Paavo nyt kahdenpuolueen jäsen

Paavo Väyrynen sai kan­nat­ta­ja­kor­tit kerättyä – Kan­sa­lais­puo­lue merkittiin puo­lue­re­kis­te­riin.

Paavo on EUssa Keskustan mandaatilla.
Kotimaassa, joko kesksutan kansanedustaja, tai omanpuolueen puheenjohtaja, tai molempia paremminkin.

Historiasta löytyy kahdenpuoleen väkeä muitakin, esim. Kommnistien puheenjohtaja Aarne Saarinen, oli myös vakanssi SKDL puolueessa.
Saarinen oli eduskunnan jäsen (1962–1970 ja 1972–1983) Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) listoilta.
1966 hänet valittiin SKP:n puheenjohtajaksi syrjäytetyn Aimo Aaltosen tilalle. Hän johti SKP:tä vuoteen 1982 ja toimi myös SKDL:n varapuheenjohtajana 1976–1985.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko se Tarjan isä ?

Äänestä

Vain kepussa on moinen mahdollista.

Äänestä
  • Siis Tarjan isä ?

    Äänestä

Puoluesihteeri: Ero keskustasta nyt selvä.

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska sanoo Suomenmaan haastattelussa, että uuden puolueen rekisteröinti tarkoittaa sitä, että Väyrynen jättää keskustan jäsenyyden.

Ovaskan mukaan puolueen säännöt sanovat yksiselitteisesti, ettei keskustan jäsen saa kuulua toiseen puolueeseen.

Eli, Paavolle tulee varamies EU edustajaksi, myös keskustan kansanedustaja paikka saa huutia.

Aika ihmeelisiä on Paavon kiemurat, mies kansanedujaksi pääsisi, ja on EU -meppi.
Harva kykenee tuollaiseen.
Saattaa olla yhtä ainutkartaista kuin vaimonsa ylentämien miehestään reservissä. Eli Tarja Halonen Tasavallan presidenttinä, ylipäällikkönä ylensi miehensä Pentti Arajärven reservissä Yliluutnantiksi.
Siinä pari ennätystä, joita vaikea rikkoa.
Tietenkin voi laajentaa vaikka; Halonen SETA puheenjohtajana, ja oli perustamassa SEXPOa, että kuka panee Presidenteistä paremmaksi.
HArva Presidentti niin peräreikä asioilla ollut, ja tuskin tulee olemaankaan.
"peräaukko huvikäyttöön" teemalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt.14.puoluetta kirjoitti:

Paavo Väyrynen sai kan­nat­ta­ja­kor­tit kerättyä – Kan­sa­lais­puo­lue merkittiin puo­lue­re­kis­te­riin.

Paavo on EUssa Keskustan mandaatilla.
Kotimaassa, joko kesksutan kansanedustaja, tai omanpuolueen puheenjohtaja, tai molempia paremminkin.

Historiasta löytyy kahdenpuoleen väkeä muitakin, esim. Kommnistien puheenjohtaja Aarne Saarinen, oli myös vakanssi SKDL puolueessa.
Saarinen oli eduskunnan jäsen (1962–1970 ja 1972–1983) Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) listoilta.
1966 hänet valittiin SKP:n puheenjohtajaksi syrjäytetyn Aimo Aaltosen tilalle. Hän johti SKP:tä vuoteen 1982 ja toimi myös SKDL:n varapuheenjohtajana 1976–1985.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu