olette ostaneet lahjoja läheisille ja aiotteko kokkailla kinkkua ja kaikkea? Paljonko laitatte jouluun rahaa? Itse en joulua vietä koska yksin ei ole järkeä joulua vietä.
Joulu tulee
sinkkujoulu
13120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä me ainakin koko perheelle joulu laitetaan vaimoni kanssa. Ei mitään kallista ja tarjouksista on ostettu pakastimeen ruokaa joulun tarpeisiin, kellarissa on tarjouksista ostettuja juureksia. Ruokaa ei mene erityisesti paljoa rahaa, koska syödäänhän sitä muutenkin. Perinteiset jouluruuat on halpoja tehdä itse, minä teen imellytetyn perunalaatikon ja lapset tekevät porkkanalaatikot, se on osa sitä joulua sekin, kun tehdään yhdessä. Lapset tekevät piparkakkutalon vaimoni kanssa yhdessä. Vaimoni haluaa pienen kinkun joulupöytään, siihen saimme lahjakortin eräältä lehdeltä, joten kinkkuun ei mene rahaa. Kalkkuna on meillävalmiina pakastimessa joulupöytään, sen ostimme nyt tarjouksesta.
Aattona haetaan lasten kanssa joulukuusi läheisestä metsästä maanomistajan luvalla, olen katsonut sopivia kuusia valmiiksi hyvissä ajoin syksyllä. Vaimoni leipoo muutaman kakun, jotka viedään ennen joulurauhan julistusta tuttaville pieneksi joulun muistamiseksi.
Kirjoja ja muutama elokuva on lainattu kirjastosta koko perheelle, sekä muutamia aikakausilehtiä olemme säästäneet jouluun lukemiseksi, lapsille on muutamia sarjakuvalehtiä "jemmassa".
Meillä on varastoissa aiemmilta vuosilta muutamia seurapelejä; Afrikan tähti, Blokus ja Monopoli, sekä shakkipeli, niitä pelataan koko perheen kanssa ja jos nyt sattuu vieraita tulemaan jouluna, niin pelataan heidän kanssaan.
Mitään erityisiä lahjahömpötyksiä meillä ei ole. Lapsille on jotain pientä varattuna, koetimme toteuttaa maltillisesti lahjatoiveita. Lapset tietävät rahatilanteemme ja esittivätkin hyvin realistiset lahjatoiveet. Pyrimme siihen, että lasten lahjat ovat toivotut ja odotetut. Niitä on lahjoja ostettu erilaisilla lahjakorteilla ja hankittu erilaisista kampanjoita mm. Muumipyyhkeet saatiin yhdestä kampanjasta.
Ulkoillaan sään mukaan, hiihdetään taikka luistellaan, jos ei ole lunta, tehdään kävelylenkkejä.
Rahaa me pyritään käyttämään mahdollisimman vähän jouluun, kuten muutenkin, silti mielestämme saamme lopputuloksen ihan hyväksi. Tärkeintä meille on joulussa, että saamme olla yhdessä koko perheen kanssa!
Ihanaa joulua teille! Kaikista tärkeintä, että saatte olla yhdessä.
Ostin 200 eurolla lahjoja. Ruokaan menee ehkä 200 e mutta en maksa yksin vaan mieheni kanssa. Kinkut, laatikot, oluet ja viinit pitää olla. Jos jää rahaa niin graavikalaa ja mätiä myös.
En vietä joulua, töissä olen joulunseudun, kotona käväisen välillä lepäämässä, näin on oikein hyvä!.
Sain tänään isältäni 1000 euroa. Joka vuosi se lähettää saman summan. Ostan kai vaatteita ja oluttakin ostan ja kalastusvälineitä ostan myös.
Jos saat joka joulu tonnin, niin et ole köyhä!
Emme vietä joulua emmekä pysty ostamaan lahjoja vaikka haluaisimmekin. Minimieläkeläisiä joilla rahat eivät riitäedes lääkkeisiin. Toivotan kuitenkin kaikille hyvää joulua.
joulu = normi vkl alkoholiin noin 20e ja safkaan 10e
Mulla menee sama mitä tavallisena arkenakin kun en mitenkään erityisesti joulua vietä. Pari kymppiä safkoihin (myös kissan ruoat kuuluvat siihen). Ehkä suklaata ja ruokajuomaksi kokista, et ois ees vähän jotain spesiaalia, mut ei yksinasuvalla työttömällä ole varaa mihinkää luxus-herkkuihin. Aion lainata kirjastosta ison kasan kirjoja pyhiksi ja lukea rauhassa, katsella televisiosta ehkä jotain leffoja ja poltella kynttilöitä. Jos jaksan herätä aikaisin joulupäivän aamuna, voisin kävellä Kallion tai Paavalin kirkkoon ihan muuten vaan.
Minun joulukustannukset on siinä 200 - 300 euroa sisältäen syötävän, juotavan, lahjat, joulukukat ja muun rekvisiitan. En ole ihan rutiköyhä.
Kovasti sitä joulua ja jouluvieraita odotan ja kaikille Hyvää Joulua toivotan!
Ruokiin meitillä menee noin 1200 eur kun ostamme kaikki valmiina ja lahjoihin noin 3000eur olemme varakasperhe ni köyhät tällä palstalla ni haistakaa perse
Ei tässä viitsi pröystailemään alkaa joten teen ihan tavallista ruokaa jouluna, Makaroonilaatikkoa ainakin. Saatan ostaa pari pakettia suklaata ja herkutella sitten niillä.
Vaimoni on lähettänyt joulukortit ja kutonut lahjukset.
korttien määrä on vähentynyt moska ulkkariystävämme ovat vaihtaneet hiippakuntaa kuten myös osa sukulaisistakin.
Vuosikausiin emme ole varustaneet jouluksi mitään syömistä tai juomista.
Aikanaan, ollessamme joulu kotona kahdestaan, vaimo kävi hakemassa muutaman kuusenoksan torin reunalta mutta siihenkin on aikaa yli 10 vuotta.
Joulujuomaksi varaan 2 x 1,5l alkoholitonta kevytsiideriä.