Hyvä ajatus. Suomessa pitäisi kartoittaa tyhjillään olevat asuinrakennukset ja sijoittaa niihin turvapaikan tarvitsijat. Suomalaisten omistuksessa on perittyjä tai muuten pääosan vuodesta tyhjänä olevia kiinteistöjä joita voisi nimellisellä vuokralla antaa sijoittamiskäyttöön. Näin saataisiin maaseuduille uutta väkeä asumaan ja estämään autioitumista. Myös tilojen hyötykäyttö olisi ekologisestikin kannattavampaa kuin tyhjänä pito. Helposti saattaisi löytyä jopa tuhansia kohteita kun alettaisiin seulomaan.
Sipilä ottaisi sotavammaiset Suomeen Alepposta
SuomiPelastaa
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyläyhdistykset herätkää. Tämä voisi pelastaa monet kyläkoulut lakkauttamiselta.Esim Janakkala on sulkemassa toimivia kyläkouluja .
Ensin kepu vie suomalaislapsilta mahdollisuuden käydä lähi- eli kyläkoulua. Sitten kepu kansoittaa tyhjennetyt koulut ulkomaalaisilla. Sopii hyvin keskustan nykyiseen ajatusmalliin ja aatteeseen. Mutta mitä ajattelevat kouluista häädetyt lapset ja heidän vanhemmat?
Lesta-Sipilän sotevatuloinnin "palvelumallien" ensituulia:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612152200041157_uu.shtml
-Poliisille ilmoitettiin kuolleesta henkilöstä torstaina kello 11.39.
-Vuosaaren terveysasemalla on ollut käytössä joulukuun alusta saakka uusi palvelumalli.
Viellä mahtuu Syyriasta islamistimatuja suomalaisten ohi sairaalajonoihin kiireellisinä tapauksina etuilemaan...
Ainakin Lesta-Sipin mielestä.