Saksalaislehti kertoo ettei sipilä kestä...

..kriittistä arvostelua. Kyllä ne nyt nauraa jo Saksassakin tälle keikarille! Nyt kannattaisi olla ihan hiljaa vielä niin kauan kuin hallitus on pystyssä, voisi saada sillä ehkä muutaman viikon elinaikaa hallitukselle.
12170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Saksalaislehti kertoo samalla, että meillä on demareiden hallitsema puna-yle.
Mutta meillähän on vassukkareppanoiden, viherhörhöjen ja SAK/demarimafian hallitsema ns. puna-yle.
Kyllä ylessä on tietenkin muutama kokoomuslainen johtohommissa, kuten yrityselämässäkin, mutta väittäähän nuo punapaviaanit, että siellä olissi joku joskus kepun nuorisotoiminnassakin mukana ollut pikkupomo, joka pitäisi mitä ilmeisimmin saada savustettua ulos, häiritsemästä punapaavianien kirkumista.
Kyllähän se nähtiin jo Vanhasenkin aikana, että punatoimittajat ovat ajojahdeissaan aivan sairaita ja häikäilemättömiä keksimään aivan totuudevastaisia probakanda juttuja.
Nytkin nuo Sipilä jutut ovat levittäytyneet jos mihinkin asiaa. Ensinhän oli vain se, että olis kysymys vain jostain henkilökohtaisesta jääviysasiasta, mutta nythän nuo punapersepaviaanit on jo kaatamassa koko hallitusta johonkin perustuslaki juttuihin vedoten, joita yks demari polisipaidan repiä on tuonut esille. Miten tuollainen on edes päässyt tuollaiseen virkaan? No tietenkin kun on demari, ja salattiin henkilön rikos- ja juoppoustausta.
Että sellaista peliähän tuo on mitä demupellet harrastaa aina yhteiskuntarosvouksensa lomassa.
Että onhan meillä puna-yle kun siitä jo Saksassakin kirjoitellaan lehdistössäkin.

Äänestä
  • www.nykysuomi.com/index.php/tag/dagens-nyheter/,
    Hauska visailu Dagens Nyhetterissä:, tästä ei voi kuin pidot pahentua. Ovat varmaan tuolla Ruotsissa kaikki, jotka arvostelevat Sipilää: punaisia, komukoita tai sitten siellä on voimassa ihan normaali sananvapaus. Ruotsissa voi arvostella Turkinkin pääministeriäkin ihan vapaasti! Ylen hallintoneuvosto se vasta punainen onkin, eikö vain!

    Hallitus on jyrää kaikki alleen ja perustuslain toteutuminenkin vaarantuu.

    Äänestä

Tuolle nyt nauraa harakat ja variksetkin.

Äänestä

Ulkomaiset lehdet ovat ristineet Sipilän Pikku Trumpiksi, molemmat ovat herkkähipiäisiä arvostelulle. Sipilä kuvittelee johtavansa Suomea kuten omia firmojaan ja kuvittelee ettei häntä arvostella. Omassa firmassa on vain joojoo miehiä jotka eivät uskalla sanoa yhtään poikkipuolista ja arvostelevaa sanaa herrasta. Nyt poliittinen kokemattomuus näkyy ja pyrkyryys. Onneksi ulkomaiset lehdet kirjoittavat tästä mätäpesäkkeestä kun Suomessa ei uskalleta tonkaista tunkiota.
Miten ihmeessä demaritaustainen Yle suojelee Sipilää ja on kumarassa hänen jalkojensa juuressa. Sananvapaus on uhattuna ja sitä ihmetellään monessa maassa.

Äänestä
  • Onko sananvapaus muutaman puna toimittajan varassa? Näitä lukuunottamatta yle toimii niin kuin ennenkin.

    Äänestä

  • 4444444 kirjoitti:

    Onko sananvapaus muutaman puna toimittajan varassa? Näitä lukuunottamatta yle toimii niin kuin ennenkin.

    Sinullekin riittäisi ihan hyvin kepulaisten hevosmiesten tietotoimiston uutiset.
    Sellaisissa on sananvapautta juuri sinun tarpeisiisi.

    Äänestä

Sipilä ei kestä painetta ylipäätään. Äyskii ja tiuskii. Kun hallituksessa tuli ensimmäinen tiukka paikka kun Sipilä halusi Suomeen kepuli-satraappien johtamat maakunnat, niin Sipilä täysin harkitsemattomasti esitti julkisuudessa uhkauksen hallituksen eroamisesta. Ikävä kyllä hän ei toteuttanut uhkaustaan.

Äänestä
  • Kunhan kusettaa minkä kerkiää ,leikkii diktaattoria ja kuvittelee ettei kansa välitä asiasta mutta kansan mitta on nyt täysi ja kamelin selkä on katkennut.

    Saa vielä paskaa silmilleen oikein kunnolla.

    Äänestä

  • pölö.ukko-vaihtoon kirjoitti:

    Kunhan kusettaa minkä kerkiää ,leikkii diktaattoria ja kuvittelee ettei kansa välitä asiasta mutta kansan mitta on nyt täysi ja kamelin selkä on katkennut.

    Saa vielä paskaa silmilleen oikein kunnolla.

    siis vihervasurien selkä katkennut ei haittaa

    Äänestä

Siinä miehessä.

Äänestä

lesta ei ymmärrä tekojensa laajempaa merkitystä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tonttuukothyppikää kirjoitti:

..kriittistä arvostelua. Kyllä ne nyt nauraa jo Saksassakin tälle keikarille! Nyt kannattaisi olla ihan hiljaa vielä niin kauan kuin hallitus on pystyssä, voisi saada sillä ehkä muutaman viikon elinaikaa hallitukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu