LUKEKAA TUOMAS ENBUSKEN RIEKKUMISTA, VIHANI NOUSEE

JÄRKIMENNYT

"Pääministeri Sipilä on kasvanut kepu-Suomessa, jossa kaikki ovat oman itsensä serkkuja. Se on täynnä pieniä kuntia, joissa keskusta on diktaattoripuolue. Juha Sipilän kotikunnassa kepua äänesti 45 prosenttia. Saman seudun useassa kunnassa kepun kannatus pyöri siellä 70 prosentin hujakoilla. Lehtien päätoimittajat, paikkakunnan ainoat yrittäjät ja poliittiset päättäjät saunovat yhdessä. Kenenkään ei tarvitse lahjoa tai painostaa, sillä asiat sovitaan yhdessä. Kun sama ei yhtäkkiä toiminutkaan Helsingin Yleisradiossa, Sipilä sai raivarin.
Jos keskustalla olisi Helsingissä samanlainen diktatuuriasema kuin Pohjanmaalla ja Lapissa, Senaatintorin kirkko olisi purettu, ja paikalla olisi aaltopellistä rakennettu ABC. Kepukunnissa kaavoittajien saunakavereiden firmojen peltihallit ovat parhailla paikoilla ja järvien rannoilla. Siksi Pohjanmaan ja Lapin kunnat ovat niin rumia ja köyhiä, ja siksi niihin on pumpattava käsittämättömiä summia eteläsuomalaisten rahaa joka päivä."

23

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai purkavat kepulaiset kirkkojakin. Kaikkea sitä.

      • Soonsitä

        mieltä että ruumiskistun näköönen kirkko lapualla pitää hajoottaa, helsinkin herrojeen saannoksia,,,,,,,,,,,,,,,,,,


      • ManCoolioZ

        Kun ei keskity epäoleellisuuksiin, on tuo tarrina muuten aika osuva.


      • Hfdghfdgh
        ManCoolioZ kirjoitti:

        Kun ei keskity epäoleellisuuksiin, on tuo tarrina muuten aika osuva.

        Onko valehtelukin epäolennaista ?


      • Hfdghfdgh kirjoitti:

        Onko valehtelukin epäolennaista ?

        Kepulaiset eivät ymmärrä kirjallisia tyylilajeja kuten satiiri.


      • gsdfgdfgsdfg
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kepulaiset eivät ymmärrä kirjallisia tyylilajeja kuten satiiri.

        Uutisissa satiiria, älä nyt viitsi,,,,,,,,,,,


    • fghfdghfghfd

      Kumma rinki, Ruben, Laitinen, Tuomas ja se entinen Nokian johtajakin, jonka nimeä en nyt muista, pyörii YLEn kanavilla, höystettynä Kuparisilla ja mustan homon Mannerheimin häpäisijöillä, oli jo aikakin saada joku roti taloon..

      • Tarkoitat

        Kalle Isokalliota, tunnettua maaseudun vihaajaa..


    • Tuomas on joskus sanonut olevansa Oikeistodemari kuten Stillerkin. Hyvä Tuomas ja Ruben! Antaa tollukoiden kiehua sapessaan!

      • S24uomlaineN

        On siis kusipäinen narsisti? Kun ei vaan joudu Stillerin seuraksi Latamoon.


      • Pojathei
        S24uomlaineN kirjoitti:

        On siis kusipäinen narsisti? Kun ei vaan joudu Stillerin seuraksi Latamoon.

        rauha nyt..


      • kahdellaoriillaratsastaa

        Kumpi on enemmän oikealla: oikeistodemari vai kepulainen?

        Ihan tiedoksi, ns. oikeistodemari on KOKOOMUSLAINEN.


    • hyväps

      Enpä viitsi lukea tuollaisten kirjoituksia. Kiehukoot liemissään.

      • Juurinäinseon

        Tuomas provosoi..


      • pakana69

        Lestakepardi on paha otus ja nyt se on suomea johtamassa Tuomas puhui täyttä asijaa ja osasi sanoa sen vielä niin selvästi että meni perille . Lukenu ja viisas mies ja vielä ilmeisesti lähtöisin lestan vaivaamalta pohjois pohjanmaalta


      • Tiedänkokemuksesta
        pakana69 kirjoitti:

        Lestakepardi on paha otus ja nyt se on suomea johtamassa Tuomas puhui täyttä asijaa ja osasi sanoa sen vielä niin selvästi että meni perille . Lukenu ja viisas mies ja vielä ilmeisesti lähtöisin lestan vaivaamalta pohjois pohjanmaalta

        Tuomas vinkuu kuin sika pallia leikatessa, tyypillistä suomen sakkareijässä kasvaneellta punikilta..


      • fdghfdghfdghd
        Tiedänkokemuksesta kirjoitti:

        Tuomas vinkuu kuin sika pallia leikatessa, tyypillistä suomen sakkareijässä kasvaneellta punikilta..

        Jos nyt kuitenkin pysyttäisiin asiassa.


    • oulunlestat

      enbuske on tyyppi esimerkki kepuvainioilla lapsuutensa viettäneestä, harvalukuisesta ajattelemaan kykenevästä, väestönosasta.

      • TyypillinenHesan

        kasvatti, pidetty pimeässä ja syötetty komukka sontaa, tulos sen mukainen.


    • Anonyymi

      Milloin Suomi on lakanut olemasta kepu-Suomi. Maailmalla investoidaan 5G-verkkoon ja kvanttitietokoneisiin, täällä kehitysmaassa Talvivaaroihin, pohojalaisten isäntien jontikoihin ja Kemin selluköpien tehtaisiin. Nokiakin oli pelkkä onnenkantamoinen jonka hyödyt valuivat etenkin maanviljelijöiden eläkkeisiin.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvin ja osuvasti kirjoitettu Tuomakselta, kerrankin!!!

    • Anonyymi

      No ei noista Enbusken kirjoituksista niin tarvitse välittää. Enbusken koko ura perustuu ihmisten pilkkaamiseen, pilkan kohde saattaa toki vaihdella.

    • Enbusken väitteen kepulaisten innosta purkaa kirkkoja voisi allekirjoittaakin, mutta miksi he kuitenkaan rakennuttaisivat ABC-aseman Helsingin Senaatintorille, Eikö se rakennettaisi kepun toimesta Helsingissäkin järven rannalle tai ainakin meren rantaan, kuten hän kertoo puolueen muualla maassa tekevän?

      Se myös ihmetyttää, miten kepukunnissa riittää oikein monia päätoimittajia saunotettaviksi. Ja toisaalta, ilmestyykö Helsingissä vain yksi sanomalehti?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1945
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1423
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe