Hänessä (Sanassa) oli elämä. Joh 1:4.
Kuten teräväjärkiset sanan selittäjät ovat huomauttaneet, on sanaa »elämä» tässä ymmärrettävä kaikkein laajimmassa merkityksessä, tarkoittaen kaikkea sitä elämää, joka luovasta sanasta lähtee. Ja me tiedämme, että kaikki mitä maan päällä elämäksi nimitetään, on Jumalan sanan kautta luotu, sanasta alkunsa saanut. Mutta ajatellessamme evankelistan hengellistä tarkoitusta kirjoituksillaan ja hänen puhetapaansa muissa paikoin, esim. (1 Joh. 5: 11, 12) »Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla Poika on, hänellä on elämä. jolla Jumalan Poikaa ei ole, hänellä ei ole elämää.» Tässä hän epäilemättä etupäässä ajattelee ihmisten hengellistä ja iankaikkista elämää, ihmiskunnan pelastusta, joka oli Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisen tarkoitus.
Johannesta on verrattu kotkaan. Hänen katseensa on syvä ja terävä. Yksinkertaisiin, vaatimattomiin sanoihin kätkee hän korkeita ja syviä ajatuksia. Tässä hän epäilemättä tähtää siihen, kuinka koko ihmissuku Jumalan ensimmäisen tuomion mukaan, »jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuolla», syntiinlankeemuksessa kadotti kaiken sen elämän, joka oli Jumalasta. Tämä elämä on nyt ainoastaan Pojassa, jolla on elämä itsessään ja tekee siis eläväksi, kenen hän tahtoo.
Johannes on tässä viitannut siihen, että kaikki, mitä ihminen yrittää ja tekee pelastuksekseen, on ja pysyy kuolleena työnä, samoin kuin ei kuollut, haiseva ruumis voi suurimmilla ponnistuksillakaan saada itseensä elämää. Niin kuin ei koko luomakunnassa ole ainoatakaan ruohonkortta eikä matoa, joka ei olisi saanut elämäänsä luovan sanan kautta, niin ei ainoallakaan ihmisellä koko ihmiskunnassa ole kykyä omin voimin elää Jumalalle ja hankkia itse itselleen iankaikkista elämää.
Kaikki tekomme jättävät meidät kuolemaan, kunnes me epäillen omaa mahdollisuuttamme kuulemme vain Jumalan Pojan ääntä ja siten tulemme eläviksi. Niin kuin Herra itse todistaa: »Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.» Toisen kerran Kristus ankarin sanoin puhui tästä hengellisestä kuolemasta, hän suorastaan vertaa hengellisesti kuolleita ihmisiä haudattaviin ruumiisiin. Hän sanoi miehelle, joka tahtoi mennä isäänsä hautaamaan: »Seuraa sinä minua ja anna kuolleiden haudata kuolleensa.»
Täten on Herra selvästi sanonut, että elämä on ainoastaan Jumalan Pojassa ja että sillä, jolla Poika on, on elämä. Mutta Jumalan Pojan omistaminen ei ole ainoastaan rukoilemista ja pyrkimystä häntä palvelemaan, vaan se edellyttää, että olemme Jumalasta syntyneitä ja olemme tulleet uusiksi, eläviksi ihmisiksi, jotka Paavalin kanssa voimme tunnustaa: »Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Toisessa paikassa hän sanoo: »Jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todellakin tulisi laista.»
Mutta hän on laveasti ja voimakkaasti todistanut kirjeissään, ettei meille ole annettu mitään lakia, joka voisi meidät vanhurskauttaa ja eläväksi tehdä. Tärkeä onkin opetus, että kaikki mitä me teemme Jumalan pyhän lain mukaan, ja kaikki lain vaikutus ihmiseen ei anna elämää. Sillä laki vaatii sitä, mitä ihmisessä on, eikä hänessä ole elämää. Hän vain, joka alussa loi elämän, voi antaa elämän, kun hän tulee sielun elämäksi ja rauhaksi.
Tekstimme siis tarkoittaa, että hänessä vain on elämä. Näin on Lutherkin tämän tekstin ymmärtänyt, koska hän sanoo: »Tämä ainoa lause kumoaa kaiken ihmisvoiman ja ihmistyön. Kuinka siis nyt voit ihmisen vapaata tahtoa ja omaa ansiota korottaa? Tee kaikki, minkä voit, tee pyhäin ja enkeleinkin tekoja, niin se on kaikki sittenkin kuollutta, sillä tässä on selvästi ja erehtymättömästi kirjoitettu, että mikä ei ole sanasta, se on pelkkää kuolemaa.»
Oi, jospa kaikki työtätekevät ja raskautetut sielut ajattelisivat ja uskoisivat, että he kaikkine omine töineen sielunsa kääntymiseksi ja pyhitykseksi jäävät sittenkin Hengellisesti kuolleiksi ja kadotetuiksi siihen asti, kunnes he lakkaavat asettamasta toivoaan omiin töihinsä ja kunnes tulevat Pojan luo, jolla yksin on elämä ja antaa elämän. Kaikki oma työ on siis turhaa työtä. Hengellinen ja iankaikkinen elämä annetaan ainoastaan kaikkivaltiaan luovan sanan kautta niin kuin silloinkin, kun hän ajan alussa sanoi: »Tulkoon elämä» ja elämä tuli. Samoin kuin ei mikään ihmistaito, jäljiteltäköön ulkonaisesti miten hyvin tahansa luotua olentoa, sittenkään voi saada siihen elämää. Sen yksin Jumala voi tehdä, niin on myös kaikki oma yritys hengellisen elämän saavuttamiseksi turhaa.
Ainoastaan hänessä, jonka nimi on Sana ja joka alussa antoi kaiken elämän, vain hänessä on aina vieläkin hengellinen ja iankaikkinen elämä. Sen tahtoo Johannes meille sanoa sanassa: »Hänessä oli elämä.»
Kuten teräväjärkiset sanan selittäjät ovat huomauttaneet, on sanaa »elämä» tässä ymmärrettävä kaikkein laajimmassa merkityksessä, tarkoittaen kaikkea sitä elämää, joka luovasta sanasta lähtee. Ja me tiedämme, että kaikki mitä maan päällä elämäksi nimitetään, on Jumalan sanan kautta luotu, sanasta alkunsa saanut. Mutta ajatellessamme evankelistan hengellistä tarkoitusta kirjoituksillaan ja hänen puhetapaansa muissa paikoin, esim. (1 Joh. 5: 11, 12) »Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla Poika on, hänellä on elämä. jolla Jumalan Poikaa ei ole, hänellä ei ole elämää.» Tässä hän epäilemättä etupäässä ajattelee ihmisten hengellistä ja iankaikkista elämää, ihmiskunnan pelastusta, joka oli Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisen tarkoitus.
Johannesta on verrattu kotkaan. Hänen katseensa on syvä ja terävä. Yksinkertaisiin, vaatimattomiin sanoihin kätkee hän korkeita ja syviä ajatuksia. Tässä hän epäilemättä tähtää siihen, kuinka koko ihmissuku Jumalan ensimmäisen tuomion mukaan, »jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuolla», syntiinlankeemuksessa kadotti kaiken sen elämän, joka oli Jumalasta. Tämä elämä on nyt ainoastaan Pojassa, jolla on elämä itsessään ja tekee siis eläväksi, kenen hän tahtoo.
Johannes on tässä viitannut siihen, että kaikki, mitä ihminen yrittää ja tekee pelastuksekseen, on ja pysyy kuolleena työnä, samoin kuin ei kuollut, haiseva ruumis voi suurimmilla ponnistuksillakaan saada itseensä elämää. Niin kuin ei koko luomakunnassa ole ainoatakaan ruohonkortta eikä matoa, joka ei olisi saanut elämäänsä luovan sanan kautta, niin ei ainoallakaan ihmisellä koko ihmiskunnassa ole kykyä omin voimin elää Jumalalle ja hankkia itse itselleen iankaikkista elämää.
Kaikki tekomme jättävät meidät kuolemaan, kunnes me epäillen omaa mahdollisuuttamme kuulemme vain Jumalan Pojan ääntä ja siten tulemme eläviksi. Niin kuin Herra itse todistaa: »Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.» Toisen kerran Kristus ankarin sanoin puhui tästä hengellisestä kuolemasta, hän suorastaan vertaa hengellisesti kuolleita ihmisiä haudattaviin ruumiisiin. Hän sanoi miehelle, joka tahtoi mennä isäänsä hautaamaan: »Seuraa sinä minua ja anna kuolleiden haudata kuolleensa.»
Täten on Herra selvästi sanonut, että elämä on ainoastaan Jumalan Pojassa ja että sillä, jolla Poika on, on elämä. Mutta Jumalan Pojan omistaminen ei ole ainoastaan rukoilemista ja pyrkimystä häntä palvelemaan, vaan se edellyttää, että olemme Jumalasta syntyneitä ja olemme tulleet uusiksi, eläviksi ihmisiksi, jotka Paavalin kanssa voimme tunnustaa: »Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Toisessa paikassa hän sanoo: »Jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todellakin tulisi laista.»
Mutta hän on laveasti ja voimakkaasti todistanut kirjeissään, ettei meille ole annettu mitään lakia, joka voisi meidät vanhurskauttaa ja eläväksi tehdä. Tärkeä onkin opetus, että kaikki mitä me teemme Jumalan pyhän lain mukaan, ja kaikki lain vaikutus ihmiseen ei anna elämää. Sillä laki vaatii sitä, mitä ihmisessä on, eikä hänessä ole elämää. Hän vain, joka alussa loi elämän, voi antaa elämän, kun hän tulee sielun elämäksi ja rauhaksi.
Tekstimme siis tarkoittaa, että hänessä vain on elämä. Näin on Lutherkin tämän tekstin ymmärtänyt, koska hän sanoo: »Tämä ainoa lause kumoaa kaiken ihmisvoiman ja ihmistyön. Kuinka siis nyt voit ihmisen vapaata tahtoa ja omaa ansiota korottaa? Tee kaikki, minkä voit, tee pyhäin ja enkeleinkin tekoja, niin se on kaikki sittenkin kuollutta, sillä tässä on selvästi ja erehtymättömästi kirjoitettu, että mikä ei ole sanasta, se on pelkkää kuolemaa.»
Oi, jospa kaikki työtätekevät ja raskautetut sielut ajattelisivat ja uskoisivat, että he kaikkine omine töineen sielunsa kääntymiseksi ja pyhitykseksi jäävät sittenkin Hengellisesti kuolleiksi ja kadotetuiksi siihen asti, kunnes he lakkaavat asettamasta toivoaan omiin töihinsä ja kunnes tulevat Pojan luo, jolla yksin on elämä ja antaa elämän. Kaikki oma työ on siis turhaa työtä. Hengellinen ja iankaikkinen elämä annetaan ainoastaan kaikkivaltiaan luovan sanan kautta niin kuin silloinkin, kun hän ajan alussa sanoi: »Tulkoon elämä» ja elämä tuli. Samoin kuin ei mikään ihmistaito, jäljiteltäköön ulkonaisesti miten hyvin tahansa luotua olentoa, sittenkään voi saada siihen elämää. Sen yksin Jumala voi tehdä, niin on myös kaikki oma yritys hengellisen elämän saavuttamiseksi turhaa.
Ainoastaan hänessä, jonka nimi on Sana ja joka alussa antoi kaiken elämän, vain hänessä on aina vieläkin hengellinen ja iankaikkinen elämä. Sen tahtoo Johannes meille sanoa sanassa: »Hänessä oli elämä.»
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiittäkää Herraa..
Ymmärtääkö joku aloittajan selostusta. Tuntuu, että lauseita oli vain heitelty vaikutuksen tekemiseksi.
Carl Olof Rosenius
Carl Olof Rosenius.
Carl Olof Rosenius, "Kalle" (3. helmikuuta 1816 – 24. helmikuuta 1868) oli ruotsalainen hengellinen vaikuttaja, herätyssaarnaaja ja kirjailija, jonka sukujuurten on arveltu johtavan Suomeen. [1] Hänen vanhempansa olivat Anders Rosenius ja Sara Margareta Norenius. Carl syntyi kolmantena lapsena seitsemästä. [2] Yliopisto-opinnot Carl aloitti Uppsalassa 1838.[3]
Liike, jonka piirissä Rosenius vaikutti, oli vuonna 1856 perustettu Evankelinen-Isänmaan-Säätiö, jota vastaa suurin piirtein suomalainen Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), (perustettu 1873). Suomalainen evankelinen herätysliike sai vaikutteita Roseniukselta, jonka ystävä oli Suomen evankelisen herätysliikkeen isänä tunnettu F. G. Hedberg. Suomen evankeliset ovat saaneet Roseniuksen liikkeeltä laulukirjansa nimeksi Siionin kannel. Rosenius oli tuottelias kristillinen kirjailija. Hänen teoksiaan on julkaistu yli kolme miljoonaa kappaletta, suomeksikin pieniä ja suuria teoksia puolisen sataa. Rosenius tunnetaankin Suomessa lähinnä kirjoistaan.
Laulajatar Jenny Lind avusti Roseniusta laulujen säveltämisessä ja laulukirjojen kustantamisessa.[4]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isä meidän rukouksen selitys ja tutkistelu. WSOY (1900)
Elämän leipää I-II: Tutkisteluja vuoden joka päivälle. WSOY. (1936)
Tie rauhaan. Ev.lut. Ylioppilas- ja Koululaislähetys. (1973)
Vanhurskaana Jeesuksessa. SLEY (1976)
Kristus, meidän elämämme. Otteita Roseniuksen kotihartauskirjasta (1983)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aapeli Saarisalo: Rosenius – evankelisen uskon mies, WSOY 1973, ISBN 951-0-05853-X
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siirry ylös ↑ Aapeli Saarisalo s.7
Siirry ylös ↑ Aapeli Saarisalo s. 21
Siirry ylös ↑ Aapeli Saarisalo s. 29
Siirry ylös ↑ Aapeli Saarisalo s. 8
Luokat: HerätysliikkeetRuotsalaiset kirjailijatVuonna 1816 syntyneetVuonna 1868 kuolleet