Sankari Mannerheim

Millainen maa Suomi olisi ilman Mannerheimia?
Venäjän tarkoituksena ei suinkaan ollut päästää syntymään itsenäistä Suomea, vaikka Lenin olikin tunnustanivaan Suomen itsenäisyyden. Se tunnustaminen oli vain työkalu Suomen liittämiseksi Venäjään- salaisena tunnuslauseena oli eroaminen yhdistymistä varten.
964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pinta-alaltaan+10%+suurempi.

Äänestä

Suomea ei enää olisi ollenkaan.

Äänestä

Vapaustaistelumme 1918 erinomaisella tavalla. Sen todistaa punikkien loputon kauna ja valehtelu.

Äänestä
  • Jos punikit olisivat voittaneet sisällissodan, niin tänäkin päivänä Suomi kuuluisi Venäjään. Se olisi ollut punikeille mieleinen asia.

    Äänestä

Sijaan Suomea hallitsisivat Viipurin Thesleffit, persuussuomalaiset olisivat Akkasen ja Kaljusen johdolla ryömineet Thesleffin jalkojen juureen saappaita suutelemaan ja rikastuneet koko maan täyttävillä avonaisilla uraanikaivoksilla. Öljyä tehtäisiin tervasta jättimäisissä soramontuissa, sillä ostettaisiin pariisilaista hajuvettä. Viina ja leipä maksaisivat sentin kilo.

Äänestä

"Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku."

Axel Olof Freudenthal

Äänestä

Ajatellaapa jos punikit olisivat voittaneet sisällissodan ja Verner Lehtimäestä olisi tullut Ylipäällikkö niin mitenkä Suomessa asiat olisivat tänä päivänä?

Äänestä
  • Varmaan kaikilla olisivat asiat hyvin.

    Äänestä

siirryttiin länsimaiseen demokratiaan 1919. Siinä on pysytty punikkien ja stallarien ikuiseksi katkeruudeksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soumenkohtalo kirjoitti:

Millainen maa Suomi olisi ilman Mannerheimia?
Venäjän tarkoituksena ei suinkaan ollut päästää syntymään itsenäistä Suomea, vaikka Lenin olikin tunnustanivaan Suomen itsenäisyyden. Se tunnustaminen oli vain työkalu Suomen liittämiseksi Venäjään- salaisena tunnuslauseena oli eroaminen yhdistymistä varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu