Tankkeri katastrofi tuho lähellä suomenlahdella...

..."Kaksi öljylastissa ollutta tankkeria oli törmätä aamuyöllä Suomenlahdella Hangon eteläpuolella, tiedottaa liikennevirasto. Yhteentörmäykseltä vältyttiin liikenneviraston Suomenlahden meriliikennekeskuksen ansiosta.

Liikenneviraston mukaan pienempi alus oli väistämässä suurempaa tankkialusta meriteiden sääntöjen mukaisesti. Uhkaava tilanne syntyi, kun suurempi alus yllättäen kääntyi kohti pienempää tankkeria. Tässä vaiheessa meriliikennekeskus puuttui tilanteeseen, ja kreikkalainen alus lopetti kääntymisen.

– Kreikkalaisaluksen kääntymisen syy ei ole tiedossa, kertoi vuoroesimies Pekka Hiltunen Suomenlahden meriliikennekeskuksesta.

Alukset ohittivat toisensa lopulta vain muutaman sadan metrin etäisyydellä toisistaan. Pienempi alus oli liberialainen, 146 metriä pitkä tankkeri, jonka lastina oli 11 565 tonnia öljyä. Suurempi alus oli kreikkalainen, 244-metrinen tankkialus. Sen lastina oli 84 400 tonnia öljyä.

Tapahtumapaikka oli meriiikennekeskuksen mukaan noin 20 merimailia Hangosta etelään.

Suomalaisviranomaiset toimittavat tapauksesta tietopyynnön Kreikan viranomaisille, koska uhkaavan käännöksen tehnyt alus on liputettu Kreikkaan...."
4109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Saatanan zorbakset tulee tänne sikailemaan laivoillaan.

Äänestä

..liikennevirasto "pelasti" tilanteen. No hyvä, että olivat tarkkoina.
Mutta eikö tankkereille pitäisi ollla määräykset kuin englanninkanaalissa.
Pitää olla itämerellä jatkuva ilmoittautumisvelvolisuuus ja tankkereille transponderi pakko. Tai kaikille suurille aluksille.

Pari kaapelin mitan ohitus on sama kuin kaksi jumbojettia ohittaisi ilmassa toisensa samalta etäisyydeltä. Mitään ei ole enää tehtävissä -etäisyys.
Yleensä tuollainen etäisyys on ehdottomasti väärin. Kuinka se on mahdollista? vlcc alukset ajavat niin syvällä kuin väylät sallivat, pelivaraa ei paljon itämerellä ole.

250 metrinen 100 tuhannen dwt:n uppoaman alus ei ei saa hiippailla itämerellä yksikseen missään. Luotsi pakko on oltava.
Miksi pitää odottaa, että tapahtuu kauheita.
Kreikut jne. eivät aina välttämättä osaa navigoida ja suoraan sanottuna tiedä mistään mitään. Venäläiset taas huseeraavat miten sattuu.

Kun toinen alus ajaakin vastoin merenkuun sääntöjä pitää ajaa ympyrä tai muuten pitää varautua mahdolliseen konerikkoon jne. väisäminenkin tapahtuu meriteiden säätöjen puitteissa. Isot laivat eivät ajele toistensa vierestä ja heiluttele tervehdyksiä.

Nyt vältettiin suur-katastrofi onnettomuus. 100 tuhatta tonnia laineilla, öljyä ,hangon edustalla!..hello,päättäjät...

Äänestä

Ei hätää. Öljyn voi erotella atomivoimalan öljynpoistossa.

Äänestä

..onhan se kiva, että saadaan jotakin kauhisteltavaa. kun onnettomuus tapahtuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


demarienvihollno1 kirjoitti:

..."Kaksi öljylastissa ollutta tankkeria oli törmätä aamuyöllä Suomenlahdella Hangon eteläpuolella, tiedottaa liikennevirasto. Yhteentörmäykseltä vältyttiin liikenneviraston Suomenlahden meriliikennekeskuksen ansiosta.

Liikenneviraston mukaan pienempi alus oli väistämässä suurempaa tankkialusta meriteiden sääntöjen mukaisesti. Uhkaava tilanne syntyi, kun suurempi alus yllättäen kääntyi kohti pienempää tankkeria. Tässä vaiheessa meriliikennekeskus puuttui tilanteeseen, ja kreikkalainen alus lopetti kääntymisen.

– Kreikkalaisaluksen kääntymisen syy ei ole tiedossa, kertoi vuoroesimies Pekka Hiltunen Suomenlahden meriliikennekeskuksesta.

Alukset ohittivat toisensa lopulta vain muutaman sadan metrin etäisyydellä toisistaan. Pienempi alus oli liberialainen, 146 metriä pitkä tankkeri, jonka lastina oli 11 565 tonnia öljyä. Suurempi alus oli kreikkalainen, 244-metrinen tankkialus. Sen lastina oli 84 400 tonnia öljyä.

Tapahtumapaikka oli meriiikennekeskuksen mukaan noin 20 merimailia Hangosta etelään.

Suomalaisviranomaiset toimittavat tapauksesta tietopyynnön Kreikan viranomaisille, koska uhkaavan käännöksen tehnyt alus on liputettu Kreikkaan...."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu