Onko nyt niin että, Suomen ja Puolan uskonnollisella oikeistolla on "yhteinen vihollinen", ja se on perustuslaki. Historiasta tiedetään, että esimerkiksi fasistiset liikkeet haluaisivat ajaa omaa politiikkaansa "välittämättä laillisuudesta".
Tällä lailla:
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Lapintie pitää huolestuttavana oikeuskansleri Jaakko Jonkan toteamusta siitä, että hallituksen esityksissä on ollut ajoittain suuria perustuslaillisia ongelmia.
Kolme Helsingin Sanomien haastattelemaa oikeustieteilijää pitää Jonkan kertomia ongelmia lainvalmistelussa ennenkuulumattomina.
Lapintie:
– Jos Jonkan kertoma pitää paikkansa – ja varmaankin pitää – siitä, että hänen oikeuskanslerin virassa antamansa kommentit perustuslain vastaisuudesta eivät vaikuta lainvalmisteluun, niin kyllä se on aika ennenkuulumatonta ja todella huolestuttavaa.
– Juuri sen takia oikeuskansleri seuraa valtioneuvoston työtä: että hän voi antaa omat huomautuksensa ja sitten valtioneuvosto noudattaa niitä niin, että eduskuntaan ei tulisi tietoisesti lähetettyjä asioita, jotka ovat perustuslain vastaisia.
Lapintie pitää vakavana viestinä pelkästään jo sitä, että Jonkka joutuu tulemaan julkisuuteen ja esittämään tällaista kritiikkiä.
Tällä lailla:
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Lapintie pitää huolestuttavana oikeuskansleri Jaakko Jonkan toteamusta siitä, että hallituksen esityksissä on ollut ajoittain suuria perustuslaillisia ongelmia.
Kolme Helsingin Sanomien haastattelemaa oikeustieteilijää pitää Jonkan kertomia ongelmia lainvalmistelussa ennenkuulumattomina.
Lapintie:
– Jos Jonkan kertoma pitää paikkansa – ja varmaankin pitää – siitä, että hänen oikeuskanslerin virassa antamansa kommentit perustuslain vastaisuudesta eivät vaikuta lainvalmisteluun, niin kyllä se on aika ennenkuulumatonta ja todella huolestuttavaa.
– Juuri sen takia oikeuskansleri seuraa valtioneuvoston työtä: että hän voi antaa omat huomautuksensa ja sitten valtioneuvosto noudattaa niitä niin, että eduskuntaan ei tulisi tietoisesti lähetettyjä asioita, jotka ovat perustuslain vastaisia.
Lapintie pitää vakavana viestinä pelkästään jo sitä, että Jonkka joutuu tulemaan julkisuuteen ja esittämään tällaista kritiikkiä.
Vastaukset 394
Vanhimmat
Suomen ja Puolan uskonnollinen oikeisto ajaa perustuslakia kunnioittamatta ja lehdistönvapautta uhkailemalla omaa rikkaita suosivaa leikkauspolitiikkaansa.
Niinhän se vasemmistoliittokin ajaa,harhaiset sekoilee taas täällä. Onko teistä edes kukaan tiedostanut itselleen siihen harhaiseen päähänsä mitä politiikka on??. Ettekö ymmärrä selvää suomen kieltä ETTÄ 85 JOPA ENEMMÄN JOHTAA EU-KOMISSIO SUOMEN PÄÄTÄNTÄVALLASTA!! MENIKÖ VITTU PERILLE?? OTTAKAA ASIASTA SELVÄÄ, EI SE TOTUUS SIELLÄ PASKA SOMESSA OLE!!!! TÄMÄ ASIA ON TULLUT JULKI JO AIKOINAAN LEHDISSÄ. OPETELKAA SAATANA LUKEMAAN, EI SE EU-KOMISSIO PIITTAA KENENKÄÄN PERUSLAISTA, SIITÄ SAATTE KIIITTÄ LIPPOSTA JA DEMAREITA JOTKA SUOMEN MYI!!!!. VASEMMISTOLIITTO AJOI SAMAA POLITIIKKAA KUN OLI HALLITUKSESSA, KANNATTAA USKOA LIVIN PASKAAN, SE REPPANA EI EDES TIEDÄ MISTÄ PUHUU, YRITTÄÄ KIERTAA JA KAARTAA TOTUUTTA.MUTTA ONNEKSI SUOMESSA NORMAALEJA IHMISIÄ JOTKA TIETÄVÄT TÄMÄN PASKAN.
- Oppositio vaatii oikeistohallitukselta selvitystä lainvalmisteluperiaatteista.
- Sipilän oikeistohallituksen lakiesityksissä on ollut useaan otteeseen perustuslaillisia ongelmia.
- Oikeuskanslerin luasunnon mukaan Sipilän oikeistohallitus on sivuuttanut oikeuskanslerin lainvalmistelussa.
- Jokaisen oppositiopuolueen eduskuntaryhmien puheenjohtajat pitävät väitettä vakavana ja kuvaavat tilanteen olevan ristiriidassa länsimaisen oikeusvaltioperiaatteen kanssa.
http://yle.fi/uutiset/3-9360285
On hauskaa huomata että uskonnollinen oikeisto koittaa suitsia valtamediaa joka puolestaan koittaa suitsia vaihtoehtomediaa...., :-)
Niin, vakaa kehitys syntyy nimenomaan tasapainosta.
Nazilla hieno kuva 60-luvulta. Onko otettu Kyproksella?😍 Että sanan eteen pilkku. Oikeisto, ja joka sanan eteen pilkku. Yritä edes😀
Kaikki on rasismin syytä.
Edelläolevasta päästään siihen, että hallitus hallitsee valemedian ja rasistien äänillä.
Oikeuskansleri kommentoi tänään Sipilän oikeistohallituksen sivuuttaneen oikeuskanslerin pyrkimyksiä korjata ongelmallisia lakiesityksiä.
- Haastattelu sai Åbo Akademin valtio-opin professori Göran Djupsundin kirjoittamaan seuraavasti: "En olisi uskonut joutuvani sanomaan näin, mutta oikeusvaltion säilyminen edellyttää Juha Sipilän hallituksen lähtöä."
– Oikeuskansleri on yleensä varovainen toimija. Kun hän antaa tällaisen haastattelun, jossa hän selvästi sanoo, että hänen ohjeistustaan ei seurata hallituksen puolesta, se on erittäin yllättävää ja aika pöyristyttävää.
Lue tarkemmin tästä erittäin tärkeästä kysymyksestä:
http://yle.fi/uutiset/3-9360114
- Kaikki viisi oppositiopuoluetta vaativat Sipilän oikeistohallitukselta selvitystä lainvalmistelun heikosta tilasta.
- Sipilän oikeistohallituksen toiminta on herättänyt vakavan kysymyksen: Kunnioittaako Sipilän hallitus oikeusvaltioperiaatteita?
- Hallituspuolueiden tapa sivuuttaa kielellisten sekä muiden perusoikeuksien merkitystä on herättänyt huolta myös asiantuntijoiden keskuudessa.
- Lisäksi oikeistohallitus on toiminnallaan asettanut Yleisradion riippumattomuuden kyseenalaiseksi.”
- Oikeusoppineet syyttävät Sipilän hallitusta poliittisesta manipuloinnista lainvalmistelussa ja oikeusvaltioperiaatteiden koettelemisesta.
- Kun tällaisia syytöksiä kuuntelee, luulee niiden koskevan Puolan tai Unkarin hallitusta. Kyse on kuitenkin Suomen hallituksesta vuonna 2016.
- Työtön laborantti ja sivutoiminen oikeusministeri Lindström kirjoittaa blogissaan, että oikeusministeriössä ei olla havaittu lainsäädännön tason heikenneen.
Lue lisää tästä erittäin tärkeästä kysymyksestä:
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005011631.html
”Hallitus ilmeisesti ajattelee, että hallitusohjelma on perustuslain yläpuolella ja mitä tahansa voidaan tehdä poliittisin perustein laista piittaamatta”, sanoi Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen HS:lle.
Ojasen mielestä hallituksella ei vaikuta olevan mitään rajoitteita siinä, kuinka pitkälle se voi mennä oikeusvaltion keskeisten periaatteiden koettelemisessa.
Turun yliopiston valtiosääntö¬oikeuden professori Veli-Pekka Viljanen:
- Eduskunnan perustuslaki¬valiokunta on toistuvasti ollut huolissaan lainvalmistelun tasosta. Jos lainvalmistelussa syrjäytetään perustuslain vaatimukset poliittisin perustein, siitä on syytä olla todella huolissaan.
- Ongelmat ovat erityisen vakavia, sillä oikeuskanslerin näkemykset on lainvalmistelussa sivuutettu jo ennalta. Siis hyvissä ajoin ennen kuin hallituksen esitykset on tuotu käsiteltäviksi valtioneuvoston yleisistuntoon.
- Kun ylin laillisuusvalvoja kertoo näin vakavista puutteista lainvalmistelussa, valtioneuvostolla on syytä hyvin perusteelliseen itsetutkisteluun. Ei tällaista voi mitenkään hyväksyä.
- Puolalaisia barrikadeilla lehdistönvapauden puolesta.
- Puola on ajautunut vuosikausiin pahimpaan poliittiseen kriisiin.
- Joukko opposition kansanedustajia miehittää pääistuntosalin puhujakoroketta.
- Uskonnollisen oikeiston hallitus järjesti laittoman budjettiäänestyksen muualla.
- Oppositio syyttää oikeistohallituksen vajonneen fasismiin ja uhkaavan demokratian kulmakiviä: oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja lehdistönvapautta.
- Oikeistohallitus on muuttanut perustuslakituomioistuimen toimintaa ja tuomarikuntaa ja nimittänyt Puolan yleisradioyhtiön johtoon oman suosikkinsa.
http://yle.fi/uutiset/3-9360222
Suvaitsevainen Puola ei osta teidän propaganda !
Puolan yhteiskunta eivät osta teidän propaganda Eu: n
https://m.youtube.com/watch?v=KV6kc26GPmQ
Puolalaiset tietää totuuden pysäyttää Eu: n propagandaa!
Puola on oikeusvaltio !!!
Puola on itsenäinen, oikeudenmukainen !!!
Puolassa on sananvapaus !!! Puola on puolalaisille !
Stop Eu:n propagandan PUOLAN yhteiskunta tietää totuuden !!! varmasti tule Polexit jos EU: ei lopettaa propagandan
Puolan yhteiskunta tietää totuuden !!! ja stop EU :n propagandan
AIvan varmasti tule Polexit !!! Puola mene pois EU:sta !!!
Terkkuja vaan sinne Pietariin.
Tervehtiä Kaukoidän kumppanit omalla kielellään
jos Suomi voi keksiä oikea ufo lain , kokeile oikea elämäntapa !
Suosittelemme tulla taivaan opastaa vain täytyy ajatella ja kehittää karttaa, mutta se ei ole sinulle voi olla vaikeaa, lopulta voit kysyä tovereita Kaukoidästä. Ehdotamme kysyä, miten he halusivat muuttaa kartan maapallon ym .
kartan maapallon mieltä on tämä ehkipä.
Puola on tuntemus omasta historiasta, mikä on todellista demokratiaa ja jne. EU on oltava valmis oppimaan Puolan demokratiasta! Puola itse päättää ja sekin puolalaiset heidän oman asioista!
Eu on lopetettava päättää PUOLAN asioista ,puolalaiset päättävät omista asioistaan itse ! Puola on vapaa maa! Puola on itsenäinen maa! Puolassa on sananvapaus ! ja Puolan Presidentti ja hallitus valittiin demokraattisesti! Puolan yhteiskunta tietää totuuden oman historiansa miten maistu demokratia ja vapaus !
Laivayhteys Itämeren yli:
Suomen ja Puolan uskonnollinen oikeisto ajaa perustuslakia kunnioittamatta ja lehdistönvapautta uhkailemalla omaa rikkaita suosivaa leikkauspolitiikkaansa.
Sekaannukset kirkon ja valtion laitos ?
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/irja-askola-haluaisi-kirkon-vihkivan-homopareja/6055564
Onneksi ! tämä ei ole Puolassa , niiden totuusarvo ?
Valitettavasti koskaan tällaista oikeutta !
Terveisiä Varsovaan että meillä Suomessa ei hyvällä kattella teidän fasistien touhuja ja meidänkin fasistihallitus kaatuu kohta. Opetelkaa tekin tavoille siellä.
Professori Kimmo Grönlund:
”Onko Suomen tie Puolan tie?”
Kunkin jäsenvaltion EU: n on oma perustuslaki ja maan kansalaisten.
Puolassa kansalaisten ja Puolan nykyisen hallituksen vain-ja ainoastaan päättää PUOLAN valtion asioista ! ja EU: n tulisi kuunnella nykyinen hallitus Puolan valtio, EU ei voi puuttua PUOLAN asioihin! Nämä ovat PUOLAN ja puolalaiset! Ulkomaiset tiedotusvälineet usein ne makaavat röyhkeästi, käytetään tarkoituksella tv ja sanomalehti propagandaa !
Nykyinen Puolan hallitus valittiin demokraattisesti !!!
Ja mitä kommunisteja, he yrittävät sekoittaa Puolan kansa tietää totuuden! Puolan itsemääräämisoikeutta ja EU ei voi puuttua PUOLAN asioihin!
Puolan itsemääräämisoikeutta!
Puolan nykyisen hallituksen vain-ja ainoastaan päättää PUOLAN valtion asioista ! ja EU: n tulisi kuunnella nykyinen hallitus Puolan valtio, EU ei voi puuttua PUOLAN asioihin!
EU haluaa itselleen kaiken määräysvallan ja lopettaa jäsenmaiden suvereniteetit.
Onneksi on vielä valtioita jotka eivät tähän suostu!
onko Suomessa on sananvapaus?
Ei ole, maahanmuuttoa ei saa vastustaa. Suomeen pitää päästää muuttamaan väkeä meille kaikkein vastenmielisimmistä maista.
Hyväksymällä tämän olemme maailman suvaitsevaisimpia ja moderneimpia kansoja, ja meitä ei haittaa, että joudumme vähemmistöksi tulevaisuudessa.
Muussa tapauksessa olemme rasisteja ja natseja.
https://m.youtube.com/watch?v=ClPJqIic7DA
Puolan hallitus ja Puolan itsemääräämisoikeutta Kiitos !
Puolalaiset päättävät omista asioistaan itse !
https://m.youtube.com/watch?v=4ypyQ1lxAyE
Puolan on itsemääräämisoikeutta!
Niinpä valittiin Hitlerinkin, hallitus.
Demokratiaa on myös vaalien välillä, demokratiassa.
Euroopassa on maita, jotka ei tarvitse ulkopolitiikkaa laittoman maastamuuton ja Lähi-idästä diktatuuri !
Temokratiaa kehiin.
Huolehdi sen talous, työttömyys ja pysähtyä salakuljetusta laiton maahanmuutto ilman paperia , tämän bisnes- liiketoiminnan ! Vasemmisto tietoisesti tuhota Eurooppaa!
Tuossa oli asiaa.
Itse en hyväksy nykyisenlaista holtitonta maahanmuuttoa. Mikä ihme ajaa kaikkia suurimpia puolueita tähän hulluuteen? Yritetäänkö Suomi ajaa sekasortoiseen tilaan ja lopuksi sisällisotaan?
Katsokaa Ruotsin tilannetta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää oikeuskansleri Jaakko Jonkan esittämää kritiikkiä todella vakavana. Oikeusministerin puolueessa se taas leimataan politikoinniksi.
Li Andersson: Puolan tie ei voi olla Suomen tie!
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä oikeuskansleri Jaakko Jonkan Helsingin Sanomissa esittämä kritiikki hallituksen lainvalmistelua kohtaan on todella vakavaa!
Hallitus on tietoisesti pyrkinyt välttämään kunnollista perustuslaillista arviointia ja antanut useita lakiesityksiä, jotka ovat olleet perusoikeuksien kannalta ongelmallisia tai suoraan perustuslain kanssa ristiriidassa!
– Samaan aikaan kun pääministeriin ja sananvapauteen liittyvät erimielisyydet ovat vielä selvittelyssä Yleisradion sisällä, tulee oikeuskanslerilta todella painavaa kritiikkiä perusoikeuksien sivuuttamisesta ja surkeasta lainvalmistelun tasosta. Hallituksen perustuslakia ja lehdistönvapautta aliarvioivat toimintatavat ovat ajamassa Suomea Puolan tielle, Andersson sanoo.
Koko oppositio vaati sunnuntaina hallitukselta selvitystä lainvalmistelun heikosta tilasta. Pääministeri Juha Sipilä vetosi blogikirjoituksessaan lainvalmistelun kireällä oleviin resursseihin.
Anderssonin mielestä kyseessä on pikemminkin hallituksen yliolkainen asennoituminen perusoikeuksiin!
– Hallitus on esimerkiksi ajanut syytesuojaa osalle veronkiertäjistä ja turvapaikanhakijoiden alennettua sosiaaliturvaa. Tällaisissa lakialoitteissa kyse on hallituksen ideologisesta kiihkosta ja joko ymmärtämättömyydestä tai piittaamattomuudesta perusoikeuksia kohtaan.
Vastuu on pääministerillä!
Anderssonin mielestä Sipilän hallituksen holtittomuus osoittaa, että perustuslakivaliokunnan asemaa on vahvistettava.
– Perustuslakivaliokunnalla tulisi olla itsenäinen oikeus ottaa jokin hallituksen esitys perustuslakiarvioinnin kohteeksi ilman täysistunnon tai muun valiokunnan päätöstä, Andersson sanoo.
Myös eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla tulisi olla itsenäinen oikeus saattaa jokin hallituksen esitys perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.
Lisäksi Andersson esittää, että hallituksen ei tulisi voida estää perustuslakivaliokunnan käsittelyssä olevan hallituksen esityksen loppuun käsittelemistä perustuslakivaliokunnassa. Nyt hallitus voi vetää lakiesityksen pois eduskunnasta kesken perustuslakivaliokunnan käsittelyn.
– Vastuu poliittisten päätösten perusoikeuksien mukaisuudesta ja lainvalmistelun tasosta on koko hallituksella ja viime kädessä pääministerillä. Piittaamattomuus perusoikeuksista ja YLE-kriisi antavat hälyttävän kuvan Juha Sipilän tavasta ja kyvyistä johtaa Suomea. Suomalaiset ansaitsevat parempaa!
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3646059-li-andersson-puolan-tie-ei-voi-olla-suomen
Älkäämme unohtaa Euroopan juuret Euroopassa sekä eurooppalaisten ja niiden tulevaisuuden pitäisi olla !
Suomi kyllä on outo maa ,antaa rahaa laittomille maahanmuuttajille Jos Suomi huolehtii omien kansalaisten työttömyys, turvallisuus, asunnottomuus, elintason ja mahdollisuudet normaaliin elämään?Ensinnäkin maan kansalaisille, ja sitten muut niin tekee Puola .
Eurooppaan maat ansaitsevat parempaa tie ja parempi tapa vapauteen.
Euroopassa on maita, jotka ei tarvitse ulkopolitiikkaa laittoman maastamuuton ja Lähi-idästä diktatuuri !
Ei tarvitse epäluotettavan sekoitus ulkopolitiikkaa !
Puolan uskonnollinen oikeisto on uhka tasa-arvolle ja kansanvallalle ja muistuttaa suuresti 1930-luvun fasistisia liikkeitä. Ongelma koskettaa meitäkin, koska Perussuomalaiset on tämän äärioikeistolaisen puolalaisen ryhmittymän kanssa samassa EU-puolueessa. Lisäksi omat pääministerimme ja ulkoministerimme edustavat samaa uskonnollista oikeistoa abortinvastustajina. Puolan demokratianpuolustusliike syntyi nimenomaan näitä kritisoivan naisliikkeen ansiosta.
OH ! mikä suuri onni Suomi sai heidät uskova idealisteja Kaukoidästä, kotiapulaisia, sotureita, terroristeja ja valtava työvoima ottamaan etuja. Suomalaiset jonottaa ruokaa ja laittomien maahanmuuttajien kukoistaa! Se on oikeudenmukainen ja laillinen Suomessa? Tasa-arvo suomalaisille Kiitos Suomi ! suuri onni ???
Onneksi ei kaikki Euroopan maat sallivat tällaisen lainvastaisuuden!
https://fi.pinterest.com/pin/268034615300465331/
Millainen maa on Euroopassa, jossa se vainoaa omia kansalaisiaan ja ei suojaa, mutta sallia etujen laittomien maahanmuuttajien !!!
Onko tämä turvallisuus ja oikeusvaltio? Onko tämä tasa-arvo ???
Suomen sekavan uskonnollinen oikeisto on uhka Puolan tasa-arvolle
perheelle. Tasa-arvo perheessä :nainen, mies ja lapset on perheen oikeus ! Täytyy muistaa, että tämä on luonnollinen ja oikea perhe ja lapset ovat oikeutettuja oikeat vanhemmat !
Todellisen luonteen ihmisen ja sekava hyvin sairas toleranssi
-Totuusarvo ,
koskaan ei ole syntynyt lapsi homo parille !
Luonnonlakien kukaan ei voi huijata!
Uhka luonnollisuus ja totuudellisuus!
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/helsingin-hiippakunta-hyvaksyy-homoparien-vihkimisen/6118012
Teidän ideat ovat arvaamattomia!
koskaan ei ole syntynyt lapsi homo tai lesbo parille !
En voi hyväksyä tätä terveillä maailmalla ja Piste !
Järkeä ! mutta suomalainen seurakunta ei ole ja tarvitse apua !
Suomen kirkkon mädännäisyyttä !
jakamalla oikeellisuutta onko kirkko?
http://yle.fi/uutiset/3-5622366
Kirkkoon mennee Mari kera somalipyllyn.
Oikeuskanslerin mukaan vuonna 2014 tilanne oli pahin. Kumpi Kepu vai Vasemmistoliitto oli silloin hallituksessa.
Oikeuskanslerilla varmaankin olisi huomauttamista itsekeksimääsi hänen esittämäänsä väitteeseen.
Sen verran vielä, että Vasemmistoliitto erosi hallituksesta keväällä 2014 siitä syystä, että Alex Stubbin johdolla kaikki lupaukset petettiin ja köyhimmiltä leikattiin.
Useat professorit ovat arvostelleet Juha Sipilän (kesk) hallitusta.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoi Helsingin Sanomissa, että hallitus on sivuuttanut ylimmän lainvalvojan eli oikeuskanslerin kannan lakiesityksissä:
"Pidän täysin kestämättömänä, jos kiireellä ja poliittisella paineella edes yritetään perustella hyvän lainvalmistelun periaatteiden syrjäyttämistä."
Jonkan puheenvuoro kirvoitti historiallisen rajuja kommentteja myös monelta professorilta.
Jaakko Hämeen-Anttila ivasi, että perustuslaki on vain harmillinen haitta hallituspolitiikan toteuttamiselle. Hämeen-Anttila siirtyi jokin aika sitten Edinburghin yliopistoon ja arvosteli hallituksen koulutusleikkauksia.
Professori ja tunnettu vaalikommentaattori Kimmo Grönlund kysyy Twitterissä, onko Suomen tie Puolan tie.
Professori Juha Lavapuro kysyy Twitterissä: "Suomella selvästi on toimiva hallitus, mutta onko Suomi enää oikeusvaltio. Onko meillä toimivaa perustuslakia?
Professori Göran Djupsund vaatii uusia vaaleja ja Sipilän hallituksen eroa. Hänen mielestään oikeusvaltion säilyminen edellyttää Juha Sipilän hallituksen lähtöä.
Aamulehti tästä aiheesta lähemmin:
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/usealta-professorilta-rajua-kritiikkia-sipilan-hallitukselle-onko-suomi-enaa-oikeusvaltio-24150051
Jacob Söderman, 78, on toiminut urallaan eduskunnan oikeusasiamiehenä eli yhdessä oikeuskanslerin kanssa maan ylimpänä laillisuusvalvojana. Hän on toiminut myös ensimmäisenä EU:n hallintoa valvovana Euroopan oikeusasiamiehenä sekä 14 vuotta eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenenä.
- Söderman yhtyy oikeuskansleri Jaakko Jonkan sunnuntaina HS:lle esittämään kritiikkiin siitä, että pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen esityksissä on ollut ajoittain suuriakin perustuslaillisia ongelmia.
- ”Jaan arvostelun. Hallituksen lainvalmistelu on valtavaa hosumista koko ajan. Minulla on sellainen käsitys, että Jonkka on kyllästynyt siihen.”
- ”Etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen liittyen on tehty esityksiä, jotka eivät ole perustuslain mukaisia.
- Södermanin mielestä lainvalmistelun ongelmat ovat poikkeuksellisen kiireen sekä asennemuutoksen takia kärjistyneet nykyisen hallituksen aikana.
- ”Talouden intressit ovat menneet perusoikeuksien edelle. Hallituksella on ollut valtava kiire ja se on alusta asti antanut ymmärtää, että jos lait haittaavat esimerkiksi viennin kilpailukyvyn edistämistä, niiden täytyy joustaa.”
- Södermanin mielestä hallituksen asenteessa näkyy se, että Sipilä sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) tulevat yritysmaailmasta.
- Erityisen ongelmallinen on Södermanin mukaan ollut se tapa, jolla edelliset hallitukset ja nykyinen hallitus ovat ajaneet sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Sote-esitykset ovat viime vuosina törmänneet toistuvasti perustuslaillisiin ongelmiin.
- Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sekä elinkeinoministeri Rehn ovat esittäneet Suomeen perustuslakituomioistuinta. Söderman ei näe siinä mitään mieltä. Perustuslakituomioistuin ei ylipäänsä liity mitenkään lainvalmistelun ongelmiin, vaan jo säädettyjen lakien perustuslainmukaisuuteen.
Lue lisää Södermanin tuoreesta haastattelusta:
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005012449.html
Suomi-palkinnon saaja, taiteilija Jani Leinonen, esitti tänään palkintopuheessaan rajua kritiikkiä palkinnon myöntävälle taholle – eli ministereille ja valtaa pitävälle Sipilän oikeistohallitukselle.
– En ole ennen viime kuukausia koskaan elänyt maassa, jossa valtion vaikutusvaltaisin ihminen yrittää vaientaa ne, jotka esittävät kritiikkiä häntä kohtaan:
– En ole ennen viime vuosia koskaan elänyt maassa, jossa hallituksen harjoittama politiikka on niin rasistista, synkkää ja epäinhimillistä, että se saa myös kaiken valtion tekemän hyvän, kuten tämän Suomi-palkinnon, näyttämään vain hallituksen tahriintuneen kuvan kiillottamiselta.
Kuvataiteilija aprikoi, onko joutunut väärälle puolelle ”piikkilanka-aitaa, jota Suomessa ollaan rakentamassa ihmisten välille”.
– Olen viime vuosien ajan pyrkinyt taiteellani kannustamaan ihmisiä taisteluun kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, korruptiota ja syrjintää vastaan. Se että saan tämän palkinnon täytyy siis olla kannustus jatkaa tätä taistelua – vaikka vastustajamme olisivatkin ne, jotka tämän palkinnon jakavat.
Suomi-palkinto on opetus- ja kulttuuriministerin ja valtiovallan antama tunnustus merkittävästä taiteellisesta urasta.
Mikään epäinhimillinen ei ole Juha Sipilän hallitukselle vierasta.
Hallitus ei tee esityksistään vaikuttavuusarvioita. Oppositio on joutunut teettämään niitä nyt kahdesta budjetista eduskunnan tietopalvelulla ja saldo on karu: leikkauksia pienituloisille, etuja suurituloisille.
Pääministerin herkkähipiäisyyden takia Suomi on vaarassa menettää paikkansa sananvapauden mallimaana.
Ja nyt vielä tämä: hallitus jyrää esityksiään kuuntelematta edes oikeuskanslerin kritiikkiä niiden perustuslaillisuudesta.
”Tämä on erittäin vakava väite ja on ristiriidassa länsimaisen oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Sipilän hallituksen toiminta on herättänyt vakavan kysymyksen: Kunnioittaako Sipilän hallitus oikeusvaltioperiaatteita? Tätä samaa ovat kysyneet jopa johtavat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat”, totesi koko viiden puolueen oppositio sunnuntaina vaatiessaan hallitukselta selvitystä eduskunnalle hallituksen noudattamista lainvalmisteluperiaatteista.
Lainvalmistelun tasosta on kannettu huolta jo pitkään. Opposition mukaan uusi ja huolestuttava tieto on, että Sipilän hallituksen aikana oikeuskanslerin lainvalmistelun perustuslainmukaisuuteen liittyviä kannanottoja on sivuutettu.
Sipilä vastasi kritiikkiin tapansa mukaan blogissaan. Haastatteluita hän antaa harvoin, jolloin vastakysymyksiin ei ole mahdollisuutta. Nytkin Sipilä totesi, että asiaan on jo reagoitu:
”Ensimmäisenä toimena hallitus perusti lainsäädännön riippumattoman arviointineuvoston, mikä onkin toiminut erinomaisesti.”
Jatkokysymys kuuluisi, ettei asialla ole mitään tekemistä oikeuskansleri Jaakko Jonkan esittämän kritiikin kanssa. Arviointineuvosto tarkastelee esitysten taloudellisiin vaikutuksiin liittyviä kysymyksiä, ei niiden perustuslaillisuutta.
Jonkka vahvisti sunnuntaina STT:lle, että hänen sitaattinsa Helsingin Sanomien haastattelussa ovat oikein. Yksi niistä kuuluu näin: ”Pidän täysin kestämättömänä, jos kiireellä ja poliittisella paineella edes yritetään perustella hyvän lainvalmistelun periaatteiden syrjäyttämistä.”
Siis poliittisella paineella. Toisessakin sitaatissa Jonkka viittaa poliittiseen aikatauluun. Ei siis ole kysymys ”myös resurssien kohdentamisesta ja tehokkaasta käyttämisestä”, kuten Sipilä blogissaan väittää, vaan tietoisesta pyrkimyksestä sivuuttaa perustuslaki.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie piti huolestuttava jo sitä, että oikeuskansleri joutuu ylipäätään tulemaan julkisuuteen tällaisessa asiassa.
Lue lisää oikeistohallituksen propagandasta vapaasta itsenäisestä mediasta:
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3646016-kommentti-uskomaton-hallitus-tuo-varmaan-heinasirkatkin-suomeen-timo-soini
Sipilä on tähän mennessä saanut New York Timesin, Deutsche Wellen, BBC:n, Le Monden ja Tidiningarnas Telegrambyrån kirjoittamaan itsestään lehdistönvapauden tärvelijänä. Nyt sama ristiretki fasismin edistämiseksi ulottuu jo Venäjänkin mediaan:
http://en.news-front.info/2016/12/19/finland-s-yle-press-freedom-status-at-risk
Hallitukselle pyyhkeitä: Vaikutukset lapsiin sivuutettu lakivalmistelussa toistuvasti.
Muun muassa soteuudistuksen, maakuntauudistuksen ja niin sanotun normipurun valmistelussa ei ole tehty lapsivaikutusten arviointia, sanoo lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.
– Hallituksen päätöksissä asiantuntija- ja tutkimustieto muun muassa lasten hyvinvointia ja lapsen etua koskien sivuutetaan toistuvasti, Kurttila sanoo tiedotteessa.
– Hallituksen valmistelussa koskien muun muassa maakuntauudistusta, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta, ulkomaalaislain useissa eri muutoksissa, niin sanotussa normipurussa sekä monissa yksittäisissä säästöpäätöksissä ei ole tehty lapsivaikutusten arviointia, Kurttila sanoo.
Vaikutusarviointi on lapsiasiavaltuutetun mukaan jätetty tekemättä myös lakimuutosten yhteisvaikutuksista, mikä näkyy esimerkiksi säästöpäätösten keskittymisenä samoihin ihmisryhmiin.
Lausunnossa hän tuo esille erityisen heikossa asemassa olevista väestöryhmistä yksin maahan tulleet lapset, täyden varhaiskasvatusoikeuden ulkopuolelle rajatut lapset sekä vähävaraisten perheiden lapset.
Kurttila pitää viimeaikaista kehitystä hyvin huolestuttavana ja hallitusohjelman toimeenpanoa monelta osin heikkona.
http://yle.fi/uutiset/3-9362950
Rikkooko Sipilän hallitus perusoikeuksia? Asiantuntijat ottivat yhteen HSTV:n suuressa perustuslakikeskustelussa.
Helsingin Sanomien järjestämä suuri perustuslakikeskustelu pureutui keskiviikkoiltana yhteiskunnan polttavimpiin kysymyksiin.
Studiossa olivat Terveyden ja hyvinvoinni laitoksen erikoistutkija Eeva Nykänen, Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ja Helsingin yliopistosta valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen sekä siviilioikeuden professori Heikki Halila.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000002853143.html
Suomi on taantunut perustuslain kunnioittamisessa lähes sortovuosien tasolle, arvostelee oikeushistorian professori Jukka Kekkonen.
Kekkonen pitää oikeuskansleri Jaakko Jonkan esille tuomia epäkohtia lainvalmistelussa erittäin tärkeinä yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Piittaamattomuus oikeusvaltion periaatteisiin on lisääntynyt viime vuosina, arvioi Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen.
Oikeusvaltion keskeisistä periaatteista tinkiminen muistuttaa hänen mielestään sortovuosina omaksuttua poliittista ajattelutapaa.
- ”Sortovuosina perustuslaista pidettiin kiinni lähinnä vain silloin, kun se tuki jotakin poliittista tarkoitusta. Valitettavasti nykyisin on palattu samaan ajattelutapaan: perustuslaki on vain väline johonkin poliittisen päämäärään ja tarvittaessa se voidaan sivuuttaa”, Kekkonen sanoo.
Perustuslaillisuuden ja suomalaisen oikeusvaltion luojana pidetään yleensä itsenäisyyden ajan ensimmäistä tasavallan presidenttiä Kaarlo Juho Ståhlbergia.
”Nykyisin murretaan ihailemani presidentti Ståhlbergin luomaa linjaa, jossa maata rakennettiin laeilla ja lakisidonnaisuudella.”
Tutustu yksityiskohtaisemmin professori Kekkoseen haastatteluun:
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005012870.html
Tämä yhdistää Sipilää ja Kaczynskia:
Hallituksella taitaa olla huono kuulo, kun oikeuskansleri puhuu.
- Sunnuntaina oikeuskansleri kertoi, että hallitus on toistuvasti jättänyt huomioimatta oikeuskanslerin arviot lakiesitysten perustuslaillisista ongelmista. Pääministeri sanoi maanantaina, että oikeuskanslerin arvostelu tuli yllätyksenä.
- Sipilän ja Jonkan näkemyksissä on ristiriita. Jonkan mukaan hän on moneen otteeseen puuttunut lakiesitysten perustuslaillisiin ongelmiin. Sipilä ei omien sanojensa mukaan ole tätä huomannut. Miten se on mahdollista?
- ”Laillisuusvalvojalla on lyhyet kädet mutta kova ääni”, Jonkka kirjoittaa oikeuskanslerin vuosikertomuksessa.
- ”Lyhyillä käsillä” Jonkka tarkoittaa sitä, että oikeuskansleri ei voi käskyttää hallitusta muuttamaan lakiesityksiään. Sen sijaan oikeuskansleri voi käyttää ”kovaa ääntä” eli perustella näkemyksensä hallitukselle ja virkamiehille riittävän hyvin.
- Jonkka kertoo käyneensä keskusteluja ongelmallisten lakiesitysten valmistelusta vastanneiden virkamiesten kanssa ja myös pyytäneensä näitä valtioneuvoston yleisistuntoon kertomaan näkemyksistään, jos ne ovat ristiriidassa oikeuskanslerinviraston näkemysten kanssa.
- Viestin pitäisi välittyä, sillä lakia valmistelevat virkamiehet varmaankin kertovat ministerilleen, jos oikeuskansleri varoittaa lakiesityksen oikeudellisista ongelmista.
Sipilän hallituksella taitaakin olla huono kuulo.
”Ratkaisujen saama julkisuus vahvistaa vaikutuksen ulottuvuutta”, Jonkka kirjoittaa katsauksessaan. Siksi Jonkka käytti megafonia – antamalla haastattelun.
Lue yksityiskohtaisemmin täältä: http://www.hs.fi/paivanlehti/20122016/art-2000005013218.html
Heill Kaczynski, muill Mugabe, meill Sipilä.
Sipilä hallitsee rasistien äänillä ja Venäjän tuella. Palkkioksi annettu Venäjän ydinaseohjelmalle oma tontti Pohjois-Pohjanmaalta Sipilän vaalipiiristä.
Soini kusee mukiin, ettei Sipilä jää kiinni doping-testeissä.
Lestadiolaisten ja katolisten yhteisrintama hallitsee Suur-Puolaa ja abortit kielletään ja moniavioisuus säädetään pakolliseksi.
Puolan suoranaisissa fasisteissa, jotka ovat soluttautuneet eri tavoin myös Puolan hallitukseen (vertaa soveltuvin osin Perusuomalaisten tilannetta) on oma Puolan historiaan liittyvä piirteensä. Siellä arabimaailmaa kohtaan harjoitettu vihapuhe yhdistyy lännempänä marginalisoituneeseen anti-semitismiin. Puolan alueella eivät sattumalta sijainneet eräät natsi-Saksan kuuluisimmista keskitysleireistä. Siellä on ollut pogromeja aikaisemminkin. Sekä islamia että juutalaisia vihollisenaan yhtä aikaa käyttävä fasismi on eräs ääriosoitus fasismille liikkeenä olennaisista piirteistä eli dynaamisuudesta ja opportunistisuudesta. Fasistiselle xenofoobikolle tietenkin kelpaavat kaikki hyökkäykset kaikkia etnisiä (ja muitakin) vähemmistöjä vastaan. Eikä hän näe tässä mitään ristiriitaa omaan kuvitteelliseen identiteettipolitiikkansa.
Sipilä Pohjolan Mugabe!
Suomen ja Puolan oikeiston yhteinen vihollinen on perustuslaillinen demokratia.
Suomen uskonnolliset johtajat Sipilä ja Soini tukevat koko maailman uskonnollista oikeistoa: Raiskattujen ja insestin uhrien aborttioikeus pois! Jussi Niinistö: Aseita Saudi-Arabian jihadisteille! Oikeistohallitus: Tukea islamistisen Turkin diktaattorille!
Kovasti torjuskelemme tätä kyllä sitten.
Puolan uskonnollinen oikeisto on uhka tasa-arvolle ja kansanvallalle ja muistuttaa suuresti 1930-luvun fasistisia liikkeitä.
Ongelma koskettaa Suomeakin, koska Perussuomalaiset on tämän äärioikeistolaisen puolalaisen ryhmittymän kanssa samassa EU-puolueessa.
Lisäksi omat lestadiolainen pääministerimme ja katolinen ulkoministerimme edustavat samaa uskonnollista oikeistoa abortinvastustajina.
Puolan opposition Demokratianpuolustusliike syntyi nimenomaan uskonnollista oikeistoa ja sen aborttikantaa kritisoivan naisliikkeen ansiosta teemalla:
"Raiskaus ja Insesti - Fasistihallitus haluaa laillistaa molemmat"
Voi , että mikä ihana Suomen hallitus ja suomalaisia !
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002925735.html
On uskomatonta , että tällainen henkilö on kansanedustaja joka ei ole
suomalaisesta mitään ja tarkoita vaan sylkemistä suomalaisten kasvoille !
Vasemmistolaisen uskonnollinen diktatorinenliikkeet on valtava uhka Euroopan sivilisaation, demokratian, tasa-arvon ja oikeusvaltioperiaaten. Muistuttaa fasistihallitus diktatuuria ja rasistinen-fasististen liikkeiden 1939 jne. Ongelma koskee meitä kaikkia, koska tämä äärivasemmistolaisten diktatorinenliikkeet ovat juuri näissä ryhmissä samalla puolella on vasemmistolaisten identiteettipolitiikkansa edistävät juuri tätä Eurooppaassa. Vasemmistolaisen uskonnollinen diktatorinenliikkeet
on todella väärollinen Eurooppan sivilisaation !
Onneksi Puolan Hallitus valvoo, että lapsi ei ole peli tai joku lelu, joka voidaan hävittää roskakoriin! vain vakavissa tapauksissa, voimme saada abortin ! Kiitos Puolan Hallitukselle !
Samaa mieltä ja onneksi on Puolassa täällähetkellä Hallitus joka valvoo
maan turvallisuus , onneksi siellä on ainutlaatuinen eurooppalainen ilmapiiri johon voimme luottaa. Onneksi Puolassa ei ole fasistihallitus ja oikein puolalainen Hallitus !!! johon voimme luottaa !!! Ei olisi pitänyt mennä EU:uun ja ottaa Unionin jäseneksi se olisi vielä turvallisempi !!!
Suomen tuli lähi-idästä fasistinen liike, jotka ovat soluttautuneet omin tavoin myös suomen hallitukseen esim. sdp ja vasemisto voi vertaa kuin saudi, turkki tai lähi-idän diktatuuriin !
Totta!!! onko toi demokratio ???
https://m.youtube.com/watch?v=jkaNXhQKoN4
Suomen marxismia on uhka tasa-arvolle ja kansanvallalle !
https://www.suomenuutiset.fi/aaridemarit-uskon-voimalla/
ihan kuin Stalinin diktatuuri !
Muistuttaa suuresti fasistisia liikkeitä Stalinin jaka oli sekin perustamassa Venäjän sosiaalidemokraattisen liike ja oli myös aina aktiivinen kannattaja.
Onneksi fasisti kommunismi ei ole enää Puolassa!!!
Puola ja puolalaisia silloin aina ryöstettiin ja ihmiset jonottivat ruokaa
kommunistidiktatuurilla .
Se oli kun tämä todella suurullista, eikä riitänyt rahaa eikä ruokaa silloin !!! http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruokajono-hatkahdyttaa-somessa-paattajat-eivat-ymmarra-milla-rahalla-jotkut-tulevat-toimeen/5725036
Tottakai kommunistidiktatuurilla heillä oli kaikki valta ja paljon raha !
Niin, kun omat edut, hyödykset ja rahaa ovat tärkeämpiä kuin kansalaisten turvallisuuden ! Suomen kansakunnan turvallisuuden ei turvataan.
Eikö oikeistolainen kirjoittaja osaa suomea, mistä hybriditrollitehtaasta?
Uskotaan, että elämä Suomessa mahdollisimman pian tulee olemaan samanlainen kuin Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa kasvaa voimakkaasti lähivuosina huolimatta pelot turvallisuutta. Sinun täytyy olla hyvin varovainen varsinki naiset ja lapset!
https://www.gatestoneinstitute.org/7559/finland-migrant-crisis
Ei todellakaan ole hauskaa, mutta ne paperitomia , elintasopakolaisia , turvapaikkahakijoita jne. ja joka esitetään suomalaisena ??? on enemmän oikeuksia kuin hän Suomen kansalaisia. Suomalaisille tasa-arvo ??? Suomalaiset jonottavat ruokaa ja käsitellään omassa maassa huonompi luokkan ja ei ole rahaa normaalia elämää.
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruokajono-hatkahdyttaa-somessa-paattajat-eivat-ymmarra-milla-rahalla-jotkut-tulevat-toimeen/5725036
Vaaratilanteita- tällaiset tapahtumat ovat lukuisia
ja se vain pahenee ja huonommin tulee ! Kaikesta tästä, se voi vain kiittää viranomaille ja hallitukselle sdp ja vihreät kiitos tästä teille !
Ja miten luulette ?
Tähän mennessä tapahtunut:
- Puolalaisia barrikadeilla lehdistönvapauden puolesta.
- Puola on ajautunut vuosikausiin pahimpaan poliittiseen kriisiin.
- Joukko opposition kansanedustajia miehittää pääistuntosalin puhujakoroketta.
- Uskonnollisen oikeiston hallitus järjesti laittoman budjettiäänestyksen muualla.
- Oppositio syyttää oikeistohallituksen vajonneen fasismiin ja uhkaavan demokratian kulmakiviä: oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja lehdistönvapautta.
- Oikeistohallitus on muuttanut perustuslakituomioistuimen toimintaa ja tuomarikuntaa ja nimittänyt Puolan yleisradioyhtiön johtoon oman suosikkinsa.
Tämä oppositio jos syyttää oikeistohallituksen vajonneen fasismiin ja uhkaavan demokratian sen itse varmasti harjoitelle just sitä kahdeksan vuotta riippumattomuutta ja lehdistönvapautta !
- peli poikki, koska hallitus toimi oikein joten suurta kunnioitusta Puolaan perustuslakien ja nykyinen hallituksen !!!
Tiedetään, että tämä on vaarallinen heidän peli ei ole laillista !
Tiedetään hyvin, kuka on tämän takana ja maksaa siitä.
Tämä hallitus valittiin demokraattisesti ja tämä hallitus toimivat oikein joten suurta kunnioitusta Puolan perustuslakien!
Frankfurter Allgemeine:
- Sipilä toimii kuin pieni Donald Trump.
- Jos pääministeri toimii kuin tsaari, se johtaa väistämättä protesteihin.
- Suomalaisia kuohuttaa se, että uutiset Ylestä tuovat mieleen maat, joissa populistisilla puolueilla ei ole pelkästään parlamenttienemmistö vaan myös tiedotusvälineiden hallinta.
Puola ja puolalaiset eivät tarvitse saksalainen tiedotusvälineen
sanomalehdet, tai ulkoa määräämien journalistien nuket jotka ohjastaan ulkopuolelta ja vääristää tietoa !
Puolassa on Puolan tiedotusvälineiden hallinta ja se on oikein toimintaa.
Kovasti näyttää olevan paljon näitä Googlella käännettyjä mielipiteitä. Eikö Pietarista enää löydy suomea osaavia trolleja?
Pyydä Venäjältä käännettyjä minusta on hyvä elää sopusoinnussa , mutta naapureita me emme ole lähin-idän
Tuntematon pitkä Huijatut lentävät matot ovat huonommin kuin ufo
Pettymys
Onneksi Venäjä on eurooppalainen maa joten on hyvä elää sopusoinnussa naapureiden kanssa ! Suositellaan !
Katso mistä tulit ! ja siellä pitäisi johtaa sen oman politiikan!
Älä sekoita uskonto Euroopassa moraalin, periaatteet, lait, politiikan, kulttuurin, se ei kuuluu teille !
http://www.maailmankartta.fi/lahi-ita.htm
Teidän ideologian uhreja ovat koko maailma, mukaan lukien miljoonat ihmiset joka kokenut teidän fasismia ja rasismia ja sota !
Terrorismi ja kaikki raakuus ideologianne on nykyinen kuva Euroopassa lähi -Itä ideologia fasismia ja rasismia !
Te määrätä meille eurooppalaisille, mitä ei kuuluu , eikä tule koskaan kuulua Eurooppaan! Tämä diktatuuri loppuna tule aivan varmasti !
Teidän täytyy oppia, että moraali ja kunniaa
Se on arvokkaampi kuin rahaa !
Takaisin lähiidään ! Lähi- idä ei kuuluu Eurooppaan !
Sinun täytyy oppia, että moraali ja kunniaa eurooppalaisten on arvokkaampi kui rahaa !!!
Tämä lähi -dän peli myös päättyy! Aivan varmasti !
Kamalaa tämä lähi-idän porukan ja suvaitsevainen olo palstalla.
Suomen suvaitsevainen halua tehdä Suomesta lähi -itään, mutta tämä ei onnistu Puolassa !
Unohda ! Puola on puolalaisille !
Mielenkiintoista on juuri tuo uskonnollisen oikeiston näkökulma, joka yhdistää nykyajan erilaisia perustuslaillista demokratiaa vastaan suunnattuja tahoja. Myös Trumpin taustalla on erittäin vahva uskonnollisen oikeiston vaikutusvalta republikaanien sisällä. Putin puolestaan hyväksikäyttää valtansa vakiinnuttamiseen omassa propagandassaan ortodoksikirkkoa.
Uskonnollisen oikeisto Puolassa = Puola ja vain puolalaiset !
Suomi on kaukana , niin kaukana Suomen demokratia !
Suomi ei ole suomalaisille ...
kansalaisten pitäisi olla riittävä itsemääräämisoikeus ja vaikutusmahdollisuus esim. maahanmuuton politiikan jne.
Uskomatonta kusetusta, kusetusta ,kusetusta, tämän bisnekseen !
Miksi poliitikot eivät itse vähentää palkkaa vain köyhien eläkeläisten ja opiskelijoiden jne. niin auttamaan laittomia maahanmuuttajia Onko oikein ja oikeutta???laittomia maahanmuuttajia tulisi lähettää heti samantien takaisin. Laittomat maassa ??? Miksi poliitikot ei suojele kansalaisia vain laittomaat ??? Valtio, joka tuhoaa elämää omien kansalaisten ja auttaa muita on juuri tuo nykyajan uskonnollisen oikeiston kusetusta ja huijanneen demokratiaa !
Väistämättäkö Suomi menee?
Kauhea on , että Suomessa luterilaisen Kirkko suojelee laittomat!
Suomen kirkko autta ja piilottaa laittomia maahanmuuttajia, jihadien islamistien laittomien maahanmuuttajien I Pela vaarallista Laiton politiikkaa .Suomen luterilaisen kirkon pettää uskollinen kirkon moraalin!
- Täytyy karkottaa, eikä suojella!
Käsittämätön Suomen kirkon sekaantua politiikkaan ja valtion virasto maastamuutto ! Ne sekoittuvat uskonto ja pettävät kirkon moraalin!
Suomen kirkko on Käsittämätön !
Kirkot ei ole oikeutettua ; politiikassa, maastamuuttoa toimistot, päättää turvapaikka- ja kuka jäädä maahan , liiketoimintaa maahanmuuttaja
Salaaminen laittomien maahanmuuttajien . ...häpeä ..häpeä lainvastaisuus kirkon pitäisi rangaista !
Business laittomat maahanmuuttajat on tärkeämpää kuin kirkon moraali!
Suomen kirkkon mädännäisyyttä jatkuu .....
Burleskipisnes on heti loputtava
Tähän mennessä on Puolan fasistihallituksen toimilla tapahtunut seuraavaa:
- Puolalaisia barrikadeilla lehdistönvapauden puolesta.
- Puola on ajautunut vuosikausiin pahimpaan poliittiseen kriisiin.
- Joukko opposition kansanedustajia miehittää pääistuntosalin puhujakoroketta.
- Uskonnollisen oikeiston hallitus järjesti laittoman budjettiäänestyksen muualla.
- Oppositio syyttää oikeistohallituksen vajonneen fasismiin ja uhkaavan demokratian kulmakiviä: oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja lehdistönvapautta.
- Oikeistohallitus on muuttanut perustuslakituomioistuimen toimintaa ja tuomarikuntaa ja nimittänyt Puolan yleisradioyhtiön johtoon oman suosikkinsa.
vihreän kansojen täytyy vaihtaa väriä toivottavasti ei vain punaista !
joissakin tapauksissa on abortti, niin ongelma voidaan ratkaista.
Vasemmistolainen paholaisia he tietävät vain yksi ajattelu ,heidän ajattelu on provokaatio ! ilkeä uskonnollisen fasistihallitus joka ei osa tulla toimeen ! Ja niin paljon valheita, inhottava suvaitsevaisuutta ja väärennettyjä demokratiaa !
Polexit Goodbye Eu !!!!!!!!!!!!!!!!!
vasemmistolainen kissat istuu vallassa kymmenen vuotta ja ei tehnyt mitään kansalaisten vain ulkopuolella iso käteistä rahaa itselleen GOODBYE vääryys!
lähetät suosituksia Saksassa,Belgiassa ja Ranskassa on todellista vaaraa. Puolassa on hiljainen, vain joukko hullujen tukee Länsi huijarit emakoiden levottomuutta !
PUOLAN arvot - totuus, kunnia ja PUOLAN kansan arvot ovat tärkeimpiä !
Uskonnollisen hallitus se on koko Puola ja aina oli joten mistä on kyse ?
sairas nuket, marionettien alla Euroopan unionin
Luottamus ja turva on tärkein asia valtiossa!
https://www.premier.gov.pl/en/news/news/beata-szydlo-strong-eu-guarantees-polands-security.html
Kunnioittavaa !
Täällä palstalla valuu fasismia-rasismia ja on haju vasemmistolainen ja suvakien toimintaa Euroopan sivilisaatiota vastaan !
Jos Suomessa on abortti se ei tarkoita, että kaikkien maiden on toimittava niin ja Teidän pitää oppii moraalii muista Euroopan maista!
Suosittelemme Puola , Unkari , Slovakkia ja Tsekki
Tiettyjä periaatteita ja arvoja on noudatettava. Yhteiskunnan on oltava moraalinen! Siitä hetkestä, kun ihmisen elämä alkaa joka on perusarvo, kenelläkään ei ole oikeutta tuhota sitä. Lääkäri on velvollinen noudattamaan ammatti etiikka ja moraalii.
Lääkäri täysin tietoisia liittyvät velvollisuutensa se lupaa lääketieteen tehtävänsä tunnollisesti täyttää , palvelevat ___elämän ja ihmisten ____terveyteen ! turvata ihmisarvon tilasta lääketieteen.
Suomalaiset kannattaisi ottaa oppia moraalia Puolasta, Unkarista , Tsekistä , Slovakista teidän sairas marxilaisen ideologiaa tuhoaa moraalin yhteiskunnan.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016100322409968_ul.shtml
Keskisormi näyttely Suomen sairas suvakien toleranssi !
Keskisormesi todistaa sinulle moraalittomuutta ja , että sinulla ei ole häpeä.
Kunnioittaminen uuden elämän siitä hetkestä alusta ja tunnustamista lapsen ja lapsen oikeus elämään alkaa hedelmöityksestä.
Kun otetaan huomioon nykyinen tietämys ei ole epäilystäkään siitä, että ihmisen elämä on aloitettu fuusion jälkeen kaksi sukusolujen - miehen ja naisen muodossa kantasolujen kutsutaan tsygootti ,että tällä hetkellä alkaa elää omaa rytmiä hedelmöityksestä !
Turmella moralli kansakunnan on vaikea rakentaa uudelleen!
Moraalikatoa on suuri tragedia koko yhteiskunnalle.
Raiskauksen tai insestin uhri on oikeutettu aborttiin !
Puolan perustuslakituomioistuimen toimintaa on samalainen ja oikein !
Kettu ei tarvitse Puolaan yleisradioyhtiön johtoon ! Kettu metsään !
Ne ovat itse fasistit jos väkisiin tekevät barrikadi ja haluavät
muuttaa jotain, joka ei ole laillista. Primitiivinen oppositio jos eivät osa keskustella asioista , no silloin on tyhmä porukka sellaisia idiotit varmasti ei tarvitse Puolaan hallitukseen. Tällainen laiton väitteitä on provokaatiot ja Puolan hallitus aivan varmasti ratkaise tätä provokatoiita olisi pitänyt ratkaistava jo kauan sitten silloin ei olisi oppositio fasismia .
Puolalaiset ehdotti ! opposition sponsorien, että
Soros olisi parempi jos sponsoroida ja maksaa köyhille ja vainotuille katolilaiselle Syyriaan tai Irakiin , kuin hän sponsoroida juuri tätä fasistinen oppositio Euroopassa.
Puola ja puolalaisia ei tarvitse hänen raha heillä on puhdas omat rahaa !
Vasemmistolaisia poliittista ideologiaa ja näkökulma tuhota Eurooppan perinteisen kulttuurin . Operaatio kulttuurimarxismi sponsoroi Soros, toiminnasta vasemmistolaisten.
Vaarallinen Marxistitliikkeet löytyvät tällä hetkellä demarien, vasemmistoliittolaisten, kommunistien, vihreiden ja RKP-läisten joukosta siellä on vaarallinen marxistitliikkeet toimintaa ja ideologia Euroopan sivilisaatiota vastaan !
Maamme on kyllä varsinkin.
Kiitos Puolan Hallitukselle !
https://www.premier.gov.pl/en/multimedia/video/prime-minister-beata-szydlo-received-the-peace-light-of-bethlehem-from-scouts.html
Rauhallista joulunaikaa!
Rauhallista Joulunaikaa Teille Kaikille !
Kommunismi on Fasismia
kommunistinen oppositio yrittää vallankumousta
tämän ulkopuolelta manipulointi loppu
Sairas oppositio heillä on vain tarkoituksena aggressiivinen ja fasistinen toimia , levottomuutta , jännitystä ja mellakka. Oppositio yrittää kaataa laillinen hallitus, ja ihmiset eivät mene heidän vilpillisen kettut lankaan , lopulta ne on ymmärrettävä, että puolalaiset eivät valitsi Idioottimaisuus kommunistinen opposition. Kukaan ei äänestänyt ,niitä koodattu kettuja, joka sumentaa totuus. Valitettavasti ihmiset luottavat laki ja oikeus ,jotka laillisesti on valittu !
Onneksi on Oikeusvaltio ja valittiin Hallitus, joka antaa kansalaisille, eikä varastaa omaan taskuun !
Tietenkin me tiedämme, että kaikki nämä kommunistiset ja fasistiset liikkeet ohjataan ulkopuolelta, ja me tiedämme, että kaikki tämä sekaannusta väitteen.
Todella huolestuttavaa , tämä vieraiden toimintaa, koska nämä fasistiset liikkeet opposition ohjataan ulkopuolelta ja opposition protesteja. Opposition kettumainen omaa politiikkaansa ajetan ja ohjataan tarkoituksellisesti , häiritä Puolassa laillisesti valitun hallituksen ja perustuslaki.
Kansalaiset ovat vakuuttuneita, että Puola on vihdoin oikea Hallitus, joka etenee perustuslain mukaisesti !
Odotimme hyvin pitkään onnettomuuden jälkeen Smolenskin Hallitus, joka on nyt ja just sellainen, joka toimii kansalaisten eduksi !
Voimme vain kiittää Puolan ihmisiä , että onneksi meillä on nyt rehellinen Hallitus !
Puolaa ei ainankaan islamisoida lähi-idän ja afrikan kehitysmaa muslimeilla!
Puolan identiteetti ja Puolalaisuus on geeneissä joten Puola on puolalaisten !!!
Puola on ainutlaatuinen !
Puolassa on ainakin sananvapaus, mutta Suomessa ei ole enää sananvapautta !
Puolassa naisten oikeudet ovat korkeimmalla tasolla koko Euroopassa!
Puolassa hallitus huolehtii kansalaisten turvallisuutta !
Kiitämme nykyinen hallitus !
Nykyinen Hallituksen voimme luottaa, ja ennen kaikkea Puolassa on Hallitus, joka tekee järkeviä päätöksiä !!!
Niinkö voinemme olla varmahkoja.
Taidat olla Venäjän valtion virkamies, FSB:n doping gangsteri.
....vakuuttuneet ,että tämä vasemmistolaiset seistä takana kaikki myllerryksen jne.
Vasemmisto haluaa aina ylivalta, joka tapauksessa, joten jos ei ole
ylivalta, se kärsii aivotulehduksen sekoittaen mellakat, kapinat ja muitta fasismia - Ottaen huomioon kaikki vasemmisto päätökset haitallisia valtiolle ,ne toimivat vahingoksi valtion ja kansalaisten kustannuksella ,tiedämme totuuden siitä, keitä he ovat !
Puolalaiset tietää totuuden ja historian opetti heitä !
Punakettuliitto koodattu agentit ohjataan ulkomailta .
Vasemmistolaisen uskonnollinen diktatorinenliikkeet on valtava uhka Euroopan sivilisaation, demokratian, tasa-arvon ja oikeusvaltioperiaaten. Muistuttaa fasistihallitus diktatuuria ja rasistinen-fasististen liikkeiden 1939 jne. Ongelma koskee meitä kaikkia, koska tämä äärivasemmistolaisten diktatorinenliikkeet ovat juuri näissä ryhmissä samalla puolella on vasemmistolaisten identiteettipolitiikkansa edistävät juuri tätä Eurooppaassa. Vasemmistolaisen uskonnollinen diktatorinenliikkeet
on todella väärollinen Eurooppan sivilisaation !
Palstalla valuu fasismia-rasismia ja on haju vasemmistolainen ja suvakien toimintaa Euroopan sivilisaatiota vastaan !
Vaarallinen Marxistitliikkeet löytyvät tällä hetkellä demarien, vasemmistoliittolaisten, kommunistien, vihreiden ja RKP-läisten joukosta siellä on vaarallinen marxistitliikkeet toimintaa Euroopan sivilisaatiota vastaan !
Ottaisimmeko ehdotuksen ohjelmaamme?
Puolan hallitukessa ei ole likainen vuotoja islamilainen diktatuuri Lähi-idästä !
Yksinkertainen rehellinen, luotettava polku ja oikeusvaltiota
on nykyinen Puolan Hallitus !
Niinhän se on.Jos Puolan hallitus tekee niin kuin EU haluaa,Puola on kohta täynnä kehitysmaalaisia muslimeita rähisemässä,ihan kun länsieuroopassa on.
Jslamisteja kyllä riittää täyttämään Puolankin, kehitysmaa muslimit on ehtymätön
luonnonvara.Ne riittävät kyllä täyttämään myös Puolan.
Muista tämä, ainoa nykyinen Puolan Hallitus päättää omistaa asioista Puolassa Piste !!! eikä Eu
Puolan lipussa on punaista ja keltaista.
Puola ei ollut eikä tule myyntiin! ja vain Puolan hallitus päättää asioista Puolassa !
Kiitos !!! taas kerran Puolan oikeistohallitukselle.
Kiitos ! Herra Kaczynski, kiitos ! ihana uudenvuodenaattona, rauhallinen, iloinen, ilman riskejä.
Ne jotka ovat yön vahtia parlamentissa, nämä ovat uhkava Puolan ja he haluavat meidän keksiä ,niin fasistinen kohtalon kuin Turkki.
Niiden on tarpeen pidättää ja tilapäisesti panna vankilaan !
Kiitos ! Herra Kaczynski ja Kitos ! Puolan Hallitukselle
Toivotamme Kaikkea Hyvää Puolan Uudenvuoden 2017
rasismia ja somaleita päästänsä käsin joo.
Onhan tämä tietenkin kyllä.
Kiitos ! Mr. Kaczynski, kiitos paljon ihanasta uudenvuodenaattona, rauhallinen, iloinen, ilman riskejä .
Mitä yö vahtia joukko opposition parlamentissa he haluavat meidän keksiä tällaisen fasismiin ja kohtalon kuin Turkissa. Kannattaa pidättää ne ja laittaa väliaikaisesti säilöön vankilassa.
Kiitos ! Mr. Kaczynski, kiitos paljon ihanasta uudenvuodenaattona, rauhallinen, iloinen, ilman riskejä .
Kiitos ! Herra Kaczynski, kiitos ! ihana uudenvuodenaattona, rauhallinen, iloinen, ilman riskejä.
Ne jotka ovat yön vahtia parlamentissa, nämä ovat uhkava Puolan ja he haluavat meidän keksiä ,niin sama fasistinen kohtalon kuin Turkki.
Niiden on tarpeen pidättää ja tilapäisesti panna vankilaan !
Kiitos ! Herra Kaczynski ja Kitos ! Puolan Hallitukselle
Toivotamme Kaikkea Hyvää Puolan Uudenvuoden 2017
Eurooppalaiset Journalistit tuomitsee Puolan oikeistohallituksen harjoittaman painostuksen sananvapautta vastaan demokratian vastaisena toimena:
http://europeanjournalists.org/blog/2016/12/18/polish-government-plans-to-restrict-journalists-access-to-parliament
Suomessa, pitkään ei enää sananvapaus on vain diktatuuri ja ei arvostettu kansalaiset . MIksi ???
Teidän täytyy huolehtia Euroopan kansalaisten turvallisuuden erityisesti näihin lainvastaisiin invaasio !
-eikä asiat puolalaisia ja Puolan
Kiitos ! Puola oli ihana uudenvuodenaattona, rauhallinen, iloinen, ilman riskejä.
Puolalaisia ja Puola ratkaista omista asioistaan ja
teidän täytyy huolehtia omista asioistaan, sananvapautta ja demokratian joka ei ole ja ennen kaikkea kansalaisten turvallisuutta !
Puolalaiset ovat hyvin älykkäitä kansakunnan ja valitsi sopivan ja luotettu hallitus!
Vasemmistolaiset kansainvälinen ryhmä ja EU:un byrokratia on annettava Puolan ja puolalaisille rauhaan !!!
Puola ei ole eikä tulee koskaan vasemmistolaiset kansainvälinen siirtomaa -Cologne
Rehellisyys ja totuudenmukaisuus Media = valheita
-manipuloitavissa vasemmistolainen.
Smolenskin annetaan yleisölle tieto ja näkyy päivänvalossa.
Kunnioittaen Puolan !
Kaikki räikeä valheita kettuja ja toimittajat, jotka työskentelevät median Puolaa vastaan
pidätetty ! sanomalehti kirjoittaa valheita eivätkä anna todellista tietoa on tämä vasemmistolainen ulkoisen toiminnan valheita.
Security oman väestönsä ja kansalaisten kunnioittamista !!!
eikä laiton ilman papereita maailmankansalaisia, jotka eivät kuulu meidän valtion ja Eurooppaan !
pysähtyä invasio ja terrorismin Saksassa, Ranskassa jne.
-ja
__________________________________________________________
Puolaa jättää rauhaan !!! Puola on puolalaisten !!!
Pahinta on, että "opposition" käynnistäjinä mellakoiden pelin on vain omia etujaan.!
Erittäin harmillista, että Puolassa ei ole Piulsudski
Kunnioittaminen Puolan hallitus !
Valehtelija kettu mukana ulkomaiseen tiedotusvälineet, Corporations, jotka vääristelevät ja pettää puolalaisia ja kettu kerätä paljon rahaa ja Koko toi paska sekaannus ei ole sananvapaudesta vain rahasta !
PUOLASSA ON SANANVAPAUS JA DEMOKRATIA JA KIITOS PUOLA !
Onneksi tämä ei ole koko Puola
Kunnioittaminen nykyisen hallitukseen !
kaikki nämä suvaitsevaisia ja suvaitsevainen kaikilla tasoilla menetti viranomaisten , hallitusten ja yleisön luottamusta.
Me Puolan taistoa olemmme kyllä.
Puolan pettureita tulee sulkea vankilan joka on laki Puolan !
poistetin maanpettureita ja valittiin hyvin rehellisen hallituksen!
Ei ole enää maanpettureita ja valehtelijoita, huijareita vallassa !
Väärät puolustajat sananvapauden ja lehdistönvapauden valehtelijat lopulta estetty: valheita, petokset ja se on vihdoin oikea.
Myrkyllinen liitto on jo suljettu! joka huijataan demokratiaa !
Järjestäytynyt suunnitelma, mutta Muista ! Puola ja puolalaiset ovat hyvin älykkäitä luokan ihmisiä - Puolalaiset eivät aio lankaan !
Kunnioittaminen Puolan ja Puolan kansalaisten ja erityisesti nykyisen hallitukseen !
kahdeksan vuotta vain he tuhosivat maan ja oikein , että uusi hallitus valittiin !
Erityisesti poliittisen korrektiuden, jonka kanssa pellet meni liian pitkälle !
Poliittisen korrektiuden katsotaan sopimatonta nykyaikana !
Inhottava on, että media aina pyrkiä olemaan tiedottaa kansallisuus syyllistyneet murha, raiskaus ja terrorismi.
Sinusta varmaan maahantunkeutuneena kehitysmaalaisena tuntuu siltä,että matujen tekemiä rikoksia ei saa kertoa juklkisuudessa.Mutta kun me suomalaiset olemme sitä mieltä,että tridän kehitysmaalaisten tekemät rikokset raiskaukset ryöstöt ja hakkaamiset on kerrottava.Muuten ihmiset ei osaa ihmisapinoita varoa.
Jonkun aikaa olet ollut Suomessa,mutta sinun kielitaidollasi et pysty hämäämään,
suomalainen et ole,eikä sinusta suomalaista tule.
Inhoittavinta on se,että tunkeuduitte Suomeen.
uskonnolliset oikeiston Suomi
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/323144-somaleiden-ja-irakilaisten-turvapaikkapaatokset-jaihin-linjauksia-tullaan
Kille lille pille nille tillle sile.........
https://m.youtube.com/watch?v=RVM4_h66upI
palata takaisin uskonnolliset oikeiston
uskonnolliset oikeiston mistä tuli ....
https://m.youtube.com/watch?v=aGQh8yfIdMU
Suuri kiitos Puolasta
Suuri kiitollisuus Suomen sotaveteraanejamme , he ovat oman henkensä uhalla puolustaneet Suomen itsenäisyyttä , sotavuosina 1939-1945. Ilman heidän rohkeuttaan Suomi ei voisi viettää Suomen 100 vuoden itsenäisyyden juhlaa tänä vuonna .Suuri kiitollisuus heille !
Hyökkäävät meitä marxilainen diktatuuri, joka on vastoin kehitystä Euroopan sivilisaation ja sivistyksen ! Poliittisen korrektius hulluja marxistit tämä on vakava ongelma Euroopassa ja vaivaa Euroopan väestöön . Aivopesu , media valehtelee , väärä demokratia, pakko suvaitsevaisuuden, tuhoaminen sananvapauden, tuhoaminen itsemääräämisoikeuden , tuhoaminen itsenäiseen valtioon
kansalaisoikeudet ja tuhoaminen oikeusvaltion. Tämä vaarallinen laiton marxilainen diktatuuri on nyt valossa hirvittävän suuri ongelmia!
Varoitus tulee jo liian myöhään. Ruotsi myönsi viime vuonna 72 000 turvapaikkaa ja lisää pukkaa ovista ja ikkunoista. Kaikki otetaan vastaan.
Maa on tuhottu.
Otsikkomaa Puola voi hyvin ja pitää tulijahanat pienenä. Sekös vasureita vituttaa.
Liberaalit voi syyttää ketään muuta, paitsi itse !
Puolassa ovat älykkäät ihmiset heti tiesi, että se on syöpä rutto, ja heti osoitti paluumatka.
Onko nyt niin että, Suomen ja Puolan uskonnollisella oikeistolla on "yhteinen vihollinen", ja se on perustuslaki. Historiasta tiedetään, että esimerkiksi fasistiset liikkeet haluaisivat ajaa omaa politiikkaansa "välittämättä laillisuudesta".
Terävä huomio.
Ihmiset ovat eri mieltä asioista ja muodostavat näin erilaisia yhteenliittymiä etuja ajaakseen..... :-))
Turvallisuus on romahtanut !!! Vaikutuksiin ja syihin kaiken tämän vasemmistolaisten
On käynyt ilmi, että liberaali "demokratia" Eurooppa perustuu kielto ajattelua ja puhuu totta. ..
Poliittisen korrektiuden tämä on sitäkin hälyttävä !
Kommunismi ja Liberalismi kaksi veljeä vihollisia ja suuri uhka meille kaikille !
Soini ja Sipilä on samaa uskonnollista oikeistoa kun Puolan fasistihallitus.
fasistinen organisaatio on vasemistolaiset Suomen ja Puolan uskonnollinen fasistihallitus.
Nämä vasemistolaiset organisaatiot ovat kollektivismin eri sävyjä yhdessä sosialismin ja kommunismin kanssa esim.sdp, jne.
Puola on valtava kokemus miten toimii fasistisen kommunismin omaan
politiikkaansa .
Minäpä olin kerran Varsovassa viikonloppulomalla.
Kovin oli oikeistolaista touhua. Ryyppäsimme kovasti ja paikallisia nuoria huoria oli mukana rälläämässä.
Kauheaa hapatusta oli tuossa äärioikeistolaisessa maassa. Koko matkakassakin meni aivan sileäksi.
Saatat ihmetellä, mutta et koskaan hallitsemaan Puolaa !!!
Kk Suomessa on kuin Lähi-idässä kauheaa pelkoja ja huoria sotkua
äärioikeistolaisten lähi-idästä.
Helsinki ei enää hengittää puhdasta ilmaa, ja kansalaiset ovat todellakaan kyllästyneet ulkomaisten lähi-idästä .
Turistille ei ole enää iloa matkustaa Suomessa, koska se ei enää muistuttaa Suomi.
Turistit täytyy muuttaa kurssin Keski-Eurooppaan on siellä todellisen eurooppalaisten elämä.
Jos kansalaiset eivät ole turvassa omassa maassa , niin mitä se todistaa? Kansalaiset eivät tunne edes suomalainen ilmapiiri
mutta jonkinlainen täysin vieras äärioikeistolaisten lähi-idästä ja afrikkasta.
Suomalaiset ovat aina halunnut elää rauhassa omassa maassa ja oman kulttuurinsa, ja missä on heidän oikeuksia ???
Tällainen täydellinen sekavuus äärioikeiston Lähi-idä- Eurooppa
Romahtaminen Suomen valtion kaikin tavoin tällainen on todellisuus nykypäivän Suomessa. Näettekö, miten se näyttää Suomi joka paikassa
??? https://www.suomenuutiset.fi/vahtera-afrikan-vaestonkasvua-hillittava-muuten-pakolaistulva-pahenee/
Joka paikassa !!!
Kukaan ei ole sokea, ja se ei ole vaikea nähdä, että edessä on paljon ongelmat johtuvat niiden saapumisesta !
Suomessa ,missä on suomalainen kulttuuriperintö ???
Uusi Suomi -turvallisuus ja suomalainen ilmapiiri???
ensinnäkin, oppia kansalaistensa suojelemiseksi hyökkäyksen laittomien maahanmuuttajien ja arvostella omia virheitään !
Sinun täytyy tarkastella niiden katuja Helsingissä laittomien pakolaisten hyökkäykset arabit ja afrikkalaiset ahdistavat naisia, lapsia ja älä katso kaduille Varsovaan.! Varsovassa, naiset kävelevät rauhassa ja hiljaa ja siellä ei ole arabit jengiä.
Hyökkäävät meitä marxilainen diktatuuri, joka on vastoin kehitystä Euroopan sivilisaation ja sivistyksen ! Poliittisen korrektius hulluja marxistit tämä on vakava ongelma Euroopassa ja vaivaa Euroopan väestöön . Aivopesty ,media valehtelee , väärä demokratia, pakko suvaitsevaisuuden, tuhoaminen sananvapauden, tuhoaminen itsemääräämisoikeuden , tuhoaminen itsenäiseen valtioon
kansalaisoikeudet ja tuhoaminen oikeusvaltion. Tämä vaarallinen laiton marxilainen diktatuuri on nyt valossa hirvittävän suuri ongelmia!
Fasistitkommunistit, he halusivat pakottaa yleisön sokea tottelevaisuus , kommunistidiktatuurilla !
Tässä katsaus anarkistien valiojoukoista:
https://www.youtube.com/watch?v=eDIxoOwFxgw
Millainen maa se on? ja kenelle ?
https://m.youtube.com/watch?v=EqdkGc87AMk
Oikeastaan voisi lisätä vielä äärivihreät yhdessä kommunismin kanssa
Suomen pitäisi vaatia kaikkialla maailmassa, oikeistolainen väestönmuutos , tällaiset johon haluatte ja sopi teille !
Maailma vanhene väestönmuutos !
Niin ,sekaisin hämmennystä kulttuuri Puolassa ei koskaan päästää!
Takaisin välittömästi sinne mistä tulit !!!
Puola on vain puolalaiset !!!
Juri niin , niiden yhteisiä piirteitä ovat fasismia ja rasismia. He haluavat hallita ja hyötyä kommunistinen diktatuuri. Nämä täysin vieraita joukkoja lähi-dän ja afrikkaan haluavat kontrolloida itsenäisyytemme ja auttaa heitä fasistitkommunistit tässä äärioikeistolaisessa vieras maassa.
Kauheaa mix marxismia !
Käsittämätön ja vastuuttomat päättäjät tästä sekaannusta yhteiskunnassa ! Shock ja makaaberi nämä äärivasemmistolaiset ja yhteensä elämä niiden kanssa on kaaos ja odotamme vieläkin
kaaosta . Erityisen vaikea Suomessa ja pahinta on, että nämä pakoilevat vihaavat Suomen kulttuuriperinnön , se ei näytä hyvältä elämä yhdessä niiden kanssa!
Huiput, ei voi ymmärtää, miten tämä maa Suomi voi johtaa tällaiseen tilanteeseen?
Ne ovat asiantuntijoita miten muuttaa alkuperainen väestön ja
vanhuksen tilalle tuodan maahaan nuorten. No, jos se voisi olla hyödyllistä? Tällaiset geneettisen muutokseen valtion kansalaisten ?
Suomen Sosialidemokratia on välttämättä otettava vastuu näistä traagisista maan muutoksia !
Vain äänestämällä voi vaikuttaa siihen, ketkä pääsevät eduskuntaan EU:n linjaa toteuttamaan !
Suomen pitäisi vaatia kaikkialla maailmassa, oikeistolainen väestönmuutos , tällaiset johon haluatte ja sopi teille !
Maailma vanhene väestönmuutos !
Suomen Sosialidemokratia on välttämättä otettava vastuu näistä traagisista maan muutoksia !
Suomen suvaitsevainen ??? Suomen Tulevaisuus ????
??? suomalaisten turvallisus ???
??? ja suomalainen ilmapiiri ????
https://m.youtube.com/watch?v=rk3zu7sQH9Y
Kenen maa ????
Suomen suvaitsevainen halua tällaista Puolaan....
https://m.youtube.com/watch?v=VjLupwLqolk
Näin Suomen suvaitsevaisia olette antaneet tuhoaa maata , pakolaiset ja turvapaikahakijoita Lahi-idästä , alue Helsingin, matua huutaa ja hyökätä
kansalaisten ja poliisi ei tee mitään ?
Teille rahapanosta on kaikkein tärkeintä /turvapaaikkabisnesta eivätkä halua antaa turvallisuutta ja tulevaisuuden kansalaisten !
Tämä laiton BISSNESliike -pakolaisia - turvapaaikkabisness
on kielletty Puolassa !!!
Suomi eurooppalaisena hyvinvointivaltiona ??????
ei edes haluta estää vaan annetaan ihmiskauppiaiden jatkaa toimintaansa bisnes toimi ja paljon raha on tulossa tämä on pääasia !
Vasemmistolaisten politiikka tuhoaa demokratian ja oikeusvaltion.
Uusi Suomi -turvallisuus ja suomalainen ilmapiiri???
ensinnäkin, oppia kansalaistensa suojelemiseksi hyökkäyksen laittomien maahanmuuttajien ja arvostella omia virheitään !
Käsittämätön ja vastuuttomat päättäjät tästä sekaannusta yhteiskunnassa ! Shock ja makaaberi nämä äärivasemmistolaiset ja yhteensä elämä niiden kanssa on kaaos ja odotamme vieläkin
kaaosta . Erityisen vaikea Suomessa ja pahinta on, että nämä pakoilevat vihaavat Suomen kulttuuriperinnön , se ei näytä hyvältä elämä yhdessä niiden kanssa!
Niin ,sekaisin hämmennystä kulttuuri Puolassa ei koskaan päästää!
Takaisin välittömästi sinne mistä tulit !!!
Puola on vain puolalaiset !!!
Ne vasemistolaiset ovat asiantuntijoita miten muuttaa alkuperainen väestön !Suomalaiset ovat aina halunnut elää rauhassa omassa maassa ja oman kulttuurinsa, ja missä on heidän oikeuksia ???
Suomen hallitus joka toimii itse itseään ja suomalaisia vastaan.
Tässä tapauksessa on parasta jättää ja ratkaista Euroopan unionin tyydyttävällä kansalaisen-Kansalaiset Äänet!
On muistettava !, laittomat maahanmuuttajat, maahantunkeutujat
- eivät ole Puolan kansalaisia ,eikä koskaan tulee olemaan Puolan kansalaisten !!!, luultavasti myös ei Suomen kansalaisina .
Omistaa todellinen henkilöllisyys on erityisen tärkeää ja oikea aito Identiteeti ! Väärentäminen on kielletty !!!
Uusi Suomi !
Ne vasemistolaiset ovat asiantuntijoita miten muuttaa alkuperainen väestön !Suomalaiset ovat aina halunnut elää rauhassa omassa maassa ja oman kulttuurinsa, ja missä on heidän oikeuksia ???
monikultttuurisen Suomen rakentajiat ottavat jo nyt haltuun ???
https://m.riemurasia.net/video/Maahanmuuttaja-kiusaa-suomalaista/117298
Näkemykset ja vasemmistolaiset ?
https://m.youtube.com/watch?v=5eUvyuaJVIo
Suomalaisia on sopeuduttava niihin .....?
Suomi Oikeusvaltio ???
Suomalaiset ovat aina halunnut elää rauhassa omassa maassa ja oman kulttuurinsa, ja missä on heidän oikeuksia ???
Vasemistolaiset heillä ei ole häpeä, raha ja turvapaikkabisnes on tärkeämpää kuin suomalainen kulttuuri ja kansalaisten turvallisuuteen!
Suomalainen kulturiin Suomessa on Suuri Arvo !!!
.. pitää nyt kysyä, jos he eivät noudata Suomen kulttuuriin jne,.niin miksi ne ovat Suomessa? Suomalaiset ovat aina halunnut elää rauhassa omassa maassa ja oman kulttuurinsa !!!
Röyhkeitä ja rasismia ja fasismia meille eurooppalaisille !
Meidän maa ja meidän tavat meidän kultuurinsa !
Nää ei halua eikä ikinä tule sopeutumaan suomalaiseen, puolalaisteen tai eurooppalaiseen kulttuuriin. Nämä haluaa kaiken ilmaiseksi tekemättä mitään ja lopulta vielä koko yhteiskunnan. Näitten kulttuuri ei sovi moderniin eurooppalaiseen kulttuuriin. Piste !
Vasemistolaiset osallistuvät mielenosoituksiin jossa äärivasemmiston porukka rikko sääntöjä ja lakia !
Meillä on aivan tarpeeksi ulkoinen vasemmistolainen valtakaudet nyt on aika konkreettisia muutoksia parantaa kansalaisten elämää! ja turvallisuus !
Meillä on aivan tarpeeksi ulkoinen Lähi-idästä naisviha joka ei kuuluu
euroopalaisten kulttuuriin !
Vaikka tällaiset käytännöt ovat ominaisuuksia käyttäytymistä poliisivaltio ja todistuksessa , että uomiradikaaliin on poliisivaltio!!! https://m.youtube.com/watch?v=_an9Y_xqCVU
Katso lopussa käyttäytymistä poliisivaltio!
Suomessa Sananvapaus??? Vapaus keskustelua kansalaisten?
Oikeusvaltio Suomi ??????
vasemmistolaiset politiikka ei ole mitään muuta kuin diktatuuria ja poliisivaltio !
Jakaminen Mielestämme ei ole rikos, jos se et pidä se ei tarkoita, että se on katkeroittaa poliisille !!!
Suomi on hyvin epämiellyttävä maa omille kansalaisilleen!
Emme ole yllättyneitä kuin Suomen kansalaisten lähteä .........
Syrjamistä ja vaino omien kansalaisten !!!
Turvallisuus on romahtanut !!! Vaikutuksiin ja syihin kaiken tämän vasemmistolaisten hallitusten ja suvaitsevaisuuden !!!
Vasemmistolaiset ovat luoneet poliisivaltio ja vaino Suomen kansalaisten !
Suomi on eurooppalainen maa ????????????????
petollisia vaahto on otsaa luento meille demokratiaa ???
Röyhkeätä !
Vainota suomen kansalaisia Suomessa ja häpeämättömästi on opettaa meille demokratian ja sananvapauden !!!!!
Suomalainen Suomessa ??????
Se on sinulle, joka rikkoo perusarvoja ,niiden Suomen kansalaisten, ja olet kehtaa opettaa muille demokratioista ?????
Röyhkeys !!!!
Se on vain Suomen sirkus Demokratian ? ovat pettureita, jotka puolustavat niiden kuva
Vihollinen on vasemistolaiset !
Poliittisen korrektiuden tämä on sitäkin hälyttävä !
Siinä on oikehkokin aloituslainen.
Oikeudenmukaisuudet !
Suomalaiset ovat aina halunnut elää rauhassa omassa maassa ja oman kulttuurinsa, ja missä on heidän oikeuksia ???
Suomen hallitus joka toimii itse itseään ja suomalaisia vastaan!
Suomea ja Puolaa hallitsee uskonnollinen oikeisto, joka haluaa naiset synnytyskoneiksi, valtiolle oikeuden nimittää haluamansa tuomarit ja toimittajat ja yksityisille firmoille fyrkkaa sairaanhoidon, teitten ylläpidon ja postin yksityistämisellä.
No, tietenkin, erittäin korkea seuraamuksia raiskauksesta!
Suomeessa rangaistus raskauksesta on melko 0 ?
sulkemaan rajoja eikä anna laittomien pakolaisten oleskelulupia ja
ankaria rangaistuksia!
Periaatteena on liberaalin sairaus teidän täytyy kysyä apua!
Teidän koko liberaalin järjestelmä on mätä ja haisee -ja
Älä levitä Keski Eurooppaan !
On sääli, että oman koulut eivät opettaa sinulle moraali !
Mekanismi moraalisen kriisejä, ja nykyinen teidän kriisi kielteiset seuraukset maan kansalaisten on ainoaa sairaat liberalismi ja vasemmistolainen politiikka. Raita on lopetettava!
Katso Helsinki ja muitta Suomen kaupunkiin nainen ja lapsi ei enää uskalla kadulla kulkea yksin !
TORJUNTAAN !!!
Sinä olet töykeä , eikä puolustaa kansalaisiaan ???
Mikään olet tehnyt väkivallan torjuntaan, raiskauksia, murhia ja laillisen maahanmuuton ??? Röyhkeys antaa vieraiden valtioiden lähi-idästä halventaa ja nöyryyttää pyhän naisten ja lasten.
Olette moraalitonta, korruptoituneita ja kylmä kuin Suomen graniitti!
Tämä on törkeää skandaali , että sairas äärimmäinen liberalismi on johtanut menetykseen moraaliin ja nyt he yrittävät tartuttaa muita !?on sen rutto joka todennäköisesti on liian myöhäistä!
Teidän haitallinen, myrkyllinen, vailla moraalia ja utopistisia ideologia, joka tulee samasta lähteestä kuin häijy kommunismin ei ole sijaa tähän sairauteen Keski-Euroopassa.
On muistettava !, laittomat maahanmuuttajat, maahantunkeutujat
- eivät ole Puolan kansalaisia ,eikä koskaan tulee olemaan Puolan kansalaisten !!!, luultavasti myös ei Suomen kansalaisina .
Omistaa todellinen henkilöllisyys on erityisen tärkeää ja oikea aito Identiteeti ! Väärentäminen on kielletty !!!
Jos et halua olla kone ja synnyttää on tarpeen toteuttaa ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä.!!! ja tietysti käyttää pään ,moraali on sovellettava kaikkiin !!!
Suomen hallitus vainoaa omia kansalaisiaan !
Uskonnollista oikeistoa ei koskaan pitäisi päästää valtaan. Aivan sama ovatko katolisia vai lestadiolaisia vai islamisteja.
Hyvin ironista myös, että ne vasemistolaiset liberalismi puhuu oikea jokaisen ihmisen elämään ??? toisaalta edistää abortin ja moraalittomuutta ???
uskonnollinen vasemmisto on todella sekava aivot ja ei ole maalaisjärkeä - biologinen lapsi et voi syntyä: homot ja lesbot ja nimitetään heidän vanhempansa? Otatte lasta todellisesta vanhemista ja annatte homoseksuaaliparien jne. Annat heille häät kirkoissa ja ajattelee ,että tämä on yhtäläiset oikeudet? Kuka antoi tällaisen oikeuden ? sekoittamista kirkon ja moraalittomuudet !
Emme ole naiiveja ! Uskonnollista vasemmistolaiset he käyttävät pakko toleranssi on tämä sairas liberalismin tehnyt Euroopan kansojen taloudellisia ongelmia. Tulos tällaisesta politiikasta, ihmiset ovat vain harhaan ja hyödyntää vain tästä "liberalismi", joka valheellisesti kehotetaan vapautta ja tasa-arvo ???- Ja on tullut äärivasemmistolaiset järjestelmää ja petollinen toiminta . Vasemistolaiset ei koskaan pitäisi päästää valtaan!
PALUU MATKAA
http://yle.fi/uutiset/3-8886939
takaisin kaikki maahantunkeutujat !
http://www.aftonbladet.se/.../ttny.../utrikes/article24213341.ab
takaisin kaikki maahantunkeutujat !
Eurooppa -Olemme ylpeitä, että olemme eurooppalaisiaa ja Olemme ylpeitä, että olemm Kristittyjä !
Emme hyväksy ja sietää myrkyllinen käärme !
kyllä sietää miettiä kansan
Julmaa siirto-maastamuuton lähi-idästä joka saapui yhteiskuntaan ja niiden murha ja raiskauksia on rangaistava ankarasti !
Liberal hirviöitä moraalitonta unohtaa kuitenkin, että se ei tule olemaan vallassa ikuisesti ja pakko suvaitsevaisuus päättyy !
Sipilä tekee ensi torstaina vierailun Puolaan ja tapaa siellä pääministeri Szydlon.
Kyseessä on Sipilän ensimmäinen ulkomaanvierailu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna.
Puola on tällä hetkellä syvästi eripurainen EU:n kanssa, koska maan uskonnollinen oikeistohallitus ajaa politiikkaa, jota EU-komissio ja useimmat muut EU-maat pitävät unionin perusarvojen ja ihmisoikeuksien vastaisena. Muun muassa perustuslakituomioistuimen toimivaltaa on rajattu ja mediaa suitsittu.
Ja niin me uskomme, että Euroopan unionin olisi Polexit ;)
Epäsiisti sosialistit täytyy tarkistaa aallonpohjasta omat pask..t!
Haivua
Kaikki saksalainen kettuja paska mediaa täytyy välittömästi kieltää Puolassa ! Puolalaiset heillä on omia mediaa joka luottavat!
Hyökkäävät meitä marxilainen diktatuuri, joka on vastoin kehitystä Euroopan sivilisaation ja sivistyksen ! Poliittisen korrektius hulluja marxistit tämä on vakava ongelma Euroopassa ja vaivaa Euroopan väestöön . Aivopesu , media valehtelee , väärä demokratia, pakko suvaitsevaisuuden, tuhoaminen sananvapauden, tuhoaminen itsemääräämisoikeuden , tuhoaminen itsenäiseen valtioon
kansalaisoikeudet ja tuhoaminen oikeusvaltion. Tämä vaarallinen laiton marxilainen diktatuuri on nyt valossa hirvittävän suuri ongelmia
On muistettava !, laittomat maahanmuuttajat, maahantunkeutujat
- eivät ole Puolan kansalaisia ,eikä koskaan tulee olemaan Puolan kansalaisten !!!, luultavasti myös ei Suomen kansalaisina .
Omistaa todellinen henkilöllisyys on erityisen tärkeää ja oikea aito Identiteeti ! Väärentäminen on kielletty !!!
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
Varmasti on tervetullut asianmukaisesti .. :) Puolassa
päivitä terve kontakteja ja todellinen eurooppalainen ilmapiiriin !
Hyvää Suomi 100 vuotta itsenäisyyden !
Kiitos Suomi !
Suuri kiitollisuus Suomen sotaveteraanejamme , he ovat oman henkensä uhalla puolustaneet Suomen itsenäisyyttä , sotavuosina 1939-1945. Ilman heidän rohkeuttaan Suomi ei voisi viettää Suomen 100 vuoden itsenäisyyden juhlaa tänä vuonna .Suuri kiitollisuus heille !
Puolassa ei loukata ihmisoikeuksia tai demokraattinen oikeusvaltio ne arvot ovat usein suuremmat kuin joissakin Euroopan maissa .
Kaikki asiat, jotka ovat tällä hetkellä toteutetaan Puolan perustuslain mukaisesti ja tästä suuri kiitos Puolaan !
Puola on maa, jossa uskonnolliset oikeistohallitus valittiin demokraattisesti ! Hallituksen politiikka johtaa mukaisesti
Puolan lainsäädännön ja perustuslakien. Toimivalta perustuslakituomioistuin ei ole rajoitettu, ja media on vapaa !
Uskomme, että tällä kertaa, se on joitakin EU epäoikeudenmukainen hyökkäys Puolaan ja puolalaisteen vastaa.
Puola on demokraattinen maa ja Puola kunnioittaa ihmisoikeuksia.
Komissio ja useimmat muut EU-maat,rikkoo Puolan ja puolalaisten perusarvojen ja ihmisoikeuksiin !
Vaarallista ja vastuutonta on se , että Euroopan populaation !
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Vasemistolaiset yrittää määrätä väkipakoilla kaikkialla keinoilla
kansojen ja ihmisryhmiä, jotka eivät kuuluu Eurooppaan. Pahinta on, että näiden lähteiden vasemmistolaiset suunnitella on sekaannus identiteettiä ja tuhoutumisen Eurooppan kansallisvaltioiden.
Puolan hallitus kunnioittaa oikeusvaltioperiaatetta paremmin kuin muissa Euroopan maissa !
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
EU: n on otettava vastuu siitä, mitä nyt tapahtuu Euroopan muissa maissa, kuten Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa tai Suomessa. Erityisesti eurooppalaisten turvallisuus ! Puola on valmis auttamaan EU:n suojella ja turvaamaan Euroopan ja eurooppalaisten perusarvoihin ja kansalaisten oikeudet. Täytyy mainita, että EU ei voi puuttua Puolaan sisäisiin asioihin, koska Puola on riippumaton ja hoitaa itse omia asioitaan.
Puola on maksettu verta monta kertaa historiassa, ja Puola ei anna periksi vapauttamme ja itsenäisyys. Rauha Puolaan ja puolaisille !
On muistettava !, laittomat maahanmuuttajat, maahantunkeutujat
- eivät ole Puolan kansalaisia ,eikä koskaan tulee olemaan Puolan kansalaisten !!!, luultavasti myös ei Suomen kansalaisina .
Omistaa todellinen henkilöllisyys on erityisen tärkeää ja oikea aito Identiteeti ! Väärentäminen on kielletty !!!
Vaarallista ja vastuutonta on se , että Euroopan populaation !
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Vasemistolaiset yrittää määrätä väkipakoilla kaikkialla keinoilla
kansojen ja ihmisryhmiä, jotka eivät kuuluu Eurooppaan. Pahinta on, että näiden lähteiden vasemmistolaiset suunnitella on sekaannus identiteettiä ja tuhoutumisen Eurooppan kansallisvaltioiden.
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
Uskonnollisen oikeiston johtaja Juha Sipilä tekee Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ensimmäisen ulkomaanmatkansa tukeakseen Puolan fasistista hallitusta, koska tämä tarjoaa erinomaisen esimerkin perustuslain vastaiseen terroriin ja lehdistönvapauden kukistamiseen, jotka ovat myös Suomen lestadiolaisen ja katolilaisen oikeiston tavoite.
Jos jotain fasistit eivät pidä ovi on avoinna Irakin, Syyrian, Afganistanin, Somalaliaan josta te löydät hänen paikkansa ja hänen hallituksensa!
Ne pitäisi lähettää takaisin nopeasti yleisen rauhaan Euroopassa !
On käsittämätöntä miten hiipi joitakin Lähi-idän matoja tänne ja heidän suvakkit kuin kauan sitten pitäisi kaikki karkottaa !
Meidän maassamme, sinulle ei ole sijaa koska
Puola on vain puolalaisten !
Luuletko paperin kansalaisuutta? tai kieli?
Voit hävittää sen roskakoriin! Katso ..... juuret mistä Isoisovanhempiin isän tai äidin ......oikeudenmukainen edustus kansallisuuksiensa
On käsittämätöntä miten Lähi-idän matua ja heidän suvakkit sekoittaa
kansalaisuutta olisi pitänyt jo kauan sitten kaikki karkottaa !
Suuri kiitollisuus Suomen sotaveteraanejamme , he ovat oman henkensä uhalla puolustaneet Suomen itsenäisyyttä , sotavuosina 1939-1945. Ilman heidän rohkeuttaan Suomi ei voisi viettää Suomen 100 vuoden itsenäisyyden juhlaa tänä vuonna .Suuri kiitollisuus heille !
Vaarallista ja vastuutonta on se , että Euroopan populaation !
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Vasemistolaiset yrittää määrätä väkipakoilla kaikkialla keinoilla
kansojen ja ihmisryhmiä, jotka eivät kuuluu Eurooppaan. Pahinta on, että näiden lähteiden vasemmistolaiset suunnitella on sekaannus identiteettiä ja tuhoutumisen Eurooppan kansallisvaltioiden.
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
Arvokkuutta valtion ja sen kansalaisten !
Puola edustaa hallitusta, joka valittiin demokraattisesti ja siksi
on maansa ja kansalaisten edustavat arvokkaasti!
Olemme ylpeitä eurooppalaista alkuperää, että olemme katoliset!
Olemme ylpeitä siitä, mitä esivanhempiemme teki historia ja sitä
koskaan kukaan ei voi muuttaa! Kunnioita maata ja Puolan kansaa!
Olemme ylpeitä eurooppalaista alkuperää, että olemme katoliset!
https://m.youtube.com/watch?v=dpC2_BUCTS0
Puola ja Puolan kansalaisia !
On käsittämätöntä miten Lähi-idän matua ja heidän suvakkit sekoittaa
kansalaisuutta olisi pitänyt jo kauan sitten kaikki karkottaa !
On muistettava !, laittomat maahanmuuttajat, maahantunkeutujat
- eivät ole Puolan kansalaisia ,eikä koskaan tulee olemaan Puolan kansalaisten !!!, luultavasti myös ei Suomen kansalaisina .
Omistaa todellinen henkilöllisyys on erityisen tärkeää ja oikea aito Identiteeti ! Väärentäminen on kielletty !!!
Ja niin me uskomme, että Euroopan unionin olisi Polexit ;
Epäsiisti sosialistit täytyy tarkistaa aallonpohjasta omat pask..t!
Sipilä on Suomen Kaczynski.
Jos sanoit että Sipilä on Kaczynski ?
Kenestä puhut ?
http://yle.fi/uutiset/3-9292911
Puolan kuolleen presidentin ruumis nostettiin ylös tutkittavaksi
ja se olisi aivan oikein suomen media PELPETA taas hepeita kuten. Aina
vasemmistolaiset ja liberalit keksivät omia tarinoita .
Puolalaset haluavat tietaa totuus murhaajien ....nyt puolalaiset tietavat
kuka on sen takaana jne.
Niitä on kaksi.
uskonnolliset oikeiston mistä tuli ....
https://m.youtube.com/watch?v=aGQh8yfIdMU
Vaarallista ja vastuutonta on se , että Euroopan populaation !
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Vasemistolaiset yrittää määrätä väkipakoilla kaikkialla keinoilla
kansojen ja ihmisryhmiä, jotka eivät kuuluu Eurooppaan. Pahinta on, että näiden lähteiden vasemmistolaiset suunnitella on sekaannus identiteettiä ja tuhoutumisen Eurooppan kansallisvaltioiden.
Suuri kiitollisuus Suomen sotaveteraanejamme , he ovat oman henkensä uhalla puolustaneet Suomen itsenäisyyttä , sotavuosina 1939-1945. Ilman heidän rohkeuttaan Suomi ei voisi viettää Suomen 100 vuoden itsenäisyyden juhlaa tänä vuonna .Suuri kiitollisuus heille !!!
Suomessa on aina osattu puolustaa demokratiaa. Puolassa taas on ollut milloin mikäkin miehitysvalta ja sitten kun on hetki oltu itsenäisenä niin hurahdetaan fasismiin. Niin kävi 1930-luvulla ja niin on käymässä 2010-luvulla.
....ei aina osattu puolustaa Suomessa demokratiaa.jne
Kiitos täsmennyksestä. Sanotaanko sitten niin että koko 1900-luvun ja 2000-luvun on Suomessa toistaiseksi osattu Puolaa paremmin puolustaa demokratiaa.
Hyökkäävät meitä marxilainen diktatuuri, joka on vastoin kehitystä Euroopan sivilisaation ja sivistyksen ! Poliittisen korrektius hulluja marxistit tämä on vakava ongelma Euroopassa ja vaivaa Euroopan väestöön . Aivopesu , media valehtelee , väärä demokratia, pakko suvaitsevaisuuden, tuhoaminen sananvapauden, tuhoaminen itsemääräämisoikeuden , tuhoaminen itsenäiseen valtioon
kansalaisoikeudet ja tuhoaminen oikeusvaltion. Tämä vaarallinen laiton marxilainen diktatuuri on nyt valossa hirvittävän suuri ongelmia
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/101622-maahanmuuttaja-hehkuttaa-suomi-maailman-islamilaisin-valtio
Onko ?
Niin on
http://yle.fi/uutiset/3-5996202
Poliittisen islamin ideologia pääsee Suomeen !
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/211014-maltillista-poliittista-islamia-ei-enaa-ole-olemassa-tutkijalta-varoitus-il-blogissa
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
Paluu matkaa !
ttp://www.aftonbladet.se/.../ttny.../utrikes/article24213341.ab
takaisin kaikki maahantunkeutujat
PALUU MATKAA
http://yle.fi/uutiset/3-8886939
takaisin kaikki maahantunkeutujat
Vaarallista ja vastuutonta on se , että Euroopan populaation !
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Vasemistolaiset yrittää määrätä väkipakoilla kaikkialla keinoilla
kansojen ja ihmisryhmiä, jotka eivät kuuluu Eurooppaan. Pahinta on, että näiden lähteiden vasemmistolaiset suunnitella on sekaannus identiteettiä ja tuhoutumisen Eurooppan kansallisvaltioiden.
On muistettava !, laittomat maahanmuuttajat, maahantunkeutujat
- eivät ole Puolan kansalaisia ,eikä koskaan tulee olemaan Puolan kansalaisten !!!, luultavasti myös ei Suomen kansalaisina .
Omistaa todellinen henkilöllisyys on erityisen tärkeää ja oikea aito Identiteeti ! Väärentäminen on kielletty !!!
Uskonnollinen oikeisto ongelma ja rikos
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011717934917_uu.shtml
Uskonnollinen oikeisto ja fasismia mistä tulee
http://www.iltalehti.fi/pinnalla/2016090722271090_iq.shtml
Uskonnolinen oikesto ympärileikkauksen fasismia ja heidän porukka
kotiin palauttamiseksi !
Eurooppaa ei halua heidän fasismia ja ympärileikkaus on kielletty !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
MORAALI JA VASTUUU JA VASTUU JA MORAALI !
Fasismi on kollektiivinen päihdeongelma. Uskonnollinen oikeisto horjahtaa joka mutkassa ojaan.
Uskonnollinen oikeisto ongelma
http://yle.fi/uutiset/3-8903751
Kaikkialla maailmassa on sama valtava ongelma fasismi naisille !
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016081822165029_ul.shtml
Uskonnollinen oikeisto suuri ongelma rasismi ja fasismi !
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
Olemme ylpeitä siitä, että olemme eurooppalaisia !
Olemme ylpeitä, että olemme puolalaiset!
https://m.youtube.com/watch?v=BJyKIlxAqdc
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
Olemme ylpeitä siitä, että olemme eurooppalaisia !
Pakottaminen pitää pysäyttää ! Antakaa meidän euroopalaisille
elää rauhassa meidän omassa maassamme !
MORAALI JA VASTUUU JA VASTUU JA MORAALI !
TEIDÄN ON OPITTAVA VASTUU JA MORAALI !