Suomen haetuin henkilö on siis Saara. Tämä jo kertookin osaltaan kansamme rappiotilasta, mikä on hälyyttävä! Missä on kristilliset arvomme?!
Suomen haetuin henkilö.
kuilunpartaalla
13203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jaa kuuluuko kristillisiin arvoihin Saara-hakujen tekemisestä kieltäytyminen? Ovatpa omituisia arvoja.
Se mitä kristilliset arvot vastustavat on ilmeisesti arvottu.
Kyllä.
Saara on juutalainen nimi.
tietysti on Jeesus Juutalaisten Kuninkaana ja Israelin Herrana ja Jumalan Valtakunnan Vapahtajana, ja näin jouluna hyvä jokaisen ihmisen kunnioittaa ja kiittää Luojaa, eli Isää Jumalaa kun uudestisyntynyt on Pyhästä Hengestä, kaikesta siitä hyvästä mitä on saanut elämässään juutalaisuudesta ja Jumalan Valtakunnasta, ja voi saada vielä paljon enemmän hyvää ja enemmän kuin edes ymmärtää ja samoin tulevaisuuden Jeesuksen tuhatvuotisessa Valtakunnassa kun Uusi Jerusalem alas taivaasta laskeutuu ja tähän kannattaa jokaisen ihmisen pyrkiä totuudessa ja armossa ja rakkaudessa ja Jumala ne antaa anovalle Poikansa Jeesuksen nimessä.
Vitttu mitä paskaa.
Oletan että aloittaja seisoo kuilunsa partaalla. Koska minä en seiso eikä oletettavasti Saarakaan.
10 000 Oululaista seisoi pakkasessa odottaen näkevänsä julki-lesbon,,ihme että Oulu onkin vaikeuksissa taloudellisesti. Samoin kävi Ähtärille kun he nousivat taputtaen seisomaan julki-homon edessä v.2006, nyt kaupunki on konkurssissa.
säälittävää
Koittakaapa kaappihomouskikset tulla kaapeistanne ulos. Ei se nykyään ole enää iso juttu. Jatkuvat postauksenne homoista kertovat kyllä mistä on kyse. Itsellenne teettte vain vahinkoa kieltämällä selvän ja kaikkien näkemän asian. Ihminen, joka on seksuaalisuutensa kanssa sinut ei harrasta tuollaista kirjoittelua. Häntä yksinkertaisesti ei kiinnosta se mitä muut ihmiset makuuhuoneissan tekevät tai ovat tekemättä. Teitä taas ei oikein muu kiinnostakaan.
Maakuuhuoneissaan!? Mitä sä nyt itket, nämä julkisynnin harrastajat jukisesti harrastavat sairasta seksuaalisuuttaan, saastuttaen monia monia nuoria terveitä nuoria. Sairas on Suomenkansa, mutta kohta tulee loppu.
Lahkolaisvarajeesuksen dystopiafantasiointia. Voiko tuollaiselle edes nauraa? Muuta Venäjälle, siellä on sinulle sopiva meininki.
"Suomen haetuin henkilö on siis Saara."
Onpa mielenkiintoista ? Mitäs tuo Saara on sitten saanut aikaan ? Laihduttanut 1,3 kiloa, eronnut Hindustanialaisesta miehestään, tullut koulussa sanotuksi käkkäräpääksi. Tullut uskoon tai nähnyt Tikkurilan Nesteellä Elviksen. Melkein joutunut lento-onnettomuuteen kuten eräs julkimo ollessaan Torniossa koneen pudotessa Ravalbindhissä. Tuosta voi päätellä minkä verran tuo Saara on "kansanoma". Julkisuuteenhan voi pompata monin tavoin, siellä pysyminen taas on toinen asia !