Rosvo-Sipilälle lunta tupaan lainvalmisteluista

Rosvo-Sipilän asema käy päivä päivältä yhä tukalammaksi. Nyt hänen kehnoon lainvalmisteluunsa on joutunut puuttumaan myös korkein lainvalvoja oikeuskansleri.

Rosvo-Sipilän päivät pääministerinä käyvät vähiin.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jonkka hermostui kun ei saanut mamuille samoja etuja suomalaisten kanssa. Kun hallitus oli etujaan vähän pienentämässä esim. työttömyyskorvauksia, että he heti niille.
Sanoi itse sen Tv:ssä.

Ikävää demokratialle kun oikeuskanslerikin politikoi.
Isämme, esi-isämme, vapaussoturit ym kotiväki, taistelleet meille domokratian, sitten tuollaisia vedetään hallinnossa mukana.

Äänestä
  • Anneli Jäätteemäki onkin ollut Demlan puheenjohtaja.

    Kirjoitat muuten nk. muuneltua totuutta. Ei Jonkka puuttunut sinänsä maahanmuuttajien etuihin. Hän puuttui siihen, että eritasoiset etuudet olisivat olleet Suomen perustuslain vastaisia. Perustuslaki ja lait muutenkin ovat tietysti kepulaiselle vain viitteellisiä. Rikoksen ja petoksen kepulainen imee jo äidinmaidossa.

    Äänestä

  • Demla.kepuli kirjoitti:

    Anneli Jäätteemäki onkin ollut Demlan puheenjohtaja.

    Kirjoitat muuten nk. muuneltua totuutta. Ei Jonkka puuttunut sinänsä maahanmuuttajien etuihin. Hän puuttui siihen, että eritasoiset etuudet olisivat olleet Suomen perustuslain vastaisia. Perustuslaki ja lait muutenkin ovat tietysti kepulaiselle vain viitteellisiä. Rikoksen ja petoksen kepulainen imee jo äidinmaidossa.

    Ei ole mitenkään uutta että kepulaiset sotkevat tarkoitushakuisesti asioita ja vievät keskustelua sivupoluille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


slungajunga kirjoitti:

Rosvo-Sipilän asema käy päivä päivältä yhä tukalammaksi. Nyt hänen kehnoon lainvalmisteluunsa on joutunut puuttumaan myös korkein lainvalvoja oikeuskansleri.

Rosvo-Sipilän päivät pääministerinä käyvät vähiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu