea vastaava kangasalta pitemmältä tähtäimeltä.
Ylönen ja valo kuuluivat sen jengiin kangasalla joka ratsasi treenipaikkoja ja tappoi niitä.
Pointti on siinä että ne yksilöt vaihtuvat ja näyttävät edelleen melkein samoilta eli kangasalan vastaava jengi on tuntematon mun suuntaan ja niiden koulutus on edelleen sama kuin -93 niillä joita suomessa oli silloin kun heitin ensimmäisen keikkani nokalla ja nousin huipulle. When love and death embrace.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


art0n kirjoitti:

Työosakopio on pysynyt samankaltaisena vuosimiljardeja ja on vanhempi kuin moni eläinlaji. Se ilmestyy valojuovasta ja toimii samoin se ikäänkuin jättää väliinsä (pari) alueen jossa tapahtuu lösäri. Työosakopiolla on tullessaan mukanaan hokemia siihen paikkaa liittyen mistä se olettaa olevansa. Tällä hetkellä kiina on keksinyt pyörän on yksi ja kiina on policen yläpuolella samalta työosakopiolta joka tennispalatsilla ja on mm. musiikkivastaava ja kerho- ja harrastusvastaava yhdessä helsingin oikean vastaavan ja tampereen vastaavan kanssa ja vastaa myös tukholmassa joka ikisestä kitaran soitosta ja lisäksi, tekee rahaa ja olla jon rahaa ja on ylösen ja valon oikea vastaava kangasalta pitemmältä tähtäimeltä.
Ylönen ja valo kuuluivat sen jengiin kangasalla joka ratsasi treenipaikkoja ja tappoi niitä.
Pointti on siinä että ne yksilöt vaihtuvat ja näyttävät edelleen melkein samoilta eli kangasalan vastaava jengi on tuntematon mun suuntaan ja niiden koulutus on edelleen sama kuin -93 niillä joita suomessa oli silloin kun heitin ensimmäisen keikkani nokalla ja nousin huipulle. When love and death embrace.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu