Kiusallinen kysymys evoluutiosta

mitenkäs-selität

Miten sukupuolinen lisääntyminen kehittyi? Mitkä olivat välimuodot?
Ensin oli jakaantumalla lisääntyviä yksisoluisia otuksia ja mitäs sitten oli?

144

1438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UseitaNykylajeja

      Onhan nykyäänkin välimuotoja, joille on sekä parteogeneettinen, että sukupuolinen lisääntyminen mahdollista. Nehän ovat välimuotoja puhtaimmillaan. Etkö tiennyt?

      • buahhahhaaaaa

        Ja koskapa välimuotoja vieläkin on, se todistaa ettei välimuodoiksi sanotut ole kehittyneet mihinkään. Ne ovat pikemminkin kehittymiskelvottomuuden osoitus ja vankkoja todisteita.

      • Etkö sinä ymmärrä yhtään mitään? Kun kreationistit väittävät, ettei välimuotoja ole koskaan ollut ja sitten osoitetaan, että niitä on vielä nykyisinkin, niin sinustako se sitten vahvistaa kreationistien väitteet? Uskomatonta.

      • voinäitätolloja
        moloch_horridus kirjoitti:

        Etkö sinä ymmärrä yhtään mitään? Kun kreationistit väittävät, ettei välimuotoja ole koskaan ollut ja sitten osoitetaan, että niitä on vielä nykyisinkin, niin sinustako se sitten vahvistaa kreationistien väitteet? Uskomatonta.

        Olet nyt yhä autuuaasti väärässä, kuten ennenkin.
        Eihän se ole minkään välimuoto joka on vieläkin ennallaan, köpsä.
        Jokainen nyt elävä on lajinsa senhetkinen haaranhuippu eikä välimuoto.
        Tämähän on ihan peruskauraa.

      • voinäitätolloja kirjoitti:

        "Jokainen nyt elävä on lajinsa senhetkinen haaranhuippu eikä välimuoto."
        Mutta jokainen, joka on tehnyt jälkeläisiä on välimuoto.

        "Olet nyt yhä autuuaasti väärässä, kuten ennenkin."

        Eli yhtä vähän kuin aina ennenkin.

        "Eihän se ole minkään välimuoto joka on vieläkin ennallaan, köpsä."

        LOL. Katsos, kun tässä tapauksessa on olemassa alkuperäinen muoto, suvuton lisääntyminen, sitten on tuo välimuoto, joka pystyy lisääntymään sekä suvuttomasti että suvullisesti ja sitten kehittynyt suvullinen lisääntyminen. Alkuperäistä tapaa ja tuota välimuototapaa on ollut olemassa miljoonia vuosia ja sitä on edelleen jäljellä, koska mikään ei estä sitä, että evoluutio tapahtuu vain osassa populaatiota, jolloin muu populaatio jää ennalleen.

        "Jokainen nyt elävä on lajinsa senhetkinen haaranhuippu eikä välimuoto.
        Tämähän on ihan peruskauraa."

        Toki. Jokainen nykyään elävä muto on välimuoto tulevalle muodolle, jos sukupuuttoa ei tapahdu. Hupaisaa, että itse osoitat kreationistien väitteiden mielettömyyden: ensin itkette sitä, että välimuotoja ei muka olisi koskaan ollut, sitten kun osoitetaan, että niitä on ollut ja jopa on vieläkin edelleen olemassa, niin sitten selitätte, etteivät ne muka voisikaan olla välimuotoja, koska ne ovat edelleen jäljellä. Köpsiä olette siis ainoastaan te kreationistit jälleen kerran.

      • voinäitähömppiä
        marathustra kirjoitti:

        "Jokainen nyt elävä on lajinsa senhetkinen haaranhuippu eikä välimuoto."
        Mutta jokainen, joka on tehnyt jälkeläisiä on välimuoto.

        #Mutta jokainen, joka on tehnyt jälkeläisiä on välimuoto. #

        Eihän ne jokainen nyt sen välimuotoja voi olla. Välillä kerrotte että ulkomuodon erilaistuminen vaiheittain jotain toista muotoa kohti olisi välimuoto mutta nyt kun sanot "jokainen" NIIN erilaistumattomuudestakin HUOLIMATTAKIN jokainen ON MUKA VÄLIMUOTO?
        Yhä hullumpia puhelet.

      • 179
        voinäitähömppiä kirjoitti:

        Kun ihminen kasvaa, niin hän on ensin vauva. Sitten lapsi, teini-ikäinen, aikuinen ja lopulta vanhus.

        Milloin aikuisesta tulee vanhus tai vauvasta lapsi. Sen pitäisi olla sinulle helppoa, jos et välimuotoja hyväksy. En kysy mitään epämääräistä, vaan tarkkaa aikarajaa päivän ja tunnin tarkkuudella.

      • newsmag
        voinäitähömppiä kirjoitti:

        #Mutta jokainen, joka on tehnyt jälkeläisiä on välimuoto. #

        Eihän ne jokainen nyt sen välimuotoja voi olla. Välillä kerrotte että ulkomuodon erilaistuminen vaiheittain jotain toista muotoa kohti olisi välimuoto mutta nyt kun sanot "jokainen" NIIN erilaistumattomuudestakin HUOLIMATTAKIN jokainen ON MUKA VÄLIMUOTO?
        Yhä hullumpia puhelet.

        Jokainen ihminen on vanhempiensa kromosomien välimuoto. Jaat piirteitä sekä isältäsi että äidiltäsi, koska perit molemmilta 23 kromosomia. Sukusolujen kehitystä kutsutaan meioosiksi ja sen tehtävä on taata geneettinen monimuotoisuus. Se toimii, koska tiedämme, että et ole identtinen kummankaan vanhempasi tai sisartesi kanssa. Se on vahva osoitus evoluutiosta. Meioosin metafaasi I sekoittaa kromosomejasi, joista sukusoluun siirtyy 23 kromosomia satunnaisesti. Yhdellä pariskunnalla voi olla laskennallisesti hieman yli 70 biljoonaa erilaista tapaa järjestää kromosominsa diploidiksi kromosomistoksi siittiön hedelmöittäessä munasolun. Sinä olet siis äitisi ja isäsi sekoitus - evoluution suora todiste.

      • dfghgfhgfhfh

        Evoluutioteoria kaatuu jokaiseen evoluutio kriittiseen kysymykseen. Siinä ei evousko auta.

        Jumalan luomasta maailmasta on helppo tehdä havaintoja.

      • jkljkljkl

        Evokeilta on loppunut argumentit.

      • gyggy

        Niiltä loppuu aina.

    • kreations

      Jumala on luonut kaikki ihmiset. Uudet ihmiset ovat jumalan lahja jotka tulevat seksissä.

      • "Jumala on luonut kaikki ihmiset. Uudet ihmiset ovat jumalan lahja jotka tulevat seksissä."

        Yritä nyt ensin päättää että mitä väität. Että Jumala on luonut kaikki ihmiset, vai että syntyykö ihmisiä seksin seurauksena.

        Jos väität että Jumala on luonut kaikki ihmiset, on väitteesi yhtä tyhjän kanssa. Jumalasta ja luomistempuista kun ei ole todisteita olemassa, ainoastaan lapsellisia taruja ja uskomuksia.

      • RepeRuutikalloavautuu
        bg-ope kirjoitti:

        "Jumala on luonut kaikki ihmiset. Uudet ihmiset ovat jumalan lahja jotka tulevat seksissä."

        "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää" Mitä Raamatunkohtaa vastaan sinä luomiskertomuksessa todellisuudessa väität? Ensimmäisestä ihmisparista lähtien luominen on jatkunut lisääntymisenä näillä tavoilla joita me havaitsemme. Jumalan "käskysanat" toteutuvat. Haluat kiistää ne vaikka nillää ei ole mitään yhteyttä siihen mitä vaikkapa jälkeenpäin syntyneet uskovat niistä sanoisivat mitä tahansa. Alkuperällä on merkitys. Näet Raamatun sanasta luomisen jatkototeutumistavan ja kiistät jopa sitäkin vastaan?
        Ennustus Jeesuksestakin olivat luomissanoja kuten "Lisääntykää ja täyttäkää maa".
        Ja niinpä "neitsyt tuli raskaaksi".

      • RepeRuutikalloavautuu kirjoitti:

        ""Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää" Mitä Raamatunkohtaa vastaan sinä luomiskertomuksessa todellisuudessa väität?"

        Kaikkea. Ei ole nimittäin minkään sortin näyttöä siitä että joku olisi käynyt taikasanoilla luomassa tälle planeetalle mitään. Näytön perusteella on tapahtunut jotain aivan muuta, ja huomattavasti pidemmällä aikavälillä kuin fantasioidut 7 päivää.

        "Ensimmäisestä ihmisparista lähtien luominen on jatkunut lisääntymisenä näillä tavoilla joita me havaitsemme."

        Ok, eli olet sitä mieltä että "luominen" on yhtä kuin luonnonlait ja evoluution lainalaisuudet. Mitään yliluonnollista kun ei eliöiden lisääntymisessä ole.

        "Jumalan "käskysanat" toteutuvat."

        Niinhän ne arvostelukyvyttömien mukaan toteutuvat. Yksinkertaiset, maapallon ekologiasta täysin pihalla olevat uskovaiset idiootit eivät myöskään ymmärrä lopettaa lisääntymistä, vaikka maapallo tursuaa ihmisiä ja ihmisen aiheuttamia tuhoja.

        "Haluat kiistää ne vaikka nillää ei ole mitään yhteyttä siihen mitä vaikkapa jälkeenpäin syntyneet uskovat niistä sanoisivat mitä tahansa. Alkuperällä on merkitys. Näet Raamatun sanasta luomisen jatkototeutumistavan ja kiistät jopa sitäkin vastaan?

        Jos et kykene tuottamaan ymmärrettävää tekstiä / ajatuksia, keskustelu kanssasi on mahdotonta. Mitä ikinä houritkin, älä luule tietäväsi millä perusteilla pidän Raamattua vessapaperin arvoisena opuksena tietosisällöltään.

        "Ennustus Jeesuksestakin olivat luomissanoja kuten "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Ja niinpä "neitsyt tuli raskaaksi"."

        Luulevaisten luuloja. Ei mitään tekemistä rationaalisen maailman kanssa tuollaisilla houreilla.

        Miksi muuten kirjoitat kuin olisit muka RepeRuutikallo? Et ole.

        Etkä tiedä tai ymmärrä että valehteleminen / huijaaminen on väärin?

        Tällä palstalla on yksi kirjoittaja, Jehova-Jyrbä, joka yrittää vastaavaa huijaamista tämän tästä, siinä aina yhtä säälittävästi epäonnistuen. Oletko Jehova-Jyrbä, vai joku yhtä mädäntyneellä moraalilla varustettu uskovainen kokovartaloperse?

        Joutuu säveltämään kun tulee ilmotus että nimimerkkisi on jonkun muun käytössä.
        Tällaasta tapahtuu ja niistä on vain keploteltava yli.
        Ja senjälkeen kun on löytänyt läpimenevän nimimerkin se ei ole ollut aiemmin muun käyttämänä. Eikös se ole sinun aivoillesi ymmärrettyä?

      • bg.opesuuttu
        bg-ope kirjoitti:

        ""Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää" Mitä Raamatunkohtaa vastaan sinä luomiskertomuksessa todellisuudessa väität?"

        Kaikkea. Ei ole nimittäin minkään sortin näyttöä siitä että joku olisi käynyt taikasanoilla luomassa tälle planeetalle mitään. Näytön perusteella on tapahtunut jotain aivan muuta, ja huomattavasti pidemmällä aikavälillä kuin fantasioidut 7 päivää.

        "Ensimmäisestä ihmisparista lähtien luominen on jatkunut lisääntymisenä näillä tavoilla joita me havaitsemme."

        Ok, eli olet sitä mieltä että "luominen" on yhtä kuin luonnonlait ja evoluution lainalaisuudet. Mitään yliluonnollista kun ei eliöiden lisääntymisessä ole.

        "Jumalan "käskysanat" toteutuvat."

        Niinhän ne arvostelukyvyttömien mukaan toteutuvat. Yksinkertaiset, maapallon ekologiasta täysin pihalla olevat uskovaiset idiootit eivät myöskään ymmärrä lopettaa lisääntymistä, vaikka maapallo tursuaa ihmisiä ja ihmisen aiheuttamia tuhoja.

        "Haluat kiistää ne vaikka nillää ei ole mitään yhteyttä siihen mitä vaikkapa jälkeenpäin syntyneet uskovat niistä sanoisivat mitä tahansa. Alkuperällä on merkitys. Näet Raamatun sanasta luomisen jatkototeutumistavan ja kiistät jopa sitäkin vastaan?

        Jos et kykene tuottamaan ymmärrettävää tekstiä / ajatuksia, keskustelu kanssasi on mahdotonta. Mitä ikinä houritkin, älä luule tietäväsi millä perusteilla pidän Raamattua vessapaperin arvoisena opuksena tietosisällöltään.

        "Ennustus Jeesuksestakin olivat luomissanoja kuten "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Ja niinpä "neitsyt tuli raskaaksi"."

        Luulevaisten luuloja. Ei mitään tekemistä rationaalisen maailman kanssa tuollaisilla houreilla.

        Luulevaisten luuloja? Niinkuin nekin joita sinä kirjoittelet!
        Raamattu perustuu siitä itsestään lyöytyvään logiikkaan jonka löytää myös Luojan luomasta maailmasta. Sekös sinua harmittaa?
        Olet kelvoton keskustelijaksi kun suutut kun muut pystyvät perustelemaan asioita ansiokkaammin kuin sinä. Sitä sanotaan kateudeksi.

      • RepeRuutikalloavautuu kirjoitti:

        Joutuu säveltämään kun tulee ilmotus että nimimerkkisi on jonkun muun käytössä.
        Tällaasta tapahtuu ja niistä on vain keploteltava yli.
        Ja senjälkeen kun on löytänyt läpimenevän nimimerkin se ei ole ollut aiemmin muun käyttämänä. Eikös se ole sinun aivoillesi ymmärrettyä?

        "Joutuu säveltämään kun tulee ilmotus että nimimerkkisi on jonkun muun käytössä.

        Ja senjälkeen kun on löytänyt läpimenevän nimimerkin se ei ole ollut aiemmin muun käyttämänä. Eikös se ole sinun aivoillesi ymmärrettyä?"

        Todennäköisyys sille että sattumalta laitat nimimerkiksesi palstalla kirjoittaneen vakikirjoittajan nimimerkin ja vielä samassa kirjoitusasussa on nolla. Vielä härskimmäksi huijausyrityksesi teki että väität nimerkissäsi tämän ko. kirjoittajan muka "avautuvan".

        Käytä nimimerkkiä "mätämoraalinen uskovainen". Se kertoo millainen olet.

      • bg.opesuuttu kirjoitti:

        "Luulevaisten luuloja? Niinkuin nekin joita sinä kirjoittelet!"

        Anna esimerkki, niin katsotaan kuka luulee ja mitä.

        "Raamattu perustuu siitä itsestään lyöytyvään logiikkaan jonka löytää myös Luojan luomasta maailmasta."

        Täysin yhdentekevää, luuloihin perustuvaa spekulaatiota.

        Kumpi luotiin ensin, ihminen vai eläimet? Eläimet vai nainen?

        Mitkä olivat Jeesuksen viimeiset sanat?

        Siinä sinulle Raamatun logiikkaa.

        "Sekös sinua harmittaa?"

        Lähinnä naurattaa, että vielä on noin arvostelukyvyttömiä ihmisiä.

        "Olet kelvoton keskustelijaksi kun suutut kun muut pystyvät perustelemaan asioita ansiokkaammin kuin sinä. Sitä sanotaan kateudeksi."

        Miksi kokisin kateutta jotain sellaista kohtaan mitä ei ole? En ole nähnyt sinulta kuin lapsellisia, uskonvaraisia kehäpäätelmiä. Niillä ei ole mitään arvoa, eikä mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Ei sinun Jumalallasi eikä teoilla joita hourit mielikuvitusystäväsi tekemiksi.

        Todista Jumala, todista teot, tai pidä houreesi omana tietonasi.

      • RepeRuutikalloavautuu kirjoitti:

        Joutuu säveltämään kun tulee ilmotus että nimimerkkisi on jonkun muun käytössä.
        Tällaasta tapahtuu ja niistä on vain keploteltava yli.
        Ja senjälkeen kun on löytänyt läpimenevän nimimerkin se ei ole ollut aiemmin muun käyttämänä. Eikös se ole sinun aivoillesi ymmärrettyä?

        "Joutuu säveltämään kun tulee ilmotus että nimimerkkisi on jonkun muun käytössä.
        Tällaasta tapahtuu ja niistä on vain keploteltava yli.
        Ja senjälkeen kun on löytänyt läpimenevän nimimerkin se ei ole ollut aiemmin muun käyttämänä. Eikös se ole sinun aivoillesi ymmärrettyä?"

        On kaikkien aivoille erittäin helppo ymmärtää, että nyt valitsemasi nimimerkki kertoo syvästä kateudesta ja katkeruudesta aitoa Reperuutikalloa kohtaan.

      • Down_Goes_Kirkko
        bg.opesuuttu kirjoitti:

        Luulevaisten luuloja? Niinkuin nekin joita sinä kirjoittelet!
        Raamattu perustuu siitä itsestään lyöytyvään logiikkaan jonka löytää myös Luojan luomasta maailmasta. Sekös sinua harmittaa?
        Olet kelvoton keskustelijaksi kun suutut kun muut pystyvät perustelemaan asioita ansiokkaammin kuin sinä. Sitä sanotaan kateudeksi.

        Tule edes kerran johonkin vapaa-ajattelijoitten, humanistien tai skeptikkojen tilaisuuteen, jos sinulla riittää 'munaa'.

        Jos katsot että sinulla ihan 'kova keissi', niin pärjäät tuossa seurassa varmaan ihan hyvin...

      • bg-opemeniliianpitk
        bg-ope kirjoitti:

        "Joutuu säveltämään kun tulee ilmotus että nimimerkkisi on jonkun muun käytössä.
        Tällaasta tapahtuu ja niistä on vain keploteltava yli.
        Ja senjälkeen kun on löytänyt läpimenevän nimimerkin se ei ole ollut aiemmin muun käyttämänä. Eikös se ole sinun aivoillesi ymmärrettyä?"

        Todennäköisyys sille että sattumalta laitat nimimerkiksesi palstalla kirjoittaneen vakikirjoittajan nimimerkin ja vielä samassa kirjoitusasussa on nolla. Vielä härskimmäksi huijausyrityksesi teki että väität nimerkissäsi tämän ko. kirjoittajan muka "avautuvan".

        Käytä nimimerkkiä "mätämoraalinen uskovainen". Se kertoo millainen olet.

        Sattumalta? Kukapa sitä sattumalta kirjoittelisi? Sinäkö kirjoitat mitä sattumalta sattuu tulemaan?
        Älä kuule syötä papujas muille.

      • bg-opemeniliianpitk kirjoitti:

        Sattumalta? Kukapa sitä sattumalta kirjoittelisi? Sinäkö kirjoitat mitä sattumalta sattuu tulemaan?
        Älä kuule syötä papujas muille.

        "Sattumalta? Kukapa sitä sattumalta kirjoittelisi? Sinäkö kirjoitat mitä sattumalta sattuu tulemaan?
        Älä kuule syötä papujas muille."

        Idiootti. Tarkoitinkin että sattumalta et RepeRuutikallon nimimerkillä kirjoittanut, vaan ihan tarkoituksella. Mikä tarkoittaa että olet moraaliltasi läpimätä paska. Uskovainen, härski valehtelija.

      • RepeRuutikallonpuolustus

        Eri nimimerkki ei ole koskaan sama nimimerkki.

      • RepeRuutikallonpuolustus kirjoitti:

        Eri nimimerkki ei ole koskaan sama nimimerkki.

        "Eri nimimerkki ei ole koskaan sama nimimerkki"

        Kirjoitat, hyväkäs, tarkoituksellisesti toisen kirjoittajan nimissä. Jäät kiinni, ja alat silti selkärangaton paska jotain mussuttamaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

        Ymmärtäisit edes hävetä, mutta et sinä uskovainen vajomieli ilmeisesti osaa.

      • miksisekoilet
        bg-ope kirjoitti:

        "Jumala on luonut kaikki ihmiset. Uudet ihmiset ovat jumalan lahja jotka tulevat seksissä."

        Yritä nyt ensin päättää että mitä väität. Että Jumala on luonut kaikki ihmiset, vai että syntyykö ihmisiä seksin seurauksena.

        Jos väität että Jumala on luonut kaikki ihmiset, on väitteesi yhtä tyhjän kanssa. Jumalasta ja luomistempuista kun ei ole todisteita olemassa, ainoastaan lapsellisia taruja ja uskomuksia.

        Häpeily ei ole palstan aihepiiriä.
        Viestisi on ilmoitettu poistoon.

      • miksisekoilet kirjoitti:

        Häpeily ei ole palstan aihepiiriä.
        Viestisi on ilmoitettu poistoon.

        "Häpeily ei ole palstan aihepiiriä.
        Viestisi on ilmoitettu poistoon."

        Kuinka paljon palstan aihepiiriä on harrastamasi räikeä epärehellisyys, eli toisten nimissä kirjoittelu?

        Etkö tiedä tai ymmärrä että se on väärin?

      • dfghgfhgfhfh
        bg-ope kirjoitti:

        "Jumala on luonut kaikki ihmiset. Uudet ihmiset ovat jumalan lahja jotka tulevat seksissä."

        Yritä nyt ensin päättää että mitä väität. Että Jumala on luonut kaikki ihmiset, vai että syntyykö ihmisiä seksin seurauksena.

        Jos väität että Jumala on luonut kaikki ihmiset, on väitteesi yhtä tyhjän kanssa. Jumalasta ja luomistempuista kun ei ole todisteita olemassa, ainoastaan lapsellisia taruja ja uskomuksia.

        Jumalan luomistyöstä on todisteet mutta evoluutiosta ei. Miksi valehtelet?

      • kdfjkdfgkdhk
        bg-ope kirjoitti:

        "Häpeily ei ole palstan aihepiiriä.
        Viestisi on ilmoitettu poistoon."

        Kuinka paljon palstan aihepiiriä on harrastamasi räikeä epärehellisyys, eli toisten nimissä kirjoittelu?

        Etkö tiedä tai ymmärrä että se on väärin?

        Sinä olet ollut palstalla räikeän epärehellinen.

      • bnmbnmbmn

        Evoluutiolla ei kehity eikä synny mikään.

      • dfghgfhgfhfh kirjoitti:

        Jumalan luomistyöstä on todisteet mutta evoluutiosta ei. Miksi valehtelet?

        "Jumalan luomistyöstä on todisteet"

        Jaa, kuten mikä ja missä? Millä mekanismilla Jumala ko. asiat loi? Millaisesta Jumalasta todistavat käki, malarialoinen tai esim. poron nenäsaivartaja?

        "mutta evoluutiosta ei. Miksi valehtelet?"

        Biologinen evoluutio tarkoittaa sitä että eliömaailma muuttuu ajan saatossa. Tuon on käytännössä mahdotonta olla valhe, koska se on luonnossa havaittava faktuaalinen prosessi. Sinäkään, ymmärtämätön uskovainen, et ole vanhempiesi klooni, vaan heidän perimästään muunnellut uniikki yksilö. Sinun lapsesi (toivottavasti sinua fiksumpia) eivät myöskään ole sinun kopioitasi. Olette kaikki eläviä esimerkkejä biologisesta muutoksesta, evoluutiosta.

      • kdfjkdfgkdhk kirjoitti:

        Sinä olet ollut palstalla räikeän epärehellinen.

        "Sinä olet ollut palstalla räikeän epärehellinen."

        Esimerkiksi missä asiassa? Ei kai siellä hurmosuskovainen hyväkäs vain taas ole antamassa lähimmäisestä väärää todistusta?

    • A.Teisti

      Kreationistit usein jauhavat siitä, että suvullinen lisääntyminen olisi jotenkin ongelma evoluutioteorialle. Mutta todellisuudessa suvullinen lisääntyminen on päinvastoin evoluution riemuvoitto. Kun se kehittyi, evoluutio juuri pääsi kunnolla vauhtiin ja syntyi tämä valtava elämänkirjo, jonka näemme ympärillämme.

      • gskjdhglkh

        Kretujen ajatuksenjuoksu hyytyy myös aina kun puheeksi tulee eläinlajit joissa yksilöt voivat vaihtaa sukupuoltaan.

      • huomentatyötkutsuu
        gskjdhglkh kirjoitti:

        Kretujen ajatuksenjuoksu hyytyy myös aina kun puheeksi tulee eläinlajit joissa yksilöt voivat vaihtaa sukupuoltaan.

        Ja pöh, etkö sinä ole huomannut että on olemassa erilaisia eläimiä joilla on erilaisia ominaisuuksia.

        Evot vain ovat niin äärettömän typeriä että keksivät homokäyttäytymisilleen selityksiä siitä että jotkin eläimet näyttävät joskus tekevän samoin.

        Todellinen tiede ei tosiaankaan yhdessäkään tietoteoksessa edes yritä selittää että ihmisen käyttäytyminen jossakin tilanteessa selittyisi jonkin eläimen vastaavankaltaisella käytöksellä ja että tuo käytös olisi näin muka jotakin evoluuttista perua.

        Tarkka asiaa seuraava huomaa kyllä aika helposti myös en että yleensä näillä viittauksilla eläinmaailman ilmiöihin yritetään perustella joitakin perversioita kuten homoutta ja sen eri piirteitä.
        Saas nähdä milloin transut löytävät jostain hyönteismaailmasta vastaavaa....... ai niin mutta tosiaankin, linnuillahan se menee niinpäin että naaraan ovat vaatimattomia ulkoasultaan ja urokset koreilee upeissa mekoissaan, heheh. EIkös tämä nyt olekin tosi hyvä perustelu transujen naiseksi pukeutumiselle? Luovutan tämän nerokkaan havaintoni transujen käyttöön sopivaa summaa vastaan.

      • A.Teisti
        huomentatyötkutsuu kirjoitti:

        Miten tämä homous-kysymys nyt taas liittyi tähänkin asiaan? Mikä ihmeen vimma uskiksilla ja kreationisteilla on aina vetää homous joka asiaan?

        Jotkin eläimet voivat tosiaan (tarvittaessa tai jossain elämänvaiheessaan) vaihtaa sukupuoltaan, mutta ei sillä ole mitään tekemistä homouden kanssa.

        Ja mitä on tuo todellinen tiede?

      • yksinkertaisiahuijataan
        A.Teisti kirjoitti:

        Todellinen tiede perustuu havaintoihin mutta sitten on tätä Valtaoja-viisastelupähkäilyä joka on osoittautunut lukemattomia kertoja tyhjän arvoiseksi.
        Ja jos oikein tarkkoja ollaan niin jonkin luonnonilmiön selittäminen evoluution tuotokseksi on joka kerta tätä samaa jossa mielikuvitus ajaa faktojen ohitse.
        Tässä esimerkki:
        Maailman tiedelehdet hehkuttivat Idaa ihmisen esivanhempana koska viisi maailman arvostetuinta antropogia päätyi viikon uutteran tutkimisen ja väittelyn jälkeen näin sanomaa. Nolostihan siinä kävi.

        https://www.newscientist.com/article/dn17173-why-ida-fossil-is-not-the-missing-link/

        Mutta niinhän se on tuon evoluutiotutkimuksen kanssa että siitä on 99 % mielikuvitusta ja 1% fakataa, eli se että on löydetty fossiili, kuten yksi mahdollisesti peukalon luun palanen Denisovasta ja sen perusteella rakennettiinkin sitten kokonainen historia tuolle ihmisparalle, hehee. Siis tällainen: http://www.ts.fi/teemat/luonto/217701/Denisovan ihminen risteytyi nykyihmisen kanssa
        ---Siis todellisuudessa löydettiin sormi ja hammas jotka nykyisen dna-tutkimuksen mukaisesti kuuluivat jollekin ihmisrodulle, ei millekään apinaimiselle. Muuta ei tiedetä. Muuta kuvitellaan, siis tuo 99%, hehe.

      • A.Teisti
        yksinkertaisiahuijataan kirjoitti:

        Ketkä sitä todellista tiedettä tekevät, jos kerran oikeiden tiedemiesten tekemä tiede ei näytä mielestäsi olevan pätevää tieteellistä työtä? Vai olisi mahdollisesti vain niin, että et tiedä, mitä tiede on ja miten sitä tehdään? Nuo esimerkkisi ainakin vaikuttavat aika päättömiltä...

      • Lasket-Luikuria
        huomentatyötkutsuu kirjoitti:

        Ja pöh, etkö sinä ole huomannut että on olemassa erilaisia eläimiä joilla on erilaisia ominaisuuksia.

        Evot vain ovat niin äärettömän typeriä että keksivät homokäyttäytymisilleen selityksiä siitä että jotkin eläimet näyttävät joskus tekevän samoin.

        Todellinen tiede ei tosiaankaan yhdessäkään tietoteoksessa edes yritä selittää että ihmisen käyttäytyminen jossakin tilanteessa selittyisi jonkin eläimen vastaavankaltaisella käytöksellä ja että tuo käytös olisi näin muka jotakin evoluuttista perua.

        Tarkka asiaa seuraava huomaa kyllä aika helposti myös en että yleensä näillä viittauksilla eläinmaailman ilmiöihin yritetään perustella joitakin perversioita kuten homoutta ja sen eri piirteitä.
        Saas nähdä milloin transut löytävät jostain hyönteismaailmasta vastaavaa....... ai niin mutta tosiaankin, linnuillahan se menee niinpäin että naaraan ovat vaatimattomia ulkoasultaan ja urokset koreilee upeissa mekoissaan, heheh. EIkös tämä nyt olekin tosi hyvä perustelu transujen naiseksi pukeutumiselle? Luovutan tämän nerokkaan havaintoni transujen käyttöön sopivaa summaa vastaan.

        Kyse on ollut siitä, että uskovat Jehova-Jyri etunenässä ovat väittäneet homoseksuaalista käyttäytymistä luonnottomaksi. Jos se on luonnotonta, on itse luontokin luonnoton.
        Siitä on ollut kysymys. Miksi noinkin selvässä asiassa piti taas alkaa valehtelemaan?

      • MiksiTodistajaValehtelee
        yksinkertaisiahuijataan kirjoitti:

        Todellinen tiede perustuu havaintoihin mutta sitten on tätä Valtaoja-viisastelupähkäilyä joka on osoittautunut lukemattomia kertoja tyhjän arvoiseksi.
        Ja jos oikein tarkkoja ollaan niin jonkin luonnonilmiön selittäminen evoluution tuotokseksi on joka kerta tätä samaa jossa mielikuvitus ajaa faktojen ohitse.
        Tässä esimerkki:
        Maailman tiedelehdet hehkuttivat Idaa ihmisen esivanhempana koska viisi maailman arvostetuinta antropogia päätyi viikon uutteran tutkimisen ja väittelyn jälkeen näin sanomaa. Nolostihan siinä kävi.

        https://www.newscientist.com/article/dn17173-why-ida-fossil-is-not-the-missing-link/

        Mutta niinhän se on tuon evoluutiotutkimuksen kanssa että siitä on 99 % mielikuvitusta ja 1% fakataa, eli se että on löydetty fossiili, kuten yksi mahdollisesti peukalon luun palanen Denisovasta ja sen perusteella rakennettiinkin sitten kokonainen historia tuolle ihmisparalle, hehee. Siis tällainen: http://www.ts.fi/teemat/luonto/217701/Denisovan ihminen risteytyi nykyihmisen kanssa
        ---Siis todellisuudessa löydettiin sormi ja hammas jotka nykyisen dna-tutkimuksen mukaisesti kuuluivat jollekin ihmisrodulle, ei millekään apinaimiselle. Muuta ei tiedetä. Muuta kuvitellaan, siis tuo 99%, hehe.

        Mitä nykyaikaiseen DNA tutkimukseen tulee, niin denisovan ihmisen tunnisti sisarlajiksi Planck instituutissa toimiva Svante Pääbon ryhmä, joka on alan asiantuntijana ykköstä maailmassa. Kyse ei todellakaan ole "nykyaikaisen DNA tutkimuksen mukaan jostain ihmisrodusta" kuten hädissäsi yrität valehdella. Kyse on nykyaikaisen DNA tutkimuksen mukaan kiistatta ihmisen sisarlajista.

      • mielikielin
        gskjdhglkh kirjoitti:

        Kretujen ajatuksenjuoksu hyytyy myös aina kun puheeksi tulee eläinlajit joissa yksilöt voivat vaihtaa sukupuoltaan.

        Se suvullinen lisääntyminen jonka ma voimme havainnoin todistaa kuuluu jo luotuunkin maailmaan. Senvuoksi se ei voi olla todisteena luomista vastaankaan. Ja näissä asioissa te evokit menette suon silmäkkeeseen kun hölmöt.
        Luontoa tutkien te voitte löytää vain luotua elämää ja elon toimintoja.
        Te teette tutkimustanne "vieraalla maaperällä". Haluatte plagitioida jo kerran luotua. Etsitte perusteluita sieltä mistä niitä ei mahdu edes löytymään. SORRY!

      • Epäjumalienkieltäjä
        mielikielin kirjoitti:

        Miksi likipitäen kaikki monisoluiset eliöt lisääntyvät suvullisesti ja miksi myös yksisoluiset eliöt vaihtavat keskenään geenejä? Jos kaikkien eliöiden geenistö on älykkäästi suunniteltu, niin mitä hyötyä suvullisesta lisääntumisestä on esimerkiksi vaikka hirvelle ja männylle?

        Hirvillä puolet populaatiosta ei osallistu mitenkään jälkeläisistä huolehtimiseen, vaan käyttää kaiken energiansa kasvuun ja paritteluoikeudesta tappelemiseen. Eikö olisi ollut älykkäämpää suunnitella "täydellinen" hirvi, joka vain monistaa itseään synnyttämällä klooneja itsestään?

        Entäpä mänty? Iso mänty tuottaa kymmeniä kiloja siitepölyä josta suurin osa menee kaikkialle muualle kuin toisten mäntyjen emi-kukintoihin. Keväisin ainakin Etelä-Suomessa aivan kaikki on paksun keltaisen pölyn peitossa. Hirveää energiantuhlausta. Eikö olisi parempi, että täydelliseksi suunniteltu mänty tekisi täydellisen männyn kloonisiemeniä?

        Suvullisen lisääntymisen valta-asema on ongelma kreationismille.

      • biokemiannope
        A.Teisti kirjoitti:

        Miten tämä homous-kysymys nyt taas liittyi tähänkin asiaan? Mikä ihmeen vimma uskiksilla ja kreationisteilla on aina vetää homous joka asiaan?

        Jotkin eläimet voivat tosiaan (tarvittaessa tai jossain elämänvaiheessaan) vaihtaa sukupuoltaan, mutta ei sillä ole mitään tekemistä homouden kanssa.

        Ja mitä on tuo todellinen tiede?

        Hommous on mutaatio joka ei ole kilpailuetu lisääntymisessä. Se on evoluutioteoriankin mukaan keenivirhe jonka luonnonvalinta kylmäverisesti hylkää poies.
        Ja jos keenivirhe löytyy suvusta jossa sitä ei ole aiemmin esiintynnyt se todistaa ettei keenejä seuraten voi päästä alkusynnystä jäljille.

      • novoiett
        gskjdhglkh kirjoitti:

        Kretujen ajatuksenjuoksu hyytyy myös aina kun puheeksi tulee eläinlajit joissa yksilöt voivat vaihtaa sukupuoltaan.

        Se joka vaihtaa sukupuoltaan ei ole todiste niistä jotka eivät vaihda.
        Joten pysyppä tolkussas.

      • nytmenitvipuun
        gskjdhglkh kirjoitti:

        Kretujen ajatuksenjuoksu hyytyy myös aina kun puheeksi tulee eläinlajit joissa yksilöt voivat vaihtaa sukupuoltaan.

        Eihän ne oikeastaan vaihdakaan.
        Puhe ei ole todiste.

      • nimimerkkinionjotoisella
        gskjdhglkh kirjoitti:

        Kretujen ajatuksenjuoksu hyytyy myös aina kun puheeksi tulee eläinlajit joissa yksilöt voivat vaihtaa sukupuoltaan.

        Jos sukupolvia lasketaan kunkin sukuhaaran urosesikoisista tai uroskuopuksista sukupolvien määrä vaihtelee lajin olemassaolon ajalta valtavasti. Miksi se ei näy tai sitä ei huomioida mitenkään. Nehän ovat lajin sisällä kuitenkin olemassa ja teoriassa geenitutkijoiden havaittavissa mikäli evoluutioteoria pitäisi paikkansa?

      • A.Teisti kirjoitti:

        Miten tämä homous-kysymys nyt taas liittyi tähänkin asiaan? Mikä ihmeen vimma uskiksilla ja kreationisteilla on aina vetää homous joka asiaan?

        Jotkin eläimet voivat tosiaan (tarvittaessa tai jossain elämänvaiheessaan) vaihtaa sukupuoltaan, mutta ei sillä ole mitään tekemistä homouden kanssa.

        Ja mitä on tuo todellinen tiede?

        >Ja mitä on tuo todellinen tiede?

        Todellinen tiede eli tositiede on palstalla kauan käytetty käsite, joka tarkoittaa "tiedettä" jossa tulokset perustuvat raamattuun ja ovat sen kirjaimen kanssa sopusoinnussa.

      • ksdjhkshfg

        Kaikki on kiusallista evoluutiolle koska sitä ei ole tapahtunut.

    • Pätevän vastauksen voisi saada osoitteesta https://www.luomus.fi/fi nopeammin kuin tältä palstalta jolla ei toistaiseksi ole kellon ympäri jatkuvaa kaikkien tieteenalojen päivystystä. Eikä kysymyksesi tietenkään liity palstan aiheeseen mutta minkäs sille taaskaan mahtaa.

    • LapsenTieto

      Taisi tulla aloittajalle kiusallisia vastauksia, kun meni niin hiljaiseksi.

    • mitenkäs-selität

      Vastauksena partenogeneettinen lisääntyminen?
      Et tainnut lukea kysymystä. Siis kysymys kuului, miten sukupuolinen lisääntyminen syntyi?
      Miten syntyi ensimmäinen haploidinen sukusolu?
      Milloin haploidiset sukusolut syntyivät?
      Mitä geneettisiä muutoksia tarvittiin, että haploidisiin soluihin perustuva lisääntyminen tuli mahdolliseksi?

      • Itseltäsi tuollaisia kyselet?

      • Epäjumalienkieltäjä

        Suvullisessa lisääntymisessä on kaksi asiaa yhdistynyt: monistuminen ja geenien uudelleenkombinointi. Monistuminen on syntynyt samalla kuin elämä itse. Geenien kombinointikin on mitä ilmeisimmin hyvin varhainen ilmiö, koska jo yksinkertaisimmat bakteerit harrastavat sitä.

        Haploidinen solu on tietenkin "alkupräisempi" kuin diploidinen. Diploidinen syntyi kahden haploidisen yhteenliittymästä. Ehkä jopa "väliaikaiseksi" muodoksi, kutne se on nytkin sienillä.

        Haploidinen sukusolu on siis "alkuperäisen" solun suora jälkeläinen. Monisoluinen sukusoluja monistava diploidinen omaava eliö on myöhempi konstruktio.

      • huamasikko
        kekek-kekek kirjoitti:

        Itseltäsi tuollaisia kyselet?

        Sinäpä et antanut pätevää selitystä.

      • newsmag
        huamasikko kirjoitti:

        Sinäpä et antanut pätevää selitystä.

        Minäpä annan tieteellisen artikkelin purtavaksi (lopuksi). Tarkistamatta muistelisin, että Y-kromosomi eriytyi X-kromosomista n. 200-80 miljoonaa vuotta sitten.
        Jossain vaiheessa tieteellisessä yhteisössä pelättiin, että pieni Y-kromosomi on taantumassa ja ehkä kokonaan katoamassa. Nyt reesus-apinoiden tutkimus on paljastanut, että Y-kromosomissa ei ole tapahtunut juuri mitään 25 miljoonaan vuoteen. Miehen Y-kromosomi tuottaa yhä apinamaisia idiotteja. Se kertoo geeneille poikien rakennusohjeet sekä selkä-, parta- ja korvakarvojen kasvatusohjeet, mutta ei paljon muuta. Ihmisen rakentumisen kannalta keskeiset ohjeet löytyvät suuremmasta X-kromosomista.

        Ihmisen somaattiset solut replikoituvat mitoosissa, joka on siis perinteistä solunjakaantumista. Päivässä uusia soluja syntyy keskimäärin 200 g ja vanhat rapisevat mm. kuivuneena ihona pois. Mitoosissa genomi replikoidaan, mutta etenkin telomeerien lyhentyessä (ihmisen vanhentuessa) kopiointi tuottaa korjausohjelmasta huolimatta virheellisiä soluja.

        Ihmisen sukusolut muodostuvat moniosaisessa meioosissa, jossa metafaasi I on vaihe, joka sekoittaa kromosomeja 2 potenssiin 23 tavalla. Munasoluihin ja siittiöihin syntyy yksilöllinen haploidi 23 kromosomin kromosomisto. Kun siittiön tuma hedelmöittää munasolun, kaksi haploidia kromosomistoa yhdistyy diploiksi kromosomistoksi, jossa on siis sekä isän että äidin perimä yhdistynyt jollakin n. 70 biljoonasta tavasta. Variaatioita on laskennallisesti 2^23 * 2^23. Yksi pariskunta voisi teoriassa saada siis yli 70 biljoonaa erilaista kromosomivariaatiota tai tarkemmin - yksilöllistä jälkeläistä.

        Edes identtiset kaksoset eivät ole täysin identtisiä. Vaikka genomit ovat identtiset, fenotyypit ovat erilaisia. Epigenetiikka muodostaa sillan genotyypin ja fenotyypin välille ja auttaa selittämään miksi olemme sellaisia kuin olemme. Jos kuka tahansa palstan kreationisteista syntyisi täsmälleen samoilla geeneillä Jemeniin tai Saudi-Arabiaan, ei syntynyt olisi sama henkilö, koska ympäristötekijöiden muovaama fenotyyppi olisi erilainen. Palstan uskovaiset olisivat Jemenissä, Somaliassa tai Saudi-Arabiassa 99% todennäköisyydellä islaminuskoisia ja puhuisivat Allahista samaan sävyyn kuin daes-terroristit. Uskonnollisuus olisi yhtä syvää, opit ja menetelmät erilaisia.

        Ja se tutkimus, joka vastaa kysymykseen, on tässä:

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3509754/

      • älävalehtele
        newsmag kirjoitti:

        Miten moottoripyörästä tuli auto?
        Auto ei ole kaksi moottoripyörää rinnakkai.

      • veivielivintilä

        Vaikka sinulla olisi täsmälleen samat geenit kuin jollakin muulla ette olisi sama henkilö yhtäaikaa kahdessa eri paikassa.
        Se todistaa ettei pähkäilysi ollut oikea.

      • newsmag
        veivielivintilä kirjoitti:

        Vaikka sinulla olisi täsmälleen samat geenit kuin jollakin muulla ette olisi sama henkilö yhtäaikaa kahdessa eri paikassa.
        Se todistaa ettei pähkäilysi ollut oikea.

        Se ei ollut pähkäily. Identtisillä kaksosilla on samat geenit, mutta eri fenotyyppi. Fenotyyppi muodostuu ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Ihmisen DNA muodostuu noin 3 miljardista emäsparista ja 20 -25 tuhannesta geenistä, jotka ohjaavat mm. yksilön proteiinien valmistusta. Geenit toimivat kuitenkin eri tilanteissa eri tavoin. Tämä selittyy geenien toimintaa säätelevällä DNA:n alueella, joka käsittää ainakin viidenneksen DNA-ketjusta. Geenien toimintaan vaikuttavia tekijöitä kutsutaan epigeneettisiksi säätelytekijöiksi. Ihmisellä on aina vain yksi genomi, mutta useita erilaisia epigenomeita. Epigenomi vaikuttaa ympäristömuuttujien kautta siihen, kuinka yksilön geenit toimivat ja siten osaltaan siihen millainen yksilön fenotyyppi on. Identtisillä kaksosilla on erilainen fenotyyppi.

        Tiedetään esimerkiksi autoimmuunitautien tutkimuksesta, että vaikka identtisillä kaksosilla on samat geenit ja autoimmuunitaudeille on perinnöllinen alttius, toisen sairastuttua on toinen kaksosista sairastuu noin 40 % tapauksista. Tämä selittyy sillä, että identtiset kaksoset eivät elä samaa elämää, vaan heidän geenejä säätelevä alueensa muuttuu epigeneettisesti ympäristötekijöiden vaikutuksesta varsinkin parinmuodostusiässä, jolloin identtiset kaksoset asuvat erillään, erilaisten ympäristötekijöiden ympäröimänä ja syövät mm. eri ravintoa. Näin toinen identtisistä kaksosista voi olla sairaalloisen lihava ja toinen nomipainoinen.

        Epigenetiikka mm. selittää miksi jotkut sairastuvat syöpään ja toiset eivät. Pointti on siis se, että olet kristitty, koska olet elänyt kristityssä yhteiskunnassa ja sinut on kasvatettu uskomaan kristillisesti. Jos olisit syntynyt islamilaiseen valtioon, sinut olisi kasvatettu muslimiksi - etkä olisi geeneistäsi huolimatta sama henkilö.

        Se on myös suuri ongelma sielu-käsitteessä. Ihminen ei ole sama, vaan muuttuu jatkuvasti aivan solutasolta alkaen. Mielipiteet muuttuvat. Suoliston kemia vaikuttaa mm. aivojen serotoniini- ja dopamiinitasoihin, joilla on suora yhteys käyttäytymiseen. Hormonit, kuten testosteroni ja estrogeeni heittelehtivät iän mukana ja vaikuttavat vahvasti persoonallisuuteen. Tavallaan mm. neuroplastisuuteen vaikuttavat aivojen välittäjäaineet vaikuttavat muistin ja päättelykyvyn toimintaan. Sekin tiedetään, että pitkäaikaisessa muistissa aivojen synaptiset rakenteet muuttuvat. Itse asiassa koko aivojen rakenne muuttuu elämän aikana ja se puolestaan selittää, miksi tietyt muodostuneet rakenteet estävät ihmistä luoumasta opituista toimintatavoista tai mielipiteistä. Tätä puolestaan voidaan käyttää "aivopesun" välineenä, jolloin kemiallisesti ja mekaanisesti opetetaan uhrin aivot muodstamaan uusia rakenteita - siis vaikutetaan suoraan uhrin persoonaan ja uskomuksiin.

    • Tiedoksivainevouskoville

      Jos oikein tarkkoja ollaan niin eihän sitäkään tiedetä että ekaks oli muka jotain jakautumiskykyisiä yksisoluisia.

      • voijuku

        Mitä, onko tuo ajatus ensimmäisestä alkuliemisolusta uskonasia? Minä kun luulin että se on tietoa.

      • PaljonYksinkertaisempi

        Tiedetään. Missään tapauksessa alkuperäinen replikaattori ei ollut vielä solu.

      • tieteenharrastaja

        Tiedetään, että niitä on ollut olemassa. koska niitä on edelleen:

        "..eihän sitäkään tiedetä että ekaks oli muka jotain jakautumiskykyisiä yksisoluisia."

        Vanhimmissa kivissä on merkkejä vain yksisoluisesta elämästä.

      • JäljettömiinHävinneet
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Tiedetään, että niitä on ollut olemassa. koska niitä on edelleen:

        "..eihän sitäkään tiedetä että ekaks oli muka jotain jakautumiskykyisiä yksisoluisia."

        Vanhimmissa kivissä on merkkejä vain yksisoluisesta elämästä.

        Kyllä, koska RNA- tai muu esibakteerillinen elämä tuskin kykenisi jättäämään tunnistettavia fossiilisia jälkiä.
        Yksisoluisista ja niiden tuotoksista on jälkiä jäänyt, koska ne hallitsivat maapalloa valtavan pitkiä ajanjaksoja. Esimerkiksi stromatoliitit ovat suurikokoisia jäänteitä syanobakteerien toiminnasta paljon ennen monisoluisten ilmaantumista.

      • Epäjumalienkieltäjä
        JäljettömiinHävinneet kirjoitti:

        Yksisoluisistakin on jäänyt fossiileja vain niissä tapauksissa, joissa yksisoluiset esiintyvät riittävän suurina "kasvustoina" - kuten juuri stromaloliittien tapauksessa.

      • kaikkieiolekaikkea
        voijuku kirjoitti:

        Mitä, onko tuo ajatus ensimmäisestä alkuliemisolusta uskonasia? Minä kun luulin että se on tietoa.

        Alkuliemisolun olemassaolosta ei löydy mitään havantoja. Eikä siitä mikä oli minkäkin jälkeen. Ei edes kreationisteilla. SORRY!

      • buahhahhaaaaa
        voijuku kirjoitti:

        Mitä, onko tuo ajatus ensimmäisestä alkuliemisolusta uskonasia? Minä kun luulin että se on tietoa.

        Tieto perustuu havaintoon eikä oletukseen. Eikä koskaan luulemiseen niinkuin sinulla ihan omien sanojesikin mukaan nyt oli kyseessä.
        "Luulo ei ole tiedon väärti" sanoo ikivanha maalaissanontakin.

      • lookinenpäätelmä
        voijuku kirjoitti:

        Mitä, onko tuo ajatus ensimmäisestä alkuliemisolusta uskonasia? Minä kun luulin että se on tietoa.

        Sinä esität ajatuksia ilman että niistä löytyy havaintoja. Ne eivät perustu edes uskoon vaan luulemiseen. Sellaiseen luulemiseen joita voi yhtähyvin löytyä ehdolle vaikka kuinka monta eikä millekään valinnalle todeksi löydy yhtäkään perushavaintoa saati että niitä olisi mahdollista toistaa.
        Tiede perustuu siihen että havainto on toistettavissa identtisenä rajattoman monta kertaa. Mikäli joka kerralla tulos olisi erilainen päätelmä on väärä.
        Me voimme tutkia luontoa erillisenä asiana ja me voimme tutkia Raamattua omana kokonaisuutena. Mutta emme voi tutkia niitä yhtäaikaa samalla mikroskoopilla.

      • lookinenpäätelmä
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Tiedetään, että niitä on ollut olemassa. koska niitä on edelleen:

        "..eihän sitäkään tiedetä että ekaks oli muka jotain jakautumiskykyisiä yksisoluisia."

        Vanhimmissa kivissä on merkkejä vain yksisoluisesta elämästä.

        Pikemminkin yksisoluisen kuolemisesta.

      • skeptikkonayhä
        JäljettömiinHävinneet kirjoitti:

        Kyllä, koska RNA- tai muu esibakteerillinen elämä tuskin kykenisi jättäämään tunnistettavia fossiilisia jälkiä.
        Yksisoluisista ja niiden tuotoksista on jälkiä jäänyt, koska ne hallitsivat maapalloa valtavan pitkiä ajanjaksoja. Esimerkiksi stromatoliitit ovat suurikokoisia jäänteitä syanobakteerien toiminnasta paljon ennen monisoluisten ilmaantumista.

        Mikä erottaisi jos kyse olisi luomisesta eikä evoluutiosta?
        Minä en näe tässä mitään perustelua evoluution puolesta.
        Sinulla täytyy olla jokin merkkaava ennakkokäsitys luomisesta jonka perustetta et ole koskaan esittänyt.
        Tähän eron välttämättömyyteen perustuu se miksi MINÄ vaadin perusteluja joilla evoluutio olisi todistettava syntysyyksi.
        Itse olen sitä mieltä ettei kumpikaan kiistelevä osapuoli ole tarjonnut sellaisesta erosta riittäviä todisteita.

      • Epäjumalienkieltäjä
        skeptikkonayhä kirjoitti:

        Fossiiliaineisto osoittaa täysin kiistatta ja vailla minkäänlaista mahdollisuutta tulkita toisin, että ajan saatossa elokehä on muuttunut. Se on muuttunut radikaalisti. Mitä vanhempiin kerroksiin mennään sitä enemmän löytyy jäänteitä jo sukupuuttoon kuolleista eliölajeista, -suvuista ja -heimoista - ja sitä vähemmän nykyään eläviä lajeja ja sukuja.

        Kun siis on selvää, että elokehä on jatkuvasti muutoksen tilassa, niin kyse on enää siitä mikä on se mekanismi tai prosessi, joka elokehää muuttaa. Selvää on, että kaikkea ei ole taiottu kerralla valmiiksi.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Suvullinen "lisääntyminen" on vanhempaa kuin monisoluisuus. Pitkään on tiedetty, että bakteerit vaitavat geenejään (eli uudelleenkombinoivat niitä). Tämä ei ole varsinaista lisääntymistä, vaan geenien uudelleenkombinointia jossa yksilömäärä ei kasva. Varsinainen lisääntyminen hoidetaan sitten jakautumalla. Nyt tämä sama geenien uudelleenkombinointi on havaittu myös mm. ameeboilla, joita on pidetty suvuttoman lisääntymisen mallikappaleina.

      Monisoluisuuden myötä alkoi sitten sukupolvenvuorottelu, jossa suvullisesti lisääntyvät ja suvuttomasti lisääntyvät sukupolvet vuorottelevat. Tästä hyvänä esimerkkinä on edelleen sienet.

      Monisoluisten evoluution myötä suvullinen sukupolvi on "rappeutunut" pelkiksi sukusoluiksi. Esimerkiksi ihmisen voi ajatella sukupolvenvuorottelu-taustaa vasten eliöksi, jonka suvuton, monisoluinen "sukuplvi" tuottaa suvullisia soluja, jotka sitten kombinoivat geeninsä tuottaakseen seuraavan geenejä monistavan "sukupolven" tuottamiseksi.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Kun kyse on kuitenkin "älykästä suunnittelua" ja vastaavia uskomuksia koskeva palsta, niin voiko joku kreationisti selittää, miksi suvullinen lisääntyminen on niin täydellisessä valta-asemassa elokehässä? Miksi jopa bakteerit uudelleenkombinoivat perimäänsä, vaikka niiden "seksi" ei olekaan varsinaista lisääntymistä, koska yksilömäärä säilyy uudelleenkombinoinnissa samana.

      • ajatuksesolihuti

        Ei siinä ole mitään ongelmaa kun jotain tapahtuu. Pöljä.
        Ei se sinun tietämistäsi tarvitse.

      • Epäjumalienkieltäjä
        ajatuksesolihuti kirjoitti:

        Ei siinä ole mitään ongelmaa kun jotain tapahtuu. Pöljä.
        Ei se sinun tietämistäsi tarvitse.

        Siis miksi suvullinen lisääntyminen on valta-asemassa, jos eliöt ovat alunperin "älykkäästi suunniteltu" täydellisiksi?

      • meemuuvallemärisemään
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Siis miksi suvullinen lisääntyminen on valta-asemassa, jos eliöt ovat alunperin "älykkäästi suunniteltu" täydellisiksi?

        Missä ihmeen valta-asemassa. Täällä ei näy valta-asemasta jälkeäkään.
        Täällähän on nyt köpsät vallassa.

      • huidottohi
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Siis miksi suvullinen lisääntyminen on valta-asemassa, jos eliöt ovat alunperin "älykkäästi suunniteltu" täydellisiksi?

        Mitä tarkoitat täydellisyydellä ja millä perusteella luodut olisi oltava täydellisiä?
        Raamattuhan alkulehdiltä lähtien puhuu virheistä ja siitä että ihmisen virheet johtavat koko muunkin luomakunnan kärsimyksiin.

        Roomalaiskirje:
        8:20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
        8:21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
        8:22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;

      • Epäjumalienkieltäjä

        Jumala siis mokaili.

    • Muistelisin lukeneeni jostain, oliko se nyt Filippiineiltä, jonku eksoottisen kukan oikeasti parittelevan. Tavallisesti kasvien hedelmöittyminen on jonkun muun vastuulla, tuuli, mehiläiset, kärpäset, sääsket, kolibrit, ihminen etc.

      Useilla etanoilla parittelu tapahtuu ristiin, kun tulee se aika jolloinka perheenlisäystä pitäisi tehdä. Niillä kasvaa jonkinlainen tikku tai puikko jolla ne sitten törkkäävät toisiinsa ja kumpikin sitten munii johonkin sopivaan paikkaan.

      Mutta niin, mutaatiot ovat evoluutiolle tuhoisia, eikä ne pysty viemään evoluutiota paljon muualle kuin viemärien suuntaan, kuten on jo todettu.

      Jos nyt harppaamme evoluution alkuun, jonnekkin Prekambrian loppu puolelle.
      Siihen aikaan oli jo kehittymässä "Kambrian räjähdys", organismeja alkoi ilmestymään ja monimutkaistumaan.

      Suvullinen lisääntyminen, organismit tarvitsivat osata matematiikkaa, miten voidaan konstruoida eri organismeihin vähennyslaskua suvun jatkamiseksi.

      Miten sukusolut muodostuivat siten että niissä on vain puolet kromosomeista, siis, otetaan nyt joku tutumpi kohde, ihminen. 46 jaettuna kahdella on 23, ei siten 46 kertaa itsellään, 2x46 > 2x92 > 2x184 > 2x368 > 2x735 > etc.

      Miten ihmeessä evoluutio alkoi yhtäkkiä käyttämään matematiikkaa, kuten yllä ja kultaiset leikkaukset, Fibonaccin luvut, symmetria etc.

      Ja sitten jotenkin tärkeä seikka, miten vehkeet kehittyivät ja samassa lätäkössä kaikille. Ja miten organismit tunnistivat oman lajinsa ja himottaan. Nyt kun on miljoonia vuosia, niin saattoihan olla niinkin että yhdelle organismille tapahtui niin onnekas mutaatio, sille kehittyi melkein mulukku, joka sisälsi jonkin verran sekalaista paisuvaiskudosta. Huonoa tuuria, sille kehittyi vastakappale eli vittu, miljoona vuotta myöhemmin ja toisella puolella planeettaamme.

      Tämä ei nyt vielä riitä, mulukkuun piti kehittyä letkut sukukalleuksiin, siis kiveksiin joissa taas tapahtui vähennyslaskut ja nekin oikein. Ei siis 3¼, 7½ etc. vaan kromosomeista täsmälleen fifty, fifty siittiöön ja munasoluun.

      Vittuun piti kehitellä hyvin monimutkainen ohjelmisto, putken pätkästä ylöspäin on kohtu jossa yleensä siittiön ja munasolun kohtaaminen tapahtuu. Hedelmöitynyt munasolu ankkuroituu kohdun seinämään ja aloittaa uuden, ainutlaatuisen ihmisen tulostamisen jakautumalla ja solujen erikoistumisella sen ohjelman puitteissa kuin nyt munasolussa on.

      Fossiileissa on se ongelmallinen seikka joka ihmetyttää, ne ovat liian valmiita, mutaatiot loistavat poissa olollaan. Trilobiittien, ammoniittien, ortoceratiitit, merililjat etc. fossiileissa olen huomannut niiden täydellisyyttä hipovaa mikro struktuureja, ollakseen 550 miljoonaa vuotta vanhaa.

      Huomioiden tämän päivän geologista aktiviteettiä on hämmästyttävää miten hyvin fossiilit ovat säilyneet kaikki nämä sadat miljoonat vuodet. On hyvin vaikea uskoa geologisen aktiviteetin olleen näin pysähdyksissä ja merkille pantavan passiivisuuden satoja miljoonia vuosia.

      Nyt historiallisella ajalla on ollu isompaa ja pienempää vulkaanien purkauksia ja räjähdyksiä, maanjäristyksiä, rankka sateita ja tulvia, kuumaa ja kylmää kuivuutta, jääkausia, vuorovesi meren rannikolla sekä peruskalliossa, tsunameja etc.

      • Epäjumalienkieltäjä

        <<Mutta niin, mutaatiot ovat evoluutiolle tuhoisia, eikä ne pysty viemään evoluutiota paljon muualle kuin viemärien suuntaan, kuten on jo todettu.>>

        Ei tarvita kuin mutaatioita ja valintaa niin samasta rikkaruohosta saadaan nauris, rypsi ja kiinankaali. Sama metodi pätee luonnossa.

        <<Miten sukusolut muodostuivat siten että niissä on vain puolet kromosomeista>>

        Ajattelet asian väärinpäin. "Alukerperäisessä" solussa oli haploidinen kromosomisto. Diploidinen on syntynyt kun kaksi haploidista solua yhtyy yhdeksi soluksi. Kuten nytkin tapahtuu suvullisessa lisääntymisessä.

        Suvullisen lisääntymisen kehittymisestä saa "mahdotonta", kun kuvittelee, että se on joku monisoluisille eliöille myöhään kehittynyt ominaisuus. Kun sen ymmärtää jatkumona yksisoluisten eliöiden geenien uudelleenkombinoinnille ja sukupolvenvuorottelulle, niin asia on paljon ymmärrettävämpi.

      • hukkaputkeenmenit

        "Ei tarvita" ei ole todiste mistään muusta kuin siitä itestään.
        Eli et esittänyt mitään tietämiseen liittyvää saati että olisit esittänyt jonkun todisteen. Sorry!

      • Epäjumalienkieltäjä
        hukkaputkeenmenit kirjoitti:

        "Ei tarvita" ei ole todiste mistään muusta kuin siitä itestään.
        Eli et esittänyt mitään tietämiseen liittyvää saati että olisit esittänyt jonkun todisteen. Sorry!

        Kreationistit eivät ilmeisesti usko kiinankaalin olemassaoloon?

      • hepetkuttaasua
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Kreationistit eivät ilmeisesti usko kiinankaalin olemassaoloon?

        Kukaan ei usko sinuun. Älä sekoita asioita päässäsi.

      • newsmag

        >>Suvullinen lisääntyminen, organismit tarvitsivat osata matematiikkaa, miten voidaan konstruoida eri organismeihin vähennyslaskua suvun jatkamiseksi. <<

        Tämä tapahtuu meioosissa. Terveillä ihmisillä on 23 kromosomiparia, joista 23 on peräisin isältä ja 23 äidiltä. Sukusoluja tuottavassa meioosissa yksilön 46 kromosomista valikoituu siittiöön tai munasoluun 23 kromosomia. Jälkeläisen sukupuolen määrää aina isän perimä.

        Meioosissa syntyy neljä haploidia sukusolua. Mitoosissa syntyy kaksi diploidista solua. Meioosissa on kaksi peräkkäistä tumanjakautumista, mutta DNA kahdentuu vain kerran. Meioosin tarkoitus on ylläpitää biologista geenivaihtelua ja sekoittaa geenejä, jolloin syntyy vanhemmista hieman poikkeavia jälkeläisiä. Tämä on tietenkin oleellinen osa evoluutiossa ja luonnonvalinnassa.

        Siittiön haploidi sukusolu yhdistyy hedelmöityksessä haploidin munasolun perimään, jolloin uusi yksilö saa diploidin ja täysin uniikin perimän. Meioosissa on useita vaiheita. Jos jokin menee pieleen, tuloksena on yleensä muutos kromosomien määrässä, kuten Downin syndrooma, jossa kromosomeja on 47 (kromosomia 21 on 3 kpl). Kromosomeja voi olla myös liian vähän.

        >>Miten sukusolut muodostuivat siten että niissä on vain puolet kromosomeista, siis, otetaan nyt joku tutumpi kohde, ihminen. 46 jaettuna kahdella on 23, ei siten 46 kertaa itsellään, 2x46 > 2x92 > 2x184 > 2x368 > 2x735 > etc. <<

        Tämä nyt on todella sekavaa tuubaa. Mitä mahdat tarkoittaa ja mihin perustat tämän matematiikan. 46 kerrottuna itsellään on yleensä 46*46 = 2116. Ihmisapinoilla on 24 kromosomiparia. Ihmisillä tämä puuttuva kromosomipari on yhdistynyt, joten ihmisillä on siis 23 kromosomiparia. Yhdistynyt kromosomi on telomeerien ja sentromeerien vastaava kuin ihmisapinoilla esiityvien kahden kromosomin yhteenliitos.

        Y-kromosomi eriytyi geenialleelin seurauksena viimeisimpien tutkimustietojen mukaan n. 166 miljoonaa vuotta sitten X-kromosomista tai sitten alkuaan oli kaksi identtistä sukupuolikromosomia - ns. autosomia, joista geenialleeli muodosti X- ja Y-kromosomit. Enivei. Y-kromosomi sisältää SRY-geenin, joka laukaisee kivesten kehityksen. Y-kromosomin DNA sisältää n. 59 miljoonaa emäsparia ja se periytyy aina isältä. Äiti ei voi siirtää Y-kromosomia jälkeläisilleen. Y-kromosomiin liittyviä geenejä on tunnistettu yli 200.

        Kromosomit, myös Y-kromosomi, muistuttavat X-kirjainta. Meioosissa niistä rakennetaan vain puolikas - 23 kromosomia sisältävä haploidi kromosomisto, joka hedelmöityksessä yhdistyy toiseen samanlaiseen, jolloin tuloksena on X-kirjainta muistuttava diploidi kromosomisto. Ei siellä matemaatikkoja ole läsnä. Parempi vertaus olisi kaksi Lego-palikkaa, jotka sopivat yhteen. Tietenkin prosessiin liittyy mRNA-lähettejä yms. Mutta, jos homma pitää selvittää tämän tarkemmin, suosittelen kirjastoa, koska lyhyesti näitä prosesseja ei voi selvittää. Se on vähän kuin kuvailisi yhden jakson perusteella Game of Thrones-sarjan juonenkäänteitä ja erilaisia ihmissuhteita.

        "Over time, the Y chromosome changed in such a way as to inhibit the areas around the sex determining genes from recombining at all with the X chromosome. As a result of this process, 95% of the human Y chromosome is unable to recombine. Only the tips of the Y and X chromosomes recombine. The tips of the Y chromosome that could recombine with the X chromosome are referred to as the pseudoautosomal region. The rest of the Y chromosome is passed on to the next generation intact. It is because of this disregard for the rules that the Y chromosome is such a superb tool for investigating recent human evolution."

        Mutta tietenkin esimerkiksi eräillä matelijoilla sukupuoli voi määräytyä täysin lämpötilan perusteella - epigeneettisesti.

        >>Miten ihmeessä evoluutio alkoi yhtäkkiä käyttämään matematiikkaa, kuten yllä ja kultaiset leikkaukset, Fibonaccin luvut, symmetria etc.<<

        Hyvä kysymys. Evoluutio ei käytä matematiikka. Tietyt matemaattiset kaavat tulevat vastaan kaikkialla maailmankaikkeudessa. Jos Jumala puhuisi, hän puhuisi matematiikkaa. Kuitenkin jo se, että piin desimaalit on laskettu 12,1 biljoonan tarkkuudella ja muodostavat todennäköisesti äärettömän lukujonon, tekee luojastasi hutilon; miksi tuottaa turhia häntiä luomakuntaan? Itse asiassa, jos pii on ääretön lukujono, lukujono pitää teoriassa sisällään kaikki vastaukset, kirjat sävellykset, alun, lopun jne. - Tietenkin salaus on aika vahva,koska digitaalien kääntäminen nuoteiksi ja kirjaimiksi vaatisi vähintäään kvanttitietokoneen, joka sen osaisi tehdä. Tietyt lukujonot, kuten fibonacci, pii jne. esiintyvät kaikkialla luonnossa, joka toimii tiettyjen luonnonlakien mukaan. Kiinnostavia luonnon mysteerejä on esimerkiksi kvanttien superpositiot ja lomittuminen. Niiden rinnalla jumala vaikuttaa jo tukiopetusta kaipaavalta alakoululaiselta. Ainakin se, mistä Te puhutte.

        Kvanttifysiikan mukaan puhtaasti satunnaiset luvut ja puhtaasti sattumanvaraiset tapahtumat ovat todennäköisiä. Se, että emme tunne tai ymmärrä näitä tai kaikkia maailmankaikkeuden ja evoluution ilmiöitä ei kumoa niiden olemassaoloa. Se on vähän, kuin väittäisin, ettei sinua ole, koska en sinua tunne, enkä ole koskaan nähnytkään. Voisihan olla, että kirjoittelen yksikseni tai sinä kirjoittelet yksiksesi. Solipsismi ei ole todennäköistä, mutta ei sitä kai voi mitenkään kumota.

        Niinpä oletan, että olet olemassa, koska voin havaita sinun kirijoituksesi. Samalla periaatteella luotan, että tieteellisten menetelmien avulla saadaan todellista tietoa, joka jatkuvasti lisääntyy ja kehittyy ja kuvaa siten yhä paremmin maailmankaikkeutta ja sen ilmiöitä.

        Se jumala, jonka paimentolaiset keksivät omaksi kuvakseen 2500 vuotta sitten kalpenee sen rinnalla, jonka tiede voisi määritellä kvanttimekaniikan, matematiikan ja kosmologian periaatteiden pohjalta. Sille maailmankaikkeus kokonaisuutena olisi vain yksi siirto supershakissa, jossa on ääretön määrä muuttujia ja pelejä. Sellaiselle jumalalle ihminen kehityshistorioineen on merkityksetön vihvahde äärettömällä värikartalla. Mitään pelastusta tai rangaistusta ei ole. Elämä on tässä ja nyt. Kuoleman jälkeen ihmisestä tulee ruokaa perskärpästen toukille ja mädättäville mikrobeille. Lopulta kalmomme hajoaa molekyyleiksi ja atomeiksi, jotka kuoleva aurinkomme 5 miljardin vuoden päästä pyyhkäisee avaruuden tuuliin.

        Ihminen ei tällaisessa supershakissa olisi jumalan kuva sen enempää kuin alkueläin on jumalan kuva. Oletus, että ihminen olisi maailmankaikkeuden päämäärä on lapsellisen typerä. Omassa Linnunradassamme on enemmän tähtiä kuin rannalla hiekanjyväsiä. Koko maailmankaikkeudessa on enemmän tähtiä kuin koko maapallolla on hiekanjyväsiä. Ja yhden tällaisen hiekanjyväsen kiertolaisina uskottelemme olevamme maailmankaikkeuden tarkoitus ja päämäärä. Ei. Mitään päämäärää ei ole: We're part of a process. Sattumaa vain. Eikä me tiedetä oikeastaan mitään. Se nyt on varmaa, että kristinuskon jumala kuuluu samaan kategoriaan kaikkien muiden, edeltäneiden ja samanaikaisten jumalten kanssa. Se on satu - fiktiota, eikä ainutkaan todiste puhu sen olemassaolon puolesta.

      • pysyasiassa
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        <<Mutta niin, mutaatiot ovat evoluutiolle tuhoisia, eikä ne pysty viemään evoluutiota paljon muualle kuin viemärien suuntaan, kuten on jo todettu.>>

        Ei tarvita kuin mutaatioita ja valintaa niin samasta rikkaruohosta saadaan nauris, rypsi ja kiinankaali. Sama metodi pätee luonnossa.

        <<Miten sukusolut muodostuivat siten että niissä on vain puolet kromosomeista>>

        Ajattelet asian väärinpäin. "Alukerperäisessä" solussa oli haploidinen kromosomisto. Diploidinen on syntynyt kun kaksi haploidista solua yhtyy yhdeksi soluksi. Kuten nytkin tapahtuu suvullisessa lisääntymisessä.

        Suvullisen lisääntymisen kehittymisestä saa "mahdotonta", kun kuvittelee, että se on joku monisoluisille eliöille myöhään kehittynyt ominaisuus. Kun sen ymmärtää jatkumona yksisoluisten eliöiden geenien uudelleenkombinoinnille ja sukupolvenvuorottelulle, niin asia on paljon ymmärrettävämpi.

        Ei elämä ole kuvittelun tulos eikä kuvitteluista saada todisteita.

      • nyrjähdys
        newsmag kirjoitti:

        Kvanttifysiikan mukaan puhtaasti satunnaiset luvut ja puhtaasti sattumanvaraiset tapahtumat ovat todennäköisiä. Se, että emme tunne tai ymmärrä näitä tai kaikkia maailmankaikkeuden ja evoluution ilmiöitä ei kumoa niiden olemassaoloa. Se on vähän, kuin väittäisin, ettei sinua ole, koska en sinua tunne, enkä ole koskaan nähnytkään. Voisihan olla, että kirjoittelen yksikseni tai sinä kirjoittelet yksiksesi. Solipsismi ei ole todennäköistä, mutta ei sitä kai voi mitenkään kumota.

        Niinpä oletan, että olet olemassa, koska voin havaita sinun kirijoituksesi. Samalla periaatteella luotan, että tieteellisten menetelmien avulla saadaan todellista tietoa, joka jatkuvasti lisääntyy ja kehittyy ja kuvaa siten yhä paremmin maailmankaikkeutta ja sen ilmiöitä.

        Se jumala, jonka paimentolaiset keksivät omaksi kuvakseen 2500 vuotta sitten kalpenee sen rinnalla, jonka tiede voisi määritellä kvanttimekaniikan, matematiikan ja kosmologian periaatteiden pohjalta. Sille maailmankaikkeus kokonaisuutena olisi vain yksi siirto supershakissa, jossa on ääretön määrä muuttujia ja pelejä. Sellaiselle jumalalle ihminen kehityshistorioineen on merkityksetön vihvahde äärettömällä värikartalla. Mitään pelastusta tai rangaistusta ei ole. Elämä on tässä ja nyt. Kuoleman jälkeen ihmisestä tulee ruokaa perskärpästen toukille ja mädättäville mikrobeille. Lopulta kalmomme hajoaa molekyyleiksi ja atomeiksi, jotka kuoleva aurinkomme 5 miljardin vuoden päästä pyyhkäisee avaruuden tuuliin.

        Ihminen ei tällaisessa supershakissa olisi jumalan kuva sen enempää kuin alkueläin on jumalan kuva. Oletus, että ihminen olisi maailmankaikkeuden päämäärä on lapsellisen typerä. Omassa Linnunradassamme on enemmän tähtiä kuin rannalla hiekanjyväsiä. Koko maailmankaikkeudessa on enemmän tähtiä kuin koko maapallolla on hiekanjyväsiä. Ja yhden tällaisen hiekanjyväsen kiertolaisina uskottelemme olevamme maailmankaikkeuden tarkoitus ja päämäärä. Ei. Mitään päämäärää ei ole: We're part of a process. Sattumaa vain. Eikä me tiedetä oikeastaan mitään. Se nyt on varmaa, että kristinuskon jumala kuuluu samaan kategoriaan kaikkien muiden, edeltäneiden ja samanaikaisten jumalten kanssa. Se on satu - fiktiota, eikä ainutkaan todiste puhu sen olemassaolon puolesta.

        "Eikä me tiedetä oikeastaan mitään."

        " Se nyt on varmaa, että kristinuskon jumala kuuluu samaan kategoriaan kaikkien muiden, edeltäneiden ja samanaikaisten jumalten kanssa."

        Jos emme tiedä mitään, miten voit olla niin varma alimmaisen väitteesi kanssa?

      • magpieboy
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Kreationistit eivät ilmeisesti usko kiinankaalin olemassaoloon?

        Vastauksesi ei liity nyt tähän.

      • newsmag kirjoitti:

        >>Suvullinen lisääntyminen, organismit tarvitsivat osata matematiikkaa, miten voidaan konstruoida eri organismeihin vähennyslaskua suvun jatkamiseksi. <<

        Tämä tapahtuu meioosissa. Terveillä ihmisillä on 23 kromosomiparia, joista 23 on peräisin isältä ja 23 äidiltä. Sukusoluja tuottavassa meioosissa yksilön 46 kromosomista valikoituu siittiöön tai munasoluun 23 kromosomia. Jälkeläisen sukupuolen määrää aina isän perimä.

        Meioosissa syntyy neljä haploidia sukusolua. Mitoosissa syntyy kaksi diploidista solua. Meioosissa on kaksi peräkkäistä tumanjakautumista, mutta DNA kahdentuu vain kerran. Meioosin tarkoitus on ylläpitää biologista geenivaihtelua ja sekoittaa geenejä, jolloin syntyy vanhemmista hieman poikkeavia jälkeläisiä. Tämä on tietenkin oleellinen osa evoluutiossa ja luonnonvalinnassa.

        Siittiön haploidi sukusolu yhdistyy hedelmöityksessä haploidin munasolun perimään, jolloin uusi yksilö saa diploidin ja täysin uniikin perimän. Meioosissa on useita vaiheita. Jos jokin menee pieleen, tuloksena on yleensä muutos kromosomien määrässä, kuten Downin syndrooma, jossa kromosomeja on 47 (kromosomia 21 on 3 kpl). Kromosomeja voi olla myös liian vähän.

        >>Miten sukusolut muodostuivat siten että niissä on vain puolet kromosomeista, siis, otetaan nyt joku tutumpi kohde, ihminen. 46 jaettuna kahdella on 23, ei siten 46 kertaa itsellään, 2x46 > 2x92 > 2x184 > 2x368 > 2x735 > etc. <<

        Tämä nyt on todella sekavaa tuubaa. Mitä mahdat tarkoittaa ja mihin perustat tämän matematiikan. 46 kerrottuna itsellään on yleensä 46*46 = 2116. Ihmisapinoilla on 24 kromosomiparia. Ihmisillä tämä puuttuva kromosomipari on yhdistynyt, joten ihmisillä on siis 23 kromosomiparia. Yhdistynyt kromosomi on telomeerien ja sentromeerien vastaava kuin ihmisapinoilla esiityvien kahden kromosomin yhteenliitos.

        Y-kromosomi eriytyi geenialleelin seurauksena viimeisimpien tutkimustietojen mukaan n. 166 miljoonaa vuotta sitten X-kromosomista tai sitten alkuaan oli kaksi identtistä sukupuolikromosomia - ns. autosomia, joista geenialleeli muodosti X- ja Y-kromosomit. Enivei. Y-kromosomi sisältää SRY-geenin, joka laukaisee kivesten kehityksen. Y-kromosomin DNA sisältää n. 59 miljoonaa emäsparia ja se periytyy aina isältä. Äiti ei voi siirtää Y-kromosomia jälkeläisilleen. Y-kromosomiin liittyviä geenejä on tunnistettu yli 200.

        Kromosomit, myös Y-kromosomi, muistuttavat X-kirjainta. Meioosissa niistä rakennetaan vain puolikas - 23 kromosomia sisältävä haploidi kromosomisto, joka hedelmöityksessä yhdistyy toiseen samanlaiseen, jolloin tuloksena on X-kirjainta muistuttava diploidi kromosomisto. Ei siellä matemaatikkoja ole läsnä. Parempi vertaus olisi kaksi Lego-palikkaa, jotka sopivat yhteen. Tietenkin prosessiin liittyy mRNA-lähettejä yms. Mutta, jos homma pitää selvittää tämän tarkemmin, suosittelen kirjastoa, koska lyhyesti näitä prosesseja ei voi selvittää. Se on vähän kuin kuvailisi yhden jakson perusteella Game of Thrones-sarjan juonenkäänteitä ja erilaisia ihmissuhteita.

        "Over time, the Y chromosome changed in such a way as to inhibit the areas around the sex determining genes from recombining at all with the X chromosome. As a result of this process, 95% of the human Y chromosome is unable to recombine. Only the tips of the Y and X chromosomes recombine. The tips of the Y chromosome that could recombine with the X chromosome are referred to as the pseudoautosomal region. The rest of the Y chromosome is passed on to the next generation intact. It is because of this disregard for the rules that the Y chromosome is such a superb tool for investigating recent human evolution."

        Mutta tietenkin esimerkiksi eräillä matelijoilla sukupuoli voi määräytyä täysin lämpötilan perusteella - epigeneettisesti.

        >>Miten ihmeessä evoluutio alkoi yhtäkkiä käyttämään matematiikkaa, kuten yllä ja kultaiset leikkaukset, Fibonaccin luvut, symmetria etc.<<

        Hyvä kysymys. Evoluutio ei käytä matematiikka. Tietyt matemaattiset kaavat tulevat vastaan kaikkialla maailmankaikkeudessa. Jos Jumala puhuisi, hän puhuisi matematiikkaa. Kuitenkin jo se, että piin desimaalit on laskettu 12,1 biljoonan tarkkuudella ja muodostavat todennäköisesti äärettömän lukujonon, tekee luojastasi hutilon; miksi tuottaa turhia häntiä luomakuntaan? Itse asiassa, jos pii on ääretön lukujono, lukujono pitää teoriassa sisällään kaikki vastaukset, kirjat sävellykset, alun, lopun jne. - Tietenkin salaus on aika vahva,koska digitaalien kääntäminen nuoteiksi ja kirjaimiksi vaatisi vähintäään kvanttitietokoneen, joka sen osaisi tehdä. Tietyt lukujonot, kuten fibonacci, pii jne. esiintyvät kaikkialla luonnossa, joka toimii tiettyjen luonnonlakien mukaan. Kiinnostavia luonnon mysteerejä on esimerkiksi kvanttien superpositiot ja lomittuminen. Niiden rinnalla jumala vaikuttaa jo tukiopetusta kaipaavalta alakoululaiselta. Ainakin se, mistä Te puhutte.

        Kiitos asiallisesta, mielenkiintoisesta ja varsin kattavasta vastauksestasi.

        Mutta niin, elämä ilmiönä, jonka havaitsemme, on jotain mitä olen pohtinut.
        Kun tarkastelemme elävän solun toimintaa ja sen biokemian tehtaita ja laitoksia, mistä tämä kaikki järjestys ja mikä estää sen hajoamisen atomeiksi.

        Täsmälleen sama solu, kun se on jostain syystä elottomaksi muuttunut, sen kaikki biokemiallinen aktiviteetti on sammunut, on poissa. Solu alkaa hajota aminohapoiksi, nukleotideiksi, sen DNA hajoaa ja sen komponentit ottavat itsestään selfiet, siis vasen kätisestä oikeakätisiä, niin että lopulta niitä on suunnilleen saman verran. Eikä se palaudu takaisin lähtö tilanteeseen. Kuolema on peruuttamaton.

        Sellaisena se vastaa hyvin sitä mahdollista alkusolua, jonka piti olla kemiallisen evoluution portti biologiseen evoluutioon. Siitä puuttui jotain, sen elämä joka käynnistää ja ylläpitää solun biokemiallista prosessia. Mistä elämä sai alkunsa elottomaan aineeseen, vaikka olisikin eriomaisen hyvin modifioitu elämää varten, ei se elämää tuota itsestään. On pohdittu RNA maailmaa, entä jos se entsyymi joka käynnistää solun jakautumisen muodostui ensin ja sen jälkeen muut komponentit. Olenkohan nyt kiipeämässä puuhun latvasta alkaen.

        Mitä tai mikä on se Elämä joka vaikuttaa elävässä solussa mutta ei elottomassa?

        Olen ajatelllut sen olevan jonkinlainen 5D, 6D tai 7D tai .. kvanttiverho joka on vuorovaikutus suhteessa muiden ulottuvuuksien välillä.

        Voisiko olla mahdollista konstruoida teknologiaa joka voisi "kurkistaa" kvanttiverhon toiselle puolelle, voisiko olla mahdollista madonreiän oikaisevan jonkun kvanttiverhon takana ja sen kautta vaikkapa täältä Andromedan galaksiin ja törmätä mustaan aukkoon joka voisi olla monien ulottuvuuksien liikenneympyröitä ja madonreijät sitten taivaallinen high way jostakin jonnekkin vaikkapa Aldebaran aurikokuntaan. Matkustaminen ei kestäisi kuin, ehkä, muutaman sekunnin. Nyt meni vähän off topic.

        Jumala ei mahdu Taivaitten Taivaisiin on kirjoitettu. Jos suhteutamme tämän Universumin nuppineulan kokoiseksi, niin ehkä seuraava lähin nuppineulan nuppi Universumi olisi joku 3.676396E 22 valovuotta. Välissä ei yhtikäs mitään, ei kvarkin eikä neutriinon puolikastakaan, mutta Jumala on. Seuraava nuppineulan nuppi Universumi olisi toiseen suuntaan 9.676395999E 378 valovuotta. Kauas on pitkä matka.

        Jumala on Suvereeni Majesteetti, Hän on luonut Sanallaan kaiken ja antanut elämän. Hänen Voimansa, Viisautensa ja Älynsä on rajaton ja tutkimaton.

        Jeesus Kristus on tämä Sana, Hänen kauttaan on kaikki saanut alkunsa ja Hänessä kaikki Lait, biologian, kemian, fysiikan, matematiikan etc. pysyy voimassa. Hän on Elämän antaja kaikille eläville luoduilleen.

        Eikä Big Bang ole koskaan siis ollutkaan.

    • tämä.on.totuus

      Alussa oli lestapappi ja alkunainen. Lestapappi ajoi päivin öin pirua ulos alkunaisesta nussimalla, siten se ihmiskunta pikkuhiljaa lisääntyi.

    • Down_Goes_Kirkko

      Siis ihan aikuisten oikeasti: jos sinua kiinnostaa oikea vastaus, ja sinulla on kyky ottaa se vastaan, lähesty tieteellistä kommuunia.

      Jos sinulla ei rahkeet riitä, lue vaan Raamattuasi.

      • miksihitoilla

        Ai sitä korruptoitunutta ateistiyhteisöä?

      • miksihitoilla kirjoitti:

        Ai sitä korruptoitunutta ateistiyhteisöä?

        Juuri se on "luonut" lähes kaiken mitä päivittäin käytät paitsi pippelisi.

    • "Miten sukupuolinen lisääntyminen kehittyi? Mitkä olivat välimuodot? "

      ensin oli markymark
      sitten oli JyrGGi

      ja nämä lisääntyivät
      ja täyttivät maan

      Pallosalama totesi että tämä on hyvä.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Sukupolvenvuorottelun ja suvullisen lisääntymisen välinen yhteys tulee erinomaisesti näkyviin siemenkasveilla, joilla kaikilla on sukupolvenvuorottelu edelleen, vaikka siemenkasveilla se ei ole näkyvä. Wikipedia:

      "Kaikilla kasveilla elinkiertoon kuuluu sukupolvien vaihtelu diploidisen sukupolven (sporofyytin) ja haploidisen sukupolven (gametofyytin) välillä. ...
      Sukupolvien vuorottelu ei ole näkyvää siemenkasveilla, koska itiöt kehittyvät gametofyyteissä, jotka ovat pieniä ja näkymättömänä itiöpesäkkeiden sisällä. Naaraspuoliset itiöpesäkkeet pysyvät lisäksi kiinni sporofyytissä. Maakasveilla tsygootti jää naarasgametofyytin sisään, missä se kehittyy alkioksi, joka saa ravintonsa äitigametofyyttinsä solukoista."

      Ja sitten kaikki kreationistit voivat selittää, miksi siemenkasvien lisääntymiskiertoon kuuluu hyvin "itiökasvimainen" täysin piiloon jäävä sukupolvenvuorottelu. Evoluutioteorian valossa tämäkin on ymmärrettävää, koska tiedämme siemenkasvien kehittyneen itiökasveista. Itiökasveillahan sukupolvenvuorottelu on näkyvämpää koska haploidinen sukupolvi elää irrallaan diploidisesta sukupolvesta.

    • voiett

      Miksi te käytätte eri lajien ominaisuuksia todisteina täysin niistä riippumattomien asioiden todisteluissa muissa lajeissa?
      Asioilla joilla ei ole keskinäistä yhyteyttä toisiinsa ei voi käyttää muuallallakaan todisteina.
      Kondensaattori ja diodi eivät todista vastuksesta yhtikäs mitään. Eikä niillä irrallisina ole maailmassa mitään funktiota.

      • siksiettä

        Sinä itse teet sitä nyt mistä syytät muita. Kondensaattoreilla ja diodeilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Tässä asiassa on kyse ilmiöistä, jotka on kytkettävissä anatomian lisäksi myös geneettisesti yhteen. Kyse ei silloinkaan ole vain yhteensattumasta, vaan nimenomaan kausaalista ilmiöstä. Nämä asiat on osoitettu tieteellisesti, eikä mitään vakavasti otettavaa vaihtoehtoista selitystä ole. Te hihhulit vain yritätte kaikkenne, jotta ette näkisi mistä on kyse, mutta itsenne te tuossa vain nolaatte, tuollaisilla kommenteilla.

      • Epäjumalienkieltäjä

        <<Miksi te käytätte eri lajien ominaisuuksia todisteina täysin niistä riippumattomien asioiden todisteluissa muissa lajeissa?>>

        Havainnoista tehdään johtopäätöksiä. Loogisin selitys on todennäköisin. Uskovien ainoa selitys on erilailla formuloitu "tutkimattomia ovat Herran tiet", mikä ei tietenkään selitä mitään.

        Miksi linnut (noin 10.000 elävää lajia ja lukuisia sukupuuttoon kuolleita) on tunnistettavissa niin helposti linnuiksi eli samaan selkärankaisten luokkaan kuuluviksi. Looginen selitys on, että niiden rakenteelliset, geneettiset ja kemialliset yhteneväisyydet johtuvat siitä, että ne ovat polviutuneet yhteisestä kantamuodosta, jolta ovat yhteiset ominaisuutensa perineet. Kreationistien selitys on, että "Jumala nyt vaan sattui luomaan linnut linnuksi ja siin kun ei kaikkea voi pieni ihminen voi tietää."

        Toinen esimerkki voisi olla vaikka tuo kaikkien siemenkasvien sukupolvenvuorottelu, joka tekee siemenkasvien lisääntymisbiologian huomattavan mutkikkaaksi, mutta on täysin ymmärrettävää kun ymmärtää siemenkasvien alkumuodon olleen itiökasvi.

      • minäitekö
        siksiettä kirjoitti:

        Sinä itse teet sitä nyt mistä syytät muita. Kondensaattoreilla ja diodeilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Tässä asiassa on kyse ilmiöistä, jotka on kytkettävissä anatomian lisäksi myös geneettisesti yhteen. Kyse ei silloinkaan ole vain yhteensattumasta, vaan nimenomaan kausaalista ilmiöstä. Nämä asiat on osoitettu tieteellisesti, eikä mitään vakavasti otettavaa vaihtoehtoista selitystä ole. Te hihhulit vain yritätte kaikkenne, jotta ette näkisi mistä on kyse, mutta itsenne te tuossa vain nolaatte, tuollaisilla kommenteilla.

        Jos puhut solun syntymästä sinun pitää puhua yksilöidyn solun syntymästä.
        Ja jos tarvitaan tietoa miten niin teidän selityksenne ovat täysin ylimalkaisia ilman todisteiden häivääkään. Oletuksia ei tiede pidä todisteina.
        Kaikista asioista voi esittää oletuksia kunhan ei vaadita niiden todistamista.
        Tieto ei voi perustua arvailuihin.
        Oikealla tiedolla solun syntymästä voidaan järjestää koeolosuhteet alkuperäisen solun syntymisen edellyttäviksi jolla koetta voidaan toistaa samoin lopputuloksin rajattoman monta kertaa ilman poikkeuksia. Mikäli näin ei tapahdu, teoriasi ja oletuksesi oli pötyä. Noinhan niitä transistorejakin tehdään.

    • heteroh

      Mehiläinen on täydellinen pölyttäjä kukille ja ilman kukkia ei mehiläinen pysty elämään, joten miten jompi kumpi olisi voinut olla ennen toista? Siinpä evosatuilijoille taas hiukan "pähkinää"!

      • nahkasilmäästökkijä

        Miten mehiläisen lentokyky kehittyi vähitellen?
        Entä miten mehiläisen toukkavaihe kehittyi vähitellen ja minkä välimuotojen kautta?
        Jos et sitä tiedä niin sinun oma evoluutioteoriasi on pötyä ja luulottelua..

      • Epäjumalienkieltäjä

        Siemenkasvien alkuperäinen pölytystapa on tuulipölytys. Myös tuulipölytteisten kasvien heteet voivat kiinnostaa hyönteisiä, koska siitepöly on lähes pelkkää proteiinia ja siis hyvää ravintoa.

        Tuuli- ja hyönteispölytteisten kasvien välimuoto on tietenkin kasvi, joka oli tuuli- ja hyönteispölytteinen. Eli sen heteet houkuttelevat hyönteisiä, mutta karistavat siitepölyä myös ilmaan.

      • äläväisteletaas

        Miten alunperin voi olla tuulipölytystä kun kasviyksilö oli yksinään tai niitä oli harvassa? Nytkin Lapissa kasvaa mäntyjä niin harvassa että vaikka olosuhteet kelpaisivat muuten pölytys ei onnistu kun pölyttäjät ovat liian kaukana toisistaan.
        Vastaukseksi ei kelpaa oletus vaan todiste pitää olla todistettavasti samasta ensimmäisestä alkuperäisestä kohteesta josta me nyt oikeasti puhumme.

      • Epäjumalienkieltäjä

        Sananlasku sanoo: yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.

        Aluksi puhuttiin suvullisesta lisääntymisestä. Kun siihen tuli muutama "paha" vastaus siirryttiin hyönteispölytykseen ja nyt kun siihenkin tuli vastaus loikataan tuulipölytykseen ja lapin mäntyihin.

        Kaikille näille kreationistien esittämille "ongelmille" on yhteistä se, että kreationitit itse kuvittelevat ensin jonkun mahdottoman evoluutiopolun ja sitten kun on keksitty mahdoton evoluutiopolku todetaan, että sehän olisi mahdoton. Joskus palstalla tällaisia itse keksittyjä mahdottomuuksia on kutsuttu "möttösiineiksi" niitä taajaan viljelleen nimimerkin mukaan.

        Suvullinen lisääntyminen ei ole mikään monisoluisille yhtäkkiä kehittynyt ominaisuus, vaan jo yksisoluiset (sekä bakteerit että aitotumalliset) vaihtavat geenejä keskenään yhtymällä ensin yhdeksi "diploidiseksi" soluksi ja jakautumalla sitten kahdeksi haploidiseksi, joista kumpikaan ei ole kopio kummastakaan alkuperäisestä solusta. Eli "hedelmöitys" ja "meioosi" välittömästi peräkkäin, jotka siis olivat olemassa jo ennen ensimmäistäkään monisoluista eliötä.

        Ensimmäisillä monisoluisilla oli sukupolvenvuorottelu, jossa monistuminen ja yksisoluisilta peritty geenien uudelleenkombinointi tapahtuivat eri sukupolvissa. Sitten sukupolvenvuorottelu on esimerkiksi selkärankaisilla "typistynyt" sukusoluihin perustuvaksi suvulliseksi lisääntymiseksi ilman sukupolvenvuorottelua.

        Hyönteispölytys on kehittynyt tuulipölytyksestä, kun hyönteiset ovat keränneet tuulipölytteisten kasvien siitepölyä ravinnoksi.

        Tuulipölytys on "kehittynyttä" sukupolvenvenvuorottelua, jossa suvullinen sukupolvi on alkanut kasvamaan osin suvuttoman sukupolven sisällä ja "pelkistyneet" emin solukoksi ja siitepölyksi. Siitepölyhiukkanenhan ei ole sukusolu vaan "paketti", joka sisältää myös sukusolun. Hyönteispölytteisillä kasveilla siitepöly on yleensä pelkistynyt kahden solun paketiksi, joista toinen kasvaa putkeksi jota pitkin sukusolu pääsee hedelmöittämään emille muodostuneen sukusolun.

        Kaikilla kasveilla siis on edelleen sukupolvelunvuorottelu, vaikka suvullinen sukupolvi elää "piilossa" emokasvin sisällä.

    • mitenkäs-selität

      Epäjumalan kieltäjä: "Haploidinen solu on tietenkin "alkupräisempi" kuin diploidinen. Diploidinen syntyi kahden haploidisen yhteenliittymästä. Ehkä jopa "väliaikaiseksi" muodoksi, kutne se on nytkin sienillä."
      Niin siis miten tuo tapahtui?

      Moloc "LOL. Katsos, kun tässä tapauksessa on olemassa alkuperäinen muoto, suvuton lisääntyminen, sitten on tuo välimuoto, joka pystyy lisääntymään sekä suvuttomasti että suvullisesti ja sitten kehittynyt suvullinen lisääntyminen. "
      Miten tuo tapahtui?

      En ole nähnyt yhtään vastausta, jossa olisi edes yritetty selittää suvullisen lisääntymisen syntymistä.

      Kysymys kuului, miten sukupuolinen lisääntyminen syntyi?
      Miten syntyi ensimmäinen haploidinen SUKUsolu?
      Milloin haploidiset SUKUsolut syntyivät?

      • Epäjumalienkieltäjä

        <<Niin siis miten tuo tapahtui?>>

        Se tapahtui juuri niin kuin se tapahtuu tänäänkin aivan kuten sanoin. Esimerkiksi sienet ovat "välimuoto", jonka rihmastossa on kaksi haploidista tumaa, jotka yhtyvät diploidiseksi vain itiöemän muodostamiseksi.

        Jos kreationistit tuntisivat edes auttavasti luonnon monimuotoisuutta, he eivät kyselisi typeriä. Eivätkä ehkä uskoisi typeryyksiin, kuten kreationismiin.

      • KuinMatoKoukussa

        Kiemurteluasi voit toki jatkaa loputtomiin. Sen takia kreationistien kanssa ei kannattaisi edes alkaa keskustella. Eihän sinunkaan tarkoituksesi edes ole saada tietoa, vaan puolustaa tieteen vastaisia uskomuksiasi. Kun yhteen kysymykseesi vastataan, keksit kaksi uutta.
        Vastaan kuitenkin. Ensimmäinen haploidinen sukusolu syntyi genomin mutaation ja luononvalinnan seurauksena maapallon eliöstön evoluution varhaisessa vaiheessa.

        Aukkojen jumalanne ajautuvat jatkuvasti ahtaammalle.

    • "Moloc "LOL. Katsos, kun tässä tapauksessa on olemassa alkuperäinen muoto, suvuton lisääntyminen, sitten on tuo välimuoto, joka pystyy lisääntymään sekä suvuttomasti että suvullisesti ja sitten kehittynyt suvullinen lisääntyminen. "
      Miten tuo tapahtui?"

      Mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla. Voimme muuten seurata tuota prosessia erään villimansikkalajin avulla reaaliajassa. Sillä tuo sukupuolten eriytyminen on edelleen kesken ja siinä näkyy kaikki tuon prosessin vaiheet suoraan ja tutkijat päättelvät, että luonnonvalinta suosii eri sukupuolia, mikä lopulta tulee johtamaan alkuperäisen suvuttomasti lisääntyvän populaation sekä hermafrodiittipopulaation katoamiseen. Tuossa yksi tieteellinen tutkimus noiden villimansikoiden suvullisen lisääntymisen kehittymisestä:

      http://www.nature.com/hdy/journal/v101/n6/full/hdy2008100a.html

    • mitenkäs-selität

      Valaise vähän lisää, mistä lähdettiin liikkeelle, mitä mutaatioita ja mitkä välimuodot? kymmenkunta vuotta vanhasta tutkimuksesta nämä seikat eivät käyneet ilmi. Muutoinkin silloin genetiikasta oli aika tavalla erilainen käsitys kuin nykyään. Esim roska DNA:määrä jne. Miten esimerkiksi sienille kehittyi tuo "... haploidista tumaa, jotka yhtyvät diploidiseksi..."

      • LisääKysymyksiä

        Yksi hullu kyselee enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.
        Kun sinä ensin kerrot yksityiskohtaisesti, miten Jumala lajit loi, niin voidaan palata asiaan. Eihän tämä evoluutiopalsta ole, vaan kreationismipalsta.

        Muutama muu kysymys kreationimista:
        Miksi Jumalasi piti tunaroida sen yhden geenin kanssa, jonka vaikutuksesta kaikki isot ihmisapinat menettivät kyvyn tuottaa C vitamiinia?
        Miksi jumalasi kehitti lajin, joka munii toisen lajin toukkaan ja jonka jälkikasvu syö kyseisen toukan elävänä?
        Miksi Kirahvin kurkunpäänhermo tekee neljän metrin kiepauksen, kun aivoista kurkunpäähän ei ole puolta metriä?
        Miksi sinulla on vilkkuluomen jäänne ja karvankohottajalihakset?
        Miksi vieläkin joskus syntyy hännällisiä ihmisiä?

      • "Valaise vähän lisää, mistä lähdettiin liikkeelle, mitä mutaatioita ja mitkä välimuodot? kymmenkunta vuotta vanhasta tutkimuksesta nämä seikat eivät käyneet ilmi. Muutoinkin silloin genetiikasta oli aika tavalla erilainen käsitys kuin nykyään. Esim roska DNA:määrä jne. Miten esimerkiksi sienille kehittyi tuo "... haploidista tumaa, jotka yhtyvät diploidiseksi..."

        Tuossa asiaa selventävä uutinen:

        https://www.sciencedaily.com/releases/2008/11/081120171328.htm

      • LisääKysymyksiä kirjoitti:

        Yksi hullu kyselee enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.
        Kun sinä ensin kerrot yksityiskohtaisesti, miten Jumala lajit loi, niin voidaan palata asiaan. Eihän tämä evoluutiopalsta ole, vaan kreationismipalsta.

        Muutama muu kysymys kreationimista:
        Miksi Jumalasi piti tunaroida sen yhden geenin kanssa, jonka vaikutuksesta kaikki isot ihmisapinat menettivät kyvyn tuottaa C vitamiinia?
        Miksi jumalasi kehitti lajin, joka munii toisen lajin toukkaan ja jonka jälkikasvu syö kyseisen toukan elävänä?
        Miksi Kirahvin kurkunpäänhermo tekee neljän metrin kiepauksen, kun aivoista kurkunpäähän ei ole puolta metriä?
        Miksi sinulla on vilkkuluomen jäänne ja karvankohottajalihakset?
        Miksi vieläkin joskus syntyy hännällisiä ihmisiä?

        LisääKysymyksiä
        26.12.2016 18:00
        *
        Miksi Jumalasi piti tunaroida sen yhden geenin kanssa, jonka vaikutuksesta kaikki isot ihmisapinat menettivät kyvyn tuottaa C vitamiinia?
        *

        Kiinnostava kysymys, ihmisellä on siis geenikokoelmassa C vitamiineja koodaavat geenikokoelma ja se nyt sattuu olemaan *OFF* tilassa ja miten se kytketään *ON* tilaan.

        Koirilla C vitamiineja tuottava geenistö on *ON* tilassa.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Jisbi kirjoitti:

        <<Kiinnostava kysymys, ihmisellä on siis geenikokoelmassa C vitamiineja koodaavat geenikokoelma ja se nyt sattuu olemaan *OFF* tilassa ja miten se kytketään *ON* tilaan.>>

        Kysymys ei ole epigeneettisestä säätelystä, vaan yksi C-vitamiinin valmistamiseen tarvittava geeni on rikki. Siihen on tullut mutaatio, joka on tehnyt siitä toimimattoman. Mielenkiintoista on, että sama geeni on täsmälleen samalla tavalla rikki myös simpanssilla, gorillalla ja orangilla.

        Lähes kaikilla nisäkkäillä C-vitamiinin tuotanto toimii. Kädellisten lisäksi poikkeuksia löytyy myös marsuista (heimo Caviidae). En tunne tilannetta tarkemmin, mutta ainakin tavallinen lemmikkinä pidettävä marsu (Cavia porcellus) ei pysty tuottamaan C-vitamiinia. Sen tiedän, että marsun C-vitamiinin tuottamisprosessi on eri tavalla rikki kuin ihmisen ja ihan evoluutioteorian pohjalta voin tehdä sen arvauksen, että jos marsun lähisukulaiset kapybara (vesisika) tai mara (pampajänis) eivät pysty tuottamaan C-vitamiinia, niin kyse on samanlaisesta geeniverheestä kuin marsulla eikä samanlaisesta kuin ihmisellä tai simpanssilla.

    • mitenkäs-selität

      Niin siis kerro, mitä oli ensiksi (suvuton lisääntyminen) ja millaisia muutoksia tapahtui, että suvullinen lisääntyminen tuli mahdolliseksi.
      Linkkaamassasi artikkelissa todetaan, että kasvit saattavat menettää suvullisen lisääntymisen mutaation seurauksena.
      Niin siis kiusallinen kysymys evoille on edelleen vastaamatta:
      Miten sukupuolinen lisääntyminen syntyi?
      Miten syntyi ensimmäinen haploidinen sukusolu?
      Milloin haploidiset sukusolut syntyivät?
      Mitä geneettisiä muutoksia tarvittiin, että haploidisiin soluihin perustuva lisääntyminen tuli mahdolliseksi?

      • "Niin siis kerro, mitä oli ensiksi (suvuton lisääntyminen) ja millaisia muutoksia tapahtui, että suvullinen lisääntyminen tuli mahdolliseksi."

        Et ymmärtänyt artikkelia? Tuossa kerrottiin kuinka villimansikka, joka tietenkin aluksi kykeni lisääntymään suvuttomasti, kykenee itsepölytyksen lisäksi ristipölytykseen hermafrodiittivaiheessaan, mutta nyt tilanne on muuttumassa. Hermafrodiitiksi tullakseen kasvilla täytyy olla fertiilit versiot geeneistä kahdessa eri lokuksessa. Jos toinen noista versioista on steriili, seurauksena on uroskasvi ja jos puolestaan toinen versio on steriili, seurauksena on naaraskasvi. Ja jos molemmat ovat steriilejä, kasvi on steriili ja näin ei jatka sukuaan. Ja tutkijat kertovat, että lopulta seurauksena on hermafrodiittikasvien väheneminen ja jäljelle jää vain uros- ja naaraskasvit: suvuttomasti lisääntyneestä kasvista on kehittynyt mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla hermafrodiittivaiheen kautta suvullisesti lisääntyvä eri sukupuoliin jakautunut kasvi.

        "Linkkaamassasi artikkelissa todetaan, että kasvit saattavat menettää suvullisen lisääntymisen mutaation seurauksena."

        Ei todellakaan kerrota, vaan siinä kerrotaan, että noille kasveille on syntymässä mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla eri sukupuolet ne jakautuvat uros- ja naaraskasveihin.

        "Niin siis kiusallinen kysymys evoille on edelleen vastaamatta:
        Miten sukupuolinen lisääntyminen syntyi?"

        Meille mahdollisesti samalla prosessilla kuin artikkelin kuvaamalle villimansikkalajille, edeltäjiemme hermafrodiittivaiheen kautta.

        "Miten syntyi ensimmäinen haploidinen sukusolu?"

        Kysymyksesi jakautuu oikeastaan kahtia, koska haploidisella sukusolulla et tarkoittane esitumallisia organismeja, esim. bakteereita rengasmaisine kromosomeineen ja niiden kolonioita:

        Ensimmäiset ei-rengasmaiset kromosomit syntyivät mahdollisesti näin:

        http://gbe.oxfordjournals.org/content/5/6/1142.full

        toisaalta myös joiltakin bakteereilta on löydetty suoria kromosomeja.

        ja sukusolut puolestaan pian sen jälkeen, kun yksisoluiset populaatiot muuttuivat monisoluisiksi kannoiksi, joiden solut erikoistuivat eri tehtäviin. Tuo prosessihan on havaittu nykyäänkin laboratorioissa useilla uusilla monisoluisilla kannoilla, esim. näin:

        http://www.nature.com/articles/ncomms3742

        "Milloin haploidiset sukusolut syntyivät?"

        Ensimmäiset todisteet monisoluisuudesta ovat jopa 3-3,5 miljardia vuotta vanhoja syanobakteeren kolonioden jäänteitä, joten on mahdollista, että jo tuolloin tietyt solut olivat erikoistuneet haploideiksi sukusoluiksi.

        "Mitä geneettisiä muutoksia tarvittiin, että haploidisiin soluihin perustuva lisääntyminen tuli mahdolliseksi?"

        Tarvittiin monisoluisuuden kehitys ja sitten tuon monisoluisen kannan eri solujen erikoistuminen eri tehtäviin, osan lisääntymiseen. Tuo prosessi on havaittu useita kertoja eri laboratorioissa.

    • .. ja välineet, eikä sitten puhetta haikarasta, eikä kukista ja mehiläisistä

    • Kyllästynyt-palstaan

      Onko tämä taas (lue: vieläkin) sitä samaa paskaa, että Jyri yrittää aivopieruinsa dissata molochia?

      Semmoinen viesti Jyrvänsyylälle, että hakeudu ihan oikeasti tasoistesi seuraan ja mittele siellä!

      Alkaa pikkuhiljaa jo kyllästyttää nämä ikuiset typerät kreationistiset väenväkisin väännetyt aloitukset ja "asian" vääntämiset. Tällä tarkoitetaan siis sitä, että eläkeikäisten mutta päiväkotitasoisten tapausten porukkaan tulisi Jyrväkkeen pikkuhiljaa jo tajuta siirtyä.

    • Uskomus evoluutiosta edellyttää DNA ohjelmointisysteemin ohjelmoivan itse itseään randomilla ja ilman minkäänlaista logiikkaa, evoluutiolla ei ole suuntaa eikä päämäärää.

      Tämä tarkoittaa atechgeneesi tietokoneen kehittäneen itsestään mikroprosessorin ennen minkäänlaista tietokonetta, mikrokoodisekvensserin, täydellisen C ympäristön, thesaurus.cpp, debug_sys.h sekä robotiikan, kaivosteollisuuden, puolijohteiden, raaka-aineiden kemiallisen ja fysikaalisen käsittelyn sopivaksi tuottamaan premikroprosessori robotit, emolevyt, rungot, 3D printterin rakentamaan robotiikan kaivosteollisuutta, laitteistot raaka-aineiden kemiallista ja fysikaalista käsittelyä, varten sekä 3Dprintterit ja robotit rakentamaan kaikki em. laitteistot ja vielä omia aikojaan voimalaitokset ja muuntajat kehittämään siihen sopivat jännitteet ja ampeerit. Sen evoluutiota buustaa satunnaiset satojen miljoonien volttien salamaniskut eli mutaatiot ja ne aikaan saivat evoluutio historian sen ensimmäisen 1024double&sub_cores, 512THz Mo-RGB_Laser_SYS_prosessorin. Sitä se evoluutio nyt sitten kehitteli viimeisen 2mrd. vuoden aikana.

      Uskottavahan se on, ei kai nuita tietokoneita muuten olisi.

      • "Uskomus evoluutiosta edellyttää DNA ohjelmointisysteemin ohjelmoivan itse itseään randomilla ja ilman minkäänlaista logiikkaa, evoluutiolla ei ole suuntaa eikä päämäärää."

        Vaikka evoluutiolla ei ole suuntaa tai päämäärää, se ei kuitenkaan ole satunnaista luonnonvalinnan ansiosta. Ja evoluution mekanismit, perinnöllisyys, muuntelu ja valinta tuottavat monimutkaisuutta, joista tietokonemaailmasi esimerkit ovat vain kalpea aavistus.

      • Epäjumalienkieltäjä

        DNA ei ole "ohjelmakoodia" siinä mielessä kuin C tai edes Lisp.

        Me tiedämme, että satunnainen perimän muuntelu ja valinta tuottavat uusia muotoja ja myös monimutkaisuutta.

      • TyhjäArpa

        Vertauksesi on yksinomaan naiivi. Elollisen biodiversiteetin evoluution vertaaminen tietokoneohjelmaan osoittaa joko silkkaa typeryyttä tai epätoivoa kunnon argumenttien puuttuessa.

    • iurierity

      Kaikki kysymykset ovat kiusallisia evokeille.

    • jsdhfjgkhsgkfg

      Evoluutioteoria todistaa evoluutiota vastaan.

      • Kai-O-Mänt

        Kreationismi on kaatanut kreationismin.

      • kdfjkdfgkdhk
        Kai-O-Mänt kirjoitti:

        Kreationismi on kaatanut kreationismin.

        Ei kreationismi mihinkään kaadu. Se on vain nimitys luonnontutkimukselle jossa tapahtumia tutkitaan oikeasta lähtökohdasta eli Jumalan luomistyöstä.
        Evokkien lähtökohta on saduissa.

    • oipoi

      Suvullisella lisääntymisellä saadaan aikaan edullista varianssia - asia johon jumala ei pystynyt.
      Edelleen esiintyy lajeja jotka voivat tilanteen mukaan lisääntyä jommalla kummalla tavalla. Siinä sulle se välimuoto.

      • kdfjkdfgkdhk

        Mikä jumala? Raamattu todistaa kyllä Jumalasta. Jumala loi lisääntymiskyvyn mikä evokkeja harmittaa.

    • jsdhfjgkhsgkfg

      Lisääntymiskyky ei selity millään evoluutioteorian avulla. Jumala sen sijaan määräsi kaikki lisääntymään lajinsa mukaan ja niin tapahtuukin.

      • TasoNollassa

        "Lisääntymiskyky ei selity millään evoluutioteorian avulla."
        Lapsellinen väite.

      • jsdhfjgkhsgkfg
        TasoNollassa kirjoitti:

        "Lisääntymiskyky ei selity millään evoluutioteorian avulla."
        Lapsellinen väite.

        Sinulla on lapsellinen usko evoluutioon jota ei tapahdu.

      • rwejwwertr
        TasoNollassa kirjoitti:

        "Lisääntymiskyky ei selity millään evoluutioteorian avulla."
        Lapsellinen väite.

        On se kiusallista evokeille kun evoluutiosta ei löydy todisteita.

      • HarmaOtottaaSano
        rwejwwertr kirjoitti:

        On se kiusallista evokeille kun evoluutiosta ei löydy todisteita.

        On se kiusallista, kun kristityn pitää valehdella, ettei todisteita löäydy, vaikka ne on tuotu hänen eteensä lukemattomia kertoja. Harmagedoniin sellainen valehtelu sinut johtaa. Teokraattinen sovankäynti ei ole peruste käyttää Saatanan menetelmiä.

      • jhsdjsdfgj
        HarmaOtottaaSano kirjoitti:

        On se kiusallista, kun kristityn pitää valehdella, ettei todisteita löäydy, vaikka ne on tuotu hänen eteensä lukemattomia kertoja. Harmagedoniin sellainen valehtelu sinut johtaa. Teokraattinen sovankäynti ei ole peruste käyttää Saatanan menetelmiä.

        Ei ole yhtään evoluution todistetta, valheita ja väärinkäsityksiä sitäkin enemmän.

      • VartioonTorvi
        jhsdjsdfgj kirjoitti:

        Ei ole yhtään evoluution todistetta, valheita ja väärinkäsityksiä sitäkin enemmän.

        JT-uskova väittää hädissään, että tiedemaailma on salaliitossa ja kaikki biologit valehtelevat ja ovat valehdelleet viimeiset 150 vuotta. Se on enää dementoituneen JT:n viimeinen defenssi. Harmagedonin pelko kalvaa sisintä ja muut JT:kin ovat hylänneet henkisesti sairastuneen vanhuksen. Sellainen kun ei sovi JT yhteisön puleerattuun ulkokovaan.

      • kdfjkdfgkdhk
        VartioonTorvi kirjoitti:

        Ei ole vieläkään evoluution todisteita.

    • Kehityskulku

      Vastaus liittyy aisteihin. Jos kastemadolla olisi silmät, niin se jakautuisi koiras ja naarasmadoiksi. Koiras huomaa vetävännäköisen naarasmadon. Tästä sitten lähtee kehitys siihen suuntaan, että koiras joutuu kehittämään keinoja naaraiden houkuttelemiseksi. Se alkaa laulaa tai kehittää itselleen hienon värin. Madon aivot kehittyvät samalla ja siitä tulee tiedostava yksilö. Tietoisuus on se avain, joka johtaa eliön kehittymiseen. Tulee uusia kytkentöjä aivoihin, muodostuu jalat, koska mato tajuaa, että jalat olisi hyödylliset jne...

    • kdfjkdfgkdhk

      Mitään välimuotoja ei ole koskaan löytynyt.

      • MelkeinKaikkiVälimuotoja

        Lähes kaikki fossiilit ovat joko sukupuuttoon kuolleita lajeja tai välimuotoja. On hyvin harvoja lajeja, jotka olisivat eläneet 50 miljoonaa vuotta sitten.

      • bnmbnmbmn
        MelkeinKaikkiVälimuotoja kirjoitti:

        Jokainen laji on oma lajinsa eikä välimuotoja ole löytynyt.

      • OldTimerit
        MelkeinKaikkiVälimuotoja kirjoitti:

        Lähes kaikki fossiilit ovat joko sukupuuttoon kuolleita lajeja tai välimuotoja. On hyvin harvoja lajeja, jotka olisivat eläneet 50 miljoonaa vuotta sitten.

        Itseasiassa, onhan nouta vaikka kuinka!?
        Useimmat bakteereista ja arkeista, ja jotku sukkulamadot sunmuut vastaavat on jopa paljon tota vanhempia! Jopa satoja miljoonia vuosia vanhoja!

    • kfdjkdfghkgh

      Evoluution todisteet puuttuvat, Jumalan luomistyöstä on paljon todisteita.

      • MitenKutenSiten

        Kuten?

    • NäköjäänEi

      Oliskohan asia selvinnyt ihan itse googlaamalla? :)

      en.m.wikipedia.org/wiki/Evolution_of_sexual_reproduction

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      235
      4471
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      124
      2214
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      219
      1862
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1794
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1660
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      187
      1513
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1364
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      61
      1298
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1291
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1161
    Aihe