"SDP tulee kaukana perässä” – Harakka lähtee puheenjohtajavaaliin, joka luo uskoa tulevaisuuteen.
Timo Harakka kertoo saaneensa viime viikkoina paljon kannustusta ja kannatusta. – Otan vastaan tämän luottamuksen osoituksen ja pyrin uusiutuvan sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi.
Pallo on pelissä. Ja päivä oli Timon.
Kansanedustaja Timo Harakka, 53, asettuu tavoittelemaan SDP:n puheenjohtajuutta Lahden puoluekokouksessa.
Harakan kampanjan iskusana on ”Liikkeelle”.
– Edessä on toiveikas tammikuu, hän uskoo.
SDP:n puoluekokous pidetään 3.-5. helmikuuta.
Harakan mukaan puolueen linja on kirkastettava.
– Haluan SDP:stä enemmän, hän tiivistää.
Hän on huolissaan tiedosta, jonka mukaan alle 50-vuotiaista suomalaisista vain 7,5 prosenttia kannattaa SDP:tä.
– Olemme pikkupuolue huomispäivän suomalaisille, Harakka toteaa.
Joku rividemari saattaa tätä lukiessaan miettiä, onko varma, että
Harakan johtama SDP tulee eroamaan myös vihreistä ja vasemmistoliitosta?
– Kyllä varmasti. Huoli on turha. Selkeä ero graffitivasemmistoon ja vihreisiin on se, että me olemme laaja-alaineen ja vastuullinen voima, jonka vastuulla on johtaa kaikkia muitakin kuin omia."
Timo Harakka kertoo saaneensa viime viikkoina paljon kannustusta ja kannatusta. – Otan vastaan tämän luottamuksen osoituksen ja pyrin uusiutuvan sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi.
Pallo on pelissä. Ja päivä oli Timon.
Kansanedustaja Timo Harakka, 53, asettuu tavoittelemaan SDP:n puheenjohtajuutta Lahden puoluekokouksessa.
Harakan kampanjan iskusana on ”Liikkeelle”.
– Edessä on toiveikas tammikuu, hän uskoo.
SDP:n puoluekokous pidetään 3.-5. helmikuuta.
Harakan mukaan puolueen linja on kirkastettava.
– Haluan SDP:stä enemmän, hän tiivistää.
Hän on huolissaan tiedosta, jonka mukaan alle 50-vuotiaista suomalaisista vain 7,5 prosenttia kannattaa SDP:tä.
– Olemme pikkupuolue huomispäivän suomalaisille, Harakka toteaa.
Joku rividemari saattaa tätä lukiessaan miettiä, onko varma, että
Harakan johtama SDP tulee eroamaan myös vihreistä ja vasemmistoliitosta?
– Kyllä varmasti. Huoli on turha. Selkeä ero graffitivasemmistoon ja vihreisiin on se, että me olemme laaja-alaineen ja vastuullinen voima, jonka vastuulla on johtaa kaikkia muitakin kuin omia."
Vastaukset 23
Vanhimmat
Krista Kiuru kannattaa Antti Rinnettä.
Näin, kuka kannattaa ketäkin alkoi.
eri paketissa..
SDp+voisi+ihan+hyvin+menestyä+14,5+%+paremmin,+joka+nyt+kannatus,+jos+lakko+Ay+liikettä+vähän+alettaisiin+karttamaan.
Harakka herättelee ikääntyvää SDP:tä.
DP:n puheenjohtajuutta tavoittelemaan lähtenyt kansanedustaja Timo Harakka pelastaa politiikan tammikuun tyhjäkäynniltä.
SDP:ssä on viime aikoina kuohunut sen verran, että höyryä on tavalla tai toisella päästävä laskemaan kuupan alta.
Puheenjohtajavaali oli saatava, muuten epäsovinnaiseen aikaan helmikuun alussa Lahdessa järjestettävä puoluekokous olisi uhannut jäädä flopiksi.
Ehdokkaana 53-vuotias Jouko Turkan Teatterikorkeakoulun kasvatti on tavanomaista selvästi mielenkiintoisempi tapaus.
Harakka nostaa pöydälle SDP:n kipeimmän ongelman, äänestäjäkunnan ikääntymisen.
Hän muistutti kampanja-avauksessaan, että alle 50-vuotiaista vain 7,5 prosenttia kannattaa SDP:tä. Sillä menolla entinen mahtipuolue hiipuu pikkuhiljaa sarjaa tai paria alemmas.
Harakka aikoo tarjota myös ratkaisuja ongelmiin keskittymällä globaaleihin ja työelämän tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin.
Niistä puhuminen ei ole nykyiseltä puheenjohtajalta Antti Rinteeltä sujunut lainkaan. Konkreettisia keskustelunavauksia ja ehdotuksia Harakka lupaa lähiviikkoina.
Timo on fiksu mies. Mutta kyseessä on vähän sama asia kun Gorbatschov alkoi korjaamaan rappeutunut Neuvostoliittoa. Purkutuomio on edessä. Siksi tullaan perustamaan Suomen Demokraatit. Vasemmisto tulee yhtymään suurvasemmistoksi luultavasti Li Anderssonin johdolla. Tälle porukalle myös Punamulta sopisi eli kepulaisiakin siirtyy sinne.
Ketä ne poliitikot on joille punamulta ei sovi?
Punamulta ei sovi edistykselliselle SDP:n Oikeistolle ja Kokoomukselle. Kokoomuksesta on myös tulossa ihan kivasti porukkaa Suomen Demokraatteihin. Punamulta edustaa taantumuksellisuutta höystettynä Ryssänkiimalla.
Mutta sano, ketä ne "edistykselliset" henkilöt ovat? Onko ketään nyt eduskunnassa olevaa joka lähtee mukaan uuteen Suomen Demokraatti puolueeseen.
Vai meinaatko että homma onnistuu sammutetuin lyhdyin ja valehtelemalla?
Mukaan on tulossa huomattavia nimiä. Siksi tässä vaiheessa pidetään matalaa profiilia. Asiasta aletaan tiedottamaan täydellä teholla heti vuodenvaihteen jälkeen.
:))))) NATOkiimainen isoreva Jaakonsaari ja jotakin "libilaareja" puppeleita?
Oikeistososdemi aikoo perustaa uuden puolueen.
Eikö sen nimeksi sopisi paremmin Kansallinen liittoneuvosto, elikkä KLN ?
Liisa on kyllä tulossa mukaan. Lehtisen Lassea aiomme kysyä myös. Jungner. Myös Jutta Urpilainen on ilmoittanut olevansa kuulolla.
Se on perin selvää, että niitä ei äänestä kukaan jos ne ilmoittaa etukäteen, että:
-Punamulta ei käy?
Liisasta nuoriso osaston johtaja.
Miten se uhoamasi oikeistodemareiden vallankaappaus helmikuun puoluekokouksessa noin pääsi kuivahtamaan? Ette saaneet edes muodollista vastaehdokasta Rinteelle ja Harakalle. Väärä arviosi vie uskottavuuden myös nyt uhoamaltasi uuden puolueen perustamiselta.
Sinne aikoi iskeä, ja ottaa haltuunsa puolueen uudella kokoonpanolla. Miten on OikeistoSosDem, joko teillä helmikuun kokoukseen iskuryhmä valmiina ?
Joskus on parempi rakentaa uusi kuin korjata jo ränsistymään päässyttä vanhaa.
Mistä AY änkyröille löytyy puolue jos Harakka alkaa uudistamaan puoluetta järkevään suuntaan?
Eikö he jo pääosin eläkeiässä, jotka hokee, että saavutettuihin etuihin ei saa koskea.
Sdp on ja pysyy Sak:n jatkeena tulevaisuudessakin, siksi Antti Rinne tulee valituksi edelleen puolueen johtoon. Sdp ja vasemmistoliitto tuskin yhdistyvät lähivuosina, mutta joskus kun vasemmistoliiton kannatus menee alle 5 prosentin saattaa yhdistyminen tulla mahdolliseksi. Tulevaisuudessa tulee myös uusi kansallismielinen puolue, korvaa nykyiset Perussuomalaiset, joista osa menee Keskustaan osa Sdp:hen ja pieni määrä myös Kokoomukseen, mutta suurin osa uuteen kansallismieliseen puolueeseen, josta esimakua on Jussi Halla- Ahon palaaminen kotimaan politiikkaan.
Timo+Harakka+on+fiksu+kaveri+ja+olisi+ehdottomasti+parempi+keulakuva+demareilla+kuin+Antti+Rinne,+joka+on+jotenkin+koko+ajan+ollut+yksin+ulapalla,+kun+Eero+Heinäluoma+ja+Antti+Lindtman+ovat+ohjanneet+puoluetta+eduskunnassa+varsin+selvästi.+Tätä+todistaa+Lindtmanin+puhujalistatkin.
Kisasti+voi+tulla+tasainen.+Toisaalta+jompikumpi+näistä+voi+voittaa+selvästikin.+Tämä+riippuu+nyt+siitä,+miten+eri+taktikkojen+silmät+näkevät+tulevaisuuden.+Heinäluoman+ehdokas+tulevaisuudessa+on+Antti+Lindtman.+Feldt-Ranta+ja+Pia+Viitanen+kuuluvat+ainakin+tähän+porukkaan.+Se+on+demarien+vahvin+osa.+Paljossa+juuri+Heinäluoman+ansiosta.+Jos+heinisläiset+asettuvat+Harakan+taakse,+se+on+merkittävä+tukijoukko.+Heinisläiset+eivät+erityisemmin+diggaa+Rinnettä,+mutta+näkevät+toisaalta+Harakassa+suuren+vaaran,+koska+Harakka+ei+ole+muiden+ohjailtavissa+ja+voi+nuoren+poliittisen+ikänsä+vuoksi+muodostaa+pitempiaikaisen+tulpan+Antti+Lindtmanille.+Sitten+demareissä+on+urpislaisia,+jotka+pitävät+Rinteestä+vielä+vähemmän+kuin+heinisläiset.+Hankalia+tapauksia+ovat+esim.+vasemman+laidan+sanna+marinit,+jotka+pitävät+luultvasti+Harakkaa+oikeiston+myyränä+ja+haluavta+pitäytyä+vanhassa+ja+varmassa+Rinteessä.
Oman+edun+ajamisen+ohella+kyse+on+siis+myös+linjasta.+Harakka+on+tässä+kohdin+erittäin+arvaamaton.+Hän+voi+olla+tosiaan+puolueensa+glasnost+ja+perestroikka+samassa+persoonassa+ja+aikaansaada+sellaisen+myllerryksen+demareissa,+että+erityisesti+muissa+puolueissa+aplodeerataan.+Rinne+ja+Lindtman+olisivat+vanhan+toveri-perinteen+kannattajia.
Timo+Harakka+ei+ole+suurten+ikäluokkien+ihailija,+vaikka+kuuluu+ikänsä+puolesta+nipin+napin+itsekin+tähän+joukkoon.+Puhuminen+tulevien+ikäluokkien+SDP:stä+on+ihan+linjassa+Harakan+aiempien+aivoitusten+kanssa.+Mutta+Harakan+kannattaisi+ehkä+kuitenkin+tarttua+taskulaskimeen+tai+tehdä+peräti+excel-taulukko+siitä,+miten+suuri+tämän+suurten+ikäluokkien+porukka+on+ja+miten+kauan+he+ovat+olemassa.+Siinä+menee+kuitenkin+vähintään+sellaiset+20-30+vuotta+ennen+kuin+sotien+jälkeiset+suuret+ikäluokat+on+pantu+suurimmaksi+osaksi+hautuumaan+multiin.+Ja+tämä+porukka+on+eläkeiässäkin+aktiivista.+Se+osaa+vaatia+ja+on+tottunut+äänestämään.+Kimmo+Kiljunen+on+tässä+kohdin+parempi+tilastojen+tuntija+kuin+Harakka.
Jos+haluaa+nyt+kasvattaa+sitä+7,5+%n+porukan+kokoa+uudella+politiikalla+voi+karkottaa+toiset+7,5+%+vanhusäänestäjistä+muualle.+Kun+nuorempien+ikäluokkien+koko+on+paljon+pienempi+kuin+äänestysaktiivisten+suurten+ikäluokkien,+siinä+pelissä+saldo+voi+olla+hyvin+negatiivinen.+Tämä+ainakin+minua+Harakassa+arveluttaa,+vaikka+muuten+kannatan+häntä+lämpimästi+puolueen+johtoon+ennen+Antti+Rinnettä.+Antti+Rinne+nimittäin+voi+syödä+kannatusta+sekä+nuorilta+että+vanhemmilta+ja+se+saldo+vasta+negatiivinen+onkin.
Ihan mukavasti kirjoitat Mielipidepankki. Kysyisinkin mikä näkemyksesi Ay liikkeen pernoonasta tuevaan SDP puolueeseen, jos Harakka tulee pääksi ? Onko edelleen sittenkin, sellainen "rahuri" jolta raha lohkeaa ilman kirjanpitoa edelleen, ja veroton vielä. Vain onko, että periaate, kaikki verolle. Tuo kysymys olisi mukava heittää Harakalle. Varmaan tulisi jokin diplomaattinen vastaus, jos ei suoraa ala kertomaan.
Aina joskus tämä ALV avaa silmiä, itsellä juuri eilen, kun ostin yli 100 euron ostoksen, ja kuitissa oli 25 € ALV veroa. Tuntuu noin esitettynä suurelta. Ja kun se vero kaikkien ostoksista.
Timo Harakka voi sanoa Urpilaisen tavoin, että SDP on osa keskustaa.
Ristiriita Urpilaisen aikaan kuitenkin oli, kun Urpilainen huudatti toveria kuitenkin, sen kokisi vanhaksi taistelulauluksi vasemman laidan kulkijoilla. Itse hämmästelin, kun ne toveri huudot sitten kuitenkin tuli, mutta kai kentän takia kuitenkin. SDP vanhenee me kaikki vanhenemme, pitäisi tosiaan alkaa puolueissakin se ottamaan huomioon, ettei saavutettuja etuja olisi niin enään, ja alkaa antaa tilaa nuoremmille Nuorempien kasvatustahan se, aina joku pulpahtaa sieltä esille. Vaikka nyt Paavo Väyrynen esimerkkinä, häntä kasvattettiin nuorena. Ja kasvatus isä oli kyllä maailman huippua, ei nyt malta lopettaa, nyt uusipuoluekkin piti vielä perustaa.
Mutta taas samaan hengen vetoon USA ministereitä tulossa, ei hekään mitään rippikoulupoikia ole, eräskin 78 vuotta ja monia 65-70 vuotta.
>>Timo Harakka ei ole suurten ikäluokkien ihailija, vaikka kuuluu ikänsä puolesta nipin napin itsekin tähän joukkoon.<<
Jospa käyttäisit suurista ikäluokista edes suunnilleen virallista määritettä eli vuosina 1945-1950 syntyneitä. Joskus suuriin ikäluokkiin sisällytetään myös vuosina 1951-1952 syntyneet, mutta ei missään tapauksessa kuitenkaan myöhempiä.
Timo Harakka on syntynyt vuonna 1962. Jos hänellä on mielestäsi jotain yhteistä 1940-luvun lopulla syntyneiden kanssa, ilmaise se jotenkin muuten kuin käyttämällä vakiintunutta termiä väärin.