Ruotsin hallitus katsoo, että Gotlannin Sliten sataman ja Karlshamnin sataman vuokraaminen Nord Stream -yhtiön käyttöön kaasuputken asentamiseksi Itämerelle vaikuttaisi Ruotsin puolustuspoliittisiin intresseihin kielteisesti.
Tämän viestin välittivät ulkoministeri Margot Wallström ja puolustusministeri Peter Hultqvist tiistaina, kun he tapasivat kyseisten alueiden edustajia Tukholmassa.
”Hallitus katsoo, että kyseisten satamien käyttäminen vaikuttaisi kielteisesti ruotsalaisiin puolustuspoliittisiin intresseihin. Mutta samaan aikaan koottu arviomme on, että projektia on vaikea pysäyttää”, Wallström sanoi lehdistötilaisuudessa.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisista vaikutuksista on Hultqvistin mukaan tehty laaja ja perusteellinen analyysi, jonka yksityiskohtia hän ei halunnut avata turvallisuussyistä.
Venäjältä Saksaan kulkevaa putkea suunnittelee Nord Stream -yhtiö, jonka suurin omistaja on Venäjän valtion Gazprom. Ruotsissa hanke on herättänyt kipakkaa keskustelua myös turvallisuuspoliittisista lähtökohdista.
Ennen muuta juuri ruotsalaisten satamien mahdollinen vuokraaminen on kiinnostanut sekä poliitikkoja että muita puolustuskeskustelijoita.
Ruotsin puolustusvoimilla on toimintaa tätä nykyä sekä strategisesti tärkeällä Gotlannin-saarella lähellä Sliteä että Karlshamnissa, Hultqvist muistutti tiistaina.
Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén on jo aiemmin ilmaissut huolensa asiasta. Hän totesi hiljattain SVT:lle, ettei hän mielellään näkisi minkään vieraan valtion pääsevän käsiksi sellaiseen infrastruktuuriin, joka on tärkeää puolustusvoimille.
hs

Vastaukset 1
Vanhimmat
r...än vinkujat paniikissa