Paavo tulee vielä kiittämään moneen kertaan, kun Antti "savusti" parhaat kyvyt puolueestaan ulos.
Nythän niistä osa on jo asiantuntija jäsenenä ja eiköhän loputkin jo Kansalaispuolueen listoilla ole.
Nyt vaan on huomattavasti hankalampaa löytää uusia ehdokkaita, kun kaikki varteenotettavat menee Paavon leiriin. Ei jää jäljelle, kuin ainoastaan Tuomot ja Kallet.
Pesonen tarjoili Väyryselle hopealautasella.
9
154
Vastaukset
- väykkä.kiittää
Oli taitava veto kyllä tämä!
- hupaisaa
Väyrynen kelpuuttaakin vain parhaat!
"Kansalaispuolue perustuu suoraan demokratiaan. Kun puolueen toiminta on päässyt täyteen vauhtiin, sen varsinaisia jäseniä ovat eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat saaneet valtakirjan suoraan kansalta ja jotka vastaavat toiminnastaan suoraan äänestäjilleen. Heidän lisäkseen jäsenenä voivat toimia entiset parlamentaarikot ja puoluehallituksen hyväksymät asiantuntijajäsenet."
http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228079-kansalaispuolue-on-erilainen
IPUn tekijäihmiset ovat nyt asiantuntijajäseniä ja heillä on siis kaikki mahdollisuudet jopa eduskuntaan nousemiseksi. Johtajanaan niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin laajasti kokemusta kartuttanut, aidot johtajan kyvyt omaava ja karismaattinen henkilö, jonka vilpitön tavoite on itsenäinen, hyvinvoiva kansakunta.
Timo Isosaaren taannoinen kirjoitus avasi hyvin mistä on kysymys:
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227294-kukahan-namakin-sotkut-selvittaa- jo.riittää.sekoilu
Vai "asiantuntijajäseniä"....
Maukan manipuloima Isäntämaasopimuksen tietokonekäännös kertoo millaisista veijareista on kysymys : valehtelemalla pyritään maksimoimaan älämölö!
Mihinkään muuhun ei pystytä...vai vielä kansanedustajaksi...haloo!! - tätimme
jo.riittää.sekoilu kirjoitti:
Vai "asiantuntijajäseniä"....
Maukan manipuloima Isäntämaasopimuksen tietokonekäännös kertoo millaisista veijareista on kysymys : valehtelemalla pyritään maksimoimaan älämölö!
Mihinkään muuhun ei pystytä...vai vielä kansanedustajaksi...haloo!!Kerropa sekoilija että mikä siinä käännöksessä on väärin?
Jo alkuperäisestä englanninkielisestä versiosta käy selville että isäntämaasopimus on kaikkea muuta kuin isänmaallinen! Se on silkka antautumiskirjelmä, jolla maamme alue ja sen resurssit annetaan vapaasti Natojoukkojen Euroopan johtajan alaisuuteen hänen niin määrätessään. Natojoukkojen tarpeet menevät tällaisessa tilanteessa myös kansalaisten tarpeiden edelle ruokahuoltoa ja sairaanhoitoa myöten. - IPU_on_putinistipuolue
tätimme kirjoitti:
Kerropa sekoilija että mikä siinä käännöksessä on väärin?
Jo alkuperäisestä englanninkielisestä versiosta käy selville että isäntämaasopimus on kaikkea muuta kuin isänmaallinen! Se on silkka antautumiskirjelmä, jolla maamme alue ja sen resurssit annetaan vapaasti Natojoukkojen Euroopan johtajan alaisuuteen hänen niin määrätessään. Natojoukkojen tarpeet menevät tällaisessa tilanteessa myös kansalaisten tarpeiden edelle ruokahuoltoa ja sairaanhoitoa myöten.Taidat olla täysin kielitaidoton ja olet lukenut vain IPUn tietokonekäännöstä, joka ei vastaa alkuperäistä.
Alkuperäisessä englanninkielisessä sopimuksessa Suomi päättää itse, ryhtyykö se toimintaan, jossa isäntämaatukea annetaan.
Suomi ei myöskään sitoudu ottamaan Suomeen vieraita joukkoja tai sallimaan kauttakulkua.
Suomi on jo antanut isäntämaatukea esimerkiksi Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä sotaharjoituksissa. Isäntämaatukea voidaan antaa myös esimerkiksi ympäristökatastrofin yhteydessä. - antiputinisti
IPU_on_putinistipuolue kirjoitti:
Taidat olla täysin kielitaidoton ja olet lukenut vain IPUn tietokonekäännöstä, joka ei vastaa alkuperäistä.
Alkuperäisessä englanninkielisessä sopimuksessa Suomi päättää itse, ryhtyykö se toimintaan, jossa isäntämaatukea annetaan.
Suomi ei myöskään sitoudu ottamaan Suomeen vieraita joukkoja tai sallimaan kauttakulkua.
Suomi on jo antanut isäntämaatukea esimerkiksi Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä sotaharjoituksissa. Isäntämaatukea voidaan antaa myös esimerkiksi ympäristökatastrofin yhteydessä."Suomi on jo antanut isäntämaatukea esimerkiksi Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä sotaharjoituksissa."
Näistä harjoituksista ei päätetty eduskunnassa, harjoitus vain tuotiin Suomeen ilman että kansanedustajat tekivät siitä mitään päätöksiä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001116937.html
Natojoukot tai esimerkiksi em linkin jutussa mainittu Oregonin kansalliskaarti ovat meille vieraita joukkoja, jotka meidän tulisi torjua kuten venäläisetkin. - ipu.putin
Koska kansanedustajat muka sotaharjoituksista päättävät - haloo!
Suomalaiset osallistuvat muiden sotaharjoituksiin ja tietysti tännekin kannattaa yhteistyökumppaneita kutsua. Sen vuoksi on tuo Isäntämaasopimus, josta IPU on tehnyt älämölökäännös "antautumisasiakirjan". - rautalangasta
ipu.putin kirjoitti:
Koska kansanedustajat muka sotaharjoituksista päättävät - haloo!
Suomalaiset osallistuvat muiden sotaharjoituksiin ja tietysti tännekin kannattaa yhteistyökumppaneita kutsua. Sen vuoksi on tuo Isäntämaasopimus, josta IPU on tehnyt älämölökäännös "antautumisasiakirjan".Isäntämaasopimuksen tekemisestä ei eduskunta ole päättänyt, vaan sen teki puolustusvoimien edustaja ilman kansalaisten antamaa valtakirjaa!
- Alhainen_ÄO_IPUn_ongelma
rautalangasta kirjoitti:
Isäntämaasopimuksen tekemisestä ei eduskunta ole päättänyt, vaan sen teki puolustusvoimien edustaja ilman kansalaisten antamaa valtakirjaa!
Puolustusvoimien komentaja sopimuksen allekirjoitti, mikä kuuluu juuri hänelle.
Puolustusvoimien henkilökunnalla on ollut sadan vuoden ajan tarkoin määritellyt tehtävät, mutta yhdelläkään ei ole ollut kansan antamaa valtakirjaa.
Nyt sinun pitäsi oivaltaa jotain, mutta tuskin näin käy kun olet niin typerä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss845890Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243517- 1572037
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2271959Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741731Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2821485Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571021- 671001
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21990Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109927