Luoti armeliaampi

Litvinenko tapettiin Lontoossa polloniumilla venäläisten (Putin) toimesta. Venäjän Turkin suurlähettiläs tapettiin turkkilaisten toimesta pistoolin laukauksella. Turkkilaisten menetelmä on armeliaampi.
7100
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No jaa. lopputuloshan ratkaisee.

Äänestä
  • Ei ratkaise vaan merkitystä on monellekin sillä, MITEN se tapahtuu!

    Äänestä

Loppuivat venäläisten hävittäjien rajaloukkaukset Turkissa kertaheitolla. Ymer painoi sarjan Igorin pyrstöön. No, kolmoisvoltti kerien ja spiraalilla sitten Igor alas.

1Äänestä

Poloniummyrkytys aiheuttaa melko tuskallisen kuoleman.

Äänestä
  • Litvinenkon myrkyttäminen juuri poloniumilla oli statement ja varoitus. Vain suurvallan palvelulla on pääsy poloniumiin ja sitä myös käytetään ikävimpien valtion vihollisten likvidointiin ikävimmällä mahdollisella tavalla kuoleman ollessa hidas ja kiduttava, mutta vuorenvarma.

    Lisäksi se, että poloniumia käytetään ulkomailla oli ilmoitus kaikille, että millään ei ole väliä, eikä rangaistuksia murhasta tule.

    1Äänestä

Suurin osa ihmisistä on todella yksinkertaisia, varsinkin ne, jotka luulevat olevansa älykkäitä. Kun väitetään, että Litvinenko kuoli polonium-myrkytykseen ja että poloniumia on käytössä vain Venäjällä, niin yksinkerrainen lammas tulee siihen johtopäätökseen, että Litvinenko tapettiin venäläisten toimesta. Yksinkertaisen ei kykene analyyttiseen ajatteluun.

Äänestä
  • Se, että Venäjän agentit, jotka murhan tekivät, paljastettiin Venäjän agenteiksi ei tietenkään vaikuttanut johtopäätösten vetämiseen mitenkään.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aina_tapahtuu kirjoitti:

Litvinenko tapettiin Lontoossa polloniumilla venäläisten (Putin) toimesta. Venäjän Turkin suurlähettiläs tapettiin turkkilaisten toimesta pistoolin laukauksella. Turkkilaisten menetelmä on armeliaampi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu