Kahden tankkerin yhteentörmäys oli lähellä

ja uutisoinnista sai sen käsityksen että laivojen kapteeneille olisi lisäkoulutus tarpeen mutta sitä ei kerrottu että kansainvälinen meri-ja ilma alue on todella kapea muutama kilometri ja jossain kohtaa niin kapea että laivat voivat ojittaa toisensa nipun napin ettei pohjois- tai etelä rajaa loukata ja puhumattakaan siitä että jos iso tankkeri tekee 180 asteen käännöksen niin tarkkana pitää että laivan päädyt eivät hipaise ja ylitä rajaa ja että lehdissä seuraavana päivänä kirjoitetaan kuinka Suomea loukattiin kun laiva erehtyi loukkaamaan Suomen aluevesiä
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itämeren ja Suomenlahden kansainvälinen alue on yksi maailman ahtaimpia pullonkauloja.Missään muualla maailmassa ei ole näin kapeata ja vaarallista meri ja ilma-aluetta kuin Itämeren (Kotkan kohdalla) ja Suomenlahden kansainvälinen alue.
Gibraltarin pullonkaula on yksi sellainen josta saksalaiset aikoinaan vitsailivat että saksalaiset U-sukellusveneet pitää rasvata kunnolla jotta ne läpäisee Gibraltarin kapeamman kohdan

Äänestä

Suomenlahden ja Itämeren kansainvälistä aluetta pitää ehdottomasti leventää ja se tapahtuu viimeistään silloin kun vakava tankkerionnettomuus tapahtuu noilla vesillä.Asia vaatii kansainvälisen foorumin selvitystä turvallisesta ja kunnon meri ja ilmaliikenteen ehdot täyttävästä kansainvälisestä meri-ja ilmatilasta Itämeren ja Suomenlahden alueella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rajojahipoen kirjoitti:

ja uutisoinnista sai sen käsityksen että laivojen kapteeneille olisi lisäkoulutus tarpeen mutta sitä ei kerrottu että kansainvälinen meri-ja ilma alue on todella kapea muutama kilometri ja jossain kohtaa niin kapea että laivat voivat ojittaa toisensa nipun napin ettei pohjois- tai etelä rajaa loukata ja puhumattakaan siitä että jos iso tankkeri tekee 180 asteen käännöksen niin tarkkana pitää että laivan päädyt eivät hipaise ja ylitä rajaa ja että lehdissä seuraavana päivänä kirjoitetaan kuinka Suomea loukattiin kun laiva erehtyi loukkaamaan Suomen aluevesiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu