Risikon aivopieru

Berliinin joukkomurhaa komentoinut turhis, joka on vastuussa Suomen turvallisuudesta, kommentoi tapahtumia seuraavasti:

“Nämä ovat juuri sellaisia järkyttäviä tapoja tehdä terroritekoa, kun on kysymyksessä yksi ihminen ja aseena auto. Sitä on niin vaikea estää.”

Kun katselee kotimaisia tapahtumia taaksepäin, niin Risikko on kyllä oikeassa. 35000 turistia kuljetettiin Suomeen toiselta puolelta maapalloa ilman, että kukaan edes yritti selvittää, ketä he ovat , mitä ovat omassa maassaan tehneet ja millä motiivila ovat tänne tulleet. Rajavartijat kaivelivat karvaisia pallejaan sillä aikaa kun turistibussit vuoryivät Ruotsin rajan yli Suomeen. Ja nyt ollaan kaulaa myöten kusessa:.

Ihmeellistä tässä fiaskossa on se, että ennen EU:iin liittymistä rajavalvontaviranomaiset pystyivät estämään jokaisen vierasmaalaisen rajanylityksen ilman mitään vaikeuksia. Nyt siitä on tullut niin "vaikeaa estää". Onko rajavalvojiksi palkattu kuurosokeita neliraajahalvauksen saaneita invalideja vai ovatko invalidit ministeriössä?

Tiedoksi sisäministeriön aivovaurioille: Autot eivät yksin massamurhaa ihmisiä eivätkä ne liiku itsestään. Kun ihmisen liikkuminen estetään rajalla, niin siihen loppuu myös auton liikkuminen. Rajalta käänytetty ei raiskaa, ryöstä tai polta ketään elävältä ainakaan tässä maassa.

Eräs kansanedustaja kertoi, mikä taho Euroopassa massamurhaa ihmisiä ja nyt hän on syytteessä vihapuheesta. Montako massamurhaa vielä tarvitaan ennen kuin totuus menee kulttuurimarxistien tunteiden edelle, ja asioista saa keskustella niin kuin ne ovat.

Valtakunnan vahtikoirakin on ilman hampaita: Kommenttiosastot on suljettu tai ennekkomoderoitu. Rikoksentekijöiden taustat salataan, ettei aiheellinen ja perusteltu huoli ja viha poliitikkojen paskamaista politiikkaa kohtaan pääse leimahtamaan. Iltapaskan ym. Erkko-skeidamedian kommenttiosastojen sulkeminen ja itsesensuuri vasemmistotoimittajien johdolla hakee vertaistaan Neuvostoliiton ajoilta. Samat kätyrit ja maanpetturit hallitsevat mediakenttää Tampereen kommunistiopiston toimittelijatiedekunnan aivopesun johdattamina.

Pahaa joulua kaikille valkoisille vääräuskoisille miehille.
6146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ole kyllä yhtään luottoa tuohon hiton Risukkoon, ei näe nainen metsää puilta kuten sanotaan.

Äänestä

Tai vanhasen turistiviisumi töräys. Yleen taas oli raahattu terrorismiasiantuja joka vertaa terroristi-iskuja alkkareiden keskinäisiin puukotuksiin.

Äänestä

Rajavalvontaa on tehostettava!

Äänestä

Kyllä Risikko on paljon aikaansaavempi kuin Orpo. Ainakin yrittää nyt saada paperittomat kotimaihinsa, kun taas kirkko ja vihreät niitä piilottelee.

Äänestä

Kirkko ja vihreät on samaa paskaa. Lisäksi vasemmistoliitossa on annakontuloitaja liandessoneja.Nämä matukiimaiset puolueämmät haluaa paljon arabimiehiä Suomeen. Naispakolaisille annetaan hylkypäätöksiä. Terroristit ovat vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n suosiossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MEGA_2017 kirjoitti:

Berliinin joukkomurhaa komentoinut turhis, joka on vastuussa Suomen turvallisuudesta, kommentoi tapahtumia seuraavasti:

“Nämä ovat juuri sellaisia järkyttäviä tapoja tehdä terroritekoa, kun on kysymyksessä yksi ihminen ja aseena auto. Sitä on niin vaikea estää.”

Kun katselee kotimaisia tapahtumia taaksepäin, niin Risikko on kyllä oikeassa. 35000 turistia kuljetettiin Suomeen toiselta puolelta maapalloa ilman, että kukaan edes yritti selvittää, ketä he ovat , mitä ovat omassa maassaan tehneet ja millä motiivila ovat tänne tulleet. Rajavartijat kaivelivat karvaisia pallejaan sillä aikaa kun turistibussit vuoryivät Ruotsin rajan yli Suomeen. Ja nyt ollaan kaulaa myöten kusessa:.

Ihmeellistä tässä fiaskossa on se, että ennen EU:iin liittymistä rajavalvontaviranomaiset pystyivät estämään jokaisen vierasmaalaisen rajanylityksen ilman mitään vaikeuksia. Nyt siitä on tullut niin "vaikeaa estää". Onko rajavalvojiksi palkattu kuurosokeita neliraajahalvauksen saaneita invalideja vai ovatko invalidit ministeriössä?

Tiedoksi sisäministeriön aivovaurioille: Autot eivät yksin massamurhaa ihmisiä eivätkä ne liiku itsestään. Kun ihmisen liikkuminen estetään rajalla, niin siihen loppuu myös auton liikkuminen. Rajalta käänytetty ei raiskaa, ryöstä tai polta ketään elävältä ainakaan tässä maassa.

Eräs kansanedustaja kertoi, mikä taho Euroopassa massamurhaa ihmisiä ja nyt hän on syytteessä vihapuheesta. Montako massamurhaa vielä tarvitaan ennen kuin totuus menee kulttuurimarxistien tunteiden edelle, ja asioista saa keskustella niin kuin ne ovat.

Valtakunnan vahtikoirakin on ilman hampaita: Kommenttiosastot on suljettu tai ennekkomoderoitu. Rikoksentekijöiden taustat salataan, ettei aiheellinen ja perusteltu huoli ja viha poliitikkojen paskamaista politiikkaa kohtaan pääse leimahtamaan. Iltapaskan ym. Erkko-skeidamedian kommenttiosastojen sulkeminen ja itsesensuuri vasemmistotoimittajien johdolla hakee vertaistaan Neuvostoliiton ajoilta. Samat kätyrit ja maanpetturit hallitsevat mediakenttää Tampereen kommunistiopiston toimittelijatiedekunnan aivopesun johdattamina.

Pahaa joulua kaikille valkoisille vääräuskoisille miehille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu