Laaja kemikaalivirasto myötätuulessa

Laaja kemikaalivirasto myötätuulessa


Julkaistu 19.01.2005

Euroopan komissio on valmis harkitsemaan Helsinkiin sijoitettavan kemikaaliviraston vahvistamista. Yritys- ja teollisuuskomissaari Günther Verheugen sanoi tänään, että vastuun kasvattaminen merkitsisi samalla budjetin ja henkilökunnan lisäämistä.

Vahva virasto on keskeinen edellytys uuden kemikaalilainsäädännön valvonnan onnistumiselle, Verheugen arvioi.

Viraston tehtävänä on pitää yllä teollisuuden kemikaalirekisteriä sekä valvoa kemikaalien käyttöä ja johtaa riskiarviointityötä.

Teollisuus on toivonut viraston vahvistamista 500 henkeen 200:n sijaan. Verheugenin mukaan yksikön vahvistaminen ei silti siirtäisi teollisuudelle kuuluvia tehtäviä kemikaalivirastolle.

Elinkeinoelämä haluaa Helsinkiin luvatusta EU:n kemikaalivirastosta tuntuvasti suurempaa ja vahvempaa kuin komissio on tähän asti esittänyt.

Ranskassa on jo esitetty, että virasto käynnistettäisiin 500 työntekijällä. Myöhemmin henkilöstömäärä voisi Vornamon mukaan olla 700 - 800.

STT, YLE24
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomeen tullaan siirtämään EU:n ydinjätteet ja kaikki muu huippumyrkyllinen saaste. Näin selvisi myös syy kieroon ja veemäiseen maatalouden-alasajopolitiikkaan. Eihän kemikaalien käsittelyyn ja jätteiden loppusijoituspaikaksi päätettyä paikkaa kannata viljeltynä eikä asuttuna pitää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


True Informer kirjoitti:

Laaja kemikaalivirasto myötätuulessa


Julkaistu 19.01.2005

Euroopan komissio on valmis harkitsemaan Helsinkiin sijoitettavan kemikaaliviraston vahvistamista. Yritys- ja teollisuuskomissaari Günther Verheugen sanoi tänään, että vastuun kasvattaminen merkitsisi samalla budjetin ja henkilökunnan lisäämistä.

Vahva virasto on keskeinen edellytys uuden kemikaalilainsäädännön valvonnan onnistumiselle, Verheugen arvioi.

Viraston tehtävänä on pitää yllä teollisuuden kemikaalirekisteriä sekä valvoa kemikaalien käyttöä ja johtaa riskiarviointityötä.

Teollisuus on toivonut viraston vahvistamista 500 henkeen 200:n sijaan. Verheugenin mukaan yksikön vahvistaminen ei silti siirtäisi teollisuudelle kuuluvia tehtäviä kemikaalivirastolle.

Elinkeinoelämä haluaa Helsinkiin luvatusta EU:n kemikaalivirastosta tuntuvasti suurempaa ja vahvempaa kuin komissio on tähän asti esittänyt.

Ranskassa on jo esitetty, että virasto käynnistettäisiin 500 työntekijällä. Myöhemmin henkilöstömäärä voisi Vornamon mukaan olla 700 - 800.

STT, YLE24

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu