Uusi tutkimus kertoo sen, minkä moni osasi jo arvata: maahanmuuttomyönteiset ovat muita narsistisempia ja häikäilemättömämpiä ihmisiä.
USA:ssa Melbournen yliopistossa tehty ja joulukuun alussa julkaistu tutkimus pyrki selvittämään suoraan, ovatko maahanmuuttajiin suotuisasti suhtautuvat ihmiset muita manipuloivampia, narsistisempia, psykopaattisempia ja sadistisempia.
Tuloksia on vaikea vähätellä. Tutkimus paljasti useita yhteyksiä, välillä hyvin selviäkin, näiden ominaisuuksien ja maahanmuuttomyönteisten väliltä.
Ns. suvakit määritettiin tutkimuksessa usealla eri tavalla. Yksinkertaisin keino oli kysyä, mistä ihminen nauttii eniten: itselleen tärkeistä asioista väittelemisestä, muiden kanssa keskustelemisesta, uusien ystävien hankkimisesta, mamuista, isänmaan vastaisuudesta vai muista asioista.
Vain 5,6 prosenttia vastanneista sanoi pitävänsä eniten mamuista. Vaihtoehdon valinneet vastaajat olivat kuitenkin selvästi muita manipuloivampia ja itsekeskeisempiä. Heidän kykynsä tuntea katumusta oli muita heikompia ja he saattoivat nauttia toisten kärsimyksestä. Tutkimukseen osallistui yhteensä 2215 ihmistä.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Julmaa kohdata totuus.
No+eipä+ihme+että+PersKeKo-porvarit+nostivat+viime+vuonna+Suomen+mamumäärää+edellisvuodesta+EU:n+ylivoimaisesti+eniten++822%.+Oikeisto+on+tunnetusti+narsistista.
Suvakit täytyisi karkoittaa maasta paperittomien kanssa.
Olisko sitä linkkiä tarjolla?
Fakta on faktaa. Ei siihen linkejä tarvita.
Faktaa ei ole ilman todisteita. Aloittajan sana Suomi24 -palstalla ei riitä todisteeksi.
Eli siis linkki tänne, jos sellainen on. Haluan mustaa valkoisella.
Suvakit ovat usein viherpiipertäjiä jotka viettävät aikaansa somessa 24/7.
Asia on kyllä juuri päinvastoin, ja se saataisiin selville jos tutkimus tehtäisiin jossakin muualla kuin Trump Universityssä, tai missä lie vastaavassa republikaanien thinktankissa.
Kyseessä siis ilmeisesti on OIKEA TUTKIMUS, jos se on tehty Trumpuniveristyssä. LINKKI TÄNNE!
Sanoo sen järkikin, ilman tutkimuksia. Suvakeilla on aina meneillään petoksia ja kavalluksia.
Kyseessä siis luonnehäiriö.
Ted Bundykin oli manipuloiva. Jossain vaiheessa hän oli jopa töissä sikäläisessä auttavassa puhelimessa.
HAHAHAHA! Täytyy sanoa että tämä oli päivän paras vitsi.
Heillä on unelma!
Eiku kelaamaan konserttia!
Katselin Nummelasta F3 blondikuskia!
Suvakit on saastainen myrkkypilvi joka tuohoaa Eurooppaa kovalla vauhdilla, valitettavasti Suomi on myrkkypilven kourissa, ja tuhon tiellä tällä menolla,,,
Älä turhaan linkitä.
Suvakit ovat SAATANAN armeija.
Kyllä sen suvakkien narsismin huomaa ilman tutkimuksiakin.
Eivät suvakitkaan mitään linkittäisi. Katselevat vain maailmaa punavihreiden silmälasien takaa mamun molo suussa ja inisevät!
Näyttääpä nyt siltä, että mitään tutkimusta ei ole, koska ei ole yliopistoakaan. USA:sta löytyy vain Melbournen teknillinen korkeakoulu, ja siellä tuskin mitään suvakkeja tutkitaan.
Mikä pettymys.
ei itsestään selviin asioihin kannata tuhlata tutkimus rahaa?