Toivon, että saisin tulkintoja (mieluiten perustelujen kera), mitä erikoinen uneni viime yöltä tarkoittaa tai on tulkittavissa, olen ERITTÄIN kiitollinen vastaamaan vaivautuneille. Siis;
Olen 29v mies. Kävelin pienen kotikaupunkini(jossa asun yhä) keskustasta lähtien parin kilometrin matkan kohti entistä asuntoani(mummonmökki) kävelykatua pitkin, kun hieman ennen kuin pääsin perille, juuri ennen autotien alittavaa alikulkua näin oikealta juoksevan suurehkon tiikerin tietä pitkin. Pötkin pakoon ex-asuntoani kohti, ja näin kuinka tiikeri kävi paikalle -yllättäen ilmestyneen- normaalikokoisen karhun kimppuun, ja ne ottivat yhteen. Karhu yritti purra tiikeriä, mutta tiikeri puri karhulta jalan poikki, ja jatkoi sitten juosten matkaansa. Karhu jäi paikalleen seisomaan. Juostessani kohti ex-asuntoani, näin lukuisia kaikenkokoisia karhuja, jotka juoksivat eri suuntiin. Hieman myöhemmin havaitsin, että sadoilta karhuilta oli purtu jalka irti. Erästä karhua oli jopa purtu myös takapuoleen, mutta haivaitsin vain lievän, verisen vamman takamuksessa.
Muistan ihmetelleeni, kuinka tämä tiikeri pystyi mellastamaan keskellä kaupunkia monta tuntia tehden niin paljon jalattomia karhuja.
Juostessani kohti ex-asuntoani, erittäin suuri karhu hyppäsi eräässä vaiheessa erään vajan katolta vanhan traktorin kyydissä olleen miehen päälle. En muista mitä hänelle kävi. Jossain vaiheessa joitain ihmisiä kuoli, ilmeisesti sekä tiikerin että karhujen tappamina.
Yhtäkkiä olin ajamassa naapurikaupunkiin autolla, ja havaitsin pelloilla lukuisia kolmijalkaisia karhuja(jokaiselta yksi jalka purtu poikki mutta näistäkään kukaan ei ollut kuollut ja kykenivät vielä liikkumaan melko vaivattomasti).
Palattuani autolla kotikaupunkiini, monen tunnin kuluttua kuulin, että tiikeri on tapettu. Tunsin, ettei enää tarvitse pelätä.
Unessa tunnetila oli aina karhun tai tiikerin tavatessani hieman pelokas, mutta autossa ollessani liikkeessä tunsin olevani turvassa.
Suurin piirtein tähän uneni päättyi. Monia yksityiskohtia jätän tarkoituksella mainitsematta, koska tekstistä tulisi liian pitkä.
Mitä ihmettä tämä uni tarkoittaa?
Hieman taustoitusta itsestäni ja viime aikojen tapahtumista joiden uskon olevan olennaisia yo. unen tulkitsemisessa:
Elämässäni on nyt vaihe, jossa minut on viime aikoina demonisoitu sukulaisteni taholta, olen muka äärimmäisen vaarallinen potentiaalinen joukkomurhaaja, patologinen persoona, manipuloiva narsistinen psykopaatti, asperger/adhd(nämä 2 viimeksi mainittua on mulla diagnosoitu mutta tämä poliisi ei edes tunnusta näiden olemassaoloa vaan sanoo että "häiriintyneisyyteni" johtuu kasvatuksesta, osin on tosin oikeassa että kasvatus on pahentanut "häiriintyneisyyttäni") narkomaani(en ole oikeasti kuin melko satunnainen huumeiden viihdekäyttäjä, mutta alkoholisti olen, se pitää myöntää) joka on vastuussa muka sukulaispojalle tarjotuista huumeista(joka pitää paikkansa mutta ko. henkilö itse vaati näitä ja on täysi-ikäinen. Hänen isänsä on poliisi ja joka on pääosin vastuussa minun demonisoimisestani, tosiasia kuitenkin on että tämä poliisi, joka työskentelee rikostutkijana, on itse kopioinut isänsä kasvatusmallin, jota voi lähinnä luonnehtia natsimaisen raa'aksi, kohtelee vielä kotona asuvaa poikaansa kuin ali-ihmistä, poika pelkää isäänsä oikeasti ja ihan aiheesta, kuten myös äitini ja luultavasti myös isäni vaikkei sitä tunnustakaan. Itse en oikein osaa pelätä juuri mitään koska lääkkeet poistavat ko. tunteet(SSRI SNRI-lääkkeet lähinnä), pelon tunne normielämässäkin on hyvn mieto, lähinnä vain päihteiden avulla koen saavani yleensäkin tunteita aikaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.