Täältä voi jokainen asiasta kiinnostunut seurata tilannetta omaan tahtiin.
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx
Voimajärjestelmän tila
148
2018
Vastaukset
- gdfgdgdfgfd
Päin vittuahan se näkyy olevan tuokin. Suomessa on Jyrki Kataisen ajoista lähtien poliittisin päätöksin tehty tuhoa enemmän kuin talvi- ja jatkosodassa yhteensä. Sittenkin nuo kukkopojat elvistelevät kymmenien tuhansien kuukausipalkoilla ikään kuin osaisivat jotain.
- SuomiEnsinEuUlos
Tämä on ennustettu Raamatussa. Sen mukaan "peto" maksaa huikeaa palkkaa niille "jotka tuntee omikseen".
Lähes jokainen suomen poliitikko joka on käynyt brysselissä on ihastunut tuohon "petoon", sen rikkauteen yhteishenkeen maineeseen kulisseihin. Pedon henki on hurmannut heidät orjikseen ja nyt he rakastavat enemmän ulkomaalaisia kuin suomalaisia.
He eivät enää ole suomen poliitikkoja vaan "pedon" palvelijoita. He tekevät politiikkaa joka miellyttää "petoa". He käyvät yhtenään kysymässä brysselissä mielipiteitä. Ei kiinnosta suomen kärsivät kansalaiset eikä heidän näkemyksensä asioista.
Jos ikinä haluatte muutosta on brysselin rakastajien äänestäminen lopetettava heti.
Vaikka ainahan on sodan mahdollisuus. Tietysti sekin tuo muutoksen mutta äänestysmuutos olisi jotenkin kivempi vaihtoehto. Vai kuinka?
- kommentoia
Täältä on kätevämpi seurata. Saa samalla seurattua kaikki muutkin maailman tapahtumat.
- 2.höpöhöpö
No osuit just asian ytimeen. No että silleen.
- mikä.parasta
Tällä palstalla voi myös peukuttaa. Että tuolleen.
- mikä.toisiksi.parasta
Eikä saa, kun eihän tänne jaksa edes kirjautua. Että tälleen!
- no_voi_että
2.höpöhöpö kirjoitti:
No osuit just asian ytimeen. No että silleen.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
- vajakki.suoltaa.sontaa
Tuo on hyvä sivu, sieltä näkee ilman vääriä välikäsiä tilanteen, kuten vajakki asiasta ymmärtämättömänä suoltaa.
- mielenkiintoista.on
Mielenkiintoista että aikapoikkeama on miinuksen puolella.
- aika.hyvä
Miinus...me olemme siis jääneet menneisyyteen,.
- AvustetutAtomimyllyt
Onko joku jäänyt ilman sähköä? Sitähän varten meillä on pohjoismaiset sähkömarkkinat, että sieltä saa halpaa ruotsalaista ja norjalaista sähköä. Suomen sähkö > 10 €/Mwh kalliimpaa. Ruotsissa tuotetaan yli 10 % tuulivoimalla ja halvempaa on.
Kuka käskee sähkölämmittää? Ruotsissa sähkölämmitystä on rajoitettu.
Sähkölämmittäjät voivat ottaa ydinjätteen takapihalleen. - myrkyn.nielemät
Tärkä aihe. Jos sähkö loppuu, niin samalla loppyy myös Yle ja Maikkari. Yhteiskunnan kannalta sähköjärjestelmän tila on siis erittäin tärkeä.
Vain pieni osa kansasta voi elää sähköverkon ulkopuolella.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/niemelat-asuvat-sahkoverkon-ulkopuolella-syrjassa-keskella-metsaa-taalla-ei-voi-pelata-pimeaa-24148506 - mielenkiintoista.on
Aikapoikkeama on 7.44 s, välillä käy miinuksen puolella.
- LahnaMätisäkki
Mutta ei tuosta voi olle kiinnostunut muut kun sekopäävajakit
- kuitenkin.olet
Näköjään olet kiinnostunut.
- NussiLammast
niinhän mä just sanoin että sekopää vajakit: sää ja mää
- asiallinen.avaus
Asiallinen avaus, kerrankin, ei mitään vajakin jupinaa.
- opifysiikkaa
Suhteellisen huvittava tuo FINGRIDIN sivusto. Ihan kuin nettisivuston terminologian luoja ei olisi saanut sähkövoimatekniikan koulutusta. Mun proffa olisi sivuston terminologian pöllyttänyt. Siellä toki onselitteet seassa.
Jos nyt joku lukija ei ole teoreettista sähkötekniikkaa opiskellut, hankkikaa tulkki sivustolle. Sitten voitte alkaa ymmärtämään. - tippainssi
Tuo kaikki tiedettiin jo silloin tulevaksi, kun sähköpörssi luotiin. On käynyt samoin, kuin kävi insinööriuutisille, josta tuli tekniikka ja talous. Jos insinööri harhautuu ekonomiaan, mitä se enää fysiikasta ymmärtää? No, markkinaihmiset ei ole siitä mitään koskaan ymmärtäneetkään.
- hidason
En rupea linkkejä klikkaamaan, kun höpöhöpö kirjoittaa sen tiedon näkyviinkin.
- hyvä.linkki
Mutta kun tuo paskavajakki ei ymmärrä mitä skeidaa se suoltaa palstalle niin on parempi että mennän varman päälle.
- hyvä.linkki
hyvä.linkki kirjoitti:
Mutta kun tuo paskavajakki ei ymmärrä mitä skeidaa se suoltaa palstalle niin on parempi että mennän varman päälle.
Kuka siihen jo alapeukun heitti.
- hyvä.linkki
hyvä.linkki kirjoitti:
Kuka siihen jo alapeukun heitti.
Jopas nyt jotakin.
- hyvä.linkki
hyvä.linkki kirjoitti:
Jopas nyt jotakin.
No perkele.
- no_voi_että
hyvä.linkki kirjoitti:
Kuka siihen jo alapeukun heitti.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
- höpöpönö
No aloitus osui just asian ytimeen. No että tälleen.
- hyvä.linkki
Hyvä linkki.
- Oles.Kvinnorna
Huh, tulipa informaatioähky! Voisitko kaivaa tuolta olennaisimmat tiedot esille? Kiitos jo etukäteen.
- selvästi.vaikuttaa
Melko alhainen on tehontarve juuri nyt, 10941 MW, ollaanhan toki plussan puolella lämpötilan puolesta.
- höpöhöpö.osaa
Luen paljon mieluummin höpöhöpön selkeän yhteenvedon ja kommentoinnin.
- hyvä.aloitus
Erittäin selkeässä muodossa on aloituksen linkissä olevat tuotanto- ja kulutuslukemat.
- hyvä.linkki
Kyllä vaan, erittäin selkeä tilasto hyödyllistä tietoa.
"Kulutus ja tuotanto Suomessa
Kulutus 11 010 MW
Tuotanto 8 682 MW
- Vesivoima 1 626 MW
- Ydinvoima 2 786 MW
- Lauhdevoima 57 MW
- Yhteistuotanto - kaukolämpö 2 031 MW
- Yhteistuotanto - teollisuus 1 230 MW
- Tuulivoima (osa arvioitu) 882 MW
- Muu tuotanto (arvio) 70 MW
- Tehoreservi 0 MW
Tuonti/vienti (netto) 2 329 MW
Tehotasapaino
Suomen tuotantoyli/alijäämä 106MW
Tuotantoyli/alijäämä kumulatiivinen -5MWh
Hetkellinen taajuusmittaus 49,96Hz
Aikapoikkeama 19,48s
Sähkön hinta Suomessa
Elspot-aluehinta 33,73 EUR/MWh"
Linkistä myös näkyy paljon muutakin asiallista tietoa, sieltä saa tuotanto-ja kulutustrendit esille haluamaltaan ajanjaksolta. - et.osannut.lainkaan
Eihän tuossa ole selkeitä kommentteja niinkuin höpöhöpön jutuissa.
- selkeä.tilasto
hyvä.linkki kirjoitti:
Kyllä vaan, erittäin selkeä tilasto hyödyllistä tietoa.
"Kulutus ja tuotanto Suomessa
Kulutus 11 010 MW
Tuotanto 8 682 MW
- Vesivoima 1 626 MW
- Ydinvoima 2 786 MW
- Lauhdevoima 57 MW
- Yhteistuotanto - kaukolämpö 2 031 MW
- Yhteistuotanto - teollisuus 1 230 MW
- Tuulivoima (osa arvioitu) 882 MW
- Muu tuotanto (arvio) 70 MW
- Tehoreservi 0 MW
Tuonti/vienti (netto) 2 329 MW
Tehotasapaino
Suomen tuotantoyli/alijäämä 106MW
Tuotantoyli/alijäämä kumulatiivinen -5MWh
Hetkellinen taajuusmittaus 49,96Hz
Aikapoikkeama 19,48s
Sähkön hinta Suomessa
Elspot-aluehinta 33,73 EUR/MWh"
Linkistä myös näkyy paljon muutakin asiallista tietoa, sieltä saa tuotanto-ja kulutustrendit esille haluamaltaan ajanjaksolta.Tuo on juuri oikea tapa tuoda asioita esille. Ei mitään vääristeltyä vajakin jupinaa.
- olet.vajaaälyinen
selkeä.tilasto kirjoitti:
Tuo on juuri oikea tapa tuoda asioita esille. Ei mitään vääristeltyä vajakin jupinaa.
Aivan väärä tapa. No jos ei osaa kommentoida kuten eläkkeellä oleva sähkötekniikan tohtori höpöhöpö niin täytyy tyytyä pelkkään kopiointiin.
- tieto.esille
selkeä.tilasto kirjoitti:
Tuo on juuri oikea tapa tuoda asioita esille. Ei mitään vääristeltyä vajakin jupinaa.
Kyllä olen täysin samaa mieltä, ainut oikea tapa tuoda tietoa esille.
- minustanäin
Selvä ehkä, mutta luettavaksi liian totinen.
- no_voi_että
olet.vajaaälyinen kirjoitti:
Aivan väärä tapa. No jos ei osaa kommentoida kuten eläkkeellä oleva sähkötekniikan tohtori höpöhöpö niin täytyy tyytyä pelkkään kopiointiin.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
- ja-täältä
Ja täältä voi seurata sattumasähkön tehon vaihtelua.
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja-tuotanto/Sivut/Tuulivoima2.aspx - ei.paha
Ei tuo nyt niin pahalta näytä
"Kulutus ja tuotanto Suomessa
Kulutus 12 801 MW
Tuotanto 8 629 MW
- Vesivoima 1 041 MW
- Ydinvoima 2 747 MW
- Lauhdevoima 49 MW
- Yhteistuotanto - kaukolämpö 2 484 MW
- Yhteistuotanto - teollisuus 1 325 MW
- Tuulivoima (osa arvioitu) 719 MW
- Muu tuotanto (arvio) 264 MW
- Tehoreservi 0 MW
Tuonti/vienti (netto) 4 172 MW
Tehotasapaino
Suomen tuotantoyli/alijäämä 292MW
Tuotantoyli/alijäämä kumulatiivinen 236MWh
Hetkellinen taajuusmittaus 50,02Hz
Aikapoikkeama 14,72s
Sähkön hinta Suomessa
Elspot-aluehinta 32,59 EUR/MWh"
kun ajattelee ulkoilman lämpötilaa, joka meilläkin on nyt -27 astetta. Tosin tilanne muuttuu kun liike-elämä herää. - juytujg
Nyt on pyhä, muuten oltaisiin 15 000 MW
- juytujg
Ruotsissakin on pyhä. Siksi hinta noin alhainen.
Jos et satu tietämään tämä on keskustelu palsta jossa voi keskustella eri asioista.
Jokainen voi aloittaa omista aiheistaan keskustelunja ei siihen tarvitse osallistua, jos asia ei kiinnosta . Että silleen.- laiskottaa
Voisiko joku hakea nuo tiedot tähän ketjuun Fingridin nettisivulta tämän hetkisestä tilasta. Että tälleen.
- lasku.pakkaselta
Noin 1050 MW pienempi kulutus kuin edellisyönä, lievästä pakkasen laskusta johtuen.
- lasku.pakkaseslta
Jälleen roimaa laskua kulutuksessa, noin 1150 MW vähempi kuin edellisyönä, johtuen tietenkin heikkenevästä pakkasesta.
- höpöpönö
No nyt tuulivoimaa 808 Megawattia. No tuolleen että.
- vähiin.menee
Noin 2500 MW pienempi kulutus kuin kaksi päivää sitten.
- todella.vähiin
Vielä reilut 1100 MW pienempi kulutus kuin edellisyönä.
- siis.vähällä.mennään
Jälleen mennään pienemmillä tehoilla, noin 100 MW laskua edellisyöstä.
siis.vähällä.mennään kirjoitti:
Jälleen mennään pienemmillä tehoilla, noin 100 MW laskua edellisyöstä.
Nyt jo noin 300 MW vähemmän kuin eilen.
- siis.vähällä.mennään
no.mikä.ettei kirjoitti:
Nyt jo noin 300 MW vähemmän kuin eilen.
Nyt mennään samoilla tehoilla.
- pikkuhiljaa.nousee
Nyt jo noin 300 MW enempi kuin eilen tähän aikaan. Syynä lämpötilan lasku.
- nousua.vaan
Jälleen noin 200 MW nousua edellisyöhön verrattuna, ydinvoima huitelee maksimissaan.
- ylikuormaa
nousua.vaan kirjoitti:
Jälleen noin 200 MW nousua edellisyöhön verrattuna, ydinvoima huitelee maksimissaan.
Mistä tulee nuo ydinvoiman ylitehot.
- Ydinvoima 2 781 MW
Suomen oma ydinvoimakapasiteetti on 2764 MW, siis nettokapasiteetti, brutto on 2872 MW. - mopo-keulii-
ylikuormaa kirjoitti:
Mistä tulee nuo ydinvoiman ylitehot.
- Ydinvoima 2 781 MW
Suomen oma ydinvoimakapasiteetti on 2764 MW, siis nettokapasiteetti, brutto on 2872 MW.Ottivat liikaa tehoja, nyt se on taas paskana koko laitos, kun tehot putoaa.
- että_tuolleen
No nyt lauhdevoima 60 MW. No että tuolleen.
- mutta.ei.liikaa
Vajaat 100 MW enempi kulutusta kuin eilen.
- kohti.kevättä
Jälleen on kulutus pudonnut eilisestä reilut 400MW ollen noin 9500 MW, ja kolmella ydinvoimaksiköllä.
- alas.ajettu
Varmmaan tuo Loviisan toinen yksikkö ajettu alas, mutta silti pärjätään.
- vähällä.mennään
1300 MW vähemmän kuin eilen tähän aikaan.
- melko.vähällä.mennään
Edelleen sen 1000 MW vähemmän kuin eilen.
- ei.enää.melko
Nyt enää noin 900 MW vähempi kuin eilen.
- ei.niinkään.vähän
ei.enää.melko kirjoitti:
Nyt enää noin 900 MW vähempi kuin eilen.
700 MW vaan vähempi kuin eilen.
- vähän.enempi
Noin 80 MW enempi kuin eilen, Loviisa 2 pysäytetty perjantaina primääripiirissä olevan höyryvuodon vuoksi, maanantaina jälleen pelissä mukana.
- näin.tällä.kertaa
"Kulutus 10 259 MW
Tuotanto 6 775 MW
- Vesivoima 1 320 MW
- Ydinvoima 1 681 MW
- Lauhdevoima 62 MW
- Yhteistuotanto - kaukolämpö 2 161 MW
- Yhteistuotanto - teollisuus 1 293 MW
- Tuulivoima (osa arvioitu) 135 MW
- Muu tuotanto (arvio) 123 MW
- Tehoreservi 0 MW
Tuonti/vienti (netto) 3 484 MW"
Tuontia on 720 MW enempi kuin oma ydinvoimakapasiteetti (2764 MW), joka ei nyt tuota täysillä 2262 MW:lla, tosin Loviisa 2 on pysäytetty juuri tuon höyryvuodon takia. - järkevä.ajatus
Nyt näyttää siltä että ollaan Olkiluodon ydinvoiman varassa josta saadaan 1760 MW, kokonaiskapasiteettihan on edelleen se 2764 MW, siitä pois Loviisan 1 ja 2 1004 MW.
Tai sitten voimalat käy vaan pienemmillä tehoilla jakaen kuorman kolmen yksikön kanssa mikä tuntuu järkevältä.- hyvä.kuorma
Tuo on täysin järkeen käypä selitys. Miksi pitää aina mennä nokka punaisena, tuollainen 85 %:n kuorma on hyvä.
- saavatkin.huilata
hyvä.kuorma kirjoitti:
Tuo on täysin järkeen käypä selitys. Miksi pitää aina mennä nokka punaisena, tuollainen 85 %:n kuorma on hyvä.
Nyt kyllä menevät noin 70 %:n teholla nuo kolme yksikköä.
- kyllä.se.siitä
Kolmella yksiköllä noin 80% kuormaa.
- siitähän.se
Noin 170 MW varaa nostaa kuormaa kolmelle yksikölle, neljäs tulee huomenna mukaan.
- kyllä.se.siitä
150 MW vielä niin ollaan kolmella yksiköllä sadassa prosentissa.
- antaa.olla.tuossa
Vielä 105 MW kolmen yksikön sataan prosenttiin, taitaa olla parempi kun antaa olla tuossa.
- lähellä.ollaan
Enää vajaa 80 MW kolmen yksikön sataan prosenttiin.
- tosi.lähellä
lähellä.ollaan kirjoitti:
Enää vajaa 80 MW kolmen yksikön sataan prosenttiin.
Alle 60 MW niin ollaan kolmen yksikön sadassa prosentissa
- no_voi_että
tosi.lähellä kirjoitti:
Alle 60 MW niin ollaan kolmen yksikön sadassa prosentissa
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
..
.
.
.
- no_että_tuolleen
No nyt Suomessa tulee taas. No että tuolleen.
- liki.sataa.huitoo
Nyt on tasan 34 MW vaille sadasta prosentista.
- todella.liki
Enää 30 MW sataan prosenttiin.
- satasta.mennään
Periaatteessa yksiköt käyvät nyt sadalla prosentilla, eli 2260 MW kuormaa ja nettotehoa on sen 2262 MW kolmen yksikön käytöllä, tänään tulee neljäskin yksikkö mukaan.
- yksikkö.tulille
Edelleen ollaan siinä sadan prosentin kuormituksella kolmen yksikön kanssa,
tuontia on himppaa vaille oman ydinvoimakapasiteetin (2764 MW), kunhan se neljäskin yksikkö saadaan tulille.
- lähes.täysillä
Vieläkin kolmen yksikön turvin mennään, kuitenkin sataa prosenttia hipoen.
- tasoissa.ollaan
Oma ydinvoima ja tuonti kutakuinkin samoissa, noin 2260 MW.
- pönöhöpö
Voisiko joku käydä katsomassa Fingridin nettisivulta MW-lukemat, ja sen jälkeen kopioida ne lukemat tälle palstalle.
- hyvin.löytyy
Tuolta aloituksen linkistä ne löytyy, eli täältä.
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx
Ja paljon muutakin.
- kakkonen.tulilla
Näyttää siltä että Loviisa 2 on tulilla.
Loviisa 2 noin 100 MW:n teholla mukana.
Muuten mitä tuo höpöhöpö tuli tänne riekkumaan.- fewerasdf
Tuulivoimalla ei paljoa tuoteta.
Tuulivoiman kannatajat voisi mennä puhaltamaan tuulimyllyyn tuulettomina päivinä.Vähempi on tuulimyllyillä käyttöä nykyään, lähinnä museohökötyksiä ovat. Vanhaa maanviljelyskulttuuria indikoivat.
- joten.häivy
höpöhöpö kirjoitti:
No eipä tule hyrrävoimaa, kun 48 MW ja Suomen kulutus on 12187 MW.
Että silleen.No joko taas, kehoitin häipymään.
- että_silleen
eikö mälli irtoa
että_silleen kirjoitti:
eikö mälli irtoa
Ei tämä ole teidän vajavaisten keskustelu, menkää omalle palstalle onanoimaan.
- melko.tarkkaan
Melko tarkkaan 200 MW Loviisa 2:n kuorma.
- lähes.täysillä
Jälleen on oma ydinvoima lähes täysillä mukana, 40 MW vaille sata prosenttia, kuitenkin niillä tuotetaan enemmän kuin on tuontia.
Hyvin pyyhkii ydinvoiman suhteen, karvaa vaille sata prosenttia on kuorma. Tuontia vaan 1651 MW.
- rahkeet.vaan.kestää
Nyt mennään jo ylikuormalla ydinvoimassa, nimellisteho on 2764 MW ja tuotanto näkyy olevan 8 MW yli.
- näkyy.vaan.kestävän
Nyt jo 14 MW ylikuormaa ydinvoimaloilla. Että onko se pakko hehkuttaa.
- kyllä.kestää
näkyy.vaan.kestävän kirjoitti:
Nyt jo 14 MW ylikuormaa ydinvoimaloilla. Että onko se pakko hehkuttaa.
Nyt ollaan jo 17 MW yli nimellistehon (2764 MW).
- paljonko.sietää
kyllä.kestää kirjoitti:
Nyt ollaan jo 17 MW yli nimellistehon (2764 MW).
20 MW ylikuormaa (2784 MW), kuinkas punaiseksi hehkuttavat.
- pönöpönö
No nyt tulee tuulivoimaa 989 MW Suomessa. No voi että.
- sähkön.hinta
Jokaiselle jotakin:
http://www.ksml.fi/talous/Kuluttajien-sähkölasku-kallistui-viime-vuonna/912250 - linkki.ei.toiminut
Kuluttajien sähkölasku nousi viime vuonna selvästi enemmän kuin kuluttajahinnat keskimäärin. Energiaviraston mukaan keskimääräisen sähkölämmitteisen omakotitalon omistaja joutui maksamaan sähköenergiasta 3,5 prosenttia ja sähkönsiirrosta 6,3 prosenttia vuoden takaista enemmän.
Keskimääräisessä kerrostaloasunnossa sähkön hinta kohosi 2,3 prosenttia ja siirron hinta 7,8 prosenttia.
Energiaviraston ylijohtaja Simo Nurmi kertoo, että sähkön kuluttajahintoja kasvatti tukkuhintojen nousu. - silti.valot.palaa
20 MW ylikuormaa ydinvoimalla.
Reaktorit punaisen mennään, sen 20 MW ylikuormaa, eli neljälle yksikölle, eihän se kuitenkaan ole kuin 0.7%.
- että.varmaan.punottaa
Näkyy olevan jo 22 MW ylikuormaa.
- pöhöhönö
No jo on aikoihin eletty Suomessa. No nyt tuotanto yli/alijäämä kumulatiivinen on 288 MWh. No että sillein
- over.load
Kokoajan mennään ylikuormalla ydinvoiman suhteen.
- sauvat.punaisena
Niinpäs näkyy menevän noin 20 MegaWatin ylikuormalla.
- jo.vain.punoittaa
Ydinvoimaa tulee sauvat punaisenaan.
Ylikuormalla mennään että rapina kuuluu ydinvoiman suhteen.
Tuontia enempi mitä omaa ydinvoimaa ylikuormallakaan tuotettuna.
- näinpäin.nyt
Tuontia vähempi kuin oma ydinvoima.
- höpöpönö
No nyt sieltä tulee 1021 Megawattia. No että silleen.
- näillä.mennään
Tuontia 540 MW vähempi mitä oma ydinvoima.
Alkaa oma ydinvoima olemaan alle sadan prosentin teholla, onkin jo aika keventää.
- että_tuolleen
No jo on aikoihin eletty. No nyt sieltä tulee 2151 Megawattia. No että tuolleen.
- ollut.jo.kauan
Ydinvoima edelleen ylikuormalla 19 MW.
Tuontia vähempi kuin omaa ydinvoimaa.
- vähemmän.tuontia
Enää 342 MW vähemmän tuontia kuin oma ydinvoima.
Ensiviikolla taas on kulutus siellä 14000 MW:n pintaan kun ilmat viilenee reippaasti.
- on.varmaan.nytkin
Niinpäs nuo tieteilijät lupasivat pakkasia tulevalla viikolle. On sitten reaktoreissa sauvat punaisina.
- hiukan.vähempi
Päivälleen kuukausi sitten (5.1) oli kulutus 14024 MW, nyt alle 11000 MW.
Vuosi sitten oli kulutus 11760 MW, nyt 10691 MW, tuotanto 9108 MW, nyt 8028 MW.
- tai.sitten.ylikin
Ensi viikolla tosiaan lähennellään 14000 MW:n kulutusta
tai.sitten.ylikin kirjoitti:
Ensi viikolla tosiaan lähennellään 14000 MW:n kulutusta
Vielä on varaa nostaa kulutusta yli 3000 MW.
- hivenen.vaikuttaa
Jo 2100 MW enempi kulutusta kuin eilisaamuna, tosin työ/liike-elämä ja hivenen kiristynyt pakkanen vaikuttaa siihen.
- no_voi_että
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Lähestyy jo 13000 MW raja, tuontia enempi kuin oma ydinvoima.
- tosi.mielenkiintoista
Aikapoikkeama -3,52s, mielenkiintoista.
- pienempi.oli
500 MW oli pienempi kulutus kuin kuukausi sitten.
Niin tosiaan, tämän talven huippukulutus oli tammikuun viides, silloin soppaa meni 14273 MW, nyt ollaan vielä alle sen melko reilusti. Tosin vuosi sitten oikeitten pakkasten aikaan meni enimmillään 15105 MW, kun kulutus lähestyy maagista 16700 MW:n rajaa niin sitten alkaa jo säännöstely.
- ilmat.lämpenee
no.mikä.ettei kirjoitti:
Niin tosiaan, tämän talven huippukulutus oli tammikuun viides, silloin soppaa meni 14273 MW, nyt ollaan vielä alle sen melko reilusti. Tosin vuosi sitten oikeitten pakkasten aikaan meni enimmillään 15105 MW, kun kulutus lähestyy maagista 16700 MW:n rajaa niin sitten alkaa jo säännöstely.
Ilmat taas lämpenee niin ei ole säännöstelyyn tarvetta.
- yölläkin.tuulee
ilmat.lämpenee kirjoitti:
Ilmat taas lämpenee niin ei ole säännöstelyyn tarvetta.
Ja lisää lämpenee kun kulutus tippui eilisaamuun verrattuna jo 75 MW, kohti kevättä mennään.
Tuulivoimaakin tullut yön aikana yli 500 MW.
- tuulee.yötäpäivää
Kolmen vuorokauden tehovaihtelu on alle 100 MW, pikkupakkaset on sen saaneet aikaan.
Tuulivoimaakin tulee kun tuulee, sehän on sen "elinehto". Nytkin noin 60 MW, eli pienen kylän ellei isommankin tarpeisiin, täällä viikolla tuulivoiman huippu oli yli 500 MW.
Omaa ydinvoimaakin on enempi kuin tuontisähköä. - no_voi_että
No jo on aikoihin eletty. No Nyt Suomessa tuotantoyli/alijäämä kumulatiivinen on 86MWh. No että tuolleen.
- no_voi_että
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
- ylikuormalla
Tuontia yli 1000 MW enemmän kuin omaa ydinvoimaa, jota tuotetaan nytkin ylikuormalla.
- no_voi_että
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
. - no_voi_että
no_voi_että kirjoitti:
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
- vajakki.ei.osaa
Hpöttäjävajakki tullut tännekin esittelemään pistekirjoitustaitoaan. Eihän se normaalia kirjoittamaista edes osaa.
- no.voi.että
.
.
.
.
..
..
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
..
.
.
. - no.voi.että
no.voi.että kirjoitti:
.
.
.
.
..
..
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
..
.
.
...
.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
..
. - Anonyymi
Ei hoitele että silleen nyt hommiaan kuten pitäisi.
- kaikkipilataan
Sivut on näköjään menty pilaamaan. Datatietojen siirtäminen palstalle on mennyt hankalammaksi.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006444
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303863törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283240Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3741761- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471003Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879