Jonkka moittii hallitusta

Suomen natokumppaniispäätökset tehty perustuslain vastaisesti.
565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tää on viimeinen kerta kun persut on hallituksessa.

Äänestä

Eduskunta on vihdoin herännyt presidentti Niinistön ja Kanervan NATO-juonitteluun, johon on kuulunut EU:n puolustuksen kehittämisen jarruttaminen.

Äänestä

Hörölörön höpöttäjätkö siellä taas äänessä ?

Äänestä

Joka tapauksessa isäntämaasopimus, joka sitoo meitä ja vaarantaa kansallisen turvallisuuden, ajettiin läpi, ohi parlamenttisen päätöksenteon.

Äänestä

Kyllä ja perustuslain vastaisesti. Saulin siunauksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lakiasiantuntija kirjoitti:

Suomen natokumppaniispäätökset tehty perustuslain vastaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu