Tätä on ehkä kysyttykin, mutta vaikuttaako vuorotteluvapaalla oleminen osittain varhennetun vanhuuseläkkeen saamista. Täytän 61 vuotta ensi kesäkuussa ja aion nostaa 50 % eläkkeestä. Jo siirryn vuorotteluvapaalle samoihin aikoihin, niin onko sillä vaikutusta? Vähentääkö vuorottelukorvaus eläkettä tai päinvastoin?
Vuorotteluvapaalta OVE:lle tai päinvastoin
6
2838
Vastaukset
Työeläketietäjä selvittää asiaa ja palaa siihen myöhemmin.
Pahoittelut vastauksen viipymisestä. Tämänkaltaista vaihtoehtoa ei ole ollut mietinnässä ennen tätä.
Vuorotteluvapaakorvausta saavalla on oikeus osittaiseen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen (OVE). TYJ:stä saamamme tiedon mukaan vuorotteluvapaakorvaus menee samalla tavoin kuin työttömyyspäiväraha suhteessa OVEeen. Eli OVE ei vaikuta korvauksen määrään - mitään tarveharkintaa ei ole.Tuli sellainen asia mieleen, että vuorotteluvapaan yläikäraja taitaa olla 60 vuotta. Eli vuorotteluvapaalle pitää jäädä siinä kuussa, kun täyttää 60 vuotta. Sitä ymmärtääkseni ei voi siirtää. Ja vuorotteluvapaalta ei voi jäädä suoraan eläkkeelle, jos olen lukemaani lakitekstiä ymmärtänyt. Jot sellaista.
- JussiJakkinen
Vuonna 1956 syntyneet voivat jäädä vuorotteluvapaalle vielä täytettyään yli 60-vuotiaana.
- kurjimus
Vuorotteluvapaan käytölle on säädetty yläikäraja. Yläikäraja on työntekijän eläkelain mukainen vanhuuseläkkeen alaikäraja vähennettynä kolmella vuodella. Yläikäraja koskee vain vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneitä.
Niin kuin nimimerkki "kurjimus" totesi, niin vuorotteluvapaan yläikäraja koskee vain vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneitä. Esim. v. 1956 syntynyt voi jäädä vuorotteluvapaalle vielä yli 60-vuotiaana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502034- 67823
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11793Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut58759Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me108748Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9722Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49699Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt39684vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22673Salaisuus rakas.
Mun täytyy kertoa sulle nyt salaisuus rakas. Sä olet todella hyvä sun työssä. Pus!47640